Supervuoro Verkkolehti »

KPL 2019

Viestejä
4,116
Mikäs lammilaa vaivaa?

Verenkiertohäiriö julkisen tiedon mukaan ja tutkitaan nyt onko mitään vakavampaa riskiä, tähän mennessä ei ole löytynyt.

Jotain puutumisia oli tullut alkulämmittelyissä ennen aiempaa kotipeliä ja lähti siitä suoraan tutkimuksiin.
 
Viestejä
4,116
Vielä tähän samaan syssyyn, mikä on toikan tilanne?

Elokuun alussa olisi ennusteiden mukaan pelikunnossa, silloin on JoMa ja ViVe kotipelit niin pääsee tositoimiin.
Ihan vikkelästi Sasu jo näkyy liikkuvan mutta ottavat kaiketi varman päälle että pysyy kunnossa ne pleijaritkin :)
 
Viestejä
3,507
Erikoinen ottelu! Molemmat joukkueet hölmöilivät oikein olan takaa merkin ja etenemisen kanssa. Esim. Toni Laakso lyö yhden palon ajossa viimeisensä ja kukaan ei liiku. Kahden palon tilanteita lukuisia. Maukas oli pelin viimeinen vuoro, jossa Kivipellon kysymysheitto menee kolmospuolen rinteeseen kauas Hakista, joka säntää perään. Jussien kärki kakkoselta yrittää kotiin asti. Juoksu näyttää varmalta. Hakki heittää Luomalle, joka kiskaisee raivoisasti kohti Kivipeltoa ja etenijä palaa niukasti. Tilanne edelleen 4-3, joka jäikin sitten lopputulokseksi, vaikka Vainionpää pääsikin vielä yrittämään kotiutusta. Hartikainen oli sisällä loistava, mutta ulkona lahjoitti ainakin kaksi ja hölmöili muutenkin. Tänään taisi olla Iivariselta pohjanoteeraus, sen verran sekavaa oli sisäpeli. 24 kolmostilannetta ja 7 juoksua. Jussien Itävalo on hyvä lukkari. Koplan hölmöily oli myös hänen ansiotaan. Yleisö oli aika vihainen huonosta pelaamisesta ja hölmöilyistä, mutta lopussa kun tultiin takaa ohi - kiitos Löppösen loistavan vaihtolyönnin ja ohiheiton kalastamisen - ja jännittävien vaiheiden jälkeen otettiin täpärä voitto, niin lopulta stadionilta sai poistua hyvillä mielin.
 
Viestejä
424
Kyllä kotiuttaminen tänään oli vaikeaa , liikaa lyötiin ratkaisupaikoissa painepalloja Liedolle , joka teki tuhoa kovalla heittokädellään. Oli Koplalta tänään kauden heikoin esitys.
Onkohan vapaa viikko reenattu niin kovaa ,että ei ajatus ollut oikein pelissä mukana. Merkkipelissä kävi virheitä etenijöille kuin pelinjohdollekin.
Lisäksi käsistä annettiin ainakin kolme juoksua.
Tilannehan oli tiukka loppuun sakka, olihan sitä jännittävää seurata vaikka pelin taso ei häikäissytkään.
Jokerit Löppönen ja Koskelainen järjesteli ratkaisevan tilanteen koplan viimeisessä sisävuorossa. Hienoa toimintaa nuorilta miehiltä ja myös Iivariselta. Seinäjoki yllättyi tästä täysin.
 
Viestejä
4,116
Ensimmäinen jakso kiroilutti urakalla, mutta olihan tuo jännä peli loppujen lopuksi. Ja näittekö Valtteri Luoman heiton kotipesään läpärin jälkeen? Olipas hurja tykki :eek:

Oli sellainen lyönti että ei tuosta olisi mitenkään pitänyt ehtiä polttaa, mutta kaksikko Hacklin & Luoma sen silti tekivät.
 
Viestejä
329
Kirjurin mielestä ei palanut:
Screenshot_20190720-111705.png
 
Viestejä
529
Koplan nää kakkospuolen kaksi jäykkää rautakankee,Latvala ja Laakso, ei oikein taivu noihin Korhosen läpäreihin.
Muutenkin uskomattomia aivokuolemia koko porukalta, joita harvoin näkee muilta jengeiltä.
 
Viestejä
1,151
Koplan nää kakkospuolen kaksi jäykkää rautakankee,Latvala ja Laakso, ei oikein taivu noihin Korhosen läpäreihin.
Muutenkin uskomattomia aivokuolemia koko porukalta, joita harvoin näkee muilta jengeiltä.

Pakko antaa myös tunnustus Korhoselle, Nikkaselle ja Vartamalle. Hyviä vetoja, vaikka tietysti paremmalla sijoittumisella estettävissä. Nikkasen leikkuri meni fanikameran perusteella ihan Nokkalan jaloista ja se olisi pitänyt pystyä ainakin torjumaan. Vaikea on peliä voittaa, jos antaa neljä läpäriä takatilateessa ja itsellä kolme lyöntivuoroa päättyy useamman palon koomailuun.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
424
Kyllä 26 kolmostilanteella peli yleensä voitetaan. Tänään ei onnistuttu siinä. Ulkopelissä, annettiin löysää aivan liikaa.Kaikki läpärit eivät olleet mahdottomia torjua. Hyvinkää on kovalyöntinen joukkue kun se saa hurmoksen päälle kaatuu kuka vaan, etenkin avaralla hyvinkään kentällä.
Onkohan merkkiä vaihdettu uusiksi kun tulee noita virheitä edelleen.
Huuskoa ei otettu kunnolla kiinni, tuota pitää parantaa ensi sunnuntaina Kouvolassa.
Kopla joutui tekemään juoksuja paljolti yksi kerrallaan. Hienoa tuo toisen jakson nousu joka loppui kuitenkin kopin nosto paloon ykköselle.
Hartikainen jatkoi edelleen hyviä otteitaan sisäpelissä.
Jokohan toipilaat on mukana Hiukassa keskiviikkona.
Kyllähän se antaisi uusia mahdollisuuksia peluutukseen.
 
Viestejä
166
Kyllä kolmen huippupelaajia poissaolo vaikuttaa todella paljon,nyt sentään Laakso on takaisin.Jos vaikka muilta kärkijoukkkueelta olisi 3 pelaajaa pois niin olisivat pulassa.Hyvin on voitettu kuitenkin pelejä.Ennen kuin Sasu ja Anssi ovat huippuvireessä niin ei taida onnistua enää tällä kaudella.Ensi kauden joukkueen kasaaminen on muita joukkueita paremmalla mallilla.Halukkaita pelaajia on tarjolla Kouvolaan.
 
Viestejä
1,151
Kyllä kolmen huippupelaajia poissaolo vaikuttaa todella paljon,nyt sentään Laakso on takaisin.Jos vaikka muilta kärkijoukkkueelta olisi 3 pelaajaa pois niin olisivat pulassa.Hyvin on voitettu kuitenkin pelejä.Ennen kuin Sasu ja Anssi ovat huippuvireessä niin ei taida onnistua enää tällä kaudella.Ensi kauden joukkueen kasaaminen on muita joukkueita paremmalla mallilla.Halukkaita pelaajia on tarjolla Kouvolaan.

Ei Kopla Tahkoa vastaan kyllä voi mennä loukkaantumisten taakse. Tänään pojat voitti isät, jos katsoo joukkueiden ikärakennetta, ja Kore näytti Koplalle, että ruuti on edelleen kuivaa.
 
Viestejä
97
Kovan onnen soturi Laakso sai Latvalan kovan pommin suoraaan selkään.. Näytti vähän läpi pelin pitelevän selkäänsä sen jälkeen. Koren toinen läpäri meni hieman helpohkosti siitä Laakso/Latvala välistä, kenties Toni olisi sen täydessä tikissä ottanut. Toivottavasti ei joudu jälleen huilaaman vamman takia, juuri kun pääsi takaisin kentille.
 
Viestejä
166
En tarkoittanut Tahko peliä, parempi voitti.Viisi viikkoa kun 3 huippua on poissa niin se väkisinkin sekoittaa.Se on tietysti tekosyy, mutta esim tänään Vimpelin alamäki alkoi Kanalan uudesta loukkaantumisesta.
 
Viestejä
166
On se kyllä niinkin että 33% kun on vakiokokoonpanosta pois näin kauan,niin pesäpallon kaltaisessa taktisessa lajissa sillä on suuri merkitys.Ja vielä tuosta pelaajien iästä.Se on vain numeroita,halu ratkaisee.
 
Viestejä
741
Ei Kopla Tahkoa vastaan kyllä voi mennä loukkaantumisten taakse. Tänään pojat voitti isät, jos katsoo joukkueiden ikärakennetta, ja Kore näytti Koplalle, että ruuti on edelleen kuivaa.

Alla numeroita isät vastaan pojat toteamaan ja kyllähän se pitää paikkansa.

KPL 21.7 pelissä olleet/sopimuspelaajat
Matti Latvala 35
Juho Hacklin 34
Antti Hartikainen 33
Toni Laakso 31
Janne Kivipelto 29
Tommi Mäentausta 28
Matti Saukko 28
Roope Koskelainen 24
Ville Pesu 23
Iiro Nokkala 22
Valtteri Luoma 21
Santeri Löppönen 20
ka.27,3
Anssi Lammila 3S
Sasu Toikka 28
Jere Paananen 20

Tahko 21.7 pelissä olleet/sopimuspelaajat
Juha Korhonen 38
Lauri Vierimaa 30
Riku Hokkanen 26
Teemu Nikkanen 26
Teemu Rouhiainen 25
Roni Wahl 25
Aku Kettunen 21
Patrik Vartama 21
Santtu Patova 21
Matias Kauppinen 21
Kalle-Tapio Huusko 20
Aleksanteri Haukka 19
ka.24,4
Atte Brandt 21
Jere Harjuvaara 21
Eetu Hämäläinen 21
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös