Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2020

Viestejä
167
10. Tommi Malinen - Roimi kesällä 2016 kuin ukkosenjohdatin, sen jälkeen hiljaisempaa. Huhu kertoi, että salamointi sammui loukkaantumiseen. Toivottavasti on kuntoutunut.

Viimeisellä kaudellaan Mansessa 2017 Toke pelasi vain 7 ottelua tehoin 0+4/0, mutta viimeisellä kahdella kaudella suomensarjassa on ollut melko tehokas, toki sarjataso on huomattavasti heikompi:

2018: 17 ottelua: 3+64/8
2019: 21 ottelua: 1+77/7

vs. 2016 ykköspesiksessä: 30 ottelua 1+62/4

Lähde: Pelaajakortit

Joten potentiaalia kotiuttajaksi kyllä on ehjänä ollessaan.
 
jhr

Viestejä
303
Päivitetäänpä tämä kokoonpano päivän uutisten mukaan. Näistä miehistä ei järkevää kakkoskärkeä saa aikaiseksi, joten loppupään nimien järjestyksellä ei juuri ole väliä, varsinkin vapaalla välistäjätöllä. Jokerit Hotakainen, Malinen ja Torppa, näistä Hotakainen olisi se ykköskotiuttaja. Jos saadaan lyöjäjokeri (Kero) niin sitten Hotakainen ottaa Lehdon paikan ja nelosen hihaan. Malinen ykköskotiuttajana ei kauheasti innosta.

1. Tuomas Tuohisaari, polttolinja. (aikaisemmin Severi Piispanen). Parempi kuin aikaisemmin arvailtu Piispanen, menee hyvällä prosentilla kentälle. Jostakin syystä putosi Kossun ykköskärjestä kauden mittaan, en ehtinyt alkukesästä seurta oliko taustalla loukkaantumisia vai eikö jalka vaan kulkenut?
2. Juuso Myllyniemi, polttolinja. Tämä huhu piti paikkansa.
3. Joonas Eirola, sieppari / 1-vahti (aikaisemmin Konsta Kurikka). Paluu tauon jälkeen. Kurikka olisi ollut nouseva tähti, Eirola on entinen tähti joka oli vielä viimeksi lopettaessaan huippuvedossa. Nyt arvoitus.
4. Taneli Lassila, lukkari.
5. Kimmo Carlson, sieppari / 1-vahti.
6. Jasperi Luoma, polttolinja.
7. Jukka Tuomisto 3-koppari.
8. Leevi Lehto, polttolinja.
9. Sampo Lähdesmäki, 2-koppari
 
Viestejä
134
Mun mielestäni hyvä ja positiivinen joukkue, jolla olisi taisteltu viimeisestä pudotuspelipaikasta tällä kaudella kunhan Kero saadaan vielä kiinnitettyä. Reinikka kelpaa myös mutta muita tuohon ei sitten tarvita kun tehdään hyvä farmi jonkun Ykkösen joukkueen kanssa ja siellä Alasille (sekä muutamalle muulle ringistä paikkaa kärkkyvälle) laadukasta peliaikaa.
 
hoover

Me ollaan hävitty tää peli :(
Näin sivusta, ei ihan ihan manse laisena mutta pesis fanina on pakko sanoa teille"faneille" Peksa ja moni muu, jotka olette heti olleet taas kommentoimassa ja arvostelemassa että minkä suuren viisauden manse teissä menettääkään. Kulunut kesä oli teillä loistava, vain yksi tappio ja nousu superiin vihdoinkin ja vielä suoraan ja hyvissä ajoin. Nyt hyviä sopimus uutisia, toivotut pelaajat jatkoi(Carlson, Lassila etunenässä) ja uusia hienoja hankintoja. Mitä tehdään täällä,? mollataan kaikki sopimukset välittömästi ja ollaan joukkuetta tiputtamassa takaisin ykköseen heti. Kannattaisiko yrittää töihin mansen organisaatioon tekemään niitä viisaita päätöksiä tai jättää ainakin kommentoimatta? Kysynpähän vaan.
 
Viestejä
698
Kyllähän tässä vielä on ihan realistisetkin mahdollisuudet siihen että jokeriosastolle tulee yksi kovan luokan tekijä. Nimiä ei nyt ruveta tässä vaiheessa arpomaan, joten ollaan hiljaa niin saadaan kalaa. Tai kotiuttaja.

Pohja on hyvä tavotteisiin nähden. Nuoret ovat vuoden kokeneempia ja jos Eirola on kauden alussa edes lähellä sitä iskua kuin oli ”lopettaessaan” on Mansella suht kova etukenttä, myös Superiin. Linjassa mopoautopojat Lehto ja Luoma saavat nyt todellisen tulikasteensa ja pääsevät näyttämään riittääkö taso siinä vaiheessa kun mennään tosissaan isojen poikien peleihin. Kopparikaksikko riittää ulkona oikeinkin hyvin myös Superiin, joka muuta väittää, ei ole katsonut kaksikon pelejä. Sisällä uudet säännöt jättänevät molemmat odotetusti pieneen rooliin, Juki ehkä mahdollisessa kakkoskärjessä saa paikkansa. Myllyniemi ja Tuohisaari ovat ihan oikeita vahvistuksia ja Torppa kun saa vielä lisää varmuutta kentällemenoon, niin menijöitäkin löytyy siinä vaiheessa ihan hyvin, varalla vielä Peltoniemi jokeripaidassa. Kotiuttajaosasto on tällä hetkellä yhden vajaa, mutta kyllä Hotakaiselta ja Maliselta voi vielä odottaa hyviä tilastoja myös superissa. Mielenkiintoista myös nähdä Lassilan kehityskaari sisäpelin osalta. Ykköskotiuttajaksi heistä ei liene, joten sitä vielä odotellaan. PJ on tietysti vielä kysymysmerkki, tehdään uudet arviot siinä vaiheessa kun PJ:n sopimus julkaistaan.

Yhdellä isolla jokerikortilla ja ”oikeanlaisella” (mikä se sitten ikinä lieneekään) pelinjohtajalla tämä nippu hyvinkin tulee sarjapaikan uusimaan kauden päätteeksi ilman karsintoja. Sijat 8-10 ovat ihan realismia. Saa ottaa talteen.

Ja tehdääs muokkaus vielä. Hotakainen on ihan kelpo yhä myös ulkopelirooliin josko jokerimörssäri löytyy. Silloin Lehto lienee ulkona yhdeksiköstä. Heikentää toki hieman linjaa mutta tuo enemmän hyötyä sisälle.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
32
Tosin Eirolan ja Malisen kunto on suuri kysymysmerkki.

Eirolan kohdalla ei jää ainakaan fyysisestä kunnosta kiinni... On vetänyt tässä viime vuosina muutamat triathlonit ja maratonit, hiihtoa jne :) Toki 4 vuotta on pitkä aika poissa lajista, mutta huonommiltakin pohjilta on tässä (pääosin) amatöörisarjassa paluita tehty.
 
Elk

Viestejä
885
Ihan mielenkiintoinen tuo Mansen joukkueen kokoonpano on seurattavaksi, varsinkin jos vielä täydentyy. Mukava sekoitus kokemusta ja nuoruutta, jotain silta väliltä ja vielä ja paluuta tekeviä pelaajia.

Sellainen huomio Lehdosta, että kolmessa poikien Superin pudotuspelissä (välierät ja eka finaali) on lyönyt kotiutuksia 8/12, vaikkei taida varsinainen kotiuttaja ollakaan. Ja ollut palkittu kahdessa pelissä kolmesta, vaikka samassa joukkueessa on sentään Vartamaa, Patovaa, Huuskoa ja muitakin superin pelaajia.
 
Viestejä
134
Kunhan se ykköskotiuttajajokeri saadaan niin täällä ainakin suhtaudutaan hyvillä mielin tulevaan.

Tuosta pelinjohdosta voinee tehdä päätöksen että Kulmala on vaihtumassa uuteen koska luulisi sopimuksen olevan valmis jos sitä oltaisiin tekemässä. Mutta ketä viuhkamiehiä sitten on vapaana? Ei tänne nyt ketään ristoojanperä-tyylistä oldtimeria varmasti olla tuomassa joten kenessä yhdistyy moderni pesisajattelu sekä Superin kokemus?

Noista lähtevistä voisi kuvitella (ainakin) Moision, Aallon ja Ammesmäen löytävän helposti seuran Ykkösestä. Kenties Hamina voisi olla kiinnostunut ainakinnä kahdesta jälkimmäisestä? Reinikka kiinnostanee Kankaanpään lisäksi isommassa määrin ainakin yhtä toista Superin seuraa mutta lähtöhaluista ei mitään arvausta.
 
Viestejä
94
Näin sivusta, ei ihan ihan manse laisena mutta pesis fanina on pakko sanoa teille"faneille" Peksa ja moni muu, jotka olette heti olleet taas kommentoimassa ja arvostelemassa että minkä suuren viisauden manse teissä menettääkään. Kulunut kesä oli teillä loistava, vain yksi tappio ja nousu superiin vihdoinkin ja vielä suoraan ja hyvissä ajoin. Nyt hyviä sopimus uutisia, toivotut pelaajat jatkoi(Carlson, Lassila etunenässä) ja uusia hienoja hankintoja. Mitä tehdään täällä,? mollataan kaikki sopimukset välittömästi ja ollaan joukkuetta tiputtamassa takaisin ykköseen heti. Kannattaisiko yrittää töihin mansen organisaatioon tekemään niitä viisaita päätöksiä tai jättää ainakin kommentoimatta? Kysynpähän vaan.

Jollain ei ole huumorintajua. Mutta realismi nyt sielläkin.

Talous edellä mennään ja hankinnat on sen mukaisia. Lassilan 3v soppari on plussaa mutta esim Myllyniemen ja Tuohisaaren tämä kausi ei ollut parhaimmasta päästä joten en mä niitä ykköskorin vahvistuksina pitäisi vaikka Manselle ovatkin.

Superin sarjajärjestelmä on kuitenkin häntäpäässä raaka. Ja kuitenkaan Mansella ei tällä hetkellä ole takuuvarmaa Superin kotiuttajaa niin kyllä kaiken pitää osua nappiin ens kesänä että kausi ei jatku putoamiskarsinnoilla. Ilman lisäsopimuksia niin tuolla rosterilla ensi kesänä ollaan sijoilla 11-13.

SiiPe ollee viimeinen jos ei miljonäärit auta.
 
Viestejä
488
1. Juuso Myllyniemi, 3v - Taitoa riittää ulkona ja sisällä. Ottanee kärkietenijän paikan ainakin aluksi, vaikkei raketti olekaan. Tarvittaessa purkaa myös ykkösvaihdon. Toivottavasti tulevana kesänä fokus enemmän pelissä.

Sen verran antaisin Manselle lisää toivoa, että kyllä Juuso on edelleen aika raketti. Hän tulee kolmoselta kotiin pikajunan nopeudella.
 
Mehtimäki

Myllyniemen kohdalla olen kuullut huhuja, että peli ilo oli tänä vuonna pahasti metsässä maksamattomien palkkojen takia mikä vaikutti karulla tavalla pelaamiseen.
 
Viestejä
11
MANSE PP 2020

1. Juuso Myllyniemi, 3v - Taitoa riittää ulkona ja sisällä. Ottanee kärkietenijän paikan ainakin aluksi, vaikkei raketti olekaan. Tarvittaessa purkaa myös ykkösvaihdon. Toivottavasti tulevana kesänä fokus enemmän pelissä.

Tuo viimeinen lause on totta. Myllyniemi tunnetaan aikamoisena kuumakallena.
 
Hoover

Jollain ei ole huumorintajua. Mutta realismi nyt sielläkin.

Talous edellä mennään ja hankinnat on sen mukaisia. Lassilan 3v soppari on plussaa mutta esim Myllyniemen ja Tuohisaaren tämä kausi ei ollut parhaimmasta päästä joten en mä niitä ykköskorin vahvistuksina pitäisi vaikka Manselle ovatkin.

Superin sarjajärjestelmä on kuitenkin häntäpäässä raaka. Ja kuitenkaan Mansella ei tällä hetkellä ole takuuvarmaa Superin kotiuttajaa niin kyllä kaiken pitää osua nappiin ens kesänä että kausi ei jatku putoamiskarsinnoilla. Ilman lisäsopimuksia niin tuolla rosterilla ensi kesänä ollaan sijoilla 11-13.

SiiPe ollee viimeinen jos ei miljonäärit auta.
Huumoria löytyy, täytyykin löytyä kun näitä supervuoron eri sivuja lukee. Tämän hetkisellä kokoonpanolla Manse varmasti kamppailee suoraan sarjassa pysymisestä ja neuvottelujakin käydään vielä mikäli oikein ymmärsin. Antakaa joukkueelle mahdollisuus, sitä joukkuekin varmaan toivoo.
 
Viestejä
134
Ottamatta sen enempää kantaa Helimoon (kun ei mitään tietoa ole), jos tuo heitetty nimi Kulmalan korvaajaksi on Sami Sirviö ja ennenkaikkea syy siinä että Superin pelinjohtajan pitäisi olla kovin meritoitunut tekijä niin seura on mielestäni astumassa isoon miinaan.

Vaikka olen itsekin arvostellut Kumea yllätyksettömyydestä niin olisihan tuo hullun hommaa ottaa selvästi isommalla rahalla Sirviö tänne ja samalla luopua yhdestä selkeästä vahvistuksesta joukkueessa. En nyt tiedä, onko tuo nimien heitto vain tahallista lukijakunnan provosointia mutta ainoa tilanne jossa varmasti edullinen ja hyvin joukkueen tunteva pelinjohtaja pitäisi onnistuneen kauden jälkeen korvata on se että tämä ei itse halua hommassa jatkaa.
 
Bajamaja

Jos ei usein, niin nyt osuu Arffman oikeaan. Kyllä pelinjohdolla ja joukkueella pitää olla työrauha, eikä täältä ainakaan irtoa ymmärrystä niille menettelytavoille, joita kyseinen seurapomo harjoittaa.
 
Viestejä
464

Arffman on kyllä taas kerran valitettavan oikeassa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös