Supervuoro Verkkolehti »

Kouvolan huutelutapaus

Viestejä
698
No löytyihän se tuolta viesteistäsi, missä olit tuon kokonaisuudessaan kertonut. En ole koko ketjua lukenut läpi ja mun silmiin on osunut vain nuo useat vihjailut tai että jotain on huudeltu. Samassa ajassa olisit sen tähän kirjoittanut, kuin yllä olevankin.

Mutta tosiaan ihan faktana kerrot, että Lehto olisi viime syksynä huudellut Myllyniemeä majavaksi.

Jos näin on tehnyt, niin paskaa toimintaa toki.
Olisin. Nyt kun sen tänne uudelleen vielä kirjoittaisin, niin taas joku jaksaisi alkaa itkemään paskapuheesta ja siitä kuinka jälkikäteen tästä huutelisin. Viime syksynä tätä ei tutkittu, joten enempää sitä ei voida todeksi näyttää ja lehto ei varmasti tälläistä edes myönnä tapahtuneeksi. Ei ainakaan enää kaiken tämän jälkeen. Mutta minä ja moni muu tietää mitä silloin tapahtui, vaikka se ei enää mitään muutakaan. Ja tähän myös Myllyniemi silloin puuttui ottelun jälkeisessä haastattelussa. Mutta nyt on tutkittu näin ja Liitto on nyt oman tutkintansa jälkeen pessyt kätensä tämän asian tiimoilta. KPL voi nyt sitten johtoryhmänsä ja kannattajiensa toimesta syytellä Mansea kaikin mahdollisin keinoin ja huudella anteeksipyyntöjen perään. Joka tapauksessa, asia millä on suurin merkitys meinaa nyt jäädä kaikkien jeesustelijoiden huutojen alle.

Saatujen selvitysten perusteella johtokunta pitää kiistattomana, että kakkospuolen anniskelukatsomosta on esiintynyt Mansen pelaajalle henkilöön kohdistuvaa epäasiallista ja loukkaavaa huutelua.

Omalta osaltani lopetan vatvomisen tähän. Lehto on nyt todettu syyttömäksi tähän kyseiseen huuteluun. Mansen puolelta on statement annettu tänään (Aamulehti.fi) ja sen perusteella uskallan väittää että mitään anteeksipyyntöä ei ole tulossa. KPL:n hallituksen edustajan (joka sattuu olemaan myös kaverini) kommentin perusteella veikkaisin, että KPL ei ole myöskään anteeksipyyntöä ole Myllyniemelle esittämässä. Toivottavasti tästä kaikki osapuolet ottavat opit mukaansa, on se oppi sitten käytöstapoja, viestintää tai ottelutapahtuman järjestämistä. Joten, eiköhän kaikki ole sanottu.

Tänään tehtiin pesishistoriaa naisten puolella, Mansen pojat jatkavat huomenna pudotuspelejään ja viikonloppuna on taas paljon katsottavaa. Mä keskityn nyt niihin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,807
Toivottavasti pesäpalloliiton antamat moitteet ovat nyt Lehdon otsaluun taakse syöpyneet niin hyvin, että ottelutapahtumat voidaan Kouvolassakin järjestää asiallisesti. Lehto ilmeisesti kuitenkin on ottanut itselleen päivystysvuorot kaljakatsomossa ottelupäivinä.

"Pesäpalloliitto edellyttää Kouvolan Pallonlyöjien käyvän läpi "ottelun järjestämiseen liittyvät määräykset ja toimenpiteet sekä erityisesti järjestyksenvalvojien ohjeistukset, jotta vastaava tapahtuma ei toistu".
 
Viestejä
639
Mansen kommentit (seuran puolesta) on aamulehdessa päätöksestä julkaistu. Heidän mielestään asia on nyt tässä ja käsitelty.

Kouvolan Sanomien juttua - jossa on faktapohjainen otsikko & ingressi pääasiasta, Kun Aamulehden otsikointi oli... no, toisen tyyppinen - ei pääse lukemaan muut kuin tilaajat.

Mihin lopputulokseen siinä seura tuli, onko asia tässä vai jatketaanko? Tai lähinnä ilmoittiko seura selvästi asian olevan nyt tässä, vai varasiko itselleen ja puheenjohtajalle (hiljaa olemalla) vielä mahdollisuuden miettiä toimenpiteitä?

Jos asia oli molempien mielestä tässä, varmaan täälläkin jankkaaminen voi vähentyä.
 
Viestejä
917
Tärkeää olisi nyt, että Kouvola ilmottaisi melko pian minkälaisia sanktioita he ovat tälle törkeyksien huutelijalle asettaneet. On kummallista, että he eivät ole vielä mitään tästä kertoneet. Seuran maine on kyllä tapauksen johdosta hieman kärsinyt. Ei hyvä!
Antavat ilmaisen kausikortin ja kaljapassin ensi kaudelle koska suostui ottamaan luodin vastaan Kouvolan omassa "tutkimuksessa".
 
Viestejä
3,196
No missä ne Mansen nöyrät anteeksipyynnöt Koplalle ja Lehdolle viipyy? Oikeasti en kyllä niitä odottanutkaan. Sen verran arroganttia ja asenteellista huseeraamista ex-puheenjohtajan ja hänen hännystelijöidensä touhu on, että omatkin häpeää... Ja hiljalleen kaikkoaa ympäriltä?
 
Viestejä
787

Tuosta voi vaikka @Kaisaniemen Tiikeri viestin yltä lukea, kertoo hyvin ylimielisestä asenteesta, joka on varsinkin faneilla, mutta ilmeisesti seuran toimintatapa yhtälailla. Joten niin fanit perässä kuin seura edellä... vai toisinpäin?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
507
"Pesäpalloliitto edellyttää Kouvolan Pallonlyöjien käyvän läpi "ottelun järjestämiseen liittyvät määräykset ja toimenpiteet sekä erityisesti järjestyksenvalvojien ohjeistukset, jotta vastaava tapahtuma ei toistu".
[/QUOTE]

Ottaavat varmasti opikseen! Seuraavasta tulee meinaan jo rahallinen uhkasakko liiton puolesta.
 
Viestejä
55
No niin . Nyt kun juttu on saatu rehellisesti päätökseen ja oikea syyllinen löydetty niin mitähän lakipykälät sanoo perättömän , valheellisen ja törkeän väärän tiedon levittämisestä julkisestii ?

Isä Puhtimäki ja Myllyniemi itse , viranomaiset saattavat ottaa
yhteyttä lähiaikoina tapauksen johdosta
 
Viestejä
639
Mansen suunnalta - sekä seuran että kannattajien taholta - on sen verran nopeasti ja usealta taholta kuulunut, että asia on nyt loppuun käsitelty, että jonkinlainen pelko siellä taitaa asustaa mielissä mitäkö vielä voisi seurata. Tai nolous nyt ainakin vähintään.
 
Viestejä
1,308
No niin . Nyt kun juttu on saatu rehellisesti päätökseen ja oikea syyllinen löydetty niin mitähän lakipykälät sanoo perättömän , valheellisen ja törkeän väärän tiedon levittämisestä julkisestii ?

Isä Puhtimäki ja Myllyniemi itse , viranomaiset saattavat ottaa
yhteyttä lähiaikoina tapauksen johdosta
mikä sun kysymys oli? toki jos lehto haastaa oikeuteen niin silloin asia selvitetään siellä.
 
Viestejä
3,507
Antavat ilmaisen kausikortin ja kaljapassin ensi kaudelle koska suostui ottamaan luodin vastaan Kouvolan omassa "tutkimuksessa".
Edelleen vihjaat, että syyllinen olisi Lehto. Säälittävän typerää. Ilmeisesti et tajua kuten valtaosa varmasti tekee, että, mikäli asia ei olisi ollut selvityksen mukainen, löytyisi katsomosta taatusti joku, joka todistaisi asiasta toisin. Sen verran usea on huutelun kuullut, kun sen on Myllyniemikin kuullut kaukaa ko, katsomonosasta. Ei KPL eikä Lehto näin hölmöjä sentään ole. Täällä muutama tamperelainen häpäisee päättymättömällä inttämisellään muita tamperelaisia, jotka yleisesti ottaen ovat ihan fiksua porukkaa.
 
Viestejä
90
Toivottavasti pesäpalloliiton antamat moitteet ovat nyt Lehdon otsaluun taakse syöpyneet niin hyvin, että ottelutapahtumat voidaan Kouvolassakin järjestää asiallisesti. Lehto ilmeisesti kuitenkin on ottanut itselleen päivystysvuorot kaljakatsomossa ottelupäivinä.

"Pesäpalloliitto edellyttää Kouvolan Pallonlyöjien käyvän läpi "ottelun järjestämiseen liittyvät määräykset ja toimenpiteet sekä erityisesti järjestyksenvalvojien ohjeistukset, jotta vastaava tapahtuma ei toistu".
Toivottavasti MansePP käy pelaajiensa ja muiden toimijoidensa kanssa läpi, että mitä kannattaa huudella sosiaaliseen mediaan ja muuallekkaan totuuksina ennenkuin asiat on tutkittu.
Pelaajalta tunnekuohussa tuollainen, ei hyvä juttu, mutta jotenkin ymmärrettävissä.
Seuran antama tiedote. Ei todellakaan hyvä juttu. Ja vielä jaksetaan vaahdota Koplan viestinnästä. Etsikää peili.
 
Viestejä
3,507
"Pesäpalloliitto edellyttää Kouvolan Pallonlyöjien käyvän läpi "ottelun järjestämiseen liittyvät määräykset ja toimenpiteet sekä erityisesti järjestyksenvalvojien ohjeistukset, jotta vastaava tapahtuma ei toistu".

Ottaavat varmasti opikseen! Seuraavasta tulee meinaan jo rahallinen uhkasakko liiton puolesta.
[/QUOTE]
Jos seuran pj. on käynyt asiasta huomauttamassa, on asia ollut hoidossa. Jos katsomossa on 2 600 henkilöä ja sieltä joku yksittäinen jotain huutaa, ei välttämättä ole yhtään järkkäriä tarpeeksi lähellä huuteluun puuttuakseen. Olen itse oman katsojaurani aikana todistanut useita kertoja, kun muu katsomo on huutelijan hiljentänyt paheksunnallaan. On ihan varmaa, ettei huutelu kokonaan lopu Kouvolassa eikä muuallakaan, vaikka liitto ja seurat mitä tekisivät. Yksittäisen ihmisen käyttäytymistä on vaikea etukäteen estää. Kouvolan käytännöt eivät poikkea tässä asiassa muiden seurojen vastaavista. Huutelusta, jos se havaitaan, voidaan huomauttaa ja sen toistuessa voidaan henkilö poistaa katsomosta ja jossain tapauksessa voitaneen antaa porttikielto. En tiedä, minkä pykälän mukaan tapahtuneesta huutelusta voitaisiin suoraan antaa poistumiskehoitus tai jopa porttikielto. Rasismi siihen riittäisi, mutta siitähän ei tässä jupakassa ole ollut kyse.
 
Viestejä
507
Eiköhän Kouvola oppinut tästä ja jatkossa huutelijat laitetaan jo yleisönkin puolesta kuriin. Tämän lisäksi järjestysmiehet tulevat saamaa erikois koulutuksen vastaisuuden varalle. Case closed!
 
Viestejä
507
Herää

No niin . Nyt kun juttu on saatu rehellisesti päätökseen ja oikea syyllinen löydetty niin mitähän lakipykälät sanoo perättömän , valheellisen ja törkeän väärän tiedon levittämisestä julkisestii ?

Isä Puhtimäki ja Myllyniemi itse , viranomaiset saattavat ottaa
yhteyttä lähiaikoina tapauksen johdosta

Huhujen mukaan FBI on jo ottanut seurantaan molemmat ja huomenna kiinniotto.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös