Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2022

Viestejä
1,151
Itse toivon, että Hakki tekisi ratkaisunsa vasta kevätkauden pelien jälkeen. Sopimushan on kaiketi olemassa Koplaan, mutta tietenkin Kopla hänet pois päästänee, jos halu on muualle. Hakilla on täydet mahdollisuudet treenikauden onnistuessa vakiinnuttaa paikkansa vaihtaja/kotiuttajajokerina. Ensi kaudella pomppu noussee KSS:llä taas hyvin. Pomppu pitää vain saada vamasti ruutuun. Erityisen treenin kohde voisi olla kupperi. Hakilla riittänee ottajia myös kesken kauden, jos hän haluaa siirtyä muualle. Motivaatiota Hakin harjoitteluun ja Koplassa pysymiseen pitäisi kaiken järjen mukaan tulla mahdollisuudesta saada uralla myös Suomen mestaruus. Kyllähän se varmasti harmittaisi, jos Kopla voittaa mestaruuden ja Hakki katselee sitä muualla.

Samaa mieltä. Tuntuisi oudolta, jos Hacklin lähtisi nyt johonkin muualle, kun Kouvolassa pelataan mestaruudesta. Hakki on kuitenkin aina ollut Haimin ehdoton luottopelaaja ja iso persoona joukkueessa, joten varmasti Iiro haluaa hänet myös pitää, vaikka finaalit menivät tänä syksynä heikosti. Luulen, että Hacklin treenaa talven Koplan mukana ja helppo, vaikka tutun Mehu Mäkisen IPV:n on lähteä lainalle, jos pelipaikkaa ei meinaa löytyä.

Kilpailutilanne Koplassa on kova, mutta siinä on myös paljon hyvää ja Haimi on tähän tilanteeseen varmasti tyytyväinen. Pelaajia pystytään runkosarjassa kierrättämään ja puolikuntoisia ei tarvitse peluuttaa, koska loukkaantumisia tulee aina.
 
Viestejä
11,775
Saukko oli laskenut takalaittomien määrää ja todennut niitä olleen finaaleissa huomattavan paljon vähemmän kylmän sään ja "tämän kesän pallojen" (Saukon käyttämä ilmaisu) vuoksi. Pallo siis liikkui hitaammin.

Eli siis Saukko antoi ymmärtää, että tämän kesän pallo lensi huonommin jo kesällä? Vaikka oli ennätyskuuma jakso kesällä? Hmm jos laskin oikein niin runkosarjassa tehtyjen juoksujen määrä / peli oli aikalailla sama kuin viime vuonna tosin kärkijoukkueilla enemmin tänä kesänä kuin viime.
 
Viestejä
606

No eikö tämä juuri kerro siitä, että pallot ovat saattaneet olla hitaampia? Eli vaikka oli ennätyskuuma jakso, niin silti juoksumäärät eivät kasvaneet.
 
Viestejä
11,775
No eikö tämä juuri kerro siitä, että pallot ovat saattaneet olla hitaampia? Eli vaikka oli ennätyskuuma jakso, niin silti juoksumäärät eivät kasvaneet.

Ehkä, tosin juoksumäärät per ottelu kasvoi kärkijengeillä.
 
Viestejä
4,117
Samaa mieltä. Tuntuisi oudolta, jos Hacklin lähtisi nyt johonkin muualle, kun Kouvolassa pelataan mestaruudesta. Hakki on kuitenkin aina ollut Haimin ehdoton luottopelaaja ja iso persoona joukkueessa, joten varmasti Iiro haluaa hänet myös pitää, vaikka finaalit menivät tänä syksynä heikosti. Luulen, että Hacklin treenaa talven Koplan mukana ja helppo, vaikka tutun Mehu Mäkisen IPV:n on lähteä lainalle, jos pelipaikkaa ei meinaa löytyä.

Kilpailutilanne Koplassa on kova, mutta siinä on myös paljon hyvää ja Haimi on tähän tilanteeseen varmasti tyytyväinen. Pelaajia pystytään runkosarjassa kierrättämään ja puolikuntoisia ei tarvitse peluuttaa, koska loukkaantumisia tulee aina.

Haimi sivusi lehdessä tuota kilpailutilannetta aiemmin. Ilmeisesti sitä on pohdittu että on mahdollisuus että osa pelaisi Ykkösessä välillä, mutta voi myös olla että ei laiteta sinne väsymään vaan edustuksen kierrätys on kovempaa kesällä.

Haimin mielestä KPL:n 14 pelaajan ryhmä on poikkeuksellisen kova- ja tasalaatuinen. Jos on Koplassa viime vuosina ollut sisäistä kisaa pelipaikoista, ensi kaudeksi sitä on vielä enemmän.
– Enpä tiedä, onko KPL:n historiassa ollut koskaan tällä tasolla näin tasaväkistä neljäätoista pelaajaa kamppailemassa pelipaikoista. Nyt on todellakin aito kilpailutilanne siitä, kuka pelaa ja kuka ei pelaa.
Haimi korostaa, että valmentajien tehtävä on kääntää vallitseva tilanne lisäarvoksi eikä joukkuehenkeä nakertavaksi asiaksi.
...​
KPL:n kovassa kilpailutilanteessa Superpesiksessä 14 pelaajan ryhmästä jää aina kaksi pelaajaa kokoonpanon ulkopuolelle. Haimin mukaan ei ole lyöty lukkoon, että edustusjoukkue antaisi aina kaksi peluria kehitysjoukkueen käyttöön.
– Tilanteet katsotaan tapauskohtaisesti ja päätetään, mikä on kenellekin parasta. Tuskin selviämme ilman loukkaantumisiakaan ensi kaudesta.
 
Viestejä
3,507
Eli siis Saukko antoi ymmärtää, että tämän kesän pallo lensi huonommin jo kesällä? Vaikka oli ennätyskuuma jakso kesällä? Hmm jos laskin oikein niin runkosarjassa tehtyjen juoksujen määrä / peli oli aikalailla sama kuin viime vuonna tosin kärkijoukkueilla enemmin tänä kesänä kuin viime.
Saukko kertoi laskeneensa Mansen takalaittomat finaaleissa ajoissa ja kakkoskolmostilanteissa ja saanut luvuksi vain viisi, joka tapahtuu yleensä jo yhden jakson aikana. Johtopätös oli, että olosuhteet ja tämän kesän pallot saivat sen aikaan. Tämä on siis pelaajan käsitys sään ja pallon yhteisvaikutuksesta. Säähän ei voi vaikuttaa, mutta palloihin voi.
 
Viime vuoden viimeisessä finaalissa oli +15 C ja tänä vuonna +10 C. Ero oli samaa luokkaa toka vikassa finaalissa. En ole yhtään varma, että viime kesän pallot olisivat lentäneet tämän vuoden finaalissa paremmin kuin tämän kesän pallot. Ja kai niihin takalittomiin vaikuttaa lyöntiratkaisutkin.

Mutta juurikin noin. Palloihin voi vaikuttaa ja jos tavaksi otetaan, että finaaleita pelataan palttirallaa +10 C lämmöissä niin kyllä pallojen pitää lentää niinkuin kuuluu.

Toinen kysymys sitten on, että miten hyvin niiden ylipäätään pitää lentää. Wikipedia väittää kyllä luonnonkumista syntyy kumia, joka on joustavaa ja se säilyttää ominaisuutensa huolimatta lämpötilan vaihtelusta mutta onkohan se noin yksioikoista.
 
Viestejä
3,507
En ole yhtään varma, että viime kesän pallot olisivat lentäneet tämän vuoden finaalissa paremmin kuin tämän kesän pallot.
Ketä kiinnostaa, mitä Saukko sanoi, niin katsokaa ylempänä olevaa jutustelua noin kohdasta 18 min 30 sek.Ymmärsin itse, että Saukko puhui nimenomaan tämän kesän palloista. Siitä voi vetää johtopäätöksen, että ne olisivat olleet huonompia kuin aiempien kesien pallot. Olisiko mahdollista, että talvella valmistetut pallot olisivat olleet laadultaan erilaisia esim. edellisen kesän palloihin verrattuna? Jos näin olisi, mielestäni liiton pitäisi hyväksyä tai hylätä pallojen tuotantoerät. "Huonommilla" palloilla voitaneen pelata kesällä, tietenkin alennushinnoilla, mutta syksyksi on vaadittava parempia palloja.
 
Viestejä
2,807

Saukko tutkii mutulla, liitto tutkituttaa pallot ammattilaisilla vuosittain tiukkojen kriteerien mukaisesti. Saukko ei ehkä ole omimmillaan pallojen tieteellisessä tutkimisessa.

LBC

Viestejä
3,624
Tieteellistä tai ei, mutta puusilmäkään ei ole aiemmin nähnyt niin hitaan näköisiä lyöntejä, kuin tänä syksynä. Siis noin yleisesti ottaen, kun kukaan ei saanut laakeja aikaiseksi. Niemeltä lähti viimeisessä matsissa sentään jokunen, mutta oli myös vähän lämpimämpi keli.

Saukkokin varmaan jotain pystyy ihan mutunakin asiasta sanomaan. Taisi muuten lohkaista jossain vuorojen välillä, että täysiä kun lyö niin väliin menee
 
Nyt voisi saukot pohtia Mansen takalaittomien määrän pienenemisen merkitystä saavutettuun Suomen mestaruuteen. Oliko sittenkin Mansen tarkoitus lyödä palloa rajojen sisään, eikä takalaittomiksi?
 
Viestejä
4,117

Jopas on meininki. Mutta tuskin on kenellekään yllätys että Elias kärkkyy sitä ykköslukkarin paikkaa ja johonkin Jannen on toki mentävä jos se päätös tehdään jo kaudelle 2023.

Itsellä on vain fiilis että en olisi valmis luopumaan J. Kivipellosta vielä vaikka Elias onkin kova luu tilalle, pitää vissiin alkaa valmistautumaan henkisesti että näin voi tapahtua.
 
Viestejä
2,565

Näinköhän Kivipelto enää minnekään Kouvolasta liikahtaa. Hyvä virka pankissa. En usko, että lähtee.
 
Viestejä
3,507
Saukko tutkii mutulla, liitto tutkituttaa pallot ammattilaisilla vuosittain tiukkojen kriteerien mukaisesti. Saukko ei ehkä ole omimmillaan pallojen tieteellisessä tutkimisessa.
On ollut tiedossä hyvinkin pallojen kriteerit ja niiden hyväksymismenettely. Muistelen kuulleeni, etteivät eri valmistuserät välttämättä ole tasalaatuisia keskenään. Voiko olla mahdollista, että joskus pallot "väsyvät" nopeammin eli niiden kimmoisuus alenee turhan äkkiä? Saukon epäillystä kyvyttömyydestä ottaa palloihin kantaa tulee mieleen Tuntemattoman sotilaan Lahtinen, joka totesi:" Mees valittaan nälkääs, niin eteesi lyödään semmoinen rätinki, että sulla ei voi olla nälkä!" :LOL:
 
  • Tykkää
Reaktiot: LBC

LBC

Viestejä
3,624
Oliko sittenkin Mansen tarkoitus lyödä palloa rajojen sisään, eikä takalaittomiksi?
Voi hyvinkin olla en tiiä. Se taitaa olla yleensäkin tavoite jos pesiksestä jotain ymmärrän, myös Koplalla. Silti niitä tuppaa tulemaan ja kyllä, niitä tuli vähemmän finaaleissa, takamiehet saivat pelata melko rauhassa läpäriuhkilta. Vai onko tämän finaalisarjan asioita nyt tutkittu faktoilla, jotka kaatavat nämä mutut?
 
Viestejä
1,151
Saukko tutkii mutulla, liitto tutkituttaa pallot ammattilaisilla vuosittain tiukkojen kriteerien mukaisesti. Saukko ei ehkä ole omimmillaan pallojen tieteellisessä tutkimisessa.

Eikö juuri muutema vuosi sitten mailoja mennyt hajalle noin 10kpl/ottelu, kun pallot olivat liian painavia ja niitä kevennettiin, että tästä ongelmasta päästiin eroon? Varmasti tämä vaikuttaa myös siihen, miten pallot käyttäytyvät, vaikka puhutaan siis muutamista grammoista.

Minä en kyllä vähättelisi pelaajien mielipidettä, koska he palloja käyttävät ja lyövät tuhansia kertoja kaudessa. Jos he ovat sitä mieltä, että kopparit voivat pelata lähellä, koska pallot eivät lennä kunnolla, niin onhan se valitettavaa myös katsojien kannalta.
 
Viestejä
4,117
En ala arvailemaan mikä on syy, mutta uskon että Saukko tai kuka tahansa muu huipputason pelaaja on tarpeeksi ammattitaitoinen spekuloimaan asialla podcastissa.
 
LBC

Viestejä
3,624
Itsellä on vain fiilis että en olisi valmis luopumaan J. Kivipellosta vielä vaikka Elias onkin kova luu tilalle, pitää vissiin alkaa valmistautumaan henkisesti että näin voi tapahtua.

Kyllähän Kivipellolla olisi vielä muutamakin vuosi huippulukkarina, jos mennään ilman takapakkeja. Toisaalta taas yksi positiivinen ongelma ainakin näillä näkymin tuon Eliaksen kanssa.

Sen puoleen tuollainen noin paljon eteenpäin sopiminen (tai siis spekuloitu sopiminen tai Kivipellon kohdalla spekuloitu neuvottelu tai olisiko tunnustelu) on ehkä kinkkinen juttu, kun ei voi tietä varmasti käänteitä siinä välissä. Tuleeko paha koko uran lopettava loukkaantuminen tai vaikka baseball-ammattilaiseksi siirtyminen..vaikka voihan se yhdenkin talven aikana tietty tapahtua. Mutta kumminkin.

Ja olisihan se mielenkiintoista täälläkin nähdä, että omiiko sitten tulevan seuran fanit pelaajan voittamia mestaruuksia :p
 
Viestejä
4,117
Tuolla pohdittiin tuota sään vaikutusta aiemmin.

Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös