Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2019

Viestejä
1,150
Aika hyvä esitys Koplalta tänään, vaikka kotiuttaminen ei ollutkaan sitä ihan priimaa. Iivarinen halusi lyötättää miehiä, mutta tänään ei ollut ihan risussa ja paljon jäi viimeiselle. Ulkopelistä kyllä kehut tänään Koskelaiselle, joka poltti muuteman kerran todella hyvin pompuista.
 
Viestejä
424
Kopla pelasi taas tarvittavan. Etenkin ensimmäinen jakso oli tuskaista tuli yli/ohiheittoja joilla annettiin vastustajalle tilanteita. Jakson lopussa kuitenkin noustiin tuomarin avustuksella (?) jaksovoittoon.
Toinen jakso oli sitten paljon selvempi, joskin noista tilanteista olisi voinut lyödä enemmän kuin 5 juoksua.
Koplan kärki toimi tänään hienosti . Mäkkäri joutui parikertaa kopittaan etenijöitä edestä pois, eikä silloin päässyt kentälle. Lammila ja Hartikainen vaihtoivat 2-3 väliä 100 prosenttisesti.Hienoa etenkin tuo Härskin suoritusvarmuus.
Kotiutusosasto Toikka, Latvala,Hacklin ja Jokerina pelannut Laakso/Saukko hoiti tarvittavat juoksut.
Kivipelto pelasi taas varman lukkaripelin ja piti Pattijoen pomputtajat kurissa. Kosonen ei tähän tänään pystynyt Koplan kohdalla.
Iivarinen hyökkäsi tänään pari kertaa, myös Luoma/Koskelainen akselilla.
Propsit siitä ! Tulee helpottaman tuota kopin pudottelua tulevaisuudessa.
Kolme pistettä taas , hosaa!
Pattijoelle vain 10 kolmostilannetta, niistäkin kopla antoi osan (2-3) heitoilla.
Ulkopeli on suht hyvässä tikissä.
Pattijoen peli oli jotenkin aneenemista, etenkin sisäpelissä riittää tekemistä.
Keskikoukkarista voi kehittyä hyväkin kotiuttajajokeri. Enemmn urhellisuutta olemukseen ja monipuolisempaa lyöntivalikoimaa niin hyvä tulee.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
424
Ville Pesu pelasi eilen Lahden riveissä. Minulta väärää tietoa aikaisemmin on näköjään farmilistalla. Sorry.
 
Viestejä
11,744
Ville Pesu pelasi eilen Lahden riveissä. Minulta väärää tietoa aikaisemmin on näköjään farmilistalla. Sorry.

Pesu ei ole farmilistalla vaan Pesusta ja Koskelaisesta on kaksoisedustussoppari Lahteen. Löppönen sitävastoin on farmilistalla.
 
Viestejä
424
Pesu ei ole farmilistalla vaan Pesusta ja Koskelaisesta on kaksoisedustussoppari Lahteen. Löppönen sitävastoin on farmilistalla.
Eli olin osittain oikeassa , kiitos tiedosta.
 
Viestejä
3,498
"Iivarinen halusi lyötättää miehiä, mutta tänään ei ollut ihan risussa ja paljon jäi viimeiselle." Ja minusta kun tuntui siltä, että liian usein ensimmäisellä...Koplalla on aika monta hyvää kumuramiestä, joten olisi luonnollista, että aika usein yritetään vapaalla lyönnillä juuri sitä. Ne, mitkä jäivät viimeiseen, epäonnistuivat kait melkein kaikki, kun lyötiin laitomia joko pomppuina tai näpyinä. Laaksolle tuntui tosi vaikealta päättää, mitä yrittää viimeisellä Kososen vaikeaan puolikorkeaan syöttöön ja aina taisi tulla laiton. Palkituista olen sitä mieltä, että kentän paras oli Hartikainen. Hän teki loistavan sisäpelin lisäksi kaksi upeaa paloa PattUn ykkösrajanäpyistä. Toikka palkittiin, mutta arvostelussa taisi unohtua kaksi juoksuihin johtanutta harhaa, joista toisen jälkeen tuli juoksu ja toisessa hän jätti tekemättä palon kun heitti Kivipellon ohi. Nokkala oli katsomossa.
 
Viestejä
424
Olen samaa mieltä Hartikaisesta. Oli minusta kentän paras. Lyödyt juoksut taisivat ratkaista Toikan eduksi.
 
Viestejä
1,512
Ei näköjään Toni Laakso tervettä kesää näe. Harmi hänelle, olisi varmasti Itä-Länsi tasoinen pelaaja vuodesta toiseen jos pysyisi ehjänä.

Tänään Nokkala hänen tilalla jokerina. Toivottavasti saadaan piakkoin takaisin pelaamaan!
 
Viestejä
11,744
Nokkala jokerina ja Koskelainen räpylässä. Aiotaanko Nokkalla kotiuttaa kakkoskärkeä vai miksei koko jokeristo voi olla pääroolina etenevää niinkuin parissa ekassa pelissä?

Tosin eihän se Nokkala kait varsinaisesti mikään erityisen hidas ole. Ekoissa peleissä oli Löppönen mukana ja nyt ei enää ole ollut, onko Löppönen loukkaantunut vai onko ollut tärkeämpää saada Koskelaiselle pelituntumaa kun tiedossa on ollut että kentälle joudutaan laittamaan? Toisaalta, rotaatiota se on pienikin rotaatio.
 
Viestejä
3,498
Eiköhän Nokkalan tehtävänä ole lyödä koppia, jos alkavat numeroa 8 pudottaa. Toisena tehtävänä lienee toimia tietyssä tilanteissa (esim. jokeri ykkösellä ennen Hacklinia ja Kivipeltoa) vaihtajana, johon hänellä on hyvä valmius.
 

LBC

Viestejä
3,605
Laakso varotoimenpiteenä jokeriksi ei toivottavasti runkosarjassa enää toteudu, vaan laitetaan varotoimenpiteenä huiliin. Sama itse asiassa kaikilla.
 

LBC

Viestejä
3,605
Monesko kerta kun mennään takaa ohi! Ihme ukkoja.

Edit: alkuun näytti että Kopla otti sääntömuutos-palstan kommentit pelin lyhentämisestä tosissaan mahdollisimman lyhyillä sisävuoroilla. Ei tuo alku taaskaan putkeen mennyt. Ihan kärkiporukoita vastaan ei kannattais tuollai.
 
Viestejä
1,390
Monesko kerta kun mennään takaa ohi! Ihme ukkoja.
Erittäin kova nousu yksittäisillä kotiutuksilla lyötynä! Etenijät kulkivat myös todella hyvin jokaisessa juoksussa.
 
Viestejä
424
Hieno nousu Koplalta, ja pelattiin myös peräpäällä. Ei vielä toiminut. Koskelaista vähän koulutettiin ulkokentällä. Ottaisin Nokkalan räpylämieheksi toiselle jaksolle..
 
Viestejä
3,498
Kopla voitti, koska Kossu oli heikko, mutta sehän riittää. Ulkopeli ihan kohtalaista. Sisällä muutama kahden palon suma ja hätäilyä ratkaisuissa. Minusta Kopla lyö kotiutuksissa liikaa näpyjä. Kun on kaksi paloa, ajolähtö, lyömässä Toikka ja tilanne 4 - 0, niin en pelinjohtajana lyötättäisi näpyä, vaan kaikki lyönnit kupperiyrityksiä. Kivipelto kentän paras. Menee noilla kotiutusprosenteilla hieman seiskana joskus hukkaan. Ei tosin tänään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös