Supervuoro

Lapuan Virkiä 2019

Viestejä
65
Karttunen ei ollut millään tavalla puolueellinen, vaan oli kommenteissaan asiallisen analyyttinen.
Hiukan erikoista tarttua tosiaan sukulaissuhteeseen, kun Karttuselle entisenä Kirittärienkin pelinjohtajana pikavilkaisulla 7 muuta pelaajaa varsin tuttuja eikä Ritarille, Ärjelle (tai Tokkarillekaan) Jyväskylä mitenkään tuntematon kaupunki. Ammattilaiset ovat ammattilaisia myös selostamossa. Hyvin vetävät kotitaustoista huolimatta (tai siitä johtuen).
 
TTT

Ensi kauteen sitten vähän vähemmän "takki auki". En tiedä mikä tuo ylimielisyys Virkiässä on ollut jo tovin aikaa, PR:ää ei ainakaan osata tehdä fiksusti. On tyystin eri asia ilmaista että mestaruutta tavoitellaan kuin että mestaruudesta tässä pelataan ja muu on pettymys. Jopa pelaajien lähipiirin on kuultu tiuskivan katsomossa fanille mestaruudesta runkosarjan pelaamisen aikaan mikä on erittäin epämiellyttävää maksavia katsojia kohtaan.

Peli on aivan liikaa yhden jokerin lyöntien varassa ja esimerkiksi Rautakorvelle on tullut luvattoman monta irtoamista kolmoselta niin ilmiselvään paikkaan että kotikatsomossakin on voinut nähdä että nyt tulee sellainen väärä että siihen ei lyö kukaan.
 
Viestejä
123
Jopa pelaajien lähipiirin on kuultu tiuskivan katsomossa fanille mestaruudesta runkosarjan pelaamisen aikaan mikä on erittäin epämiellyttävää maksavia katsojia kohtaan.

Peli on aivan liikaa yhden jokerin lyöntien varassa ja esimerkiksi Rautakorvelle on tullut luvattoman monta irtoamista kolmoselta niin ilmiselvään paikkaan että kotikatsomossakin on voinut nähdä että nyt tulee sellainen väärä että siihen ei lyö kukaan.
Mitä tarkoitat? Ei ymmärtänyt tuosta. Tiuskittu siis tyyliin muille katsojille, että "voitetaan kyllä mestaruus, turpa kiinni!"?

Seurasin kaikki Virkiän playoff-pelit tähän mennessä ja mennyt kyllä tässä tapauksessa ohi nuo Kaisun "lukuisat irtoamiset" kolmoselta. Tarkennatko, missä peleissä niitä tullut eniten. Ei ainakaan Kirittäriä vastaan, Fera-pelit hieman hämärämmässä muistissa minulla.
 
Katsoja kommentoi erään pelaajan lähisukulaiselle erästä asiaa ja huom positiivista asiaa eikä siis mitään marinaa. Tähän tuli ikävä tiuskaisu kuinka tämmöiset ei kiinnosta pätkääkään ja ei oo kivoja juttuja tällaiset kun tässä pelataan nyt mestaruudesta. Aika moni tämän kuuli ja ilmeet oli kyllä paljon puhuvat. Toivottavasti tämä selvensi, tarkemmin vaikea sanoa ilman että henkilöityy sen enempää. Mutta ylimielinen asennoituminen siitä väkisinkin tuli mieleen ja onhan se sama paistanut kommenteissa muutenkin. Ikävää, että vain mestaruus on ainut kelpaava asia ja muut hyvät asiat on ikäviä juttuja.

En nyt valitettavasti osaa sulle nimetä pelejä. Olen vain aktiivinen seuraaja, en tilastoniilo. Se nyt vain on minun mielipiteeni, että tuon tason pelaajalle ei saisi tulla noita mokia niin helppoon paikkaan. En missään sanonut että olisi tullut monta per peli kuten annat ymmärtää. Yksikin helppo irtoaminen tärkeässä pelissä on niitä asioita joilla mitaleita ratkotaan.
 
Itämaantietäjä

Eihän Rautakorpea saatu kirittäriä vastaan edes kolmospesälle, joten irtoamiset lähes mahdottomia. Raumaa vastaan niillä tuskin mitään merkitystä oli, kun sarja hoidettiin puhtaasti.
 
Viestejä
123
Ahaa, kiitos. Ilmeisesti Anna Honkala Nurmosta. Paljon piti googlettaa, eikä Virkiä ole maininnut nähdäkseni häntä sopimuspelaajien listassakaan.
2017-18 Nurmon NYP-joukkue
2015-16 Nurmon NSS-joukkue
2016-18 Nurmon Tyttöjen Superpesis -joukkue.
2015 Peräseinäjoki2 Tyttöjen Superpesis -joukkue.
3P ollut monesti pelipaikkana ja vaihtolyöntipelaaja näyttäisi olevan tilastojen valossa.
Eli mahtaisiko tästä päätellen olla sitten 1999-syntynyt? No ei ainakaan vanhempi.
Tulipahan astetta tutummaksi tämä nimi tällä kaudella...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös