Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2023

Viestejä
11
Raudasoja numeroksi 2 ykköstilannetta purkamaan eli siihen rooliin minkä osaa hyvin ja Korpela takaisin sille paikalle missä on maan paras eli numerolle 1. Vastaavan muutoksen teki Kirittäret viime syksynä Korpelan kohdalla pudotuspelien alkaessa ja sisäpeli alkoi toimia mestaruuden arvoisesti.
Näin juuri. Korpela omimmillaan tolpat hihassa, Raudasoja 2 ja Hukka 3. Kalan ja Eskolan paikkoja voi vaihdella vireen mukaan, mutta lähtökohtaisesti Eskola 4 ja Kala 5. Kutosena Kautto ja Kemppainen jokerina, jos halutaan mennä sisäpeli edellä. Jos ulkopeli, niin sitten nuo toisin päin. Saataisiin näin erinomainen kakkoskärki.
 
Viestejä
1,499
Kaikki kirjailleet näkyvät huomioineen töttöröinnit JoMa pelissä. JoMa pelasi hienosti tänään. Päällinmäisenä täytyy nostaa esiin se, että jos n. 10 peluria käy vuorollaan sähläämässä, niin se näyttää juuri tältä. - Täällä tekstailee muutama osaaja, joka huomaa sen, että kaikessa on takana Vihtkari. Seuraava syyllinen olisi tietty Helimo. Tällaisen suorittamisen jälkeen ei voi vierittää syytä muuhun kuin itse suorittajiin. Jaksojen saldot 0 + 1 kai kertoo miten on suoriuduttu. - Aiemmin on keskusteltu Mansen kentän asemoinnista, josta kirjoitti mm nimimerkki Dänny, että toista kunnaria ei tulla näkemään samasta kohtaa. Tänään kuitenkin se mossahti juur samasta paikasta ja veikkaan kukapa ei yrittäisi uudestaan. Ei sitä noin voi sijoittua! Toikka ei ole valtakunnan kanuunoita - päin vastoin. Mutta taivas aukesi ammolleen ja Veera kiersi kunnarin.
 
Ei porukan paras linjan peluri Kemppainen ole tässä kombossa mikään jokeri. - Tähän inhoamaani kakkoskärjestä ei pitäisi edes olla suunnitelmaa, jos ei ole eväitä. Ylimääräistä ristien suorittajaa ei tarvitse olla. Jos tähän pystyy joku Sotkamo tai Vimpeli miehissä, niin Manse naisissa ei tarvitse apinoida systeemiä. - Pistetään n. kahdeksan parasta pötköön lisänä jokerit ja kattotaan, josko se naisissa kelepaa! - Armoton totuushan on se, että pelitavoissa löytyy variaatioita, mutta palitapahan on löydettävä omasta materiaalista. - Kerran vielä : kakkoskärki löytyy kyllä paperilla, mutta eihän se toimi kuin muutamalla valtakunnassa! Jaksopelissä pelataan shakkia ja vältetään turhia ristejä, jolloin mielikuvituksen tuotteet ovat riski.
 
Viestejä
894
Täällä tekstailee muutama osaaja, joka huomaa sen, että kaikessa on takana Vihtkari. Seuraava syyllinen olisi tietty Helimo. Tällaisen suorittamisen jälkeen ei voi vierittää syytä muuhun kuin itse suorittajiin.
Kumpi on todennäköisempää: se että puolentusinaa maailman absoluuttiseen huippuun kuuluvaa pelaajaa kaikki yhtäaikaisesti unohtavat vaan miten pelataan pesäpalloa vai se että yhdellä miehellä ei kulje?

Ja ei, kaikki ei todellakaan ole Vihtkarin vikaa. Se että Hukka lyö kopin, kun kaksi nopeinta etenijää on pesillä ja on pakko saada heitä eteenpäin, ei ole Vihtkarin vika. Eikä se, että sama toistuu kun Raudasoja mailassa.

Mutta jos mikään ei toimi kenelläkään, jossain on myös se yhtälön yhteinen nimittäjä oltava olemassa.

Kerran vielä : kakkoskärki löytyy kyllä paperilla, mutta eihän se toimi kuin muutamalla valtakunnassa! Jaksopelissä pelataan shakkia ja vältetään turhia ristejä, jolloin mielikuvituksen tuotteet ovat riski.
Ihan sama vaikka sillä kakkosella ei sitten pelattaisi, mutta kun tämä ei toimi. Aivan jatkuvasti pelaajat ovat väärissä tilanteissa, joihin heillä ei ole ratkaisuja. On se sitten Hukka kotiuttajana, Kala etenijänä tai Eskola työttömänä. Tämä ei toimisi edes silloin, kun kaikki menisi kuin elokuvissa.

Täytyy yksinkertaistaa. Viime kaudella yksinkertainen oli kaunista. Henna meni kentälle 85+ % lyömällä sitä yhtä ja samaa pystäriä. Saaga kakkosvaihtoi ~75 % aika simppelillä lyöntivalikoimalla. Ja Ala-Lipasti näpitti kolme kertaa neljästä kolmosvaihdon. Ja sitten oli kaksi useimmiten tulikuumaa kotiuttajaa.

Ihan vaan helppoja kysymyksiä: kuka on paras tolpat hihassa, kuka paras kakkonen, kuka paras kolmonen ja kuka paras nelonen? Nyt ainakaan kakkosena, kolmosena tai nelosena eivät pelaa joukkueen parhaat kakkonen, kolmonen ja nelonen.
 
Viestejä
175
Kaikki kirjailleet näkyvät huomioineen töttöröinnit JoMa pelissä. JoMa pelasi hienosti tänään. Päällinmäisenä täytyy nostaa esiin se, että jos n. 10 peluria käy vuorollaan sähläämässä, niin se näyttää juuri tältä. - Täällä tekstailee muutama osaaja, joka huomaa sen, että kaikessa on takana Vihtkari. Seuraava syyllinen olisi tietty Helimo. Tällaisen suorittamisen jälkeen ei voi vierittää syytä muuhun kuin itse suorittajiin. Jaksojen saldot 0 + 1 kai kertoo miten on suoriuduttu. - Aiemmin on keskusteltu Mansen kentän asemoinnista, josta kirjoitti mm nimimerkki Dänny, että toista kunnaria ei tulla näkemään samasta kohtaa. Tänään kuitenkin se mossahti juur samasta paikasta ja veikkaan kukapa ei yrittäisi uudestaan. Ei sitä noin voi sijoittua! Toikka ei ole valtakunnan kanuunoita - päin vastoin. Mutta taivas aukesi ammolleen ja Veera kiersi kunnarin.
Alhaista Tohtoori. Minä puhuin nollatilanteesta ja prosenteista. Toikka löi lyöntinsä 2 tilanteeseen. Sikäli kun Toikan lyöntiä tarkoitit?

Ja olihan yllättävä lyönti juuri Toikalta! Mahtava veto!

JoMa ja Jurvakainen oli kyllä eilen kumartelematta liikenteessä.
 
Piti vielä sanomani, että minun papereissa tuo oli Toikan hyvyyttä. Pelaaja, jota tuskin löytyy minkään vastustajajoukkueen lyöntikartoista, vetää vastustamattoman 3 leikkurin. 2-tilanteeseen

Oli myös Jurvakaiselta hienoa pelin päällä olemista vaihtaa Huotari jokeriksi ekan jakson viimeisen aloittavalla ja vaihtaa takaisin ulkopeliin eri numerolle.

Ok, ei tullut lisäjuoksua, mutta käyttivät kaikki mahdollisuudet mitä käytettävissä oli. Iso peukku.

Myös tuntuu siltä, että Manse kampittaa nyt itseään, jättämällä parasta up kokoonpanoa käyttämättä. Mielestäni parasta mahdollista up kokoonpanoa ei vielä olla peleissä nähty.
 
Viestejä
976
Tilastoinnin osalta sen verran tähänkin peliin liittyen. Kautto oli ekan jakson aloittavalla ykkösellä ja Korpela lyömässä. Toikka heittelyllään otti kärpäsen Kautosta ja Korpela ei ollut vielä saanut yhtään syöttöä. Kärkilyönti kuitenkin merkattiin Korpelalle epäonnistumisena kakkoselle. Ei mitään järkeä. Epäonnistuminen oli puhtaasti Kauton hölmöilyä. Muutosta tilastointiin odotellen.
 
Viestejä
484
Alhaista Tohtoori. Minä puhuin nollatilanteesta ja prosenteista. Toikka löi lyöntinsä 2 tilanteeseen. Sikäli kun Toikan lyöntiä tarkoitit?

Ja olihan yllättävä lyönti juuri Toikalta! Mahtava veto!

JoMa ja Jurvakainen oli kyllä eilen kumartelematta liikenteessä.
Miten niin yllättävä lyönti Toikalta. No tietysti sikäli, että hänelle ei sisäpelissä normaalisti anneta tilaisuutta esittää osaamistaan!!! Jos pelinjohtajilla olisi väliinjätön sijasta joku toinenkin keino ratkaista ongelma, niitä "yllätyksiä" nähtäisiin peleissä tiuhaan tahtiin!
 
Viestejä
1,499
Kumpi on todennäköisempää: se että puolentusinaa maailman absoluuttiseen huippuun kuuluvaa pelaajaa kaikki yhtäaikaisesti unohtavat vaan miten pelataan pesäpalloa vai se että yhdellä miehellä ei kulje?

Ja ei, kaikki ei todellakaan ole Vihtkarin vikaa. Se että Hukka lyö kopin, kun kaksi nopeinta etenijää on pesillä ja on pakko saada heitä eteenpäin, ei ole Vihtkarin vika. Eikä se, että sama toistuu kun Raudasoja mailassa.

Mutta jos mikään ei toimi kenelläkään, jossain on myös se yhtälön yhteinen nimittäjä oltava olemassa.

Ihan sama vaikka sillä kakkosella ei sitten pelattaisi, mutta kun tämä ei toimi. Aivan jatkuvasti pelaajat ovat väärissä tilanteissa, joihin heillä ei ole ratkaisuja. On se sitten Hukka kotiuttajana, Kala etenijänä tai Eskola työttömänä. Tämä ei toimisi edes silloin, kun kaikki menisi kuin elokuvissa.

Täytyy yksinkertaistaa. Viime kaudella yksinkertainen oli kaunista. Henna meni kentälle 85+ % lyömällä sitä yhtä ja samaa pystäriä. Saaga kakkosvaihtoi ~75 % aika simppelillä lyöntivalikoimalla. Ja Ala-Lipasti näpitti kolme kertaa neljästä kolmosvaihdon. Ja sitten oli kaksi useimmiten tulikuumaa kotiuttajaa.

Ihan vaan helppoja kysymyksiä: kuka on paras tolpat hihassa, kuka paras kakkonen, kuka paras kolmonen ja kuka paras nelonen? Nyt ainakaan kakkosena, kolmosena tai nelosena eivät pelaa joukkueen parhaat kakkonen, kolmonen ja nelonen.
Pääsit hihan nummeroissa tolpasta neloseen perusteluineen. Samalla perusteluilla kun mennään no seiskaan, niin siinä on juuri se pötkö, joka ei toista kärkeä tarvitse. Jokerit ovat ehkä yllättäneet kauden alussa posetiivisesti. - Siittä se syntyy kunnon asenteella.
 
Viestejä
220
Naisissa on muuten vedetty nuo tahalliset palot ajoissa ihan överiksi. Pelissä oli tilanne, jossa vihdoin viimein Eskolalle oli saatu ajolähtö, yhdellä palolla. Kentällä nopeita jalkoja pesillä. Eka lyönti ei ollut merkki päällä. Ennen toista syöttöä väärä alle ja toka lyönti oli laiton, kakkoselta ja ykköseltä ei edes edetty ja kolmosella oleva kävi lipulla mutta ehti takaisin hyvin ja oli lähtöasennossa ennen syöttöä.

Eli yksi palo taulussa, väärä alla, kolmas lyönti lähdössä ja Eskola lyömässä. Mitä lyödään? Tahallinen laiton. En meinannut uskoa silmiäni, spontaani nauru pääsi itseltäni ja kanssakatsojalta.

Mielestäni oli vain oikein, että seuraavan lyöjän astellessa lyömään lukkari irroitti etenijän kolmoselta väärällä. Kuivui hienosti kasaan se ajo, kaksi paloa ilman kotiutusyritystä.
Tuota tilannetta en nähnyt, mutta miten sen kuvailit, niin kuulostaa aivan käsittämättömältä.
Jos etenijä kerran ehti vielä hyvin takaisin kolmoselle, niin miksei lyöty palloa maahan polttolinjaan ja tilanne olisi jatkunut ajolähdön muodossa. Aika totaalisen urpo pelinjohto, jos tuossa tilanteessa laittaa pelaajan lyömään tahallisen laittoman.
Vai tuliko käsky lyödä tahallinen laiton pelinjohdosta, tuskin sentään oli Eskolan oma valinta.
 
Viestejä
510

Korpela ei tuossa ehtinyt takaisin lähtöasentoon. Kääntyy juuri vasta takaisin kotipesään päin kun Toikka on syöttämässä ja Eskola on jo mennyt tangentin väärälle puolelle. Tilanteesta tulee 1J2T toinen palo Manselle jos haluaa tsekata tallenteesta.
Perässä oli kyllä Kemppaisen jalat että olisi tuosta voinut kovaa saumaa Eskola periaatteessa yrittää. Kopiksi ei olisi saanut mennä.

Itse asiasta samaa mieltä, että turhan usein tahallista laitonta käytetään. Monesti ihan perusteltua, mutta useammin voisi luottaa että lyöjä saa kohtuullisen yrityksen aikaan ja laitetaan ulkokenttä tekemään palo.
Vaatii kyllä sen, että etenijä ehtii nähdä kunnolla merkin.
 
Viestejä
484
Tuota tilannetta en nähnyt, mutta miten sen kuvailit, niin kuulostaa aivan käsittämättömältä.
Jos etenijä kerran ehti vielä hyvin takaisin kolmoselle, niin miksei lyöty palloa maahan polttolinjaan ja tilanne olisi jatkunut ajolähdön muodossa. Aika totaalisen urpo pelinjohto, jos tuossa tilanteessa laittaa pelaajan lyömään tahallisen laittoman.
Vai tuliko käsky lyödä tahallinen laiton pelinjohdosta, tuskin sentään oli Eskolan oma valinta.
Tämä oli juuri huippuesimerkki tilanteesta, jossa roolioppisten pelinohjaajien eväät on syöty!
 
Viestejä
208
Naisissa on muuten vedetty nuo tahalliset palot ajoissa ihan överiksi. Pelissä oli tilanne, jossa vihdoin viimein Eskolalle oli saatu ajolähtö, yhdellä palolla. Kentällä nopeita jalkoja pesillä. Eka lyönti ei ollut merkki päällä. Ennen toista syöttöä väärä alle ja toka lyönti oli laiton, kakkoselta ja ykköseltä ei edes edetty ja kolmosella oleva kävi lipulla mutta ehti takaisin hyvin ja oli lähtöasennossa ennen syöttöä.

Eli yksi palo taulussa, väärä alla, kolmas lyönti lähdössä ja Eskola lyömässä. Mitä lyödään? Tahallinen laiton. En meinannut uskoa silmiäni, spontaani nauru pääsi itseltäni ja kanssakatsojalta.
Eipä kyllä ehtinyt. Tässä kuvassa lukkarilla on jo syöttöasento valmiina ja etenijällä vielä ainakin metrin verran paluumatkaa jäljellä. Syöttö ei tietenkään noussut heti tämän pysäytyskuvan jälkeen vaan nähdessään lyöjän olevan väärällä puolella fiksu lukkari otti tilanteen varman päälle ja nosti aivan rauhassa varman virheettömän syötön. Tästä pienestä viivyttelystä johtuen livetilanteessa näytti tosiaan siltä kuin kerroit.
1685806474647.png
 
Viestejä
1,360
Ylläoleviin viesteihin, siellä on väärä alla eli lennot päällä seuraavaan lyöntiin, Eskola lyömässä, nopeita jalkoja kentällä, vika syöttö tulee olemaan helppo. Ihan sama onko Korpela täysin lähtöasennossa kolmosella vai ei. Pallo kenttään ja kakkoselta ehtii kolmoselle kuitenkin ja ykköseltä kakkoselle. Siellä on lennot! Noi ois voinu ottaa vaikka varaslähdöt pesiltä ja ulkokenttä suorittamaan, hyvinkin olisi voinut vielä juoksu tulla. Mutta ei, antaudutaan suosiolla. Otetaan siis varma palo lyöjästä ilman mahdollisuutta juoksuun, kun vaihtoehto olisi ollut mahdollisuus juoksuun ja ehkä palo kotipesään. Lyömässä ylivoimainen lyöjätykki ja väärä alla ja helppo syöttö tulossa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,360
Miehissä ei ikipäivänä, ei koskaan ikinä milloinkaan lyödä tahallista laitonta tuossa tilanteessa. Ei koskaan.
 
Viestejä
208
Tilastoinnin osalta sen verran tähänkin peliin liittyen. Kautto oli ekan jakson aloittavalla ykkösellä ja Korpela lyömässä. Toikka heittelyllään otti kärpäsen Kautosta ja Korpela ei ollut vielä saanut yhtään syöttöä. Kärkilyönti kuitenkin merkattiin Korpelalle epäonnistumisena kakkoselle. Ei mitään järkeä. Epäonnistuminen oli puhtaasti Kauton hölmöilyä. Muutosta tilastointiin odotellen.
Näin siinä näyttää käyneen. Korpelan kärkkärit ovat nyt 7/9 kun pitäisi olla 7/8. Jälkeenpäin näitä tuskin korjaillaan, eikä sitä pysty muut tekemäänkään kuin järjestelmän ylläpitäjät.

Kärpäseksi kutsutun tapahtuman kohdalla kirjurilla on kaksi kirjausvaihtoehtoa:
1. Klikata valmista ikonia "Kärpänen" tai "Kärkikärpänen"
2. Klikata ikonia M "Palanut muulla etenemisellä" jolloin esille tulee uusi apuvalikko, jossa neljä vaihtoehtoa ja valita sieltä "Lukkari tehnyt palon" tai "Muu ulkopelaaja tehnyt palon"
Vaihtoehtoa 1 tulee käyttää silloin, jos syöttö nousee, mutta lyöjä ei lyö ja vaihtoehtoa 2 silloin, jos syöttöä ei nouse. Vaihtoehdosta 1 tulee lyöjälle epäonnistunut kärkkärimerkintä, koska hänellä kuitenkin oli mahdollisuus lyöntiin. Vaihtoehdosta 2 ei tule merkintää.

Tässä tapauksessa siis kirjuri näyttää käyttäneen vaihtoehtoa 1 ja epäilen että vastaavassa tilanteessa suuri osa kirjureista olisi toiminut samoin. Siinä säästyy parilta klikkaukselta ja kun ikonin selitteessäkin lukee Kärpänen tai Kärkikärpänen, niin houkutus on suuri.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös