Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
13
Ei kyllä edes ota koville. Kirittäret parempia tällä kertaa, ensi vuonna uusi yritys, onnea sinne! Olen kuitenkin hirmuisen ylpeä jokaisesta meidän mimmistä! Ja kannattajakulttuurista. Päätösvihellyksen soidessa ei olisi uskonut, että Jyväskylässä alkoivat mestaruusjuhlat. Puolet katsojista lähtivät välittömästi pois stadionilta ja loppuja saati joukkueen juhlintaa ei edes huomannut, kun tamperelaisten laulut raikuivat katsomossa muuten aavemaisen hiljaisella areenalla pitkästi ottelun jälkeen. Ilmeisesti jengillä oli kiire pois ennen ruuhkia ja nettifoorumeille vittuilemaan hävinneille vastustajille. Luojan kiitos mä olen onnellinen Tampereesta, Kaupin tunnelmasta ja koko Manse PP:sta. Huomista ja sen jälkeen ensi kautta odotellessa <3
 
  • Tykkää
Reaktiot: 1+3
Viestejä
976

Tämä Mansen kannattajien ryhmä oli kyllä aivan rautaa. Mutta ilmeisen vieras ilmiö Nykäskylässä. Järjestysmiehet vahtivat oikein joukolla noita "huligaaneja". Jyväskylän omat kannattajat olivat lähinnä kirkkomoodissa.
 
Viestejä
727
Tämä Mansen kannattajien ryhmä oli kyllä aivan rautaa. Mutta ilmeisen vieras ilmiö Nykäskylässä. Järjestysmiehet vahtivat oikein joukolla noita "huligaaneja".
:LOL::LOL: Ettei olisi vain pesispeleissä Jyväskylässä samat järkkärit kuin lätkäpeleissäkin? Onko @Unula :lla asiasta mitään tietoa?
"Nyt ne huligaanit tulee sieltä tänne jo tässäkin lajissa!" :)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7
Viimeistä peliä lukuunottamatta suurin ongelma oli kotiutuksissa. Tai ainakin kärki toimi hyvin. Kehottaisin edelleen tarkastelemaan tilastoja eikä pohjaamaan kaikkea omaan muistiin. Se on totta, että Mansen peli pohjautui ykköskärkeen. Jos tarkastelee ylempiä pudotuspelejä tilastojen valossa, niin lienee kohtalaisen oikein on sanoa, että esimerkiksi Lähde onnistui erinomaisesti. Viimeinen peli oli vaikea, se on myönnettävä. Mutta ennenkuin kiviä heittelee, kannattaa tarkastella tilastoja. Niihin pääsee kiinni pesiksen maailmassa esimerkiksi pelaajakohtaisesti ja ottelukohtaisesti pöytäkirjamerkintöjä myöten.

Siis ehdottomasti samaa mieltä tuosta, että ykköskärki pelasi koko kauden mittarilla erinomaisen kauden ja lisäksi esimerkiksi Lähde vielä äärimmäisen tärkeä palanen ulkopelissä, jonka lisäksi esimerkiksi runkosarjassa kärkilyöntiprosentti lähellä 80 %. Tarkoitus ei suinkaan ollut heitellä kivillä nykyistä ykköskärkeä, vaan hakea nimenomaan etenijäjokerilla tuota laajuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
680
Niin vain pystyi selvästi heikentynyt altavastaaja haastamaan suurimman ja kovasti vahvistuneen ennakkosuosikin mestaruudesta selkein numeroin 3 - 0 , ei auttanut viime kauden kahden parhaan pelaajan ryöstökalastus Jyväskylästä yhtään vaikka Hukka loukkaantui , niin vain meni tämän kauden matsit kaikki suoraan 5 - 0 Jyväskylään.

Olisi kannattanut Hukan ja Sallisen pysyä Jyväskylässä jos haluaa voittaa Suomen Mestaruuden näin vinkkinä !
Mut kun ei vaan halua olla siellä
 
Viestejä
484
Siis ehdottomasti samaa mieltä tuosta, että ykköskärki pelasi koko kauden mittarilla erinomaisen kauden ja lisäksi esimerkiksi Lähde vielä äärimmäisen tärkeä palanen ulkopelissä, jonka lisäksi esimerkiksi runkosarjassa kärkilyöntiprosentti lähellä 80 %. Tarkoitus ei suinkaan ollut heitellä kivillä nykyistä ykköskärkeä, vaan hakea nimenomaan etenijäjokerilla tuota laajuutta.
Pesäpallon alkuperäinen tarkoitus oli, että sitä pelataan yhdeksällä pelaajalla sekä sisällä että ulkona!!! Sitten lisättiin sisäpeliin kolme jokeria. Sen ymmärrän, että haluttiin "juoksuja lisää ja siihen mahdollisuuksia": Siksi en ymmärrä, että nyt sotkamolaisideointina jätetäänkin pelaajia sivuun??? Ja pelataan sisäpeliä neljällä, viidellä pelaajalla, kuten nyt Mansekin teki, ja siihen "osaltaan sortui".
Koskahan itätuuli tuo ajatuksen huonojen ulkopelaajien väliinjättämisestä??? Sitä odotellessa!!!
 
Välistäjättösäännön ja yhden kärjen taktiikan inhoajalle :) @Jotain tietävä :lle tiedoksi, että Mansen naiset pelasi vielä runkosarjassa runsaasti kahden kärjen peliä, varmaankin juuri jotta myös kakkoskeulassa pelaavat pelaajat saisivat sisäpelisuorituksia ja kehittyisivät.
Esim. tässä pelissä oli jokaisella pelaajalla joko lyöty tai tuotu juoksu:
Myös Kirittäriä vastaan runkosarjassa pelattiin etenkin ensimmäisessä kohtaamisessa vielä runsaasti sisäpeliä koko joukkueella, kuten suoritusten määristä näet:
 
Hienoa, jos niin oli, siitä pinnat pelinjohdolle!!!
Peliä näkemättä, tilastot eivät kerro koko totuutta. Kirittäriä vastaan Ala-Lipasti pelasi kutosella, ja ei kai kukaan pelinjohtaja sen tasoista lyöjää ja jalkoja sentään väliin jätä??? Mutta mielenkiintoisen näköinen kokeilu.
 
Pallo muuntajalle

Pesäpallon alkuperäinen tarkoitus oli, että sitä pelataan yhdeksällä pelaajalla sekä sisällä että ulkona!!! Sitten lisättiin sisäpeliin kolme jokeria. Sen ymmärrän, että haluttiin "juoksuja lisää ja siihen mahdollisuuksia": Siksi en ymmärrä, että nyt sotkamolaisideointina jätetäänkin pelaajia sivuun??? Ja pelataan sisäpeliä neljällä, viidellä pelaajalla, kuten nyt Mansekin teki, ja siihen "osaltaan sortui".
Koskahan itätuuli tuo ajatuksen huonojen ulkopelaajien väliinjättämisestä??? Sitä odotellessa!!!
Vaikka nyt kuinka kovasti joka ketjuun saman kirjoitatkin, ei se siitä yhtään todempaa tee. Pesäpallossa ei ole koskaan ollut sellaista hetkeä, että kaikki olisivat olleet yhtä hyviä lyöjiä ja yhtä nopeita juoksijoita. Ykköseksi on aina laitettu nopeimmat pelaajat, nelosiksi parhaat kotiuttajat ja kasille sekä ysille ne sisäpelin heikoimmat pelaajat. Ja niillä nelosilla (ja sittemmin jokereilla) on aina ollut eniten lyötyjä juoksuja ja ykkösillä eniten tuotuja.

Manse ei miltään osaltaan sortunut siihen, että sisäpelissä ei peräpäällä olisi ollut roolia. Yhtään enempää sitä roolia ei ollut Kirittärien peräpäällä. Jokeriosastolla sen sijaan tuli iso ero.
 
Viestejä
1,344
Puolet viesteistä on voimahaleja ja muuta tarpeetonta huttua, joten laitetaanpa tämä @Saumapuhki sinne edellisellä sivulla bännätyn Åken seuraksi pariksi viikkoa.
Voima halit myös sinne. Otat nyt vaan penaltin kehityksen kannalta ja jää aikaa juhlia mestaruutta. Sitten jatkamme "sivistynyttä" keskustelua pesäpallon tiimoilta. Kaikkea hyvää sinne Jyväskylään mansesta nääs!
 
Viestejä
652
Ei kyllä edes ota koville. Kirittäret parempia tällä kertaa, ensi vuonna uusi yritys, onnea sinne! Olen kuitenkin hirmuisen ylpeä jokaisesta meidän mimmistä! Ja kannattajakulttuurista. Päätösvihellyksen soidessa ei olisi uskonut, että Jyväskylässä alkoivat mestaruusjuhlat. Puolet katsojista lähtivät välittömästi pois stadionilta ja loppuja saati joukkueen juhlintaa ei edes huomannut, kun tamperelaisten laulut raikuivat katsomossa muuten aavemaisen hiljaisella areenalla pitkästi ottelun jälkeen. Ilmeisesti jengillä oli kiire pois ennen ruuhkia ja nettifoorumeille vittuilemaan hävinneille vastustajille. Luojan kiitos mä olen onnellinen Tampereesta, Kaupin tunnelmasta ja koko Manse PP:sta. Huomista ja sen jälkeen ensi kautta odotellessa <3
"... nettifoorumeille vittuilemaan hävinneelle vastustajalle" - onpa rakentavaa keskustelua Manseakalta.
Faniporukka oli MansePP:n paras esitys 3. finaalissa ylivoimaisesti. Pelikentällä kun ei kulkenut kuten katsomossa 😁
 
Viestejä
147
Vaikka nyt kuinka kovasti joka ketjuun saman kirjoitatkin, ei se siitä yhtään todempaa tee. Pesäpallossa ei ole koskaan ollut sellaista hetkeä, että kaikki olisivat olleet yhtä hyviä lyöjiä ja yhtä nopeita juoksijoita. Ykköseksi on aina laitettu nopeimmat pelaajat, nelosiksi parhaat kotiuttajat ja kasille sekä ysille ne sisäpelin heikoimmat pelaajat. Ja niillä nelosilla (ja sittemmin jokereilla) on aina ollut eniten lyötyjä juoksuja ja ykkösillä eniten tuotuja.

Manse ei miltään osaltaan sortunut siihen, että sisäpelissä ei peräpäällä olisi ollut roolia. Yhtään enempää sitä roolia ei ollut Kirittärien peräpäällä. Jokeriosastolla sen sijaan tuli iso ero.

On lyöjien välistä jättäminen kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin nostella koppeja. En itsekään pidä ajatuksesta pelata vain viidellä pelaajalla sisällä, mutta pakottaminen koko joukkueen peluuttamiseen vaatisi todella radikaaleja muutoksia sääntöihin.
 
Viestejä
1,344
"... nettifoorumeille vittuilemaan hävinneelle vastustajalle" - onpa rakentavaa keskustelua Manseakalta.
Faniporukka oli MansePP:n paras esitys 3. finaalissa ylivoimaisesti. Pelikentällä kun ei kulkenut kuten katsomossa 😁
Juffa! Koita itse matkustaa 1000 km bussilla kolmen vuorokauden sisään ja pelata 3 peliä alkulämmittelyineen ja loppuveryttelyineen. Kaikki ja myös sinä niiden 80 luvun auronkolasien takaa näki että Manse oli täysin väsynyt jo viimeisessä pelissä. Henkisesti vielä Hukan loukkaantuminen löi lisää aivojumia. Kirittäret oli oikein hyvä niinkuin on ollut 3 vuotta. Jäi vaan nyt kunnon pelit tulematta näiden typerien ottelusijoittelujen vuoksi. No nyt tänään saat katsoa Mansen pelaajien esittelyä, jos pystyt. Eteenpäin sano Jutilan Timppa!!
 
Viestejä
3,195
On lyöjien välistä jättäminen kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin nostella koppeja. En itsekään pidä ajatuksesta pelata vain viidellä pelaajalla sisällä, mutta pakottaminen koko joukkueen peluuttamiseen vaatisi todella radikaaleja muutoksia sääntöihin.
Se olisi upeaa ja pesiksen tulevaisuuden kannalta välttämätöntä. Sitä odotellessa.
 
Viestejä
3,195
Juffa! Koita itse matkustaa 1000 km bussilla kolmen vuorokauden sisään ja pelata 3 peliä alkulämmittelyineen ja loppuveryttelyineen. Kaikki ja myös sinä niiden 80 luvun auronkolasien takaa näki että Manse oli täysin väsynyt jo viimeisessä pelissä. Henkisesti vielä Hukan loukkaantuminen löi lisää aivojumia. Kirittäret oli oikein hyvä niinkuin on ollut 3 vuotta. Jäi vaan nyt kunnon pelit tulematta näiden typerien ottelusijoittelujen vuoksi. No nyt tänään saat katsoa Mansen pelaajien esittelyä, jos pystyt. Eteenpäin sano Jutilan Timppa!!
Hamina matkusteli bussilla vielä vähän enemmän, Oulu lenteli lentokoneella, mutta silti Hamina voitti. Olikohan se vaan materiaaliltaan niin ylivoimainen? Kyllä nämä on ihan tekosyitä tällaiset. Tänään sitten lisää vahvistuksia, jotta pystyisi ensi vuonna paremmin laittaa kapulloita rattaisiin. Se onkin oikea ratkaisu, koska Mansen materiaalissa ei ollut riittävästi leveyttä.
 
Ok sinun mielipide. Mutta mietipä toisinpäin. Olis ollut teillä 1000 km bussimatkailua ja Körkkö pois ekassa pelissä. Valitse vaihtoehto: A peli olisi parantunut B peli oli huonontunut C peli olisi pysynyt samana. Se on totta että laajuutta tarvittais esim joku Rautakorven tyylinen etenijäjokeri. Aika moni Mansen pelaaja on 20 v ja alle, joten ovat menossa kovasti eteenpäin peliuralla. Antaisin heidän kehittyä. Ei joka vuosi tarvi voittaa, tässä on paljon muutakin kivaa seurattavaa. Korona vaan huolettaa esim Pesäkarhut on jo nyt syönyt ensi vuoden rahoja! Onkohan nyt valtiovalta tukemassa urheilua? Täytyypä kysyä asiaa ministeriltä.
 
Miten niin meillä?
 
Viestejä
484
Ok sinun mielipide. Mutta mietipä toisinpäin. Olis ollut teillä 1000 km bussimatkailua ja Körkkö pois ekassa pelissä. Valitse vaihtoehto: A peli olisi parantunut B peli oli huonontunut C peli olisi pysynyt samana. Se on totta että laajuutta tarvittais esim joku Rautakorven tyylinen etenijäjokeri. Aika moni Mansen pelaaja on 20 v ja alle, joten ovat menossa kovasti eteenpäin peliuralla.
Körkön tasoisenkaan pelaajan poissaolo ei välttämättä olisi Kirittärien joukkue-esitystä totaalisesti heikentänyt!
Aivan oikein, Mansella on kehityskelpoisia pelaajia ja Räpsässä kasvamassa lisää lahjakkuuksia. Väliin jättämisilläkö he kehittyvät, tai 16-vuotiaana jokeriksi roolittamalla??? Hienoa Manselta, että esimerkiksi Aurora Frantsila sai jonkin verran pelata myös kentällä, tosin silloin sisällä väliin jätettynä.
Esimerkiksi Kirsi Ala-Lipasti on uransa varrella pelannut joukkueissaan kaikilla sisäpelinumeroilla, myös ysillä. Jos häntä silloin olisi poikkeuksetta väliin jätetty, tuskin hänen suorituksistaan Manse nyt nauttisi?
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös