Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2019

Epäiliä

Muuten valinnat OK mutta vuoden lukkari olisi ehdottomasti pitänyt olla Puhtimäki.
Kosonenkin hyvinkin Kivipellon luokkaa.
 
Viestejä
1,151
Tilastoissa näkyy myös annettujen juoksujen määrät jotka ovat Jomalla aika paljon pienemmät kun Koplalla. Tämäkin tukee sitä et Kivipellon valinta oli päätetty saunassa kesken hieronnan

Ei vaan valinnan tekivät pesäpallosta oikeasti ymmärtävät ihmiset, jotka osaavat katsoa sosiaalista mediaa kauemmas. Puhtimäki tuskin tulee koskaan olemaan vuoden lukkari, vaikka hän muuten olisikin sarjan parhaita sisäpelaajia.
 
Viestejä
552
Eri mieltä. Puhtimäki pelasi kauden tärkeimmillä hetkillä sarjan parasta lukkaripeliä, joten olisi ehdottomasti pitänyt valita vuoden lukkariksi.
 
Näsinen

Kaikki vahvistukset on löytäneet seuran ja loput paikat täytetään vissiinkin omilla junnuilla
 
Viestejä
1,461
Uskoisin, että KPL:n tarkoituksena on jonkin verran halventaa edustusjoukkuetta. Käsittääkseni kilpailu sponsorieuroista on Kouvolan seudulla lisääntynyt mm KooKoon noustua liigaan eikä budjettia voi oikein ilman merkittävää riskiä laskea senkään varaan, että joka kausi mentäisiin vähintään välieriin.

Joka tapauksessa seuralla luulisi olevan halventamisesta huolimatta jonkin verran pelimerkkejä käytettävissä joukkueen kasaamiseen. Pois lähtenyt Korhonen oli (ainakin väitetysti) seuran kallein pelaaja ja tuskinpa IIvarinenkaan kävi Pohjanmaalta asti talkoilla peliä johtamassa.

Toiveina olisi seuraavat asiat:
1) Luoman (toivottavasti useampivuotinen) jatkosopimus
2)Pelinjohtaja
3)Vähintään yksi vahvistus.

Omien junioreiden nostaminen on tärkeää, mutta runko jää liian ohueksi, jos aukot täytetään pelkästään omista junioreista. Loukkaantumisvaraa ei silloin jää yhtään.
 
Viestejä
1,518
Toiveina olisi seuraavat asiat:
1) Luoman (toivottavasti useampivuotinen) jatkosopimus
2)Pelinjohtaja
3)Vähintään yksi vahvistus.

Toi kakkoskohta on pakko hoitaa ja mahdollisimman pian. Tuskin paljon vahvistuksien perään voi haikailla jos ei pelinjohtajaa ole vielä päätetty. En tiedä onko Iivarinen jo päätöksensä tehnyt, mutta mieluusti näkisin hänet ensi kaudellakin viuhkassa.

Voihan se olla, että Luomakin odottelee kuka PJ:ksi valitaan/saadaan.

Onko muuten niin, että kaikilla muilla joukkueilla, paitsi Ankkureilla ja Koplalla on ensi kauden PJ selvillä?
 
Viestejä
3,507
"Omien junioreiden nostaminen on tärkeää, mutta runko jää liian ohueksi, jos aukot täytetään pelkästään omista junioreista. Loukkaantumisvaraa ei silloin jää yhtään."

Mitähän tuo viimeinen lause tarkoittaa? Koplalla ei ole pelaajapulaa esim. HP:n viime kesän tilanteeseen verraten. "Itsestään selviä" ykkösen rinkiin lienevät Paananen, J Luoma, A Tuhkanen (jos on käytettävissä) ja Malikine. Sen lisäksi on pitkä liuta menestyneitä B-poikia kuten Yrjölä, Gardemeister, Vainio (varalukkari Laakson ohella), Kauhanen ja ehkä joku muukin. Ei pelaajapulaa ole, ei edes "hyvien" pelaajien suhteen, jos V Luoma ja joku superia jo kohtalaisella menestyksellä pelannut saadaan joukkueeseen. Luoman veljeksistä voi todeta, että A-poikien runkosarjan tehotilastossa Jasperi sai yhden pinnan enemmän kuin Valtteri (molemmilla 7 ottelua, pisteet 16 ja 15)) siksi, että on niin niin hyvä etenijä. IIro Nokkala on kuitenkin pisteitten (lyödyt ja tuodut) ja prosenttien suhteen ihan omaa luokkaansa kaikkiin Koplan junioreihin (myös V Luoma) nähden. Kärkkäreissä hän oli koko maan paras. Sellainen peluri istui siis melkein koko viime vuoden penkillä. Ei Koplalle katastrofia tule, vaikkei saataisi edes V Luomaa tai ulkopuolelta vahvistuksia. Sitten pelataan niin, että Latvala ja Laakso vuorottelevat lyöjäjokerina, yksi juniori on joko siepparina tai kolmosvahtina ja kaksi muuta jokereina esim. niin, että Malikine on sieppari ja Latvalan kavereina jokereina ovat J Luoma ja Paananen. No hätä. Saadaanpahan kerrankin ajettua sisään oikein urakalla nuoria pelaajia monien kommentoijien mieliksi.
 
Viestejä
1,461
Ehkä on väärin sanoa, ettei loukkaantumisvaraa jää yhtään mutta sanotaan nyt sitten, ettei loukkaantumisvaraa m i n u n mielestäni jää tarpeeksi, mikäli yhtään vahvistusta ei saada. Viime kausihan meni laakson pitempää huilia lukuun ottamatta ilman suurempia murheita. Ensi kaudella on taas 30 peliä eli vain 2 vähemmän kuin tällä kaudella. Totta kai olen iloinen, jos KPL:n vanhenevat pelaajat pysyvät ehjänä mutta itse en pidä tätä todennäköisenä. Lisäksi olisi hyvä, jos olisi mahdollisuutta jonkinlaiseen rotaatioon, olkootkin, että liika rotaatio voi olla pahasta, kun ulkopeli ei pääse vakiintumaan.

Liian monen juniorin pakkonosto pelaavaan kokoonpanoon on mielestäni riski. Hallitsemattomasta rakennemuutoksesta lienee kauhuesimerkki KPL:n kausi 1991, jolloin muistin varaisesti nostettiin noin 7 junioria ylös (mm Marko Hovi). Seurauksena oli syöksykierre, joka johti putoamiseen ykköseen ja seuraavana vuonna putoamiseen Suomensarjaan.
 
Viestejä
1,151
Vaikea tässä on sanoa mitään ennen pelinjohtajan ja lopullisen joukkueen julkaisua. Junnuja pitää nostaa rinkiin, mutta räpylään ei Nokkalan lisäksi muista vielä ole, jos meinataan pelata mitaleista. Ulkopeli oli lopulta viime kaudella se Koplan ”akilleen kantapää”, mutta en innostu yhtään kolmella etenijäjokerilla pelaamisesta.
 
Viestejä
1,664
Ei vaan valinnan tekivät pesäpallosta oikeasti ymmärtävät ihmiset, jotka osaavat katsoa sosiaalista mediaa kauemmas. Puhtimäki tuskin tulee koskaan olemaan vuoden lukkari, vaikka hän muuten olisikin sarjan parhaita sisäpelaajia.

Haluatko kertoa, keitä ne pesäpallosta oikeasti ymmärtävät ihmiset ovat. Siis Jussi Pyysalon lisäksi, Pyysalon ymmärrys itse pelistähän on tunnettua kaikilla tasoilla.
Kivipelto taas voi joidenkin kouvolalaisten silmissä olla sarjan paras lukkari. Mutta tuskin hänestä koskaan Suomen mestaria leivotaan. Edes somen voimalla.
 
Ottamatta kantaa tuohon kuka valitsi ja kenet, niin kyllä todennäköisyydet siihen, ettei voita mestaruutta ikinä ovat suuremmat kuin, että voittoisi, kuten jokaisella pelaajalla siihen saakka kunnes sen voittavat. En kuitenkaan usko että Kivipellon kohdalla asia jäisi kiinni hänen lahjakkuudestaan lukkarina.
 
Viestejä
1,151
Haluatko kertoa, keitä ne pesäpallosta oikeasti ymmärtävät ihmiset ovat. Siis Jussi Pyysalon lisäksi, Pyysalon ymmärrys itse pelistähän on tunnettua kaikilla tasoilla.
Kivipelto taas voi joidenkin kouvolalaisten silmissä olla sarjan paras lukkari. Mutta tuskin hänestä koskaan Suomen mestaria leivotaan. Edes somen voimalla.

En usko, että ainakaan koko palkintoraati oli Kouvolasta. Ensi vuonna sitten yleisöäänestys, niin ravikansakin saa sanoa mielipiteensä. ;)
 
Viestejä
1,664
En usko, että ainakaan koko palkintoraati oli Kouvolasta. Ensi vuonna sitten yleisöäänestys, niin ravikansakin saa sanoa mielipiteensä. ;)

Ei varmaankaan, koska asiantuntijaraadiksi nimitit. Se yleisöäänestys voisikin olla kova juttu, jospa sillä saataisiin samalla se mestaruuskin Koplalle!:cool:(y)
 
Viestejä
3,507
Vaikea tässä on sanoa mitään ennen pelinjohtajan ja lopullisen joukkueen julkaisua. Junnuja pitää nostaa rinkiin, mutta räpylään ei Nokkalan lisäksi muista vielä ole, jos meinataan pelata mitaleista. Ulkopeli oli lopulta viime kaudella se Koplan ”akilleen kantapää”, mutta en innostu yhtään kolmella etenijäjokerilla pelaamisesta.

Eihän kukaan ole niin pöljä, että kolme etenijäjokeria. Mistä moinen ajatus? Jos V Luoma ei tee sopimusta, niin sitten kannattaisi tehdä sopimus V Hämäläisen kanssa. Sitten voisi peluuttaa jokereina yhtä aikaa sekä Latvalaa että Hakkia (tai Laaksoa).
 
Taisi olla seuramme puheenjohtaja, joka eräässä KS:n haastattelussa kauden jälkeen spekuloi tällaisella skenaariolla puhuen ”Sotkamon mallista”, mutta on sielläkin jo muutettu ajattelutapaa.

Matti Latvala totesi jatkosopimuksen julkaisun aikaan:

”Seurajohdolla on kovat paikat saada tänne sellainen miehitys, että menestys myös tulevaisuudessa on mahdollista. Mielenkiinnolla jään odottamaan millaisia sopimuksia hallitus saa kasaan tuleville vuosille”.

Tämä mielenkiinto jatkuu edelleen. Seurajohto on vetänyt ilmeisen kovaa linjaa sopimusneuvotteluissa, mikä on tietysti oikein viime talven episodin jälkeen, mutta aika pitkälle näitä asioita on venytetty. Minusta tässä mennään vähän väärässä järjestyksessä, kun kyllä se pelinjohtajan soppari pitäisi olla niitä ensimmäisiä kiinnityksiä tulevalle kaudelle ja hänen pitäisi päästä vaikuttamaan joukkueeseensa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös