Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2019

Viestejä
362
Aika suunnata taas katse kohti ensi kesää.

Ketkä pukee mansen pelipaidan päälle kaudella 2019? Yhtään sopimusta ei taida olla valmiina ensi kaudeksi.

Jos saisin päättää, niin hankkisin ensimmäisenä nimet paperiin Piispaselta, Reinikalta, Peltoniemeltä ja Torpalta.
 
Viestejä
167
Suurnäkki ja Paloniemi lopettaa, samoin todennäköisesti myös Ilkko. Toivottavasti Hotakainen jatkaa Mansessa, koska muuten valtava määrä kokemusta poistuu joukkueesta. Taukomakkaran esittämille nimille uutta paperia kouraan, niin saadaan etenijäpuoli pidettyä kunnossa. Uusia vahvistuksia tarvitaan ensisijaisesti lyöjäpuolelle. Ensi kauden lukkarikuvio on myös mielenkiintoinen, samoin jatkaako Kume vai hakeeko Manse uusia tuulia myös pelinjohtoon. Tavoitteeksi kuitenkin asetettava projektin jatkuminen ja suora nousu Superiin kaudelle 2020.
 
Viestejä
435
Onko jossain faktaa, että Paloniemi lopettaa? Piispanen, Hotakainen, Tuomisto (tämän päivän pelistä huolimatta), Peltoniemi, varauksella Reinikka, siinä ensisijaiset pelaajat. Ulos Virto, valitettavasti Hakala ja Ilkko, joka saattaa lopettaa.
 
Viestejä
362
”Omista” lukkareista Alanen ja Paananen taitaa olla vielä liian kokemattomia ollakseen ykköslukkarina koko kauden. Pidän todennäköisempänä, että lukkari tulee löytymään kaksikosta Karttunen/Virto, jos vain saavat itsensä 100% kuntoon.
Eihän sitä tosin tiedä, jos vaikka herra Kohonen haluaa lähteä Sotkamosta Tampereelle hakemaan sitä mestaruuden jälkeen parasta palkintoa, eli nousua Superpesikseen.
 
Viestejä
727
Joo, kiitos kaudesta 2018 joukkueelle, taustahenkilöille, kannattajille ja kaikille muillekin osallisille ja katseet eteenpäin! Kyllä tuo joukkue yritti taistella loppuun asti sen minkä pystyi, mutta ei vain ihan riittänyt. Vastustaja oli myös kova karsinnoissa tällä kertaa, kun Superissakin oli voittoputki päällä juuri ennen karsintoja. Se pitää sanoa myös nyt, että mielestäni seura teki hyvää työtä yhteistyökumppanien hankkimisen suhteen ennen kesää. Ainakin näyttäisi siltä, että niitä oli tällä kaudella reilusti enemmän kuin viime kaudella. Toivottavasti sama kehitys jatkuu. Pitkäjänteinen työ se tärkein asia kuitenkin on, että pystyy parantamaan joukkuetta pelaajiston osalta pikkuisen kausi kaudelta. Sekin on sitten ihan turhaa hommaa, että vaikka pääsisi sinne Superiin, niin tippuu heti seuraavalla kaudella takaisin, jos ei ole ollut resursseja vahvistaa joukkuetta yhdelläkään uudella kovatasoisella pelaajalla. No, eteenpäin!
 
Viestejä
167
Onko jossain faktaa, että Paloniemi lopettaa? Piispanen, Hotakainen, Tuomisto (tämän päivän pelistä huolimatta), Peltoniemi, varauksella Reinikka, siinä ensisijaiset pelaajat. Ulos Virto, valitettavasti Hakala ja Ilkko, joka saattaa lopettaa.

Mm. tänään Palle itse sanoi ennen peliä olleessa tv-haastattelussa.
 

jhr

Viestejä
303
Virto ilmoitti Aamulehdessä lopettavansa kokonaan kypsässä 22-vuoden iässä. Jättää silti takaportin auki sanomalla että jos pelaa vielä niin pelaa Mansessa.

Taas on edessä mielenkiintoinen talvi kun odotellaan, minkä tasoisia pelimiehiä saadaan lopettaneiden tilalle. Nykyjoukkueesta ainakin Piispanen voi saada superista tarjouksia, Reinikka ehkä myös?
 
Viestejä
134
Pettynyt pitää aina olla tappioon kauden viimeisessä pelissä mutta samalla jäi katsojana fiilis että joukkue antoi kaikkensa joten mitään vitutusta ei ainakaan allekirjoittaneeseen jäänyt edelliskauden tapaan vaikka henkisesti katsomossa oltiinkin jo valmistauduttu kohtaamaan Superin porukoita.

Mietiskelin hetken että miten seuraava kausi ja päädyin siihen että Mansen täytyy olla kyllä ylivoimainen suosikki suoraan nousuun jos joukkueen taso yhtään säilyy. Ainoa edes potentiaalinen haastaja lienee Hamina, kenties Pöytyä/Loimaa jos saavat parhaat kerättyä samaan joukkueeseen ja Mansen taso laskee.

Ehdottomasti jatkoa ensi kaudelle:
- Hotakainen: joukkueen selkäranka tällä kaudella. Tärkein kiinnitys.
- Karttunen: loukkaantuminen pilasi tämän kauden mutta alussa kun pelasi, onnistui ja oli tarkoitus olla se ykköslukkari.
- Paloniemi: one more year kun tämä pettymys on huuhdottu? Noilla tehoilla todellinen onnistuja tälläkin kaudella.
- Peltoniemi: kokonaisuutena erinomainen kausi jokerina ja sellaisessa roolissa mieluusti myös jatkossa.
- Piispanen: omimmillaan olisi kakkoskärjessä vaikka kantoi hyvin vastuuta myös ykkösenä. Kehittyi myös linjapelaajana.
- Reinikka: yksi kauden suurista onnistujista. Muutama aivopieru mutta muuten erinomainen kakkosena ja siepparina.
- Torppa: parhaimmillaan hyvä, huonoimmillaan huono. Lisää tasaisuutta ja monipuolisuutta niin menisi erinomaisesti erityisesti toisena jokerina sekä varapelaajana kopparin tai linjamiehen tontille.
- Virto: tykkäsin siitä heittökädestä, ilmeestä ja asenteesta jota Manseen toi. Kun saa vielä syöttöasentoa hiottua niin että vapaataipaleet jäävät pois niin olisi mielestäni erinomainen ykköslukkari Manselle ensi kaudeksi.

Täytemiehinä jatkoa jos ei parempia löydy:
- Aalto: ei saanut paljoa vastuuta mutta onnistui asiallisesti kun sai. Monikäyttöinen eri pelipaikoilla.
- Alanen: ikänsä puolesta nuori ja lupaava, ehdottomasti rinkiin mutta en usko olevan valmis vielä ykköslukkarin vastuuseen.
- Hakala: kehittyi reilusti ja raivasi tiensä linjaan. Sisäpelissä paljon kehitettävää mutta ulkopelissä ehdoton onnistuja.
- Maunuksela: liian iso rinki koitui J-P:n kohtaloksi tällä kaudella mutta onnistui Ulvilassa hyvin ja olisi ollut mielestäni kaivattu, puuttuva palanen Mansen kakkoskärkeen loppukaudella. Uusi yritys ensi kaudella?
- Moisio: taso heitteli aika paljon mutta täytti ruutunsa. Sisäpeliin eli paljoa annettavaa vaikka vastuuta tarjottiin.
- Suurnäkki: nosti tasoaan loppukaudeksi mutta puhunut jo pitkään lopettavansa joten niin myös tehnee vaikka joukkueeseen vielä mahtuisi.
- Tuomisto: odotukset olivat kovat mutta kausi todella rikkonainen. Koskaan ei kerrottu, mikä miestä vaivasi mutta jos saa itsensä takaisin kuntoon niin hyvin menisi kakkoskärjessä ja kopparina edelleen.

Ei jatkoa:
- Ammesmäki: pari kautta varjojen mailla. Piristää varmaan miestä itseäänkin lähteä haistelemaan uusia tuulia.
- Ilkko: nosti tasoaan loppukaudesta mutta erityisesti ulkopeli vuosi kakkospuolelta. Ei ykköskärkeen ja kakkoskärki tuskin motivoi.

Ilmeisesti kuitenkin siis Paloniemi, Suurnäkki, Virto ja Ilkko ovat lopettamassa joten näiden suhteen ei suuria päätöksiä jatkosta tarvitse edes tehdä. Toivotaan kuitenkin että ainakin joku vielä harkitsee toisenkin kerran.

Toivotaan myös että kärkipelaajista saadaan se 4-5 + pelinjohtaja kiinnitettyä mahdollisimman nopeasti jotta runko on kasassa ja mahdolliset vahvistukset eivät jää jahkailemaan mahdollisen Manse-siirtonsa kanssa kun eivät tiedä, kuinka laadukas porukka on kasaantumassa.
 
Viestejä
11,744
Mietiskelin hetken että miten seuraava kausi ja päädyin siihen että Mansen täytyy olla kyllä ylivoimainen suosikki suoraan nousuun jos joukkueen taso yhtään säilyy. Ainoa edes potentiaalinen haastaja lienee Hamina, kenties Pöytyä/Loimaa jos saavat parhaat kerättyä samaan joukkueeseen ja Mansen taso laskee.

Olet siis sitä mieltä, että PuPesta ei ole ensi kaudella haastamaan Mansea edes sen vertaa kuin tänä vuonna?
 
Viestejä
362
Olet siis sitä mieltä, että PuPesta ei ole ensi kaudella haastamaan Mansea edes sen vertaa kuin tänä vuonna?
Lahtinen tuskin on ensi kaudella haastamassa Mansea. Lisäksi naapurin nousu Superpesikseen todennäköisesti vaikeuttaa Siipen asemaa pelaajamarkkinoilla.
 
Viestejä
11,744
No itse koen niin et SiiPen nousu vapauttaa Siipeläisiä pelaajia sopimuksesra SiiPen edustuksen kanssa. Ja taitaa tuo lukkarikysymys olla auki Mansessakin

Mut aika näyttää
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
362
No itse koen niin et SiiPen nousu vapauttaa Siipeläisiä pelaajia sopimuksesra SiiPen edustuksen kanssa. Ja taitaa tuoboullarilysylys olla auki Mansessakin

Mut aika näyttää

Ei vapauta sopimuksesta, mutta superia alemmilla sarjatasoilla on usein tapana tehdä vain vuoden mittaisia sopimuksia. Syksyllä lähdetään täten kasaamaan joukkuetta tyhjistä.
 
Viestejä
11,744
Tarkoitin vapautumisella, et SiiPe ei syystä tai toisesta tee kaikkien tämänvuotisten kanssa sopimusta edustukseen. Sit kyse onkin pelatako suomaria kakkosjoukkueessa - eiks se ole suomarissa - vai ykköstä muualla esim PuPessa.

Luulen, et PuPessa ei kamalan montaa sellaista omaa sopimuspelaajaa ole jotka kiinnostaisivat superin SiiPeä. Eli liikenne ennemmin SiiPestä PuPeen kuin toisinpäin.

Siis luulen
 
Viimeksi muokattu:

Ohi Aiheen

Menee jokseenkin ohi Manse-aiheen, mutta SiiPellä ei nyt pariin vuoteen ole ollut suomariporukkaa, vaan kakkosporukka on maakarissa.

Suomari meni viime kaudella Varkauden kanssa farmina suht isolla ringillä, tälle kaudelle projekti kaatui kauden kynnyksellä ja Varkauden pelaajat olivat Juvalla, muutama SiiPen kaveri, lähinnä B-ikäiset myös siellä.

SiiPe neuvottelee koko joukkueen kanssa jatkosta. Onhan toki Lähdesmäellä kausia Mansessa ja ainakin nyt sisäpelirooli oli pieni ja Mansellakin tarve kopparille Suurnäkin lopettaessa, että tiedä sitten kaudesta 2019...
 
Viestejä
134
Lahtinen tuskin on ensi kaudella haastamassa Mansea. Lisäksi naapurin nousu Superpesikseen todennäköisesti vaikeuttaa Siipen asemaa pelaajamarkkinoilla.

Tämä oli myös oma ajatukseni. SiiPe varmaan pelaa etupäässä samalla joukkueella myös Superia, ehkä joku Nissinen voisi kunnolla reenatessaan olla hyvä aisapari Lukkarille? Kovin moni tuskin PuPesta SiiPeen kelpaa mutta en näe isoa liikennettä toiseenkaan suuntaan todennäköisenä. Lisäksi kun täksi kaudeksi ei mitään huippujoukkuetta saatu kasaan, millä ensi kaudella? Toki siellä moni kehittyi ja venyi mutta näin ulkopuolisena vaikea uskoa että siellä juuri tämänkautista kovempaan on runkosarjassa aineksia.

Sitten vielä itse asiaan. Mihin Manse tarvitsee uusia pelaajia ensi kaudeksi? Kärkeen? Siihenhän on huhuiltu Haukkalaa Alajärveltä? Sitten se lukkari (pelipaikka) ja yksi lyöjäjokeri. Viimeisin varmasti vaikein jos Paloniemi lopettaa. Lukkareitahan oli tällä kaudella jo lähes joukkueellinen...
 
Viestejä
727
Minun mielestäni ykkösasia ensi kauden joukkueen kasaamisessa on, että panostetaan enemmän laatuun kuin määrään. Toisin sanoen mielummin yksi, kaksi tai kolme kovaa vahvistusta kuin liuta uusia keskitason pelaajia. Jos oltaisiin noustu Superiin, niin itse olisin pyrkinyt pitämään tuon joukkueen pelaajat, jotka olivat viimeisessä pelissä pelaavassa kokoonpanossa Ankkureita vastaan ja näiden lisäksi sitten ne vahvistukset. Vahvistuksista ykkönen olisi ollut Superin (hyvä)tasoinen lukkari (tähän olisin panostanut rahallisesti eniten), kakkonen toinen Superin tasoinen lyöjäjokeri Paloniemen lisäksi ja kolmonen Superin tasoinen etukenttäpelaaja (Eirola?). Toki, jos tuosta nykyisestä pelaavasta kokoonpanosta nyt lopettaa joitain pelaajia, niin nekin pitäisi pystyä korvaamaan samantasoisilla pelaajilla vahvistuks(i)en lisäksi. Päättyneellä kaudellahan ”täytepelaajia”, jotka eivät juurikaan päässeet pelaamaan, oli todella paljon sekä miesten että naisten joukkueessa, mikä ei oikein palvele mielestäni ketään, koska näistä pelaajista tulee luultavasti kuluja seuralle, mutta he eivät mahdu pelaamaan, joten ei hyvä tilanne pelaajallekaan, kun ei saa pelejä ja ei kehity. Tietysti, jos vaan on niin vahva side Manse PP:hen, että on valmis olemaan mukana kuluttomastikin, niin kelpaa kyllä. Ja jos ei vain saada parempia Superin tasoisia pelaajia, niin eivät nuo tällä kaudellakaan "täytepelaajina" olleet pelaajat siis huonoja ole Ykköspesistasolla, vaan ihan hyviä pelaajia tuolla tasolla.

Kyllähän fakta lukkarin osalta on se, että vaikka Virto on hyvä lukkari Ykköspesistasolla, niin ei pärjäisi nykyisellä syöttöliikkeellään Superissa, jossa nuo virheet syynätään pois tarkemmin. Välillä tosin syynättiin myös Ykköspesiksessä, esim. Ulvilaa vastaan. Ei voi antaa sellaista määrää vääriä vastustajalle joka pelissä syöttöliikkeen takia. Toiseksi, kun syöttöliikkeestä tuli paljon vääriä, niin Virto ei voinut käyttää taktisia vääriä juuri ollenkaan vapaataipaleiden riskin takia ja esim. Alajärvi pystyi pelaamaan lentomerkillä runsaasti ja saamaan pesiltä hyvät lähdöt. Heittokäsi ja näpinhaku Virrolla oli hyviä puolia ja tolppa pysyi ihan hyvin myös lautasella. Jos jatkaa syöttämistä, niin tuo syöttöliike kannattaisi harjoitella kuntoon. Asennon jälkeen ensin pallokäsi alas ja takaisin ylös paikallaan olevan räpylän kohdalle ja sitten pallokäden liikkeessä myös räpylä ylös ja pallon irrottaminen eikä niin, että asennon jälkeen ensin räpylä ylös ja sitten pallokäsi ylös ja irrottaminen. Virtoa parempi lukkari päättyneen kauden Ykköspesisjoukkueista oli mielestäni SiiPellä, KeKillä, PuPella (Lahtinen) ja ehkä Pöytyällä, ainakin jos pelataan Superin linjauksilla. Ykköslukkari on mielestäni joukkueen tärkein pelaaja siihen pitäisi panostaa ja hankkia nykyisiä lukkareita parempi pelaaja ja pitää joku joukosta Karttunen/Virto/Aalto/Alanen kakkoslukkarina. Kaksi lukkaria tarvii mielestäni olla joukkueessa, jotta kesän pelikuormaa saadaan jaettua ja vältetään suurempi riski loukkaantumisilta tärkeimmässä ulkopeliroolissa. Onhan moni noista Mansen lukkareista vielä ihan kehittyvässä iässä, että ensi kaudella saattaisi olla jo parempiakin, mutta siltikin koittaisin itse hankkia vielä paremman lukkarin tuohon ykköslukkariksi.

Toinen vahvistettava asia on sitten tuo lyöjäjokeripuoli. Esim. KeKi pelasi loppukauden kahdella tosi vahvalla lyöjäjokerilla (Pelkonen, Korhonen) ja voitti muistaakseni kaikki pelit siltä ajalta. Kaupin kenttä on aika avoin läpilyönneille ja lyöntivoimaa olisi hyvä olla. Kolmas vahvistettava asia on ehkä tuo etukenttä. Jos sen saa vielä astetta kovemmaksi, niin vastustajan vaihtotilannepelaaminen vaikeutuu ja kolmostilanteita saadaan vähemmän. Toisen kaksikosta Reinikka/Moisio voisi siirtää vaikka pesävahdiksi vaihtotilanteessa, jos etukentällä olisi astetta vieläkin kovempi pelaaja polttamaan näpeistä.

No, nyt kun jäätiin vielä Ykköspesikseen, niin voi olla että vahvistuksia ei ihan kolmea saada hankittua, mutta kyllä itse odottaisin, että sinne Ykköspesikseenkin saadaan ensi kaudeksi taas astetta kovemman tasoinen joukkue kuin täksi kaudeksi, jos oikeasti koitetaan nousta Superiin. Hotakainen oli täksi kaudeksi se kova vahvistus ja talven harjoitellut Paloniemi myös. Pari omassa roolissaan tuon tasoista pelaajaa, jos tuohon saisi vielä lisäksi ensi kaudeksikin, niin hyvä olisi. Minun mielestäni nyt päättyvällä kaudellakin joukkue oli parempi kuin koskaan ennen, mutta nyt vain sattui juuri tällä kaudella olemaan kaksi muutakin todella kovatasoista joukkuetta Ykköspesiksessä ja nousukarsinnoissa vastassa myös kovempi joukkue kuin ennen. Ensi kaudella Ykköspesiksen taso ei oletettavasti ole yhtä kova kuin tällä kaudella, kun Vainikaiset ja KeKi on Superissa, mutta Haminan joukkue voi olla kova. Kuitenkin myös minä odotan huonompaa tasoa Ykköspesikseen ensi kaudelle vastustajien osalta kuin tälle kaudelle, vaikka PuPe saisikin joitain SiiPen kakkoskärjen pelaajia vahvistuksina, jos taas SiiPe saa Superista joitain vahvistuksia. Ensi kesänä voisi olla siis hyvä sauma voittaa se Ykköspesiksen runkosarja ja nousta suoraan, jos säännöt nousun suhteen ovat samat kuin tällä päättyneellä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
727
Pelinjohtajista sen verran, että mielestäni Ykköspesiksen kärkinelikon joukkueiden paras pelinjohtaja taktisesti oli tällä kaudella SiiPen Westersund ja toiseksi paras oli Kulmala. Vihtkarin ratkaisuja itse ihmettelin jo viime kaudella naisten puolella ja en oikein päässyt jyvälle miehissäkään, mutta ei hänkään huono siis ole, vaikka mielestäni oli pelaajana parempi. Tosin harjoittelun osalta on sitten vaikea arvioida ulkoa päin, että kuka pelinjohtaja on päävalmentajana paras.
No, vaikea sanoa, että Kulmalalleko jatkoa vaiko ei, joka kausi on kyllä esim. joukkueen juoksusuhde nyt parantunut Kulmalan aikana ja nyt taidettiin saada runkosarjassakin vähän enemmän pisteitäkin kuin ennen, mutta toisaalta joukkueeseen tuli myös kovat vahvistukset eli mm. Hotakainen, Torppa ja talven harjoitellut Paloniemi.
Ihan hyvänä vaihtoehtona näen itse Kulmalan ensi kaudeksikin pelinjohtajaksi, mutta muutkin (Pulliainen, Hylkilä, ym.) vaihtoehdot harkinnan arvoisia. Mikko "Doksa" Korhosta on kyllä mukava kuunnella noissa Superin finaalien peleissä, kun ymmärtää Sotkamotaustaisena pelistä taktisesti todella paljon, mutta hänen tasoistaan pelinjohtajaa tuskin kiinnostaa Ykköspesis.
 
Viimeksi muokattu:

Pallo muuntajalle

FYI: Tule keskustelemaan liikuntapaikkojen rakentamisesta Tampereella

Tampereen kaupungin liikuntapaikkarakentamisen suunnitelmaa valmistellaan vuosille 2018–2030. Suunnitelma koskee koko kaupungin liikuntapaikkaverkkoa. Suunnitelmasta järjestetään tamperelaisille keskustelutilaisuus keskiviikkona 12.9.2018 kello 17-18.30 kaupunginvaltuuston salissa, keskusvirastotalossa osoitteessa Aleksis Kiven katu 14-16, 5. kerros.
 

Liitteet

  • Liikuntapaikkarakentamisen_suunnitelma_luonnos_7.9.2018_yleisotilaisuus_12.9.2018.pdf
    1.9 MB · kertaa luettu: 460
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös