Supervuoro Verkkolehti »

Korona uhka pesiskaudelle?

Viestejä
424
Tässä vaiheessa on mielestäni selvää, etteivät pelit ala ennen kesäkuuta. Se ei sinänsä ole minusta mikään vakava juttu, mutta juhannukselta olisi tärkeä aloittaa vaikka rajoitetuilla katsojamäärillä. Osa ravintolarajoituksista on jo nyt säädetty kesäkuun loppuun, joten normaaliin menoon tuskin päästään ennen heinäkuuta.

Globaali rokotetarjonta on kiihtymässä ja toukokuussa nähdään monien arvioiden mukaan jo ylitarjontaa. Suomessa tuskin tähänkään tilanteeseen on varauduttu vaan sekin tulee yllätyksenä. Näin ollen rokottamista ei saada vauhtiin vaikka rokotteita olisikin yllin kyllin. Pitää muistaa, että kunnon suoja saadaan vasta kun noin puolet väestöstä ja kaikki riskiryhmät ovat saaneet molemmat rokoteannokset.

Kaikesta huolimatta uskon, että heinäkuun aikana yleisörajoituksista voidaan luopua. Kun näin käy, näemme ennätyskatsomoita ja yhden mielenkiintoisimmista pesiskausista vuosiin. Panokset ovat herkulliset sekä kärkipäässä että karsintasarjassa.
 
Viestejä
217

I hope so.
 
Viestejä
144
Kyllähän tilanteen pitäisi olla paljon parempi kuin vuosi sitten kesällä. Nyt jo huhtikuun loppuun mennessä pitäisi olla ainakin 30 % väestöstä rokotettuina. Sen lisäksi tähän, kun otetaan huomioon vielä epidemian kausivaihtelu, niin eiköhän saada lähes normaali kausi aikaan. Ehkä kausi kuitenkin kannattaisi aloittaa vasta kesäkuun alussa niin yleisöäkin pääsisi heti alusta varmemmin mukaan. Jos kesäkuussa aloitetaan niin varmasti ehditään pelaamaan täysi kausi kun viime vuonnakin pystyttiin pelaamaan 24 kierrosta heinäkuun alusta alkaen.
 
LBC

Viestejä
3,605
Koronahelvetti USA:n Texasista lähtee pian rajoitukset kokonaan kävelemään. Mahtoi tuo yhtäkkinen lumimyräkkä herättää ihmiset todellisuuteen, että onhan maailmassa vielä olemassa paljon enemmän elämään vaikuttavia asioita kuin joku flunssan poikanen.

Kuuluisi yleiseeen koronakeskusteluun, mutta lyhyesti sanottuna mielenkiintoinen ihmiskoe jossa en ihan het mielellään olisi mukana. Olkoonkin, että ovat jyrkän laskun ansiosta tulleet suunnilleen Suomen nykytasolle väestöön verrattuna. Jos oikein vilkaisin. Lumimyräkän ajan oliko luokkaa alle 100 kuollutta oli toki kamalaa ja paljon, mutta koronaan taisi eilen mennä samaa kokoluokkaa oleva määrä. Niillä jyrkästi alenneilla luvuilla.
 
Viestejä
1,290
Jos pesäpallokausi pelataan, ottelumäärä ja pelitahti kannattaisi suunnitella jo alusta alkaen viime kautta pienemmäksi, koska viimeksi nähty otteluruuhka ei palvele ketään. Sekin on mahdollista, että tulee toinen erityiskausi, jonka sarjoista ei putoa kukaan, mutta Superin joukkuemäärä kasvaa taas yhdellä.

(Texasin ihmiskoe on siinä tapauksessa ok, että kyseinen osavaltio eristetään totaalisesti muusta maailmasta ja halukkaat pääsevät sieltä sitä ennen pois. Ja mikäli joku maakunta haluaisi olla vastaava koealue Suomessa, niin siitä vain sitten, kunhan yksikään ei astu maakunnan ulkopuolelle. Samalle alueelle voisivat pyynnöstä päästä muutkin huolettomat nauttimaan tieteenvastaisesta elämästä. Maamme johtava vastustajapuoluekaan ei osannut suurelta mestarilta kysyttäessä kertoa mitään, mitä hallituksen olisi pitänyt tehdä kunnallisvaalien käymiseksi tartuntahuipun aikana. Mutta ehkä siellä vainpikkuflunssa-koealueella voisi kunnallisvaalitkin järjestää heti.)
 
Viestejä
4,096
Jos pesäpallokausi pelataan, ottelumäärä ja pelitahti kannattaisi suunnitella jo alusta alkaen viime kautta pienemmäksi, koska viimeksi nähty otteluruuhka ei palvele ketään. Sekin on mahdollista, että tulee toinen erityiskausi, jonka sarjoista ei putoa kukaan, mutta Superin joukkuemäärä kasvaa taas yhdellä.

Se varmasti auttaa otteluruuhkaan jos aloitetaan edes kesäkuun alussa vaikka toukokuu menisikin sivu suun, verrattuna siihen että viime kesänä aloitettiin vasta heinäkuussa.
 
Viestejä
424
Jos nyt pitäisi tehdä sarjaohjelma niin aloittaisin kesäkuun alusta verkkaiseen pelitahtiin ja suunnittelisin sitten hyvin tiiviin pätkän heinäkuun alusta elokuun puoliväliin. Siitä sitten pudotuspelit edelleen tiiviisti. Tällöin pelattaisiin eniten silloin kun yleisöä voi ottaa lehtereille, lomalaiset liikkeellä ja kelit ovat keskimäärin parhaat. Kesäkuussa rajoituksia höllennettänee, mutta tuskin kuitenkaan täysille katsomoille vielä pelataan.
 
Viestejä
3,498
Ihan on turha vielä tässä vaiheessa päättää, että aloitetaan suosiolla kesäkuun alussa ja harvaan tahtiin. Toki pitää tehdä suunnitelma sen varalle, että miten pelataan ja milloin aloitetaan, jos lukkoon lyötyä ohjelmaa joudutaan lykkäämään. Lienee niin, että varasuunnitelma voidaan ottaa käyttöön esim. huhtikuun lopussa sen hetkiset määräykset huomioon ottaen. Tässä tämänpäiväiset tartunnat, jotka ovat Tamperetta lukuunottamatta olemattomat tai alhaiset.

Hamina 0
Hyvinkää 3
Ilmajoki 0
Imatra 0
Joensuu 2
Kankaanpää 0
Kempele 0
Kitee 0
Kouvola 1
Raahe 1
Seinäjoki 4
Siilinjärvi 2
Sotkamo 0
Tampere 40
Vimpeli 0
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,807

Alajärvi 0
Hamina 0
Hyvinkää 3
Ilmajoki 0
Imatra 0
Joensuu 2
Kankaanpää 0
Kempele 0
Kitee 0
Kouvola 1
Raahe 1
Seinäjoki 4
Siilinjärvi 2
Tampere 40
Vimpeli 0

Ei noilla yhden päivän otoksilla ole mitään virkaa. Suunta on erittäin huolestuttava isolla osalla alueista.

Viestejä
1,471
Varasuunnitelmana Superpesistä pelataan viidessä lohkossa 10-kertainen sarja. Lohkojen parhaat saavat toistaiseksi voimassa olevan piirinmestarin tittelin, kun taas huonoimmat ratkaisevat putoajat etänä pesäpalloaiheisella tietokilpailulla. Tulee paljon paikalliskamppailuja ja lämpimiä tunteita, eikä tauti leviä laajalle.
Pitäisikö tänne avata ketju, jossa veikataan ensi kauden ensimmäisen sarjaottelun päivämäärää? Tulisi sitten oikein veikanneille (ehkä) hyvä mieli.
 
Viestejä
1,661
Ihan on turha vielä tässä vaiheessa päättää, että aloitetaan suosiolla kesäkuun alussa ja harvaan tahtiin. Toki pitää tehdä suunnitelma sen varalle, että miten pelataan ja milloin aloitetaan, jos lukkoon lyötyä ohjelmaa joudutaan lykkäämään. Lienee niin, että varasuunnitelma voidaan ottaa käyttöön esim. huhtikuun lopussa sen hetkiset määräykset huomioon ottaen. Tässä tämänpäiväiset tartunnat, jotka ovat Tamperetta lukuunottamatta olemattomat tai alhaiset.

Alajärvi 0
Hamina 0
Hyvinkää 3
Ilmajoki 0
Imatra 0
Joensuu 2
Kankaanpää 0
Kempele 0
Kitee 0
Kouvola 1
Raahe 1
Seinäjoki 4
Siilinjärvi 2
Tampere 40
Vimpeli 0

Alajärvi?
 
Viestejä
3,498
Ei oikosulku vaan ennakointia. AA:lla hyvä nippu kasassa. Nimetön mutta nälkäinen.
Pointti koko paikkauntakohtaisessa koronatarkastelussa on, että yleensä pesispaikkakunnilla alemmat tasot mukaan lukien tautia on tällä hetkellä vähän pl. Tampere, jossa sielläkin suhteellinen lukema on kohtuullinen. Olisi sääli, jos yleisön ottamista katsomoihin rajoitettaisiin kohtuuttomasti valtiovallan ja viranomaisten toimesta myös ensi kauden alussa ottamatta huomioon alueellista vaihtelua. Viime vuonna aloitusta lykättiin näin jälkiviisaasti ajatellen hieman liian pitkälle siksi, että tautia oli ollut pk-seudulla paljon enemmän kuin pesispaikkakunnilla missään. Mutta nyt on vielä liian aikaista tehdä niin tai näin. Voi ainostaan valmistella vaihtoehtoisia suunnitelmia, jotta ollaan tilanteen vaatiessa ketteriä. Tulen seuraamaan kehitystä paikkakunnittain jatkossakin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös