Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Viestejä
1,733
Vimpelissä on menossa sama suuntaus. Nykyisin ei ole enää varaa tehdä täsmähankintoja, kun Rannilan rahahanat menivät tukkoon. Ensin lähti Puputti, Haukkala ja Arttu Ruuska - sitten Haapakoski. Isoketo ja Heimonen protestoivat palkanalennuksia pelaamalla suomensarjaa. Vimpelin onni on ollut se, että Alajärveltä, Halsualta ja Vetelistä on noussut hyviä pelimiehiä omien kasvattien lisäksi.

Oma veikkaukseni on, että Vimpelin Veto pelaa Ykköspesistä viimeistään kaudella 2024. Vimpelin nykyisestä "vaikutuspiiristä" Superin tasoinen joukkue voisi muodostua joko Alajärveltä tai Kokkolasta. Jos Järviseudun (Alajärvi, Vimpeli, Lappajärvi, ym) lisäksi Kuortane päättäisivät tehdä yhteistyötä, alueelta voisi tulla Superin, tai ainakin Ykköspesiksen tasoinen joukkue. Joukkue ei olisi Vimpeli vaan Alajärvi.

Kokkola ei ollut vitsi. Kaupunkiin on saatu tälle kaudelle hiekkatekonurmi, eikä kaupungissa ole tainnut tätä ennen olla edes kunnollista hiekkakenttää pesäpalloilijoille. Kokkolan luonnolliseen vaikutuspiiriin kuuluisivat ainakin Kannus, Halsua, Veteli - ehkä myös Haapajärvi ja Ylivieska.

Onko näin - kuka tietää?

Empä tiedä kuka Vimpelistä on kussut viuhkamiehen muroihin, mutta kovasti tuntuu olevan jotain hampaankolossa kun monessa eri viestiketjussa kertoo näitä lätinöitään muka jonain totuuksina. Ei, Vedolta ei ole rahat loppuneet eikä junnutoiminta loppunut vaikka mitään hankintoja ei tälle vuotta tehtykään.

Näihin lähtijöihin ei raha vaikuttanut yhtään mitään, vaan niihin vaikutti erinäiset syyt ja taustalla halu nuorentaa joukkuetta. Veto ei tuolla materiaalilla pelaisi ykköstä mainitsemallasi kaudella vaikka ketään uutta pelaajaa ei saataisi mistään se on varma. Veto on ja pysyy harmiksesi superissa tästä eteenpäinkin, sillä jatkuvuus on turvattu juniorituotannolla ja yhteistyöllä lähiseurojen kanssa myös jatkossa.
 
Viestejä
1,822
Mahtaisiko tuo Tommi Seppälän twiitti olla mätäkuun juttuja, kun nyt mätäkuuta parhaillaan vietetään.

Mansessahan on lukkarin suhteen se tilanne, että koko tämän kauden on pelannut joukkueen kolmoslukkari. Ykköslukkari Taneli Lassila teloi kätensä juuri sarjakauden alla ja kakkoslukkari Pyry Alasen - Petterin isoveli - polvi operoitiin muistaakseni alkutalvesta. Omien sanojensa mukaan Pyry alkaa olla pikapuoliin pelikunnossa - hän on tainnut jo jonkun suomensarjan pelin pelatakin.
 
Viestejä
1,822
Empä tiedä kuka Vimpelistä on kussut viuhkamiehen muroihin, mutta kovasti tuntuu olevan jotain hampaankolossa kun monessa eri viestiketjussa kertoo näitä lätinöitään muka jonain totuuksina. Ei, Vedolta ei ole rahat loppuneet eikä junnutoiminta loppunut vaikka mitään hankintoja ei tälle vuotta tehtykään.

Näihin lähtijöihin ei raha vaikuttanut yhtään mitään, vaan niihin vaikutti erinäiset syyt ja taustalla halu nuorentaa joukkuetta. Veto ei tuolla materiaalilla pelaisi ykköstä mainitsemallasi kaudella vaikka ketään uutta pelaajaa ei saataisi mistään se on varma. Veto on ja pysyy harmiksesi superissa tästä eteenpäinkin, sillä jatkuvuus on turvattu juniorituotannolla ja yhteistyöllä lähiseurojen kanssa myös jatkossa.
Uskoo, ken haluaa! Tosiasia kuitenkin on, että Vimpeli on tehnyt nuorennusleikkauksen pakon edessä - ei ole ollut varaa pitää ns. kalliimpia pelimiehiä joukkueessa, ja tilalle on otettu juniorikaartia omasta ja naapuriseuroista.

Tiedoksi @goldhammer : Vimpelistä kukaan ei ole kussut muroihini. Minulla on hyvät välit vimpeläisiin.
 
Viestejä
1,822
Sanotaan nyt vielä kuitenkin lopuksi @Viuhkamies , että osa kommenteistasi on mielestäni hyvinkin järkeviä, jopa erittäin hyviä ja olen niistä samaa mieltä. Ja ei itselläni ole sinua vastaan mitään, mutta tuo kirjoitustyylisi menee välillä itselläni vähän ihon alle.
Mitäs näistä. Tunne taitaa olla molemminpuolinen. 😂 (y)
 
Viestejä
1,733
Uskoo, ken haluaa! Tosiasia kuitenkin on, että Vimpeli on tehnyt nuorennusleikkauksen pakon edessä - ei ole ollut varaa pitää ns. kalliimpia pelimiehiä joukkueessa, ja tilalle on otettu juniorikaartia omasta ja naapuriseuroista.

Tiedoksi @goldhammer : Vimpelistä kukaan ei ole kussut muroihini. Minulla on hyvät välit vimpeläisiin.

Pakon edessä? Voi sen noinkin muotoilla mutta sanotaas nyt näin, Puputti halusi siirtyä Seinäjoelle johtuen siitä että asuu siellä ja tarjottiin uran jälkeen jotain töitäkin sieltä. Varmaan jäähdyttelee uransa loppuun siellä. Haukkalalla käsi hajosi ja Veto ei enää sopparia tarjonnut. Ei ole tainnut Veto vuosien jälkeen enää pystyä missään täyttä kautta pelaamaan. Haapakoski oli ja on hyvä edelleen mutta hänelle ei enää viime syksynä sopimusta edes tarjottu. Heimonen lopetti, Lönni lopetti. Isoketo ei ilmeisesti lähtenyt siihen palkka aleen mukaan mitä muille tarjottiin ja pelaa siksi suomaria.

Mutta ei Vimpelissä nyt sentään noin synkkää ole kuin annat olettaa. Hyvä nippu kasassa jolla tapellaan paikasta keskipalkissa ja lahjakkaita junnuja tulossa kokoajan. Vuosia se vaatii mutta potentiaalia on palata mitalipeleihin tulevaisuudessa.
 
Viestejä
134
Onhan se hienoa lukea että Tampereelle ollaan hommaamassa maan lukkarieliittiä ja muutenkin laadukasta joukkuetta. Puhtimäki-Alanen/Alaset -asetelmassa voisi hyvinkin olla järkeä jos Manse saisi laadukkaan farmin Ykköspesiksestä. Vähän sama kuin nyt Puhtimäki-Surakka Joensuussa (ja Kuopiossa).

Kuitenkin muutama asia ihmetyttää:
- Ketä ovat nämä "yhtäkkiä" (vai pitempään) pesiksestä innostuneet tulevat tukijat?
- Miksei näitä (tulevia) tukijoita voisi esitellä julkisesti, saattaisi jopa houkutella lisää uusia taustoille? Lähinnä vain pelottaa ettei olla rakentamassa mitään katteettomien lupausten päälle.
- Mistä nämä siirtohuhut vuotavat sekunnissa julkisuuteen? Pelaaja edustaa itseään ja Mansen tapauksessa Helimo seuraa. Kenen etu näitä on vuotaa kesken kauden? Kivahan se tuulupukukatsojille toki mutta noin asianosaisten roolia en ymmärrä.
- Jos tähän nyt tulisi pari isoa kalaa niin meillä olisi Superin (lähes) kallein joukkue mutta organisaatio taustalla mitätön. Voiko toimia pitemmällä tähtäimellä?
 
Viestejä
111
Kuitenkin muutama asia ihmetyttää:
- Ketä ovat nämä "yhtäkkiä" (vai pitempään) pesiksestä innostuneet tulevat tukijat?
- Miksei näitä (tulevia) tukijoita voisi esitellä julkisesti, saattaisi jopa houkutella lisää uusia taustoille? Lähinnä vain pelottaa ettei olla rakentamassa mitään katteettomien lupausten päälle.
- Jos tähän nyt tulisi pari isoa kalaa niin meillä olisi Superin (lähes) kallein joukkue mutta organisaatio taustalla mitätön. Voiko toimia pitemmällä tähtäimellä?
Nämä ovat erittäin hyviä kysymyksiä, jotka itseänikin pelottaa. Yksi suuri pelko on itselläni, että tämä mesenaatti voisi olla Valavuori, joka on pyörinyt nyt tämän kauden lähellä seuraa. Hänen mukaansa ottaminen ei tuota kyllä mitään muuta kuin ongelmia.
 
Viestejä
1,229
- Mistä nämä siirtohuhut vuotavat sekunnissa julkisuuteen? Pelaaja edustaa itseään ja Mansen tapauksessa Helimo seuraa. Kenen etu näitä on vuotaa kesken kauden? [/QUOTE sanoi:
Jos neuvottelija käyttää ”isoakalaa” syöttinä muille ja pelaajat kulkee parvissa juttu leviää. Kuitenkin siinä missä seurat suunnittelee joukkuetta suunnittelevat pelaajat uraansa. Pelaajat tekevät myös kimppoja millä liikkuvat ja houkuttelevat toisia.
pieni laji ja pienet piirit eikä kaikki seurajohtajatkaan pidä juttuja salassa hankkiessaan tukijoita
 

Pallo muuntajalle

Nämä ovat erittäin hyviä kysymyksiä, jotka itseänikin pelottaa. Yksi suuri pelko on itselläni, että tämä mesenaatti voisi olla Valavuori, joka on pyörinyt nyt tämän kauden lähellä seuraa. Hänen mukaansa ottaminen ei tuota kyllä mitään muuta kuin ongelmia.
Valavuori on vähän kehno mesenaatti, kun hänellä ei ole senttiäkään rahaa.

Ja mitä tulee huhuihin, kannattaa ehkä pitää lähtökohtana, että ne eivät pidä paikkaansa ja ovat keksittyjä - koska niin suurin osa huhuista on. Itselläni ei ole mitään hajua Puhtimäestä tai kenestäkään muustakaan, mutta en nyt ihan ensimmäisenä olisi niitä uskomassa. Vielä vähemmän jotain huhuja salaperäisistä rahamiehistä.
 
Viestejä
828
Pesäpallo, raha ja Tampere on siitä mielenkiintoinen yhtälö, että rahaa miesten superiin hyvinkin kovan joukkueen kokoamiseen Tampereen talousalueella on. Kysymys vaan on siitä saako noista Euroista edes kohtuullisen siivun nimenomaan pesäpallolle kun kilpailevia joukkueita/ lajeja on vaihtoehdoksi vaikka kuinka paljon. Tampereen talousalueella kun on pääsarjaseura liki kaikissa palloilulajeissa (ainkaan käsipallossa toki ei ja Tampereen lentopalloporukkakin putosi rahapulassa ykköseen, tosin Pirkanmaalla on silti edelleen 3 pääsarjaporukkaa lentiksessäkin ) Mutta jotain kuvaa kaupungissa palloilun pyörittämiseen kerätystä rahamäärästä antanee se, että Ilveksen ja Tapparan SM- liigaporukoiden yhteenlaskettu budjetti taitaa olla jossain 14-15 miljoonan Euron paikkeilla.
 
Viestejä
4,349
On siellä nyt surkeaa sisäpeliä. Niemi ei kolmeen vuoroon kuin kerran päässyt ykköstilanteen purkuun, Hotakainen kärkenä.
 
Viestejä
345
Tylsää ja karmeeta kateltavaa, kun kaksi paskaa porukkaa säheltää.

Maila sentäs puolusti pisteen.

Paljon muuta ei jaksosta jäänyt käteen. Toki, katson asiaa realistisesti, mutta ohan tuon löysän määrä viikon JoMa-SoJy matseihin verrattuna melko iso. Mailassa, haastamisissa, kenties peluutuksessa. Eikä nuo kärkipelitkään olleet edes merkkivirheettömiä.
 
Viestejä
24
Päivitetyt sisäpelitilastot:

0-1
Torppa 79,4%
Tuohisaari 72,4%

1-2
Myllyniemi 76,7%

2-3
Carlson 63,9%
Hotakainen 66,7%

Kotiutus:
Niemi: 42,4%
Malinen 42,6%
Hotakainen 44,4%

Yllä suurin selitys kahdeksan sarjapisteen suhteen.
Eikä niitä lisää ensimmäiseltä jaksolta karttunut. Ei vaan näin nuhaisella sisäpelillä.

Melko karmivaa on työskentely kaarella tällä hetkellä. Itseluottamus täysin kateissa.

Kovasti koittaa Matti pakkaa sekoittaa ja laittaa porukkaa suorittamaan. Niin pitääkin. Jos jotain toivon, niin peli-ilmeen totaalista muutosta toista jaksoa ajatellen.
 
Viestejä
113
Ei kelpaa Manselle vaikka tarjotaan.
Itse nämä jaksot tyritään, kummastuttaa peluutus viimeisen tasottavalla ratkaisuhetkillä kun haetaan vähintään tasuria.
 
Viestejä
4,349
Ei kelpaa Manselle vaikka tarjotaan.
Itse nämä jaksot tyritään, kummastuttaa peluutus viimeisen tasottavalla ratkaisuhetkillä kun haetaan vähintään tasuria.

Mikä tuossa muka meni pieleen. Hotakainen hienosti löi pinnan ja vaihtoi Niemelle tilanteen päälle.
 
Viestejä
134
Ei vaan riitä. Tuohisaari ja Myllyniemi pelaavat tasollaan. Sen sijaan Carlsonin onnistumiset 1/8 ja Tuomisto 0/8. Ei tarvitse ihmetellä 10 kolmostilannetta kun kolmonen ei saa ukkoja eteenpäin. Mielestäni nyt viimeistään pitäisi laittaa tuo numero Eirolalle, Lehdolle tai Alaselle. Tehtäisiin ainakin muuta kuin hakataan päätä seinään.

Niemelle vai kaksi kolmostilannetta ja Hotakainen marssijärjestyksessä edellä. Eipä siinä, molemmat löivät 50% teholla mutta numerolla joka ukko kotiutti 0% edestä.

Toivottavasti huomiselle Carlson kakkoskärkeen, Tuohisaari ykköseksi, Torppa kakkoskärkeen numerolle 5 tai 6, Tuomisto katsomoon ja Iivariselle vähän asennetta pelinjohtoon; joukkue pelinjohtajaa myöten näytti todella aneemiselta vaikka Kankaanpää ei esittänyt mitään sellaista että olisi ollut syytä masentua.
 
Viestejä
727
Palkintoraati kyllä nukkui mun mielestä tänään, Alanen olisi ansainnut ykköspalkinnon. Tai vähintään kakkospalkinnon.
 

jhr

Viestejä
303
Samaa mieltä, Alanen otti toisella jaksolla yhdessä vuorossa kolme paloa ja oli muutenkin hyvä. Muuten paras sana tämän hetken Manselle on tahdoton. Kun pudotuspelit karkasivat eikä pudotakaan voi niin pelejä pellaillaan vaan pois. Tuomiston tilalla kokeiltiin Torppaa toisella jaksolla mutta ei paljon auttanut. Haukkala huutaa kurkku käheänä ”mene mene mene” mutta silti putoaa pallot väliin. Vastaavasti Lilja haki samanlaiset pallot kopiksi.
 
Viestejä
727
Mikä tuossa muka meni pieleen. Hotakainen hienosti löi pinnan ja vaihtoi Niemelle tilanteen päälle.
Torpan olisi voinut ehkä laittaa ennen Haukkalaa täyttämään ykköspesän Hotakaisen jälkeen, kun vain yksi palo ja pelkkä takatilanne (etenijät 2- ja 3-pesällä) Haukkalalla (ei ajo). Tosin vain riskittömillä yrityksillä (ekalla esim. pitkä kakkosrajanäppi tai pitkä näppi kolmospolttajalle ja sillä kentälle jos selkeästi ehtisi), toisella koppi/väli (tai pystäri sinne) ja sillä menot ja viimeisellä koppi, jos ei ekalla pääsisi ja toinen lyönti jotenkin epäonnistuisi. Olisi ollut ajo sekä Haukkalalla että Niemellä ja mahdollisuus kahteen juoksuun viimeisellä lyöjällä. Tosin silloinkin olisi pitänyt onnistua saada edes yksi juoksu, että olisi muuttanut mitään. Nyt Niemelle jäi vain 3-tilanne ja juoksut 1-2 sillä hetkellä. Toki tasoistusjuoksun jälkeen olisi ollut enemmän lyöjiä taas, mutta aika toivotonta olisi ollut alkaa rakentaa kahdella palolla uutta tilannetta ja lyödä siitä juoksu parhaat kotiuttajat (Niemi, Hotakainen) jo käytettyinä.
Olettaen siis, että puhuttiin 1. jakson lopusta.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös