Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2022

Viestejä
496
Kyllähän perjaatteessa Mansen pitäisi peluuttaa, että jokerikolmikossa on yksi etenijäjokeri, vaikka se Torpeedo siinä. Manselle avaa rotaatiota, että heillä on neljä suoritusvarmaa kopparia ketkä voi laittaa milloin vaan runkosarjassa takakentälle.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
424
Mansen ensikauden rosteri on kova ja kysymysmerkkejä on paljon edellistalvea vähemmän. Jos oletetaan, että Ruuska & Piirainen tulee ja Niemi&Lehtola lähtevät sekä Eirola lopettaa niin muutoksia on aika vähän. Tikkakoski on ykkösvaihtoehto Eirolan paikalle todella suuriin saappaisiin.

Koppareiksi on kolme kovaa vaihtoehtoa ja Torppakin pelasi siellä kesällä varsin hyvin. Sisäpelissä joukkue vahvistuu, koska Ruuska on sittenkin monipuolisuudessaan aivan hurja jokeri vaikka pelasikin tänä vuonna keskinkertaisen kauden. Kivinen osoittautui varsin käyttökelpoiseksi jokeriksi, joten Piiraisella tekee tiukkaa mahtua kokoonpanoon. Kierrätys on tarpeen myös tulevana suvena ja tähän joukkueessa pitäisi olla jälleen hyvin leveyttä. Puhtimäelle tekee varmasti hyvää, jos Ruuska vetää osan peliruuhkan peleistä lautasella.

Alustavien tietojen perusteella päävastustajat eivät ole ainakaan heikkenemässä vaan esimerkiksi Kopla vahvistunee selkeästi. Siellä saattaa hyvinkin olla sellainen "nyt tai ei koskaan" meininkin tällä kokeneemmalla osastolla. Mielenkiintoinen kesä on siis edessä myös 22. Toivottavasti uuden stadionin "Keisari-katsomo" on yhtä aurinkoinen kun entinen.
 
Viestejä
77

Jatkaako Tuohisaari ?
 
Viestejä
1,499

Tässä olisi hyvin tuoretta tietoa visioihin ; Niemi ei ole kirjoittanut vielä mihinkään nimeään, Eirolan lopetus on jäissä, Piiroisen tilanne auki sekä Ruuska EI ole jokeri. - Ehkä kokoonpano ja pelipaikat elä tästä lokakuunkin jälkeen.
 
Viestejä
73

Jos Ruuska ei ole jokeri, niin millä paikalla sitten touhuaa? Katsomovalmentajanako? Tuskin nyt sentään valtakunnasta löytyy ketään, joka Puten syrjäyttää lautasen ääressä, jos tämä on pelikuntoinen.
 
Viestejä
73
Jaaa-a ! - Lukkarista ei kai ollut edes puhe.

Kyllähän se niin on, että aina täällä voi provosoida ja esittää että tietää muka jotain enemmän kuin muut, mutta Mansen ensi kauden pelinjohtajaa ei ole edes julkaistu eikä hän ole täällä varmasti vihjailemassa tulevista pelipaikoista. Ne tontit, joilla Ruuska on jonkinlaisia näyttöjä superpesiksessä antanut, on lukkari ja lyöjäjokeri, joten eiköhän niistä aloiteta, oli viuhkassa sitten kuka tahansa.
 
Täällä voi provosoida tai visioida, mutta Tohtoori kirjoitti tuoretta tietoa ja se piisatkoon. - Tieto ei tietenkään ole Elmo TV:n pakinoista Pahan Pekan jorinoita.
 
Viestejä
149
Niemi ei ole kirjoittanut vielä mihinkään nimeään

Tämä olisi kyllä valtavan hienoa, jos Nisun saisi pidettyä. Varsinkin jos tuossa Pertun siirtämisessä ulkopeliin olisi mitään perää. En edelleenkään luota Niemeen ihan kaikissa tilanteissa, sillä tämänkin kauden pudotuspeleissä oli paikkoja lyödä juoksuja aika paljon enemmän. Onneksi muutama tärkeä onnistuminen kuitenkin tuli. Niemi joka tapauksessa osaa sentäs lyödä. Piirainen huitoo ihan miten sattuu.
 
Se olisi mahtavaa ja varmasti Manse teki kaikkensa pitääkseen Niemen. Tälläisen katastrofin jälkeen, miten Manse on kohdellut Niemeä - ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
149
Tälläisen katastrofin jälkeen, mitä Manse on tehnyt Niemeä kohtaan - ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä.
Mikä katastrofi? Heikosti menneen viime kauden (siis kausi 2020) jälkeen on luonnollista, että vaihtoehtoja kartoitetaan. Manse kuitenkin on tarjonnut omiin korviini kantautuneiden puheiden perusteella Nisulle jatkoa, sopimuksen yksityiskohdista vain ei olla päästy sopuun. En minä sitä (puoli)ammattilaislajissa pidä mitenkään tavattomana.
 
Se, että pelaajasta yritetään päästä eroon ennen kautta, kauden aikana, niin kertoo tarpeeksi jokaiselle. Tuohon, että pelaajalle on tarjottu jatkoa, niin on tapahtunut pelaajien painostuksien jälkeen. Varmasti Manse on tarjonnut jatkoa lopulta, mutta Nisu on jo päättänyt, että hän ei jatka seurassa.
 
Hienoa, KaMan mies hämmentää...
 
Viestejä
149
Varmasti Manse on tarjonnut jatkoa lopulta, mutta Nisu on jo päättänyt, että hän ei jatka seurassa.
Itse olen kyllä siinä käsityksessä, että ihan tosissaan on neuvoteltu. Ei vain (ainakaan vielä silloin) Mansen tarjooma ja Nisun pyynti kohdanneet. Jos Niemi olisi ovet paukkuen lähdössä, ei varmaan olisi tarvinnut neuvotellakaan.
 
Pallo muuntajalle

Se, että pelaajasta yritetään päästä eroon ennen kautta, kauden aikana, niin kertoo tarpeeksi jokaiselle.
Jos siis jokainen pelaaja missä tahansa joukkueessa, jolle ei tarjota jatkosopimusta heti aikaisimpana mahdollisena hetkenä on valtavan kaltoin kohdeltu, näitä seurajohtajien uhreja on suomalaisessa pesäpallossa satamäärin.
 
Viestejä
424
!
Tässä olisi hyvin tuoretta tietoa visioihin ; Niemi ei ole kirjoittanut vielä mihinkään nimeään, Eirolan lopetus on jäissä, Piiroisen tilanne auki sekä Ruuska EI ole jokeri. - Ehkä kokoonpano ja pelipaikat elä tästä lokakuunkin jälkeen.

Minusta tässä tuli oikein mielenkiintoisia pointteja! Itsekin mietin, että jos Niemi olisi jatkanut niin Ruuskalle voisi yrittää kaivaa pelipaikan ulkoa. Olen nähnyt hänen pelaavan linjassa ja kyllä hän ainakin ikäluokassaan oli siinäkin hommassa eliittiä. Superin huipulle liike ei kuitenkaan taida riittää vaikka heittokäsi onkin kova. Ruuskahan ei junnuvuosinaan ollut mikään lukkari vaan pystyi pelaamaan kaikkia pelipaikkoja. Itse ajattelin, että Ruuska haluaisi ottaa puuttuvan askeleen lukkarina ja sparraus Puhtimäen rinnalla olisi tässä kohtaa juuri oikea liike. Varsinkin kun pääosin jokerina pelatessaan Ruuska voisi jahdata myös lyöjäkuninkuutta.

IPV varmasti mielellään pitäisi Piiraisen sillä heillä on rakenteilla varsin kova nippu, josta kuitenkin puuttuu lyöjäjokeri. Toisaalta minusta Piirainen osoitti olevansa potentiaalinen jokeri ja kyllä jonkinlainen uusiutuminen on mestaruuskauden jälkeen ihan paikallaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös