Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Viestejä
362
Vaikeaa oli Mansella kesän ensimmäisessä pelissä. Ensimmäisellä jaksolla etenkin sisäpelissä ja toisella jaksolla ulkopelissä.
Sisäpeliä sotki läpi ottelun lukuisat merkkivirheet. Niemi kyllä onnistui hyvällä prosentilla ja muutkin jokerit voidaan laskea tänään onnistujiin.
Ulkopelissä Lassila ei jäänyt vastustajan lukkarin jalkoihin. Varmaa joskin hieman yllätyksetöntä lukkarointia. Ulkopelissä suurimmat vaikeudet tuntui olevan koppareilla. Riittääkö koppareiden, etenkin Tuomiston käsi Superpesikseen?
No vielä on jokunen viikko aikaa treenata ja pelata pari harjoituspeliä ennen, kuin pisteitä aletaan jakamaan.
 
Viestejä
11,744
Ettei se kovakätisin koppari jäänyt jo viime kesänä ilman peliaikaa ja nyt sitten suolaa "paikallisvastustajan" riveissä...

Joukkuepeli ja kyse on kokonaisuuden menestymisestä. Viime kauden ykkösen runkosarjan lopullisen järjetyksen perusteella aika hyvin meni Mansella. Ja sen perusteella mitä nyt niin ei niin HTT:hen kuuluvilta kuulin niin peluutukseen oli syynsä joten en usko että olisi ainakaan paremmin mennyt. Mutta tämä kausi pelaamatta ja suoritteet voivat olla ihan eri tasolla.
 
Viestejä
3,498

En kyllä ymmärtänyt yhtään, mutta vika on varmaan minussa. Jos Hämäläisestä puhutaan, niin KaMa oli tytyväinen jo viime kaudella. Tämä kausi pelaamatta, kuka? Peluutukseen syynsä, viime kaudellako? Mansella meni ykkösessä hyvin ja ilmeisesti juri siksi, ettei H ollut kopparina?
 
Viestejä
4,349
Jaa että Myllyniemi 2. vahti ja Hotakainen 2. polttaja.

Miten Myllyniemen vaihtolyönnit, numerolla 2 tietysti vaara että joutuu tyhjään kenttään lyömään. Onko tuppinäpou vieläkin luottoratsu vai onko keksitty jotain uutta?

Entä miten Hotakaisen käsi, kestääkö heittää?
 
Viestejä
11,744
En kyllä ymmärtänyt yhtään, mutta vika on varmaan minussa. Jos Hämäläisestä puhutaan, niin KaMa oli tytyväinen jo viime kaudella. Tämä kausi pelaamatta, kuka? Peluutukseen syynsä, viime kaudellako? Mansella meni ykkösessä hyvin ja ilmeisesti juri siksi, ettei H ollut kopparina?

Hmm mielestäni yritin sanoa, että Mansella meni minustanviime vuonna ykkösessä hyvin käyttämällään peluutuksella = Hämäläinen ei ollut kopparina. Hivenen eri asia mielestäni kuin sinun esittämäsi tulkinta.

Lisäksi sanoin, että kuulin, että siihen pelaamattomuuteen on syynsä ja rivien välistä voi lukea että syy oli se, että ei vaan mahdu pelaavaan kokoonpanoon, joka on siis kuulemani tarina. Ja totesin, että ne keneltä kuulin eivät ole musta pesiksen suhteen mikään hevosmiesten tietotoimisto. Se, että KaMa oli tyytyväinen Valtteriin voi kertoa vaikka KaMan kopparitilanteesta ennen siirtoa, mutta toki myös siitä, että Manse oli totaalisen väärässä samoin kuin mun juttuseura.

Tämä kausi on pelaamatta ja kenen tahansa suoritteet on vielä näkemättä. On sitten koppari Mansessa tai KaMassa tai vaikka linjassa Koplassa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,822
Hotakaisen vahvuus ulkopelissä on pelinluku. Hänen heittokätensä riittää tappamaan etenijät kaikille pesille - kiitos oivallisen pelinluvun.
 
jhr

Viestejä
303
Hotakaisen vahvuus ulkopelissä on pelinluku. Hänen heittokätensä riittää tappamaan etenijät kaikille pesille - kiitos oivallisen pelinluvun.

No jaa. Hotakainen on ulkona joukkueen heikoin lenkki ja hiljaa toivoin, että Ville jäisi jokerin rooliin. Jos jo ykkösessä kotiutuksia otettiin Hotakaisen tontilta niin ei se ainakaan helpotu tänä kesänä.
 
Viestejä
362
Onko tosiaan niin, että Manse PP lukeutuu niihin Superpesis seuroihin, joilla ei ole farmisopimusta (miehissä) minkään alemman sarjatason joukkueen kanssa?

Vielä viimekaudella yhteistyötä tehtiin Ikaalisten Tarmon kanssa, mutta nyt Ikaalisten Tarmo näyttää olevan Kankaanpään Mailan farmijoukkue.

Viestejä
362

”Kolmas kriittinen tekijä on seurajohto”

Joko viime kauden lopun riidat seurajohdon ja muiden toimijoiden välillä on saatu selvitettyä? Aamulehden perusteella viime kaudella jollain tasolla suututetut kannattajaryhmäläiset olivat ainakin löytäneet Kauppiin naisia kannustamaan.
 
Viestejä
11,744
Sikhejä on Bangladeshin väestöstä merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi kristittyjä, alle 100 000. Naapuri-Intiassa heitä sitten onkin 22 miljoonaa.

Niinpä, sillä 22 miljoonalla saa sitten Intian uskonnoista 1,7% siivun joka on siis samankokoinen kuin Suomen uskonnoista muut uskonnot CIA World factbookin mukaan. Tai jos katsoo väestöä, niin pikkasen enemmin kuin Suomessa on etnisiä Venäläisiä. Sikhit uppoavat Bangladeshissa lähes esitystarkkuuteen kun maassa on 160 miljoonaa asukasta.

Mutta Mansesta, pelasiko Luoma kärkenä vai oliko vain ennakkoilmoituksessa kärkenä?
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös