Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2020

Viestejä
1,151
Myönnetään, vähän on ollut hiljaista. Ei tarkoita että ihan laakereilla oltaisiin levätty, päinvastoin, aika hässäkkää ollut niin jäänyt media vähän pienemmälle huomiolle. Parannetaan kevään myötä...

Eikö tämä ole kuitenkin yritys- ja kausikorttimyynnin kannalta olennainen juttu, että joukkue on esillä ja siitä kirjoitetaan? Jos muut asiat ovat ajaneet ohi, niin suosittelen tarkastelemaan prioriteetit.
 

LBC

Viestejä
3,624
Kyllä on nimivahva rosteri, joka voi parhaimmillaan nostella pyttyä syksyllä. Mukana on kuitenkin aika monta ikämiestä, joiden parasta ennen päivä lienee takana ja tämän mukana tulee myös lisääntynyt loukkaantumisriski

Nyt taitaa kentällä olla suunnilleen vanhin mahdollinen rosteri. Luoma ja Nokkala on tuosta pois kokonaan.
(hyvä tilaisuus viisastelijoille omien junnujen käytöstä, olkaa hyvä). Nyt ainakin kokeillaan Saukkoa kentälle ja kakkoseksi, se olisi toimiessaan hyvä juttu, mutta saapa nähdä. Ei se huonosti toiminut viime vuonnakaan, mutta ei myöskään huippuvarmuudella.
 

LBC

Viestejä
3,624
..ai niin se loukkaantumisriski. Kai se nousee iän myötä, mutta Latvala ja Kohonen on olleet hyviä esimerkkejä, että ei välttämättä aina. Lammila ja Hacklin lähes yhtä lailla. Anssin poissaoloon viime kaudella ei iällä ollut niin paljon merkitystä.
 
Viestejä
1,151
Mielenkiintoista on nähdä, että onko Haimin ajatus peluuttaa sisäpeliä kahdella kärjellä, kuten tänään vai mennäänkö kesällä pitkään keulaan? Itse olen väittänyt, että Koplan etemisvoima ei riitä kahteen kärkeen, mutta olen mielelläni väärässä.

Harjoituspelissä on tietysti fiksua pelata tavalla, joka kuormittaa joukkuetta tasaisesti. Kakkoskärki Löppönen/Pesu, Lammila, Kohonen, Laakso ja Kivipelto on kyllä paperilla ihan uskottava. 😅
 
Viestejä
1,811
Mielenkiintoista on nähdä, että onko Haimin ajatus peluuttaa sisäpeliä kahdella kärjellä, kuten tänään vai mennäänkö kesällä pitkään keulaan? Itse olen väittänyt, että Koplan etemisvoima ei riitä kahteen kärkeen, mutta olen mielelläni väärässä.

Harjoituspelissä on tietysti fiksua pelata tavalla, joka kuormittaa joukkuetta tasaisesti. Kakkoskärki Löppönen/Pesu, Lammila, Kohonen, Laakso ja Kivipelto on kyllä paperilla ihan uskottava. 😅
Pesiksen suuria valintoja, ketkä tarvitsee mailan ja ketkä ei.
 
Viestejä
1,151
Pesiksen suuria valintoja, ketkä tarvitsee mailan ja ketkä ei.

Näin se tulee olemaan. Koplassakin esimerkiksi Valtteri Luoma voi joutua hieman odottelemaan lyöntivuoroa, jos ensin käy kokeilemassa Toikka, Laakso, Latvala, Kohonen, Hacklin, Kivipelto ja Dahlström. Hyvin saa lyöntijärjestys pyöriä, että tarvitsee ottaa maila käteen.
 
Viestejä
11,773
Näin se tulee olemaan. Koplassakin esimerkiksi Valtteri Luoma voi joutua hieman odottelemaan lyöntivuoroa, jos ensin käy kokeilemassa Toikka, Laakso, Latvala, Kohonen, Hacklin, Kivipelto ja Dahlström. Hyvin saa lyöntijärjestys pyöriä, että tarvitsee ottaa maila käteen.

Tarkoitatko @Lake, että Toikka olisi ensi kesänä sisällä ensisijaisesti kotiuttaja? Itse luulen että rooli tulee olemaan etenijä/vaihtaja kun ei niitä jalkoja taidan ylenmäärin olla.
 
Viestejä
1,151
Tarkoitatko @Lake, että Toikka olisi ensi kesänä sisällä ensisijaisesti kotiuttaja? Itse luulen että rooli tulee olemaan etenijä/vaihtaja kun ei niitä jalkoja taidan ylenmäärin olla.

Luulen, että Toikka on ensisijaisesti vaihtaja numeroilla 3-4, mutta Haimi saattaa peluuttaa myös Mäentausta, Saukko, Lammila ja Sasu. Edellisessä tarkoituksella kuvasin, että kuinka pitkä tuo Koplan keskipalkki voi olla, jos pelataan yhdellä kärjellä.
 
Viestejä
11
Koplan kannattaisi palkata mediavastaava sosiaaliseen mediaan. Harjoitusottelut pyörähtää käyntiin, eikä mitään ulosantia ole tullut, muutakuin kokoonpano. Olisi kiva nähdä esim. IG-storyssa joukkueen kuulumisia kesken harjoituskauden. Nyt täytyy vissiin odotella kouvolan sanomia, että näkee miten imatralla on mennyt.
 
Viestejä
1,811
Koplan kannattaisi palkata mediavastaava sosiaaliseen mediaan. Harjoitusottelut pyörähtää käyntiin, eikä mitään ulosantia ole tullut, muutakuin kokoonpano. Olisi kiva nähdä esim. IG-storyssa joukkueen kuulumisia kesken harjoituskauden. Nyt täytyy vissiin odotella kouvolan sanomia, että näkee miten imatralla on mennyt.
2-1 voitto Koplalle kotiutuskisan jälkeen. Jaksot 2-3, 1-0 ja 2-1 KPL ensin mainittuna.
 
Viestejä
2,627
Ei ole Kopla paljon mediasisältöä tuottanut harjoituskaudella. Huhujen mukaan olis ensimmäinen harjoituspeli perjantaina, mutta ei pysty varmaksi sanomaan, kun edustusjoukkueen edellinen päivitys on kuukauden takaa. Pitänee lukea IPV:n fiidistä, että miten me pelattiin.

Vähän niukkasanainen tämä IPV:n tiedotusosasto. Mitäpä näistä hallihöntsistä innostumaan.
 
Viestejä
11,773
Vähän niukkasanainen tämä IPV:n tiedotusosasto. Mitäpä näistä hallihöntsistä innostumaan.

Prioriteetit ovat varmaan kapasiteetin mukaan. Jos hallipeleistä jotain ehditään kertoa niin se on varmaan sitten hallisarjan pelit melkein joka joukkueella.

Taitaa olla IPV:n siivu tammikuussa olla tiedotusosaston henkilökunnan ajasta melko pieni. Liiga-SaiPa Tallinnassa oisko siellä tekemässä verkkosisältöjä. Saa nähdä miten aiällä yleisurheilun ja pesäpallon välillä. Tosin hommia voisi jakaa mieluusti sitä edes jotain lukisi.
 
Viestejä
233
Perjantaina KPL lyöntipeli oli aika nuhaista, mutta sunnuntaina joukkue näytti miksi pelaa mestaruudesta vuodesta toiseen. Kohonen tulee 'yllättämään' monet sillä miten hyvä on edelleen. Läpi viikonlopun ulkona varmaa ja eleetöntä tekemistä, sisällä etenkin sunnuntaina tehtaan takuulla viistopystäriä jatkeille kovilla prosenteilla. Takatilanteessa Koplan ulkopelikuvio oli uudistunut ja näytti toimivan hyvin, saa nähdä tuleeko kuvio pysymään samanlaisena kesällä.
 
Viestejä
3,506
Tässä kopio tämän päivän jutusta KS:ssa:

Superpesiksen viime kauden pronssimitalisti Kouvolan Pallonlyöjät avasi halliotteluiden kautensa viime viikonloppuna Imatralla. KPL pelasi kolmen illan aikana kaksi ottelua, joissa se voitti Imatran Pallo-Veikot 2–1 (2–3, 1–0, 2–1) ja Kiteen Pallon 2–0 (6–2, 5–1).
KPL kierrätti yhteensä 14 pelaajaa.
Ulkopeliyhdeksiköstä vain Tommi Mäentausta (1), Sasu Toikka (3) ja Matti Latvala (5) esiintyivät molemmissa otteluissa samalla lyöntinumerolla.
Ulkopelikoostumuksessa oli muutama harjoituskauteen soveltuva yllätys suurelle yleisölle. Anssi Lammila pelasi IPV:tä vastaan ykkösvahtina, kun Valtteri Luoma oli poissa kokoonpanosta.
Ykköspesiksestä Oulusta pääsarjatasolle palannut lajilegenda Toni Kohonen otti paikkansa kolmospolttajana. KPL:n polttolinjan muodostivat Kohonen, Matti Saukko, Toni Laakso ja Latvala. Toikka hääräsi molemmat matsit totutusti siepparina.
KiPa-ottelussa Luoma tuli etukentälle ja Iiro Nokkala meni Laakson paikalle polttolinjaan. Lammila siirtyi tutummalle kolmospolttajan reviirille ja Kohosesta tuli kolmosvahti.
Takakenttää luuttusivat kummassakin mittelössä jo vuosia koppariparina pelanneet Mäentausta ja Juho Hacklin.

Pelinjohtaja Iiro Haimi halusi nähdä molemmat ottelut nimenomaan ulkopelin kautta. Ukonniemen hallin kentän ominaisuudet eivät tarjoile mahdollisuuksia varsinaiseen sisäpeliherkutteluun, joten KPL sai samalla kokemusta pomputtomasta pesiksestä vaihtotilanteissa.
– Oli hyvä päästä kierrättämään 14 tervettä pelaajaa. Sillä ajatuksella mennään kesälläkin, että 14 pelaajan rinki pidetään ja huilipelejä tulee todennäköisesti melkein jokaiselle, Haimi viittaa KPL:n pelaajamateriaalin laatuun ja laajuuteen.
KiPaa vastaan 11 lyötyä juoksua oli Haimin mukaan joukkueelta vahva näyttö. Kohonen ja jokeri Jere Dahlström kotiuttivat kumpikin kolmesti. Latvala löi kaksi juoksua.

– Hallipeliksi se oli jopa loistavaa sisäpeliä. Todella hyviä ja monipuolisia lyöntejä kauttaaltaan, Haimi sanoo.

Toni Kohonen on edelleen sarjan ehdottomia huippupelaajia. — Iiro Haimi
Haimi muistuttaa, että KPL:n pelaajistossa on yhdeksikössä harvinaisen paljon hyviä kotiuttajia.
Uusi pelinjohtaja ei ole huolissaan lyöjien ja etenijöiden välisestä tasapainosta, sillä jo viime kaudella KPL tunnettiin Mäentaustan, Saukon ja Santeri Löppösen ansiosta kolmesta todellisesta huippuetenijästä.
– Näiden huippunopeiden kaverien taustalla ratkaisevampaa on, missä juoksukunnossa ovat Lammila, Toikka ja Laakso. Heidän tuellaan meillä on pomminvarmasti etenemisvoimainen joukkue. Lisäksi meillä on edelleen Ville Pesu tuomassa lisäjalkoja.

KPL hankki täksi kaudeksi joukkueeseensa rutkasti kokemusta. 22 Itä–Länttä pelannut 10-kertainen mestari Toni Kohonen, 44, on ykkösenä monessa tilastossa: pesispörssipisteet, ottelut ja kärkilyönnit.
9 Itä–Länttä pelannut Jere Dahlström, 39, puolestaan tunnetaan kaikkien aikojen lyöjäkuninkaana.
Haimi on erittäin iloinen siitä, miten kaksi suurta pesäpallolegendaa ovat asettuneet KPL:ään. Pelinjohtajan mukaan molemmista pelimiehistä näkee, että he nauttivat olostaan ja harjoittelusta Koplassa.
– Molemmilla on meille iso lisäarvo ja he tukevat tavoitettamme pelata neljän parhaan joukossa taistelemassa suomenmestaruudesta. Kummatkin hankinnat tehtiin puhtaasti pelillisistä lähtökohdista. Meriitit ja kokemukset tulevat bonuksena. Meillä on tasaisen hyvä joukkue, emmekä odota yhdestäkään pelaajasta sateentekijää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös