Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2022

Viestejä
680
Olen kehunut Cavernelista ja kehun edelleen, mutta tässä kohtaa kyllä ihmettelen hänen valintojaan. Melkoinen riski päästää tärkeältä etukentällä kaksi tasonsa osoittanutta eliittipelaajaa lähtemään yhtä aikaa. Yhden etukenttäpelaajan lähdön olisi vielä korvannut.

Pidän melkoisena riskinä, jos Manse oikeasti laskee etukentällään Siri Eskolan varaan. Ei ole ihan helppo rasti tulla parin jokerivuoden jälkeen Mansen tasoisen joukkueen etukentälle. Lippo on vähän eri asia. Mansessa häpläyksiä ei juuri saisi sattua.

Jos Porin kokoonpanossa ei ole yllätyksiä, pidän näillä joukkueilla Kirittäriä selvänä suosikkina ja Pesäkarhuja yhtä selvänä kakkosena, jos Itävalo, Linna ja Puisto jatkavat. Manse tulee vasta kolmosena tällä etukentällä.
Tarkoitat varmaan yhtä pelaajaa jos seurasit vaikka tän vuoden pelejä
 
Viestejä
830
Vaikea uskoa että Lähde olisi jotenkin "päästetty" pois Mansesta, sen verran hankala vastaavan tasoinen pelaaja on löytää, eikä natsaa nopeusteemankaan kanssa. Pelaaja joko halusi "liikaa" lähteä Poriin tai Pori halusi Lähteen sen verran pontevasti että houkutus oli riittävä. E.Sallista tuskin Seinäjoki isolla rahalla houkutteli, siinä kohtaa voisi sanoa ehkä että päästettiin menemään, jäi vähän siirtokuvioista ja lehtijutuista jopa kuva että vähän "kannustettiinkin" lähtemään.
 
Viestejä
505
Vaikea uskoa että Lähde olisi jotenkin "päästetty" pois Mansesta, sen verran hankala vastaavan tasoinen pelaaja on löytää, eikä natsaa nopeusteemankaan kanssa. Pelaaja joko halusi "liikaa" lähteä Poriin tai Pori halusi Lähteen sen verran pontevasti että houkutus oli riittävä.

Eiköhän se juurikin näin ole. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää tarkemmin kuinka tuo Lähteen siirtokuvio on oikein mennyt. Onnittelut joka tapauksessa Poriin, loistavan pelaajan saitte jäämään verkkoon.

Mutta onhan ne Mansenkin uudet hankinnat kiinnostavia ja kovaa kaliiberia.
Varmasti olen paikalla kun ensimmäisen kerran Pirkkahallissa pelataan harjoituspelejä koko joukkueella niin saa vastauksia esim siihen ketä etukentällä oikein häärää. Taikka kummalle pelinjohto on antanut ykköset hihaan, Peltokankaalle vai Raudasojalle.
 
Viestejä
680
Vaikea uskoa että Lähde olisi jotenkin "päästetty" pois Mansesta, sen verran hankala vastaavan tasoinen pelaaja on löytää, eikä natsaa nopeusteemankaan kanssa. Pelaaja joko halusi "liikaa" lähteä Poriin tai Pori halusi Lähteen sen verran pontevasti että houkutus oli riittävä. E.Sallista tuskin Seinäjoki isolla rahalla houkutteli, siinä kohtaa voisi sanoa ehkä että päästettiin menemään, jäi vähän siirtokuvioista ja lehtijutuista jopa kuva että vähän "kannustettiinkin" lähtemään.
Iida ilmeisesti halusi itse lähteä kokeilla millaista on muualla pelaaminen 6 vuotta jo Mansessa .Eurot ei varmasti ratkaisseet asiaa.
 
Viestejä
82
Olen kehunut Cavernelista ja kehun edelleen, mutta tässä kohtaa kyllä ihmettelen hänen valintojaan. Melkoinen riski päästää tärkeältä etukentällä kaksi tasonsa osoittanutta eliittipelaajaa lähtemään yhtä aikaa. Yhden etukenttäpelaajan lähdön olisi vielä korvannut.

Pidän melkoisena riskinä, jos Manse oikeasti laskee etukentällään Siri Eskolan varaan. Ei ole ihan helppo rasti tulla parin jokerivuoden jälkeen Mansen tasoisen joukkueen etukentälle. Lippo on vähän eri asia. Mansessa häpläyksiä ei juuri saisi sattua.

Jos Porin kokoonpanossa ei ole yllätyksiä, pidän näillä joukkueilla Kirittäriä selvänä suosikkina ja Pesäkarhuja yhtä selvänä kakkosena, jos Itävalo, Linna ja Puisto jatkavat. Manse tulee vasta kolmosena tällä etukentällä.
Jos ensi kesän etukenttä on tuo mitä on arvailtu niin ei tulla kolmosena olemaan!
 
Viestejä
16
Tarkoitat varmaan yhtä pelaajaa jos seurasit vaikka tän vuoden pelejä
Jos Sallisella oli vaikeaa runkosarjassa mailassa, niin edelleen parhaita pelaajia sarjassa omalla paikallaan ulkona ja syksyllä aina parhaiten ulkona osunut palloon. Ilman Sallista olisi SMJ mennyt mitalipeleihin. Vaikea välillä ymmärtää mistä tämä negatiivisuus kumpuaa. Jos verrataan kokonaisuutta, niin itse näen Sallinen/Eskola vaihdon suurena riskinä. Toisaalta myös Lähde ei todellakaan ole ollut parhaimmillaan sisällä, mitä potentiaali antaisi myöten. Liikaa Tyhmiä/ epäonnistuneita vaihtolyöntejä Peltokankaalle ratkaisupeleissä. Ulkona toki kova.

Vaikka sisäpeliin saadaan hyviä/potentiaalisia pelaajia, niin ulkopelin etukolmio heikentyy selkeästi.

Lepistöstä vielä sen verran, että huhujen mukaan Lepistö itse kysyi viime syksynä siirtoa Manseen,mutta Manse ei halunnut/tarvinut. Nyt neuvotteluja käyty paljon Mansen aloitteesta, mutta ei saatu sopimusta. Mikä lie muuttanut mieltä vuodessa?
 
Viestejä
1,499

Ei mennyt kohdalleen Lepistön huhut - täys ankka.
 
Viestejä
542
Jaa mikä/kuka oli ankka? Jos oli lähdöillään niin Pori-Tre-Jkl ainoat mahdollisuudet. Se ettei sitten lähtenyt (vielä) oli yksi mahdollinen vaihtoehto kaiken aikaa. Tämä viestiketju onneksi säilyy niin ei kenenkään tarvi tulevana syksynä näppäillä samoja pohdintoja uudelleen;-)
 
Viestejä
2,565

Niinpä. Voidaan taas vuoden päästä vain monistaa tämä ketju sellaisenaan... ;)
 
Viestejä
1,499
Jaa mikä/kuka oli ankka? Jos oli lähdöillään niin Pori-Tre-Jkl ainoat mahdollisuudet. Se ettei sitten lähtenyt (vielä) oli yksi mahdollinen vaihtoehto kaiken aikaa. Tämä viestiketju onneksi säilyy niin ei kenenkään tarvi tulevana syksynä näppäillä samoja pohdintoja uudelleen;-)
Muuan mies ei tainnut ymmärtää Tohtoorin vastausta alkuunkaan !
 
Viestejä
2,565
Tässä vähän lisämaustetta taannoisen Virpi Hukka ja ringette -keskusteluun. Karjalainen kertoo, että KiPa on kieltänyt pelaajiltaan salibandyn sarjapelit, mutta JoMassa pelaava Topi Hurskainen saa edelleen pelata salibandya KiPan joukkueessa:

Suorat lähetykset tarjolla värikkäästä Juuan paikallistaistosta ja Hurmoksen liigapelistä - Kiteen Pallo on linjannut, että pesäpalloilijat eivät saa pelata talvella muissa lajeissa (karjalainen.fi)

"KIPALTA PUUTTUU kokoonpanosta pesäpallokonkari Sami Partanen, joka on kuulunut joukkueen parhaisiin pistemiehiin usealla kaudella. Pesäpallossa KiPan uusi valmennus on linjannut, että superpesispelaajat eivät saa osallistua enää muiden lajien sarjaotteluihin tulevana talvena. Superpesispelaajia on nähty salibandyn lisäksi jääkiekossa ja lentopallossa.

- Aiemmin meillä on ollut yksittäisiä pelaajia muissa lajeissa, mutta nyt niitä olisi ollut aika paljon. Tämä oli valmennusjohdon näkemys ja selkeä linjaus. Pelaajat keskittyvät nyt päälajiinsa, KiPan johtokuntaan kuuluva Pasi Varonen kertoo.

KiPan superpesismiehistö pitää ensimmäisen yhteisen harjoitusleirin tänä viikonloppuna.

- Harjoittelussa on huomioitava lepo ja mietittävä kokonaiskuormitusta, jota toisen lajin harjoitukset ja pelit eivät välttämättä palvele. Samalla pyritään pienentämään loukkaantumisriskiä, Varonen miettii.

KiPassa salibandya voi jatkaa Joensuun Mailan pesäpalloilija Topi Hurskainen, joka on kuitenkin tällä hetkellä sivussa pienen vaivan takia."
 
Viestejä
2,565
Tässä taas vähän lisää sytytysnestettä keskusteluun Virpi Hukasta ja ringetestä. Tuore juttu Karjalaisesta kertoo, että Konsta Kettunen ja Henri Litmanen pelaavat talven jääkiekkoa Hustlers-nimisessä joukkueessa Joensuun harrasteliigassa.

Jutussa kerrotaan näin:

JOMASSA harrastejoukkueissa pelaamiseen suhtaudutaan hyvin, rajoituksia sen suhteen ei ole.

- En kyllä ole hirveästi kysellyt, mutta kaikki muu urheilu talvikaudella on hyvä juttu. Toki kun mennään lähemmäs kauden alkua, niin pitää vähän alkaa miettiä, Kettunen kertoo.

- JoMassa on aina suhtauduttu niin, että harrastejoukkueissa saa pelata, Hirvonen jatkaa.

Joensuulainen harrastejääkiekkojoukkue Hustlers ei harjoittele mutta tähtää sarjan mestaruuteen - hattutempun luvannut Konsta Kettunen suhtautuu pelaamiseen huumorilla: "Jos pesäpallo käy liian helpoksi, sitten vaihdan lätkään" (karjalainen.fi)
 
Viestejä
505
Missä Virpi Hukan tapaturma on sattunut? Instagramissa on kuva silmästä.
Pari viikkoa sitten lajitreeneissä. Pesäpallo tuli heitosta suoraan silmään.
Hukka otti täysin omaan piikkiinsä. Ei ollut keskittynyt kunnolla kiinniottoon tai muuten pääsi heitto läpi.

Siinä tuoreessa IG-kuvassa on silmää ilmeisesti jotenkin operoitu ja sen takia harittelee omiaan. Toivottavasti paranee nopeasti.

Onko muuten jollain tietoa Varalan juoksutestien tuloksista? Kemppainen tainnut pärjätä hyvin kun on ollut testeihin liittyvissä kuvissa?
 
Viestejä
2,836

Ainakin Henna Peltokangas oli juoksutestien nopein.
 
Viestejä
50
Silmävammoista mitään tietämättä niin voiko tuollainen Hukallekin sattunut tilanne johtaa ihan pysyvään näön ongelmaan? Ja onkohan tilanne kuinka korjattavissa? Hukan tekstistä tulee vaikutelma, että ei ihan helpolla ainakaan näön korjaaminen onnistu.
 
Viestejä
234

Mikä on seuran vastuu, eikö Mansen tehtävä ole hoitaa riittävä asiantuntemus hoitaa asia kuntoon, ettei pelaajan itse tarvitse moisesta stressata?
 
Viestejä
11,762
Silmävammoista mitään tietämättä niin voiko tuollainen Hukallekin sattunut tilanne johtaa ihan pysyvään näön ongelmaan? Ja onkohan tilanne kuinka korjattavissa? Hukan tekstistä tulee vaikutelma, että ei ihan helpolla ainakaan näön korjaaminen onnistu.

Vastaus lienee, pesäpallo voi silmään osuessaan aiheuttaa pysyviä silmävammoja pahimmillaan koko näkökyvyn menetyksen silmästä.

Toivottavasti Hukan silmä saadaan kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös