Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2020

Viestejä
606
En voi ymmärtää tätä että Koplan voitto oli syksyn sensaatio.Taidoissa ei mitään eroa, pudotuspelikokemusta Kopla edellä jne.Mutta samapa tuo, tulokset ratkaisee.
Johtuisiko ihan siitä, että Kopla ei ole profiloitunut ns. syksyn joukkueena, vaikka kokemusta niistä peleistä onkin. Kopla on pelannut finaalissa ja pronssiottelussa kausien 2008-2019 aikana yhteensä 8 kertaa, ja hävinnyt niistä 7. Mukaan mahtuu kuitenkin myös kaksi runkosarjan voittoa. Eilisen kaltaista joukkuetta ja peli-ilmettä ei pudotuspeleissä ole kentällä aiemmin nähty. Joukkue, ja nimenomaan koko joukkue, pelasi eilen kauden parhaan pelinsä. Ja siihen ei ole totuttu, vaikka taitoa ja kokemusta joukkueessa onkin ollut. Joukkueessa on ollut pelaajia, joiden taso on suorastaan romahtanut syksyn kovissa peleissä. Eilen ei ollut, päinvastoin. Kovissa paikoissa tuli kovia suorituksia, eikä pienet virheet lamaannuttaneet peliä. Huikea esitys.

Henkisestä kovuudesta saatiin eilen useita näyttöjä, joista nostan esiin kaksi. Toisen jakson viimeinen vuoropari: Joensuu tuli kahden juoksun takaa tasoihin, ja laittoi Koplan seinää vasten. Juoksu oli pakko tehdä, ja se tehtiin. Tahdolla ja taidolla. Supervuoro ja kotari: Kopla tunaroi varmalta näyttäneen voiton kahteen huonoon etenemiseen. Varsinkin Toikan lyönti oli sellainen, jonka olisi ehdottomasti pitänyt päättää ottelu, eikä siirtää ratkaisua kotareihin. Mikä oli joukkueen reagointi? Joensuu nollille ja voitto kotiin tylysti ensimmäisellä parilla. Huikea esitys!
 
Viestejä
339
Kouvolalla on minun silmissä etulyöntiasemassa, jos kotareihin mennään. Joukkueessa on suhteellisesti enemmän lyöntivoimaa juoksuvoimaan nähden, etenkin Joensuuhun verrattuna. Juoksuvoima on olennaista koko sisäpelin kannalta kotipesästä alkaen, mutta lyöntivoima kuitenkin korostuu suhteessa enemmän, kun lyödään kolmoselta kotiin. Eli, jos tänäänkin niin pitkälle peli menee, omasta mielestä todennäköisyydet Kouvolan puolella ja jos kerrointa tälle pitäisi arvIida, niin 60/40.
 
Viestejä
792
En voi ymmärtää tätä että Koplan voitto oli syksyn sensaatio.Taidoissa ei mitään eroa, pudotuspelikokemusta Kopla edellä jne.Mutta samapa tuo, tulokset ratkaisee.
Samaa ihmettelin eilen. Ei Mailakaan niin hyvä joukkue ole, että sen häviö edes joskus olisi sensaatio.
Ehkäpä asia on niin, että paitsi pelaajien, myös selostajien pitää ”osoittaa tunteita”, selostajien lempihokemaa lainatakseni.
 
Viestejä
1,671
”En voi ymmärtää tätä että Koplan voitto oli syksyn sensaatio.Taidoissa ei mitään eroa, pudotuspelikokemusta Kopla edellä jne.”

Yksittäisessä matsissa eivät taitoerot tule välttämättä esiin.
Kyllä tuota pitää tarkastella pidemmällä seurannalla.
Jos toinen joukkue pelaa miltei parhaan pelinsä ja toinen vain keskitasollaan tai alle, niin mitenpä vertaat..?
 
Viestejä
109
Aina the underdog ajattelulla. Tänään Koplan, Viven ja Pesukarhujen puolesta. Onneksi yksi onnistui, siitä parhaat fibat aina, kun oma joukkue ei pelaa. Huomenna homma kotiin(y) Oli mahtavaa pesistä, ja valtavan hienoja suorituksia, kun parhaat pelaa, on nautittavaa katseltavaa. Pesis on vaan mahtavan hieno laji! Pesis on peleistä suomalaisin hei ja ei ole muilla näin hienoa lajia tarjolla, nautitaan siitä.
Juurikin näin. Puolueettomalle sama kuka voittaa mutta on tää hienoa. Maailman upein pallopeli. Pesiksen ammattimorkkaajat suu tukkoon ja katselkaa te vain vaikka sitä paidastarepimistä, "tuskan"irvistelyä, maassakieriskelyä, käsienlevittelyä ja kulmapotkutilanteen joukkopainia. Jalkapalloksikin sitä taidetaan kutsua.
 
Viestejä
139
Jos toinen joukkue pelaa miltei parhaan pelinsä ja toinen vain keskitasollaan tai alle, niin mitenpä vertaat..?
Kopla pelasi nimenomaan voittavaa pesistä ja se on ehkä uutta. Yleensä kovuus on erottanut JoMan Koplasta ja joskus aiemmin JoMan Jymystä.

Parannettavaa jäi Koplallekin. Esimerkiksi jokereiden kotiutukset 0/10.

Edit. Kopla kuumenee Veikkauksella ja kerrointa korjattu useamman kerran. JoMan suosikkiasema kääntynyt ja nyt vierasvoiton kerroin yli 3. Jos katsoo taaksepäin, niin tämä tilanne on kuin luotu JoMan ryöstölle. Mutta yritetään nyt katsoa eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,671
-sok-

On sanottu, että pelipäivän kunto, taito ja taistelutahto ratkaisevat voittajan.
Eilisessä, yksittäisessä matsissa, kunto ja taito menivät varmaankin tasan;
tahtoa Koplalla oli silmin nähden enemmän, mikä ratkaisi lopulta pelin.
Tuohon sisältyy se "voittava pesis", minkä mainitsit! (y)
Ja kun voitosta pelataan, niin Kopla osui juuri oikeaan saumaan.
 

VK

Viestejä
228
Jesus mitä peliä Kopla (y) ei paljon Puhtimäet paina, isoilla liksoilla. Kyllä turhasta maksaa joka maksaa, minne meneekin, puolet halvemmalla saa saman tasoisen ukon. Kode aivan mahtava, eikai Kopla päästä pois? Vasta 44v.
 
Viimeksi muokattu:

LBC

Viestejä
3,624
Edelleenkään ei ole ohi tämä sarja, mutta Kopla on nyt pelannut 2 jaksoa putkeen aikamoista pesistä!
Onkohan Kohonen piilotellut tuota paljaaseen käteen ja ruoskalla palo kärkietenijöistä. Erittäin hyvä paikka näyttää niitä nyt. Ja luulis kelpaavan Kodelle tuo rooli vs etulukija.
 
  • Tykkää
Reaktiot: VK
Viestejä
580
Kopla oli valovuoden etumatkalla eilisestä supervuorosta alkaen. Muuta on turha väittää. Joensuusta paistoi jotenki kiinnostumattomuus tai jokin. Alistunutta ja täysin ennalta-arvattavaa peliä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös