Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
87
Olipa jännittävä ottelu viimeiseen pisaraan. Nyt oli molemmilla joukkueilla fokus omassa pelissä ilman ylimääräisiä hörhöilyjä ja oli kyllä erinomaisen kiva seurata. Hukka on aivan huimassa vireessä, ei voi kun ihailla. Kotiutusosastolla ei nyt ihan ollut maila kuumana ja Ala-Kauhaluoma ainakin silminnähden hämmentyi Porin kuviomuutoksista. Toki oli myös useampi tiukka palo kotiin. Ihan yllättäviä nuo maskitkin aluksi olivat, mutta kääntyivät lopulta Mansen eduksi. Vettenranta puolestaan kantoi tänään Poria aika vahvasti ulkopelissä, että en hänen piikkiinsä kyllä mitenkään pistäisi tuota ratkaisevaa tilannetta. Mielenkiinnolla seuraavaa peliä odottelemaan (y)
 
Viestejä
159
Aavistuksen tuli kylmä hiki ekassa sisävuorossa, että mitä tässä tapahtuu =D Ilman Hukkaa tänään olisi tullut kyllä takkiin sen verran kesyjä oltiin keskimäärin mailan varressa. Alakauhaluoman lyönti on kyl koko kauden ollut hakusassa verrattuna aikaisempiin kausiin. E. Sallisenkin on kyllä piristyttävä mailassa jos mestaruus mielitään pokata. S. Sallisella pysyi lautasella syöttö!

Tarkka ja tiukka peli, joka tapauksessa ja erittäin tärkeä ryöstö!
 
Viestejä
727
Alakauhaluoman lyönti on kyl koko kauden ollut hakusassa verrattuna aikaisempiin kausiin.
Olen kyllä tästä täysin eri mieltä. Monessa pelissä on mielestäni näkynyt, että etenkin Ala-Kauhaluoma on kehittynyt runsaasti, sekä sisällä että ulkona. Alkukaudella, kun joitain pelejä katsoin, oli aivan huikeassa vireessä. Tilastojen mukaan kärkilyöntiprosentti tällä kaudella on ollut parempi runkosarjassa kuin viime kaudella.

Kotiutusprosentti ollut tälläkin kaudella runkosarjassa hyvä ja noin sama kuin viime kaudella (54,4 % vs 55,0 %), mutta yrityksiä on ollut enemmän joten juoksuja on tällä kaudella lyönyt 37 runkosarjassa, kun viime kaudella löi 22.
Ala-Kauhaluoman koko runkosarjan kärkilyöntiprosentin paranemisesta viime kaudesta (61,24 % vs 49,58 %) voi päätellä, että etenkin vaihtolyönneissä on parantanut reilusti tälle kaudelle.

Playoffeissa sekä puolivälierä- että välieräsarjassa ekassa pelissä on ollut aika vaatimattomia kotiutuksia Mansen kotiuttajilla. Tuskin ne missään baarissa on olleet putkia vetämässä tauon aikana, tai edes kotiuttajien kotibileissä, mutta ehkä siinä tauon aikana voi vähän kadota pelituntuma. :) Tosin Pesäkarhujen ulkopelikin on parempaa kuin Kempeleellä.

S. Sallisella pysyi lautasella syöttö!
(y)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
159
Vähän huonosti kirjoitin eli tarkoitin kotiutuslyöntejä. Numerolla 4/5/6 mitä Kala on ollut tänä vuonna, niin tuota keulaa varsinkin näissä koronalohkoissa, olisi pitänyt kotiuttaa enemmän kuin mihin tilastot antaa myöden. Varsinkin kun jo ennestään nopeaan keulaan on lisätty yksi maailman luokan peluri. Niin kuin tilastoistakin näkyy, niin tilanteita on saatu paljon enemmän ja uskallan väittää et yksinomaan Hukan ja koronajaon vuoksi. Kolme peliä vähemmän kuin viime vuonna, mutta silti 28 kotiutusyritystä enemmän.

Kausi Sarja Sarjavaihe Ott KL H P Y % VT HH
2020 Naisten superpesis Runkosarja 19 37 6 25 68 54.4% 1 0
2020 Naisten superpesis Ylemmät pudotuspelit ja ls 3 3 1 5 9 33.3% 0 0
2019 Naisten superpesis Runkosarja 22 22 1 17 40 55.0% 0 1
2019 Naisten superpesis Ylemmät pudotuspelit ja ls 9 8 2 6 16 50.0% 0 0

Melko samoissahan nuo kotiutukset ovat... pleijareissa tällä kaudella vasta 9 yritystä ja onnistumiset 33,3%. Tärkeimmissä peleissä joissa taso kovenee koko ajan on oltava tehokkaampi. Mut viime pelissä komeasti 2-3 vaihto%.... Fakta on vaan se et tota Mansen keulaa on suhteellisen helppoa viedä jos vaan etenijät saavat hyvät lähdöt. Katselin et eilenkin melko pieniä näppejä tuli joista ainakin yhdestä Vettenranta pääsi suoraan juoksusta yhdestä pompusta heittämään eikä paloa kolmoselle.

Mahtava tilanne eniveis ja hyvältä näyttää!
 
Viestejä
727
Vähän huonosti kirjoitin eli tarkoitin kotiutuslyöntejä. Numerolla 4/5/6 mitä Kala on ollut tänä vuonna, niin tuota keulaa varsinkin näissä koronalohkoissa, olisi pitänyt kotiuttaa enemmän kuin mihin tilastot antaa myöden. Varsinkin kun jo ennestään nopeaan keulaan on lisätty yksi maailman luokan peluri. Niin kuin tilastoistakin näkyy, niin tilanteita on saatu paljon enemmän ja uskallan väittää et yksinomaan Hukan ja koronajaon vuoksi. Kolme peliä vähemmän kuin viime vuonna, mutta silti 28 kotiutusyritystä enemmän.

Melko samoissahan nuo kotiutukset ovat... pleijareissa tällä kaudella vasta 9 yritystä ja onnistumiset 33,3%. Tärkeimmissä peleissä joissa taso kovenee koko ajan on oltava tehokkaampi. Mut viime pelissä komeasti 2-3 vaihto%.... Fakta on vaan se et tota Mansen keulaa on suhteellisen helppoa viedä jos vaan etenijät saavat hyvät lähdöt. Katselin et eilenkin melko pieniä näppejä tuli joista ainakin yhdestä Vettenranta pääsi suoraan juoksusta yhdestä pompusta heittämään eikä paloa kolmoselle.

Mahtava tilanne eniveis ja hyvältä näyttää!
Just, siellä kun teini-ikäinen tyttö hienosti vetelee useita kymmeniä juoksuja kaudessa runkosarjassa ja kovemmilla kotiutusprosenteilla kuin Janette Lepistö, niin olisi pitänyt pystyä parempaan... Vähän epärealistiset odotukset.

Kovat on odotukset, jos kotiuttajien pitäisi olla runkosarjaa tehokkaampia (prosentuaalisesti parempia) playoffeissa tärkeimmissä peleissä, joissa vastassa on parhaat joukkueet, niiden hyvät lukkarit, hyvät polttolinjat ja ulkopelikuviot (mahdollisesti jopa vaihtuvat ulkopelikuviot). Eiköhän realismia ole, että yleensä kotiuttajien tehokkuus tippuu noissa peleissä ja pelit on vähäjuoksuisempia vääntöjä kuin vaikka pelit Mynämäkeä vastaan.

Mielestäni esim. Ala-Kauhaluoman parantuneet vaihtolyöntiprosentit johtuu kyllä pääosin kehityksestä vaihtolyönneissä kuin siitä, että joukkueeseen tuli Hukka. Ala-Kauhaluoma on useimmiten ollut nelonen tai vitonen ja Hukka kolmonen, joten Ala-Kauhaluoman kärkivaihdot on useammin luultavasti koskeneet Peltokankaan tai Lähteen vaihtamista kuin Hukan. Nämä olivat joukkueessa myös viime kaudella. Ihan tilastoihin katsomatta mitä itse olen katsonut pelejä, niin siellä on ollut Ala-Kauhaluomalla muutama todella laadukas lyöntivaihtoehto, joita käyttää tuossa 2-3-vaihdoissa pääosin.

Nojoo, mutta turha tästä enempää on väitellä. Oma näkemykseni vähän erilainen.
Hyvin Manse on pelannut joka tapauksessa!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
159
@Viuhka en tiedä mihin hermoon osuin, koska tulkitset mua noin väärin tai sitten en vain osaa kirjoittaa ymmärrettävästi.

Pääpointti mun kirjoituksissa on ollut nyt menevissä pleijareissa ja kotiutuksissa. Siellä pelaavat neljä maailman parasta naispesäpallojoukkuetta ja kun ihan raadollisesti ja kotiutustilastollisesti katsotaan, niin en ymmärrä miksi tähän pitää ottaa ikä mukaan? Inhimillistä kyllä ja varmasti huomioonotettava asia, mutta jos katsellaan puhtaasti tilastoja, niin mielestäni iällä ei ole mitään merkitystä. Nyt on se aika, kun pitää onnistua. Tarkoittaen sitä, että numerolla 5-6 pelaavien on onnistuttava paremmin kuin ovat tällä hetkellä onnistuneet, jos kannua halutaan nostella kauden päätteeksi. Varsinkin Mansella numeroilla 5-6 pelaavilla on suurin kotiutusvastuu jos kärki pääsee kentälle. Hyvää ulko- sekä vaihtopeliä saa esittää jos tämän hetkiset 5-6 pelaavien 33,3% / 22,2% kotiutustehot riittävät Suomen Mestaruuteen. En edelleenkään tarkoita, että pleijareissa pitäisi onnistua paremmin kuin runkosarjassa. Numeroiden 1-3 jaloista eivät kotiutukset pitäisi olla kiinni. Tällä hetkellä tehot riittävät ja hyvä niin ja se on tietty pääasia.

Ps. Numeron 5 kaikki kotiutukset ovat tulleet yhdessä pelissä, onnistumiset tuolloin 3/4. Muissa kahdessa pelissä 0/5. Otanta on pieni ja prosentit muuttuvat paljon jo yhdenkin suorituksen myötä. Ei nro 6 tilastot ole yhtään sen mairittelevammat, päinvastoin... kumurakin on ollut hakusessa.
 
Tuo aiempi taulukkosi oli mielenkiintoinen ja avaava, pystyisitkö tekemään saman kaikista pudotussarjajoukkueiden 4-6 numeroilla pelaavista, niin saisi todellisen vertailun ja käsityksen kokonaisuudesta? Mielestäni numerolla pelaavaa ei esim. voi verrata kotiuttajajokerin prosentteihin. Mun silmään Ala-Kauhaluoma on kans vaikuttanut heikommalta sisäpelissä ja usein vähän omituisen epävarman oloiselta jo tullessaan lyöntipaikalle.
 
Viestejä
159
Olipahan hyvää sisäpeliä kun "sisäpelilukko" aukesi Hukan läpärin jälkeen! Kautta linjan loistavasti lyötiin ja tätä peliä oli ilo katsella. Ulkopeli edelleen loistavaa, joka antaa kaikki mahdollisuudet voittoihin.

Itselleni viime vuoteen vaikuttaa kuin Milla Lindströmin puuttuminen näkyisi Porin pelissä huomattavasti. Oli erittäin hyvät jalat, vahva kentälle menijä ja lyöntivoimainenkin.
 
Viestejä
345
Itselleni viime vuoteen vaikuttaa kuin Milla Lindströmin puuttuminen näkyisi Porin pelissä huomattavasti. Oli erittäin hyvät jalat, vahva kentälle menijä ja lyöntivoimainenkin.

Olihan se haikea menetys, mutta sitten sitä jotenkin ajatteli, että se korvataan. Jossain muodossa.

Nyt kun nostit asian esiin, niin sitähän ei ole korvattu. Muodosti Jukan kanssa kärkijoukkueen arvoisan etenijäparin, ei ollut myöskään puukäsi vaihtotilanteissa. Juka on edelleen hyvä, mutta Lindströmille ei ole jokeripuolella korvaajaa (Törmänen saattaa tulevaisuudessa olla), samalla vielä viime syksynä etenijätilastossa näkynyt Itävalo häipynyt tuotujen puolesta kuvasta. Toki, osan voi laittaa kotiutuksen tehottomuuteenkin.

Toki, ei sitä ton tason naisia taiota mistään. Mutta voi silti sanoa, että yhdet jalat tuosta uupuu kun ei uusia ole hankittu tilalle.
 
Viestejä
94

No se mitä Lindströmin etenemistä näin niin heittäen top-5 etenijä ikinä naisten peleissä. Aina pelotti kun oli etenemässä että tulee juoksu.

Mutta näyttää siltä että yks Virpi Hukka pystyy yksin ratkomaan näitä pelejä joten on sekin saavutus.
 
Viestejä
138
Manse on oikeaan aikaan iskussa ja lienee ykkössuosikki mestariksi juuri nyt. Viime kauteen verrattuna Hukka on tuonut sen puuttuvan lisän ja pelaa aivan mahtavaa kautta. Onnistuu lähes kaikessa mitä yrittää ja tuntuu olevan kaikkia muita yhden pykälän edellä sisäpelissä.

Mansen 1-6 lyöjät on todella hyvä nippu ja siihen vielä hyvää kautta pelaava Suominen lisänä, niin sisäpeli pitäisi riittää mestaruuteen. Ainoa heikkous lienee, jos kärkikolmikko ei pääse tilannetta luomaan. Mainittu Ala-Kauhaluoma on mielestäni pelannut upean kauden, eikä joudu koskaan yksin kantamaan liikaa vastuuta, kun muutkin osaavat lyödä.
 
Viestejä
727
@Viuhka en tiedä mihin hermoon osuin, koska tulkitset mua noin väärin tai sitten en vain osaa kirjoittaa ymmärrettävästi.
En minä mitenkään hermostunut ole. :) Voi olla, että omissa tulkitsemistaidoissakin on puutteita.

Tärkeimmissä peleissä joissa taso kovenee koko ajan on oltava tehokkaampi.
Tämän tekstin tulkitsin, että playoffeissa pitäisi kotiuttajilla olla kovemmat prosentit kuin runkosarjassa. Mutta ilmeisesti, et sitä tarkoittanut, koska:
En edelleenkään tarkoita, että pleijareissa pitäisi onnistua paremmin kuin runkosarjassa.

Pääpointti mun kirjoituksissa on ollut nyt menevissä pleijareissa ja kotiutuksissa. Siellä pelaavat neljä maailman parasta naispesäpallojoukkuetta ja kun ihan raadollisesti ja kotiutustilastollisesti katsotaan, niin en ymmärrä miksi tähän pitää ottaa ikä mukaan? Inhimillistä kyllä ja varmasti huomioonotettava asia, mutta jos katsellaan puhtaasti tilastoja, niin mielestäni iällä ei ole mitään merkitystä.
Pelaajilla on yleensä tietty kehityskaari ja nuoret pelaajat on sen alkupäässä ja yleensä ovat parhaimmillaan vasta vasta reilusti yli kaksikymppisinä. Ala-Kauhaluoma on mielestäni kehittynyt joka kaudella hyvin ja on ollut todella hyvä siellä tämän kauden runkosarjan kotiutustilastoissakin ikäisekseen ja myös ikä huomioimatta mielestäni erittäin hyvä (parempi kuin vaikka Lepistö prosenteissa). Runkosarjassa Mansen kotiutusprosentit joukkueena oli käsittääkseni kaikkein parhaat kaikista naisten joukkueista, tai ainakin ihan kärkipäässä. Tässä suurena syynä Suomisen ja Ala-Kauhaluoman onnistumiset, myös muidenkin.
Playoffeissa Ala-Kauhaluoma ei ole ehkä ollut kotiutuksissa ihan samalla tasolla vielä kuin viime kaudella kokonaisuutena, mutta parempaan päin ainakin tämän päivän perusteella menossa sekin. Aika pieni otanta vieläkin, kun vain 4 peliä pelattu playoff-pelejä ja ennen tätä päivää 3, että en kolmen pelin perusteella suuria johtopäätöksiä Ala-Kauhaluoman kehittymisestä vetäisi. Tänään sai muuten Ala-Kauhaluoma lyötyä hyvillä tehoilla (2/3) juoksuja. Ihan oikein meni mielestäni palkinnot, Hukka oli paras ja Ala-Kauhaluoma toiseksi paras tänään.

Siellä on Mansella myös vastassa tilastollisesti runkosarjan paras ulkopelijoukkue (vähiten päästettyjä juoksuja), että siinä mielessä etenkin tänään saivat Mansen naiset hyvin lyötyä juoksuja.
Mielestäni Mansella on paitsi hyviä kotiuttajia, niin myös hyvin laajuutta kotiutusosastossa.
 
Viestejä
87
Olipa kiva nähdä, että Ala-Kauhaluomakin sai nyt onnistumisia, mikä on varmasti tosi tärkeää itseluottamukselle jatkoa ajatellen. Hieno peli ja tason nostoa edelliseen peliin myös monen muun kohdalla. Ja Hukka, elämänsä vedossa :love:
 
Viestejä
1,822
Joo, kyllä Sennin pitäisi keskittyä harjoittelussa mielestäni nyt loppukausi vain ja ainoastaan saamaan se lukkarointi ja etenkin syötöt parhaaseen mahdolliseen kuntoon pudotuspelien loppua kohden. Ei mitään muuta ylimääräistä pesiksen osalta mielestäni. Tuo on se tärkein asia, millä Senni voi joukkuetta auttaa.

Itselläni tuli lähinnä yksi sana mieleen silloin viime kausilla, kun Antikainen halusi antaa Sennille kapteenin roolin lukkaroinnin ja kaiken muun lisäksi: ylikuormitettu.
Siinä tehtiin mielestäni virhe, koska työnnettiin liikaa asioita yhdelle hoidettavaksi. Kyllä nuoren lukkarin pitäisi antaa keskittyä vain siihen lukkarointiin, kun siinäkin on niitä pieniä, mutta hyvin merkittäviä erilaisia asioita todella paljon. Sitten on vielä siviilielämäkin tietty. Ei jääkiekossakaan maalivahtia valita kapteeniksi, kun sen pitää antaa keskittyä siihen omaan hommaansa merkittävimpänä pelaajana. Vaikka Antikainen teki hyvää työtä monelta osin Mansen kehittymiseksi, niin tuo päätös oli mielestäni kyllä yksi hölmöimmistä, koska ei voida työntää liikaa asioita yhdelle ihmiselle. Onneksi Wirzenius on varmaankin tajunnut tämän ja laittoi tuon Emman tuohon kapteeniksi. Mielestäni Emma vaikuttaa hyvältä siihen rooliin muutenkin. Toki voidaan sanoa, että kapteenin pitää olla vain esimerkillinen pelaaja, mutta mielestäni se ei yksin riitä, vaan sen pitää mielestäni tuntea ne pelaajat ja katsoa, onko jotain vialla jollain, ohjata, kannustaa ja toimia yhteytenä pelaajien ja valmennuksen välillä jne. Varsinkin auttaa noita nuorempia pelaajia. Mielestäni Senni syötteli kaikkein parhaiten silloin mestaruuskaudella, kun sai keskittyä vain siihen ja Taipale hoiti kapteeniuden.

Siis pointtina, että mielestäni kaiken ylimääräisen pois ottaminen Sennin vastuulta ja keskittyminen loppupudotuspelien ajan vain omaan peliinsä tuo parhaan lopputuloksen joukkueelle.
Joukkue valitsee keskuudestaan kapteenin - siis ei seuran puheenjohtaja (Antikainen) eikä joukkueen pelinjohtaja (Wirzenius), mielestäni.😂😂😂
 
Viestejä
34
Mikähän mahtaa olla Sampo Niemisen tilanne? Mikähän mahtaa olla? Pasanen kyllä on tuossa mailamiehen hommassa erittäin pätevä.
 
Viestejä
87
Pasanen kyllä on tuossa mailamiehen hommassa erittäin pätevä.
Sivukommenttina tähän.. Ekassa ottelussa Pasanen vinkkasi lyöntivuoroon menossa olevalle Hennalle, että lyö sitä pystäriä vähän sinne kolmospuolelle. No, Henna meni ja täräytti kunnarin kakkospesän läpärillä. Taisin taputtaa ja huudahtaakin itsekseni jotakin riemukasta ruudun ääressä. Siinä on kärkietenijän asennetta 💪
 
Viestejä
727
Mielestäni” on siltä osin hyvä sana, että se viittaa mielipiteeseen, eikä täten yritetä esittää epävarmaa tai epätotta asiaa faktana, kuten jotkut tekevät… Saattaapa olla, että Viuhkamiehen kristallipallo on edelleen rikki, kun ei sillä oikein näytä näkevän tulevaisuuteen eikä edes menneisyyteen. Viuhkamiehen kirjoituksissa on uskomaton määrä asiavirheitä. Jos jokaisesta asiavirheestä saisi yhden väärän, niin ainakin yksi peli olisi pelkillä vapaataipalilla jo luultavasti voitettuna.

Huudetaanpa nyt vain selkeimmät väärät pois:
Joukkue valitsee keskuudestaan kapteenin - siis ei seuran puheenjohtaja (Antikainen) eikä joukkueen pelinjohtaja...
Väärin! Tässä tosin ihan hyvä, että esitit asian mielipiteenä etkä tuulesta temmattuna faktana, kehitystä. Mutta väärin meni silti… Nykyisen joukkueen kapteenin oli käsittääkseni äänestänyt joukkue itse, mutta viestissä viitattiin aiempiin kausiin ja aiemmilla kausilla naisissa näyttäisi käytäntö olleen toisenlainen:

… Varakapteeneina jatkavat Mira Kolehmainen ja Senni Sallinen …
Kolmikon valinnan teki joukkueen valmennusjohto

Taipale on taas Keisarinnojen kippari – katso video!

Tätä videota en hakenut, koska muistaakseni jossain muussa videossa Antikainen sanoi suoraan, että ovat ajatelleet Sennille kapteenin roolia ja sitä en nopeasti löytänyt, mutta kyllä tässäkin nyt vähän sellaisia merkkejä jo on esim. 1:06:10 eteenpäin samoin kuin Kylä-Kausen kohdalla 1:03:50 eteenpäin (2019 kapteenistossa olivat S. Sallinen ja Kylä-Kause):

Voi olla, että tuolle 2019 kaudelle on jo valittu joukkueen kesken kapteenit tai voi olla että on mennyt vielä samalla käytännöllä, jossa Pokelan/Antikainen ovat valinneet kapteenit itse, ei joukkue. 2018 joka tapauksessa valmennus valinnut linkin mukaan.

Tervo tosiaankin käytti termiä "nahan lotina" joka ikisessä kotijoukkueen sisävuorossa
Väärin! Ei käyttänyt läheskään jokaisessa sisävuorossa. Muistaakseni ei edes joka pelissä.

Minä en arvaile - tiedän että Ida Lähde ei pelaa kumpaakaan peliä puolivälierissä.
Väärin! Ida Lähde pelasi molemmat puolivälieräottelut.

Välierissä taitaa tulla vastaan Seinäjoki...
Väärin! Ei ollut edes mahdollinen noilla puolivälieräpareilla ja runkosarjan sijoituksilla.

Itse en näkisi ollenkaan huonona ratkaisuna, että Puhtimäki ja Petteri Alanen olisi lukkarit ensi kaudella. ...
Tosin sitä nyt ei tiedä yhtään, että onko näillä "Puhtimäki" -huhuilla mitään perää.
Anteeksi nyt vaan, mutta @Viuhka elää sellaista mielikuvitusmaailmaa, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Väärin! Tämän syötön tippumista ei ole vielä nähty, mutta näyttää kyllä aika väärältä tällä hetkeltä, joten huudetaan pois. Veikkaanpa kuitenkin edelleen, että Puhtimäki tulee Manseen ja mielikuvitusmaailmassa elää joku muu kuin minä.

Susanna Puisto on jo nyt saavuttanut unelmansa, kun sai runkosarjan lyöjäkuningattaruuden. Puisto ei ole koskaan pelannut joukkueelle vaan itselleen.
Väärin! (Ainakin kaksi lautasen mittaa :LOL:) Täyttä paskapuhetta. Jos joku, niin Puisto vaihtaisi heti lyöjäkuningattaruutensa tittelin joukkueensa Suomen mestaruuteen.

No, tuli siinä jo yksi juoksu saatua pelkästään selkeimmillä väärillä Mansen tämän kauden palstoilta. Viuhkamiestä vastaan pitää alkaakin pelata nyt vain ”Väärä pois” -merkillä, kun vääriä tuntuu satelevan koko ajan joka suuntaan, mielestäni. :LOL:
 
Viestejä
87
Wirzenius - Österlund 6-0

(kuva @manseppnsu instagram)

Näyttökuva 2020-9-9 kello 12.11.05.png
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
727
Jos kausi päättyy juhliin, niin Ala-Kauhaluomakin saa näköjään luvallisestikin ottaa muutakin kuin Muumi -limpparia, kun täytti näköjään 18. :D
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös