Supervuoro Verkkolehti »

Koskenkorvan Urheilijat 2019

Viestejä
134
Vaikka kausi ei nyt ole mennyt ihan nappiin. Niin onhan tuo kesken pelin luovuttaminen ihan karmeaa. Eikä ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella. Välillä kossu vie kärkiporukoilta kuitenkin pisteitä. Toivottavasti ei jää päälle karsinnoissa.
 
Viestejä
345
Kuten lähetyksessä todettiin, aihiot pelin sisällä ei aina puolla sarjasijoitusta. Toisaalta, toisena hetkenä puoltaakin. Uinahduksia ja hauras ryhti.

Vainionpää saattaa tuoda hyviä asioita. Mikäli oli mailamestari pitkin peliä, saa ottaa useamman kotitaipale-haavan/palon piikkiinsä. Joskus malttikin olisi valttia.
 

Takarajalaaka

Oli heikointa mailamiestoimintaa, mitä muistan nähneeni aikoihin. Viisi virhettä pudotuksissa on aivan liian paljon, koska varsinkin jaksojen aluissa tulleet virheet vaikuttavat helposti koko jakson suuntaan. Nyt toisen jakson kahdessa ensimmäisessä vuorossa mailamiehen hätäilyt veivät mahdollisuuden mennä johtoon ja katkaista vastustajan alkava painostus.
 

Sisäpeli

Etenijät ulevat nykyisin omilla lähdöillä välilyönbeillä...saumalyönneillä on seuranta ja kärkkyminen tärkeintä.
 
Viestejä
1,459
Miten Atte on pelannut lukkarina? Entä sisällä? Mikä hänen roolinsa on sisällä? Onko tietoa Aten mahdollisesta jatkosta Kossussa?
 
Viestejä
845
Miten Atte on pelannut lukkarina? Entä sisällä? Mikä hänen roolinsa on sisällä? Onko tietoa Aten mahdollisesta jatkosta Kossussa?
Sotkamo-pelissä Atte pelasi kyllä loistavasti lautasen äärellä. Pidin vääryytenä ettei saanut edes 2. palkintoa. Sen jälkeen en sitten ole Kossun pelejä katsonut. Kyllä Atte hyvä lukkari on, mutta näpyjen haku on hänelle ehdoton miinus. Sisällä ollut kyllä täysin floppi tällä kaudella, olisko talvikaudella jäänyt lyöntitoistot vähiin?
 
Viestejä
52
Mikähän siinä on että kossu pyrkii nuon lujaa pesäpallon Jounin kaupaksi, kun jokaiseen peliin tuntuu olevan jonkun sortin arpajaiset käynnissä? Hyvähän siinä on toivoa maksavia asiakkaita, kun totuttaa että jostain on ilmaisia jaossa kumminkin.
 
Viestejä
1,234
Harvoin näkee noin paljon kohellusta niin kentällä kuin kentän ulkopuolella kuin Kossulla tänään. Ehkä vaan huono päivä, mutta silti. Vähän jo sympaattistakin, kun kaikki menee Vähän pieleen.
 

Kossusydän

Toivottavasti lopuus peliis pelinjohdolla lamppu syttyy jos saadaan etupesät täyteen niin ei muuta vaihtoehtoa ku Toivola lyömään, että olis kolomos pesällä joskus joku ,olokoon mikä numero vuoros . Raskasta ku Jokerit jää monta kertaa lyömättä 🤔
 
Viestejä
103
Harvoin näkee noin paljon kohellusta niin kentällä kuin kentän ulkopuolella kuin Kossulla tänään. Ehkä vaan huono päivä, mutta silti. Vähän jo sympaattistakin, kun kaikki menee Vähän pieleen.

Flegmaattisia olivat niin kuin Latvala virkkoi haastattelussa. Oikeen kunnolla melankolisuutta ilmassa kun pj. joutuu vetämään sandaalit jalassa kentällä. Harvinaista aiempaan nähden.
 

Negative

Kossu jää tasapisteissä aina häviäjän rooliin, syynä Brandtin peluutus luvatta aikaisemmin kaudella.
 

jhr

Viestejä
303
Kossu jää tasapisteissä aina häviäjän rooliin, syynä Brandtin peluutus luvatta aikaisemmin kaudella.

Onko tämä tieto vai arvailu, ainakaan virallisessa tiedotteessa ei mainittu tuollaista rangaistusta? Sarjataulukon mukaan 2 - 0 voitto Kempeleestä riittäisi karsintojen välttämiseen.
 
Viestejä
4,356
Mitä kutun kutun kuttua Kempeleellä on mitään tekemistä tuon jutun kanssa. Miksi Kossun pitää kärsiä vieläkin, kun rangaistus siitä tuli jo. Onpa perseestä oleva pykälä.
 
Viestejä
2,807
"Jos ottelulla on merkitystä sijoituksen kannalta, katsotaan kuitenkin edustuskelvotonta pelaajaa käyttänyt joukkue tasapisteissä aina muita joukkueita huonommaksi".

Ei Kossu-KaMa ottelun tapahtumilla ole mitään vaikutusta KeKi-pelin jälkeiseen pistetaulukkoon. Kossu on rangaistuksensa saanut, pisteet viety ja tuo asia on haudattu, ei KeKi saa mitään etua tasapisteissä. Säännöissä lukee "jos ottelulla.... Eli puhutaan yhdestä merkityksellisestä ottelusta, ei koko runkosarjaa seuraavasta rangaistuksesta.
 

LBC

Viestejä
3,619
"Jos ottelulla on merkitystä sijoituksen kannalta, katsotaan kuitenkin edustuskelvotonta pelaajaa käyttänyt joukkue tasapisteissä aina muita joukkueita huonommaksi".

Ei Kossu-KaMa ottelun tapahtumilla ole mitään vaikutusta KeKi-pelin jälkeiseen pistetaulukkoon.
Jaa-a, miksiköhän tuo on sitten yleensäkään noin kirjoitettu. Ketä kiinnostaa sarjasijoitus joskus esim touko-kesäkuussa? sillähän ei ole mitään merkitystä, eli lause on melkoisen tyhjä.
 
Viestejä
29
Ompas erikoista jos vielä noin vaikuttaisi tuo pelaajamaksu...
Mutta positiivista on tuo peli-ilmeen muutos ja pelaaja rotaation väheneminen.
Ikävän näköinen oli tuo Piiraisen loukkaantuminen Aa-pelissä, toivottavasti ei mitään vakavampaa.
Pienestä on näköjään kiinni, pidin pudotuspeli paikkaa varmana ennen Hakomäen loukkaantumista/lukkarityöskentelyn aikalisää. Sitten siirtomaksu "unohdus", ja oman ajatuksen mukaan käsittämätön pelipaikkojen muutokset esim. Koskenkorvalla olevaan Aa peliin Velpe taisi olla 3-polttaja tai vahti. Niin nyt ollaan karsijanpaikalla, mutta peli jos paranee tätä tahtia ei superin paikasta tarvi olla huolissaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös