Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2019

Viestejä
917
Hienoa että Matti jatkaa, ehdottomasti #1 vaihtoehto. Ekohan toimi jo menneellä kaudella ns. katsomovalmentajana ja täten osana auttamassa toimivaa pelinjohtoa. Tämä tuntui toimivan hyvin ja toivotaan että sama jatkuu. Hyvä kakkonen tarvitaan, sillä saadaan monta "ilmaista" juoksua kesän aikana. Mehu on tässä erittäin hyvä, virheitä (=vapaa jää vetämättä tai vedetään liian hanakasti) tapahtuu minun silmämääräisellä arviolla huomattavasti vähemmin kuin valtaosalle superin kakkospelinjohtajista.

Hieman aiheen sivusta oli vähän katkeranmakeaa lukeaa paikallislehdestä millaisia suunnitelmia kaupungilla on tulevaisuudessa. Uusi teatteri vanhan pesiskentän takaa palaneen koulun paikalle (aiempi kustannusarvio 30M), monitoimihalli jäähallin viereen, osin urheilukentän päälle (varmaankin katsomo-osan/juoksuradan maksimissaan) kustannusarvio 26M. Asemakadun 100m tienpätkän muuttaminen kävelykaduksi = 2,3M. Siis 2 300 000€. Mistä ihmeestä toi tehdään, kullasta? 23 000€ per metri. Ei jumalauta sentään, mie rupean kadunrakentajaksi. Ja mitä tulee teatteriin, edellisellä näytäntökaudella (syksy 2017-2018) oli katsojia yhteensä 41 000. Kaupungin tuki 1,5M josta 1,2M suoraan "lapaan", loput vuoratukena mikä ilmeisesti tarkoittaa että Teatteri ei organisaationa maksa mitään vuokraa tilasta. Ei mahdu tämäkään täydellisesti markkinatalouden säännöillä elämään tottuneen yksilön ajatusmaailmaan, miten on varaa ylläpitää tämmöisiä kommunisminaikaisia järjestelmiä mitkä pyörii vain ja ainoastaan valtion/kaupungin tukemana. Toi tukisumma on muuten 36€ per lippu. 2017 KPL:n katsomoissa kävi about saman verran katsojia, tuki 75 000 + junnuvuorot on ilmaisia. Toki KSS Energia-areenasta pitää maksaa ihan listahinta kaupungille. Teatterissa on muuten listoilla 12 näyttelijää ja 34 hallintohenkilöä. Miksei kaupunki voi maksaa seuroille vaikka yhtä työntekijää toimistoihin, auttaisi ihan hemmetisti arjen viemistä eteenpäin. Vai eikö urheiluseuratyötä kannata tukea kuin ylläpitämällä kenttiä ja liikuntasaleja? Mitä toki käyttää myös esim. koulut ja monet muut tahot. Teatteriin ei taida olla muilla mitään asiaa kuin itse organisaatiolla. Monitoimihalli olisi ihan ehdoton, tilausta olisi monellakin lajilla. Koripallo ei käytännössä voi laajentua nykyisestä toiminnastaan kun Mansikka-ahon resurssit on olleet täydellä käytöllä jo 90-luvulta asti, salibandy vetää myös hyvin jengiä ja tarvitsisi lisää hyvää saliaikaa, naislentopallo vetää kuntotalon pienen katsomon täyteen aina, lisätila voisi hyvin tuoda lisää leveyttä toimintaan, Korian salibandyjoukkue pelaa myös mansikka-aholla vetäen viimepelissä yli 550 katsojaa 2-divaripeliin. Eli onhan näitä joukkueita ja resurssien käyttäjiä. Ja kun yleisöäkin kiinnostaa niin kannattaisi minusta tarjota puitteitakin. Kaikki edellämainitut seurat tekee hienoa junnutyötä, tuhansia lapsia ja nuoria liikkuu viikottain harrastuksiin, aikuisille on harrastemahdollisuuksia joka lajissa yms. Näen tämän toiminnan todella paljon tärkeämpänä kuin perinteisen "korkeakulttuurin" nykymaailmassa missä eletään. Ugh.
 
Viestejä
11,744
@Vince. No nyt vaan maksaa sen verran, vähän kuin omistusasunnot :unsure:

Silti olen sitä mieltä, että teattereitakin pitää rakentaa ja etenkin kirjastoja. Jos mentäisiin ihmisten mielihalujen mukaan niin rakennattaisiin vain paikkoja joissa on ilmaisia ämpäreitä. Aikaa myöten se johtaisi tilanteeseen jossa pesäpalloa ei enää pelattaisi koska kukaan ei osaisi lukea sääntöjä. Tai jos osaisi niin ei ymmärtäisi lukemaansa. Jäljelle jäisi vain nykyversiot antiikin Rooman sirkushuveista. Kouvolankin tapauksessakin näkyy se fakta pesiksestä että se ei vaadi kovinkaan kummoista infrarakentamista jolloin vanhallakin pärjää pitkään.

Sitten enemmin otsikon vierestä.
No. Vähän ystävällismielistä kuittailua kirjoitusasusta nimimerkille, jolta tuollaiset lipsahdukset ovat perin harvinaisia.

Suhteellista, olen niin huono kosketusnäytön käyttäjä, että aika usein ekan kirjoituksen jälkeen en edes itse ymmärrä kirjoittamaani. Muinoin kun oikeasti kirjoittikin jotain julkaistavaa niin vasta kolmannen tai neljännen kirjoituksen jälkeen pystyi arvioimaan, että onko tästä tekstistä mihinkään. Ja kyllä niitä sinne jää.
 
Viestejä
917
Silti olen sitä mieltä, että teattereitakin pitää rakentaa ja etenkin kirjastoja. Jos mentäisiin ihmisten mielihalujen mukaan niin rakennattaisiin vain paikkoja joissa on ilmaisia ämpäreitä. Aikaa myöten se johtaisi tilanteeseen jossa pesäpalloa ei enää pelattaisi koska kukaan ei osaisi lukea sääntöjä. Tai jos osaisi niin ei ymmärtäisi lukemaansa. Jäljelle jäisi vain nykyversiot antiikin Rooman sirkushuveista. Kouvolankin tapauksessakin näkyy se fakta pesiksestä että se ei vaadi kovinkaan kummoista infrarakentamista jolloin vanhallakin pärjää pitkään.
Totta, en vaan ymmärrä tätä epäsuhtaa mikä vallitsee eri kulttuurimuotojen välillä, miksi jonkun toisen ei tarvitse mukautua nykyaikaan vaan voidaan edelleen toimia ja elää kuten silloin kun telkkarissa oli yksi kanava, syötiin kotona ja viihdyttiin ulkona. Kaikki muut joutuvat sopeutumaan tähän markkinatalouteen, kysynnän ja tarjonnan lakiin. Itse olen sen verran yksioikoinen kaveri että mä mieluusti näkisin että kaupungin/kunnat keskittäisivät käytössä olevat voimavaransa niihin peruspalveluihin mitkä jo ihan laki määrää tai valtionhallinto on määrännyt kuntien hoitaa. Sitten jos jotain jää, ruvetaan miettimään näitä viihdykkeitä. Kirjasto ei ole viihdyke vaan eräs tärkeistä perustoiminnoista mikä tulee toki säilyttää, sillä voi olla ihmistä sivistävä vaikutus ja ehdottomasti se tarjoaa tasapuolistamista, kaikilla on pääsy ja oikeus tietoon mitä on tarjolla vaikka itsellä ei sitä mahdollisuutta olisikaan kotona tai töissä. Teatteri on puhtaasti viihdykettä.
 
Viestejä
1,471
Typerä vastakkainasettelu tämä taide ja urheilu. Nämä taiteenmuodot, kuten draama, pyrkivät herättämään ajatuksia ja kertomaan jotain maailmasta (eli ovat muutakin kuin "puhtaasti viihdykettä"). Urheilu taas on kilpailullista liikuntaa, josta on omat erilaiset hyötynsä, ja urheilu katsottuna on lähtökohtaisesti "puhtaasti viihdykettä". Jos budjetti ei miellytä, kannattaa ottaa yhteyttä kaupungin johtoon.
 
Viestejä
1,150

Todellinen vastakkainasettelu olisi peruspalveluiden ja teatterin välillä? Kuinka moni 85 892 kouvolalaisesta käy vuosittain teatterissa? Teatteriin laitetaan miljoonia, mutta se ei ole edes kaikkien saatavilla ja lähinnä siellä käyvät tuloiltaan ylempään keskiluokkaan kuuluvat ihmiset, joilla on varaa maksaa lipuistaan ilmankin kaupungin tukea. Ehkä panostus koulutukseen kuitenkin kertoo ihmisille enemmän maailmasta, kun teatteri. Nyt kouluja suljetaan Kouvolassa, että voidaan järjestää ”sirkushuveja” yhteiskunnan yläluokille?

Urheiluseura sentään liikuttaa nuorisoa ja järjestää harrastetoimintaa, joka on myös yhteiskunnan ja kaupungin edun mukaista. Ammattiurheilua ei tarvitse veronmaksajien tukea. Jokainen veronmaksaja käyttäköön säästyneet verorahansa, vaikka niihin ämpäreihin. Tämä ei ole yhteiskunnan asia.
 
Viestejä
11,744
Eiköhän niitä kouluja suljeta lähinnä oppilasmäärien takia.

2017 Haminassa syntyi 108 lasta kun 2015 luku oli vielä 151. Haminassa taitaa olla yhdeksän (9) alakoulua. Jos kaikki koulut pidetään niin ei tartte murehtia isoista Luokista, ei edes tuolla 151:llä.

Uskoakseni Kouvolan luvut ovat hyvin samanlaiset.
 
Viestejä
1,150
Hienoa että Matti jatkaa, ehdottomasti #1 vaihtoehto. Ekohan toimi jo menneellä kaudella ns. katsomovalmentajana ja täten osana auttamassa toimivaa pelinjohtoa. Tämä tuntui toimivan hyvin ja toivotaan että sama jatkuu. Hyvä kakkonen tarvitaan, sillä saadaan monta "ilmaista" juoksua kesän aikana. Mehu on tässä erittäin hyvä, virheitä (=vapaa jää vetämättä tai vedetään liian hanakasti) tapahtuu minun silmämääräisellä arviolla huomattavasti vähemmin kuin valtaosalle superin kakkospelinjohtajista.

Oliko Mäkinen parempi, kun Juhani Lehtimäki JoMa:ssa, Pasi Tyynelä Vimpelissä tai Teemu Körkkö Sotkamossa? Kaikella kunnioituksella Mäkistä kohtaan, mutta tässä meillä ei ollut etulyöntiasemaa, vaikka arvostan hänen työtään Koplan eteen.

Kakkospelinjohtajan rooli Koplassa on paljon enemmän, kun ”melan” heiluttaja kaarella, koska hänen vastuullaan on käytännössä lajiharjoitusten vetäminen koko kevät-talven, kun Iivarinen on töissä Alajärvellä. Kun Kopla haluaa kehittää ulkopeliään ja kiriä eroa kärkeen, niin sen on tapahduttava käytännössä kakkospelinjohtajan johdolla.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3,498
Ihmettelen, miksi KPL ei ole tehnyt yhdenkään hopeaa voittaneen B-poikajoukkueen pelaajan kanssa sopimusta, ei myöskään Antti Tuhkasen kanssa. Kyllä yleensä lupaavimmat 17 - 20 vuotiaat pyritään kiinnittämään sopimuksilla seuraan. Sopimuksin vahvistetussa ringissähän voisi olla jopa 20 pelaajaa. Voi tietysti olla, että yhteistyökuviot/vuokraukset eri seuroihin päin ovat mietinnässä ja työn alla, mikä viivästyttää asiaa. Toivottavasti jossain vaiheessa kuuluu. Luulisi nyt ainakin Jasperi Luoman mahtuvan mukaan. Pelkkä rinki on kuitenkin eri asia kuin sopimus. Tiedän takavuosilta yhden lupaavan juniorin, joka laittoi hanskat naulaan osittain siitä syystä, ettei sopimusta ollut tehty yli vuoteen. Ilmeisesti toivottiin, että pelaaja hakisi oma-aloitteisesti vauhtia muualta tai hänelle etsittiin sopivaa seuraa hänelle itselleen kertomatta. Perästä päin sitten kyllä soiteltiin ja kyseltiin, että miksi hän lopetti, mutta se oli sitten jo myöhäistä.
 
Viestejä
11,744
Jos ei ole vain kerrottu kun ajatellaan, että kundit pelaavat Suomaria? ja voi olla että lähtökohtaisesti ykkösen seurat haluavat tuollaisen nuoren pelaajan kokonaan tai ainakin koko kauden vuokralle.

Voihan tuo farmi LMV:n kanssa laittaa oman twistinsä. Jos LMV halutaan ykköseen sinne pitäisi oikeasti kerätä kaikki sellaiset junnut Koplasta, jotka vahvistavat joukkuetta + kaksoisedustuksella nuo superin ringissä olevat joille ei paljon peliaikaa superissa ole luvassa.

Ykköspesiksessä ihmettelen kyllä jos PuPe lähtee ihan tuolla kokoonpanolla kauteen mitä nyt on kasassa. Eli oisko sinne menossa muutama? Tosin ehkä mieluummin omilla kuin savonradan eteläpään junnuilla kuitenkin. Ja edelleen kaikkien ulkoa tulleiden pitäisi vahvistaa joukkuetta. Lisäksi kun PuPella lienee oma B junnujoukkue niin ainut vaihtoehto on sitten kaksoisedustus jos halutaan Koplassa junioreissa pelata. Eli oisko se LMV kuitenkin helpompi?
 
Viestejä
917
Oliko Mäkinen parempi, kun Juhani Lehtimäki JoMa:ssa, Pasi Tyynelä Vimpelissä tai Teemu Körkkö Sotkamossa? Kaikella kunnioituksella Mäkistä kohtaan, mutta tässä meillä ei ollut etulyöntiasemaa, vaikka arvostan hänen työtään Koplan eteen.

Kakkospelinjohtajan rooli Koplassa on paljon enemmän, kun ”melan” heiluttaja kaarella, koska hänen vastuullaan on käytännössä lajiharjoitusten vetäminen koko kevät-talven, kun Iivarinen on töissä Alajärvellä. Kun Kopla haluaa kehittää ulkopeliään ja kiriä eroa kärkeen, niin sen on tapahduttava käytännössä kakkospelinjohtajan johdolla.
En ole koskaan superpesisjoukkueen treenejä nähnyt niin en tiedä miten siellä roolijako menee, mutta luotan siihen että Mehu oli taatusti tehtäviensä tasolla, saihan joukkue nyt mennellää kaudella hopeaa.

Mainitut 2pj:t eivät mun silmissä nouse kovinkaan korkealle, ehkäpä juuri noista pelin ulkopuolisista asioista johtuen juuri toisinpäin, Körkön ja Lehtimäen kaltaiset suunpieksijät voisi pysyä poissa kentiltä mun puolesta. Ja jos mietitään mitä kentällä tapahtuu jos kuka tahansa loukkaantui, kuka oli ekana paikalla? No Mehuhan sielä oli auttamassa, oli pelipaidan väri mikä tahansa.

Mehun mela löytyy tällä hetkellä multa, ensi kesänä se on harrastepesisksen käytössä :)

mela.jpg
 
LBC

Viestejä
3,605
Ei hitto lähteekö Melakin. Paha menetys! Onkohan ketään melaa enää vailla sopparia. Todella myöhään tässä on nyt lähdetty liikenteeseen hakemaan korvaajaa.
 
Viestejä
1,150
Ei hitto lähteekö Melakin. Paha menetys! Onkohan ketään melaa enää vailla sopparia. Todella myöhään tässä on nyt lähdetty liikenteeseen hakemaan korvaajaa.

Haussa siis kakkospelinjohtaja isolla melalla. 😄

Kuten aikaisemmin kirjoitin. Minusta optimaalinen tilanne, jos löydettäisiin kakkospelinjohtaja, joka voisi ensi kauden jälkeen jatkaa Iivarisen jalanjäljissä seuraavaksi pelinjohtajaksi. Silloin prosessi jatkuisi ja tämä pelinjohtaja tuntisi hyvin jo tulevan joukkueensa. Haaste tässä varmasti on, että tämän tulevan kakkospelinjohtajan pitäisi asua käytännössä lähellä Kouvolaa, koska Iivarinen tekee reissuhommia Alajärveltä.
 
Viestejä
917
Yksi erittäin pätevä kakkonen olisi tässä nurkilla mutta on sen verran vahvasti kiinni junnutoiminnassa että Ekon aika ei riittäne. Pystyisi vetämään myös talvitreenit hyvin. Asiaan liittyen, tästä 2pj aiheesta olisi kiva lukea esim Perttu Hautalan tai jonkun muun bloggaavan pelaajan ajatuksia, avaisi varmasti roolia meille maallikoille.
 
Viestejä
3,498
Hartikaisesta hieman juttua KPL:n sivuilla. Mielenkiitoisin tieto oli mielestäni, että hän treenaa lajia Sotkamossa Kohosen kanssa.
 
Viestejä
917
Ihan normikäytäntöhän toi on, omatoimiharjoittelua kun harva joukkue päästää mukaan omiin lajitreeneihinsä muiden joukkueiden pelaajia. Joskus muistan Joukaisen käyneen KPL:n lyöntivuoroilla mukana vaikka pelasikin muualla mutta voi olla että muisti pätkii :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös