Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2020

Viestejä
1,811
Olisiko vielä Kohosen lähimaastoon suuntautuneiden lyöntien vaikeusasteesta analyysiä? Jokin pieni osa saattaa aina lyöjän osuudellakin olla pallon kiinniotettavuuteen.
Vaikeusastetta ei käytännössä ollut minkäänlaista. Kaikki palot, mitä teki, tulivat käytännössä suoraan käsille tulleista lyönneistä. Tahko ei juurikaan antanut Kohoselle painetta, ainostaan ne kaksi juoksua tulivat kolmossaumasta Lammilan ja Kohosen välistä. Kohonen liikkuu ulkokentällä niin vähän kuin mahdollista, 0-tilanteesta joko etulukijaksi tai kolmosvahdiksi, etulukijasta kolmosvahdiksi ja takasessa joko 3p ja 3v, riippuen siitä, mitä kuviota pelataan. Jos Kohonen pelaa Mansea vastaan, uskon, että Iivarisen Manse antaa enemmän painetta.
 
LBC

Viestejä
3,624
Hyvän pöhinän sai @Appaz kommentillaan aikaiseksi. Itse en ollut Kohosesta huhuasteella sitten yhtään kiinnostunut, mutta nyt tuntuu nimenomaan kiinnostavalta nähdä miten kesällä käy. Sisäpelissä varmasti vahvistus, mutta tuo ulkopeli ja liikkuvuus voi olla just sitä mitä keskustellaan.

uskon, että Iivarisen Manse antaa enemmän painetta.

Mansen (tai tulevien harjoituspelien, missä Kohonen kolmosella) haastamisissa myös lyhyet kotiutukset kolmosrajaan olisi hyvä nähdä. Eiköhän Tonin ulkopelipaikka ole takasessa siellä, jos ulkona pelaa.
 
Viestejä
1,151
Ihan ei näitä pelaajia voi mielestäni verrata Kohoseen:
- Toni Laakso siirtyi linjaan 31-vuotiaana, eli 13 vuotta Kohosta nuorempana
- Perttu Hautala 24-vuotiaana, 20 vuotta nuorempana
- Mikko Röppänen 27-vuotiaana, 17 vuotta nuorempana
- Markus Meriläinen debytoi superpesikseksessä 18-vuotiaana pelaten koko kauden linjassa, ja valittiin vuoden tulokkaaksi. Siirtyi takaisin linjaan 28-vuotiaana, 16 vuotta Kohosta nuorempana.

Mielestäni tässä keskustelussa oli kyse siitä, miten ex-lukkari Kohonen sopeutuu pelaamaan linjassa. Historian valossa ex-lukkarit ovat omaksuneet nopeasti uuden ulkopelipaikan ja pärjänneet todella hyvin. Kohosen fysiikan riittävyydestä voidaan keskustella, mutta ulospäin näyttää olevan aika hyvässä tikissä. Tuskin häviää 44-vuotiaanakaan paljon esimerkiksi Iiro Nokkalalle, jos katsotaan testituloksia.
 
Viestejä
119

Ex lukkarit jotka mainitsit ovat kyllä sopeutuneet pelaamaan linjassa. Asian pihvi on kuitenkin Kohosen veteraani iällä tapahtunut pelipaikan muutos. Mitä tulee ihmisen fyysisiin valmiuksiin kuten nopeuteen, loukkaantumis herkkyyteen ja palautumiseen niin on siinä paljon eroa parikymppiseen. Kesän pelit näyttäköön.
 
En sitä kiistä, että 44-vuoden ikä ei näy missään, mutta Kohonen osaa pitää itsestään huolta ja Haimi pystyy myös antamaan hänelle lepovuoroja. Tärkeintä on, että Kohonen on kentällä, kun syksyllä pelataan ratkaisupelejä, koska niiden takia Toni Kohonen hankittiin.
 
Viestejä
1,822
Jos tarkemmin analysoi Kohosen ulkopeliä Tahkoa vastaan, niin tilastot näyttää tältä:

0-tilanne:
3 lyöntiä, joista yksi tehty palo, yksi pysäytys, yksi koppi (ei haavaa)

0-1 tilanne:
Pelipaikka etulukija: 6 lyöntiä, joista 3 tehtyä paloa, yksi pysäytys, yksi räpylän ali ja yksi kääntöohitus johon ei ehtinyt reagoida
Pelipaikka 3v: yksi lyönti, lyönnin pysäytys

1-2 tilanne:
Pelipaikka 3v: ei lyöntejä, yksi kiinniottovirhe polttoheitosta.

Takatilanne:
Pelipaikka 3p: kaksi lyöntiä kolmossaumaan, kaksi juoksua.
Lisäksi yksi pussari kohti, jonka 3v ehti katkaista.
Pelipaikka 3v: ei lyöntejä.

Koko pelissä siis Kohonen pääsi käsiksi 12 lyötyyn palloon, eli sai kaikessa rauhassa käyskennellä.
Viiltävää analyysiä, mutta oliko vastassa Hyvinkään Tahko, joka hävisi ottelunsa jopa sarjanousija Mansea vastaan?
 
Viestejä
1,822
En sitä kiistä, että 44-vuoden ikä ei näy missään, mutta Kohonen osaa pitää itsestään huolta ja Haimi pystyy myös antamaan hänelle lepovuoroja. Tärkeintä on, että Kohonen on kentällä, kun syksyllä pelataan ratkaisupelejä, koska niiden takia Toni Kohonen hankittiin.
Taitaa KPL:n ratkaisupelit olla tuolla ikämiesporukalla sarjakarsinnat.
 
Viestejä
1,391

Trolli mikä trolli.

Voin lyödä vaikka mummoni vetoa, että Kopla on runkosarjan päätyttyä kolmen parhaan joukossa, sillä muilla joukkueilla on suuria heikkouksia löydettävissä. Pudotuspeleissä kokemus on todella arvokasta.

Sotkamo - Takakentälle ei ole edes kahta Superpesis-tasoista kopparia, selkämainosten hinta nousee silmissä
Joensuu - Jussila lähti, Niemi lähti ja sinne meni mestaruus Puten ajamilla hevosilla ojan pohjalle
Vimpeli - Heimosen ja Haapakosken menetys on valtava pudotus. Alaspäin.
Raahe - Haapakoskien kokoontumisajo haastaa Vimpelin, mutta ei ihan riitä
Hyvinkää - Juha Korhonen on ratkaisuosastolla yksinäinen susi
Imatra - ei yhtään kovaa kotiuttajaa, mutta Jussila ja kärki ovat kovia
Kankaanpää - pysynyt ennallaan, onneksi muut ovat heikentyneet
Tampere - paperilla ihan ok hankintoja, mutta parasta ennen pvm on näillä mennyt
Seinäjoki - enää ei edes pohojalaasta hulluutta ole näkyvissä
Kitee - uusi stadion taitaa olla kauden parasta antia
Koskenkorva - Patrik Wahlsten on Kossun viimeisen kautensa ainoa valopilkku
Kempele - onneksi on Siipe, sillä muuten tulisi noutaja
Siilinjärvi - ei voittaisi edes ykköstä
 
Viestejä
674
Tiedän,että tämä viesti taas herättää tunteita, mutta ihan alkuun totean, että olen varmasti ensimmäisenä myöntämässä jos olen väärässä. Ja toiseksi olen mielelläni väärässä tämän asian suhteen. Olisihan se huikea tarina, jos 44-vuotias noviisi ottaisi paikan mestaruutta tavoittelevan jengin linjasta puhtaasti pelillisten syiden takia, eli olemalla parempi kuin haastajansa. Mutta kun täällä esitetään vahvoja ja perusteltuja mielipiteitä asioista, niin kaipa sitä voi niin sanotusti kantaa kortensa kekoon. Minulla ei nimittäin ole tuota luottamusta siihen, että Kohonen pärjää varmasti ulkopelissä, etenkään hallipelien ja treenien perusteella. Perustelut: kyseessä on 44-vuotias pelaaja, joka on linjassa täysi noviisi, käytänössä siis debytantti. Linjassa ei riitä kova heittokäsi yhdistettynä lukkarin tontilta hankittuun pelinlukutaitoon, jos jalat ei riitä. Tarvitaan nopeita reaktioita sekä räjähtävyyttä liikkeelle lähdöissä. Näitä ominaisuuksia Kodella ei enää tänä päivänä ole, ei vaikka kuinka menneitä muistelisi. Ja siksi aika ajoi ohi lukkarin hommissa. Kun pelinluku ja kova käsi eivät enää riittäneet, oli aika siirtyä ykköspesikseen. Kun lueskelee kommentteja yhden lajihistorian parhaan linjapelaajan - Sami Haapakosken - otteista viime kaudelta, niin niissä nousee esiin, etteivät jalat enää tahdo riittää. Mutta kuten sanoin, todellakin toivon, että Haapakoskea 6 vuotta vanhemman Toni Kohosen jalat riittävät siihen, että ehtii pallojen eteen ja alle riittävän nopeasti, jotta voi käyttää kovaa heittokättä, joka ei liene kuitenkaan ole enää aivan huippuvuosien tasolla. Mutta onneksi tämä ei ole uskon asia, vaan kesän kovat pelit ja kelit kertovat minkä joukkeen linja tekee tarvittavat palot. Siihen asti on vain erilaisia mielipiteitä ja arvailuja. Oma arvaus on, että kohdille tulevat jäävät räpylään suht varmasti, mutta kurotusta vaativat viuhuvat ohi. Uskallan tämän arvion heittää, vaikka kyseessä on kaikkien aikojen pesäpalloilija.
Ei muuten viuhunut yhtään kurotuspalloa ohi viikonloppuna.Saat toki olla mitä mieltä vain, mutta jos ihmisellä on silmät, niin en ymmärrä miten voit nähdä asian noin.Ja sitten sellainen fakta että Toni teki paloista 75% Voit katsoa pelin Ruudusta ja laskea asian.Ja sitten vielä yksi asia.Pesäpallo on poikkeuksellinen pallopeli jossa korostuu kokemus.Lajia täytyy opetella jo hyvin nuoresta,koska kyseessä on poikkeuksellisen taktinen laji.Muualla maailmassa lajilegendat saavat suurta arvostusta ja ei tulisi kuuloonkaan dissata näin rankasti Kohosta sekä myös Dahlströmiä.Tietysti saa arvostella, mutta tälläinen täydellinen kaiken tekemisen dissaaminen osoittaa vain tietämättömyyttä lajin osalta.En osoita sanoja vain sinulle vaan kaikille.
 
Viestejä
674
Trolli mikä trolli.

Voin lyödä vaikka mummoni vetoa, että Kopla on runkosarjan päätyttyä kolmen parhaan joukossa, sillä muilla joukkueilla on suuria heikkouksia löydettävissä. Pudotuspeleissä kokemus on todella arvokasta.

Sotkamo - Takakentälle ei ole edes kahta Superpesis-tasoista kopparia, selkämainosten hinta nousee silmissä
Joensuu - Jussila lähti, Niemi lähti ja sinne meni mestaruus Puten ajamilla hevosilla ojan pohjalle
Vimpeli - Heimosen ja Haapakosken menetys on valtava pudotus. Alaspäin.
Raahe - Haapakoskien kokoontumisajo haastaa Vimpelin, mutta ei ihan riitä
Hyvinkää - Juha Korhonen on ratkaisuosastolla yksinäinen susi
Imatra - ei yhtään kovaa kotiuttajaa, mutta Jussila ja kärki ovat kovia
Kankaanpää - pysynyt ennallaan, onneksi muut ovat heikentyneet
Tampere - paperilla ihan ok hankintoja, mutta parasta ennen pvm on näillä mennyt
Seinäjoki - enää ei edes pohojalaasta hulluutta ole näkyvissä
Kitee - uusi stadion taitaa olla kauden parasta antia
Koskenkorva - Patrik Wahlsten on Kossun viimeisen kautensa ainoa valopilkku
Kempele - onneksi on Siipe, sillä muuten tulisi noutaja
Siilinjärvi - ei voittaisi edes ykköstä
Hienoa, että edes joku ymmärtää kokemuksen päälle.
 
Viestejä
674
Vaikeusastetta ei käytännössä ollut minkäänlaista. Kaikki palot, mitä teki, tulivat käytännössä suoraan käsille tulleista lyönneistä. Tahko ei juurikaan antanut Kohoselle painetta, ainostaan ne kaksi juoksua tulivat kolmossaumasta Lammilan ja Kohosen välistä. Kohonen liikkuu ulkokentällä niin vähän kuin mahdollista, 0-tilanteesta joko etulukijaksi tai kolmosvahdiksi, etulukijasta kolmosvahdiksi ja takasessa joko 3p ja 3v, riippuen siitä, mitä kuviota pelataan. Jos Kohonen pelaa Mansea vastaan, uskon, että Iivarisen Manse antaa enemmän painetta.
Tuleehan me pallot suoraan käsiin kun osaa lukea peliä! Tästä on turha väitellä,sillä Kohosesta nämä besserwisserit ei saa huonoa vaikka kuinka puhuvat
 
Viestejä
250
Trolli mikä trolli.

Voin lyödä vaikka mummoni vetoa, että Kopla on runkosarjan päätyttyä kolmen parhaan joukossa, sillä muilla joukkueilla on suuria heikkouksia löydettävissä. Pudotuspeleissä kokemus on todella arvokasta.

Sotkamo - Takakentälle ei ole edes kahta Superpesis-tasoista kopparia, selkämainosten hinta nousee silmissä
Joensuu - Jussila lähti, Niemi lähti ja sinne meni mestaruus Puten ajamilla hevosilla ojan pohjalle
Vimpeli - Heimosen ja Haapakosken menetys on valtava pudotus. Alaspäin.
Raahe - Haapakoskien kokoontumisajo haastaa Vimpelin, mutta ei ihan riitä
Hyvinkää - Juha Korhonen on ratkaisuosastolla yksinäinen susi
Imatra - ei yhtään kovaa kotiuttajaa, mutta Jussila ja kärki ovat kovia
Kankaanpää - pysynyt ennallaan, onneksi muut ovat heikentyneet
Tampere - paperilla ihan ok hankintoja, mutta parasta ennen pvm on näillä mennyt
Seinäjoki - enää ei edes pohojalaasta hulluutta ole näkyvissä
Kitee - uusi stadion taitaa olla kauden parasta antia
Koskenkorva - Patrik Wahlsten on Kossun viimeisen kautensa ainoa valopilkku
Kempele - onneksi on Siipe, sillä muuten tulisi noutaja
Siilinjärvi - ei voittaisi edes ykköstä

Viki viki ja eikai vielä ole aika mainita Dahlströmin paikkaajaa ensi kauden jälkeen? 🤦‍♂️

Puhumattakaan että olisi päivänselvä asia muutenkaan... 🤷‍♂️
 
Juha Korhosen kaipuu Kouvolaan on tunnetusti kovaa luokkaa. Nisu taisi tehdä kaksivuotisen sopimuksen.
Mistä sitäkään tietää ettei Dahlström jatka, jos iskee huimat tehot ensi kesänä tauluun?
Jussilallakin on vain vuoden sopimus Svetogorskin naapuriin.

Jos Antti Alho olisi vielä hengissä, niin Ilmajoella asiat olisivat toisin. Nyt kaikki vetovoimatekijät ovat aivan eri tasolla kuin Alhon aikaan.

Ihmettelen myös sitä, jos J-P Vainionpää jatkaa lakeuksilla vielä kauden 2021 jälkeen, koska menestystä ei ole Seinäjoella minkäänlaisessa näköpiirissä ilman huippuhankintoja.
 
Viestejä
1,811
Ei muuten viuhunut yhtään kurotuspalloa ohi viikonloppuna.Saat toki olla mitä mieltä vain, mutta jos ihmisellä on silmät, niin en ymmärrä miten voit nähdä asian noin.Ja sitten sellainen fakta että Toni teki paloista 75% Voit katsoa pelin Ruudusta ja laskea asian.Ja sitten vielä yksi asia.Pesäpallo on poikkeuksellinen pallopeli jossa korostuu kokemus.Lajia täytyy opetella jo hyvin nuoresta,koska kyseessä on poikkeuksellisen taktinen laji.Muualla maailmassa lajilegendat saavat suurta arvostusta ja ei tulisi kuuloonkaan dissata näin rankasti Kohosta sekä myös Dahlströmiä.Tietysti saa arvostella, mutta tälläinen täydellinen kaiken tekemisen dissaaminen osoittaa vain tietämättömyyttä lajin osalta.En osoita sanoja vain sinulle vaan kaikille.
Menny vissiin koulun matikantunnilla jotain ohi, jos neljä tehtyä paloa 24:stä mahdollisesta on 75%??
 
Ja siellä mennyt peli ohi☺️ Joidenkin on vain vaikea hyväksyä jonkun hyvyyttä.Prosentti on Tonille tulleista palloista.Tämä on aivan turha jutun aihe,ei liity mihinkään.Kunnioitusta näitä lajin kulttipelaajia kohtaan, minua ei tarvitse kunnioittaa.Hyvää kevättä ☺️
 
Viestejä
674
Viki viki ja eikai vielä ole aika mainita Dahlströmin paikkaajaa ensi kauden jälkeen? 🤦‍♂️

Puhumattakaan että olisi päivänselvä asia muutenkaan... 🤷‍♂️
Wahlsten on Koplan jokeri 2021 alkaen.Voihan se Jere jatkaa jo ihan piruuttaan näiden dissaajien mieliksi.Osaaminen riittää edelleen.Vainionpään pitää siviilihommat Pohjanmaalla, mutta aika näyttää ☺️
 
Viestejä
1,811
Ja siellä mennyt peli ohi☺ Joidenkin on vain vaikea hyväksyä jonkun hyvyyttä.Prosentti on Tonille tulleista palloista.Tämä on aivan turha jutun aihe,ei liity mihinkään.Kunnioitusta näitä lajin kulttipelaajia kohtaan, minua ei tarvitse kunnioittaa.Hyvää kevättä ☺
Kelaappa vähä ylemmäs viestiketjua, niin siellä tilastoa Kohosen ulkopelistä. 😁 Oletettavasti meillä on erilainen laskentatapa, minä lasken Kohosen ulkopelistä hänen lyönnin kiinniotot ja siitä suoritetut palot, sinä myös pesällä otetut polttoheitot.
 
Viestejä
250
Wahlsten on Koplan jokeri 2021 alkaen.Voihan se Jere jatkaa jo ihan piruuttaan näiden dissaajien mieliksi.Osaaminen riittää edelleen.Vainionpään pitää siviilihommat Pohjanmaalla, mutta aika näyttää ☺

Keskitypä kuule ihan tähän päivään. 👈

Siinäkin näyttää olevan haastetta sinulla.
 
Viestejä
1,518
Nyt on mennyt taas mahtavaksi kinasteluksi tällä palstalla. Kohonen on toisen mielestä vuoden pesäpalloilija ja toisen mielestä syy miksi karsintoihin joudutaan (toki siellä hänen kokemuksestaan onkin hyötyä). Mitäs jos annettaisiin miehen pelata muutama matsi ja sitten mietittäisiin enemmän? Tahkoa vastaan kuului ehdottomiin onnistujiin sisällä. Eipä hän nyt ulkopelissäkään ainakaan ihan huono ollut. Kesällä nähdään onko hänestä pelaamaan vielä ulkopelissäkin!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös