Supervuoro Verkkolehti »

Korona uhka pesiskaudelle?

Viestejä
2,807
Koronavirus ei pelota pesäpallofaneja – kauden avauspeli pelataan Espanjan Fuengirolassa, vain muutama katsoja on perunut matkansa
Superpesiksen kauden aloitus on tarkoitus pelata reilun kuukauden kuluttua Espanjan Fuengirolassa. Järjestäjät eivät usko koronaviruksen peruvan tapahtumaa. Koronavirus on perunut monia kilpailuja keväältä.
 
Viestejä
11,773
Jutussa järjestävä taho luovii herkällä otteella, kerrotaan viranomaismääräyksiä seurattavan, mikä onkin hyvä asia .

Uskoakseni melko varmana voi pitää, että Superpesiksen omaehtoisella päätöksellä tapahtumaa ei peruta tai sitten pitää olla tulossa tosi kova mwinehaitta. Eli jos jää järjestämättä niin viranomaispäätöksellä.

Jää nähtäväksi.
 
Viestejä
1,021
Merkit tältä päivältä (mm. WHO:n pandemia julistus) kyllä vahvasti viittaa, että suositus ainakin tulee, ettei Espanjassa pelata. Ja uskonkin ettei pelata. Itse en ainakaan lähtisi paikan päälle koto-Suomesta, vaikka kuinka hyvä matsi olisi tiedossa.
 
Viestejä
2,807
Merkit tältä päivältä (mm. WHO:n pandemia julistus) kyllä vahvasti viittaa, että suositus ainakin tulee, ettei Espanjassa pelata. Ja uskonkin ettei pelata. Itse en ainakaan lähtisi paikan päälle koto-Suomesta, vaikka kuinka hyvä matsi olisi tiedossa.
Malagan alueella jo lähes 60 tartuntaa. Fuengirolan suomenkielinen paikallislehti kertoo...
"Nyt tehty päätös sulkee Espanjan kahden korkeimman sarjatason kaikki ottelut ja katsojilta seuraavan kahden viikon ajaksi. La Ligassa kyseessä ovat ottelukierrokset . La Liga2:ssa kierrokset ovat 32 ja 33. Näiden kahden kierroksen jälkeen tilanne on toistaiseksi auki, päätöksiä mahdollisista jatkotoimenpiteistä tehdään myöhemmin.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että myös FC Malaga joutuu pelaamaan tyhjille katsomoille.
Vastaavia päätöksiä on tehty myös ainakin Ranskan ja Kreikan jalkapallosarjoissa. Italiassa tilanne on vielä tiukempi. Maan kaikki urheilutapahtumat on hyllytetty huhtikuun alkuun asti".

 
Viestejä
488
No en.... Voi luoja taas. Tarkoitin tämmöstä ns. yleistä hysteriää. Jota esim. esiintyi meillä koululaisten keskuudessa. Tai ettei nyt suurin piirtein uskalleta lähikauppaan mennä Iisalmella, ilman kaasunaamaria...

Totta kai varovaisuus ja etenkin nyt hygienia on aina muuten hyvästä!

Huvittavinta kyl muuten, näistä futismatseista. Esim. Eilen Valenciassa pelattiin tyhjille katsomoille CL-peli, vaan parin kilsan päässä oli kuulemma jotku härkäjuhlat, joissa saman verran, ellei enempi ihmisiä tiivisti koolla... 🙄 Ja sama tässä karanteenissa. Jos lapset ja lasten koulu on suljettu ja karanteenissa. Silti samassa taloudessa asuvat vanhemmat saa käydä röissä vaikka vanhainkodissa ja elää normielämää? Eikö ole jotenkin ristiriitasta?

Aikamoisia kauhukuvia nyt jo täälläkin viljelty, ei onneksi kukaan vielä ole Suomessa menehtynyt, ja muistetaan myös, että ainakin se 97 - 98 % sairastuneistakin paranee ennalleen!

THL:kin antaa suosituksensa olemassa olevan tiedon puitteissa ja varoituskellot ovat kaikuneet entistä voimakkaammin epidemian edetessä ja sen mukana suositukset ja lausunnot ovat muuttuneet pahaenteisimmiksi. Eikä mikään viittaa siihen, että tilanne meillä olisi helpottumassa.

On totta, että kuolleet ovat olleet etupäässä iäkkäitä ja monisairaita, mutta kyllä joukossa on joitain pesispelaajien ikäisiä ja perusterveitä. Tällainen oli esim. kiinalainen 34-vuotias koronaviruksesta varoittanut ja koronapotilaita hoitanut lääkäri.

On tietenkin mukavaa torjua mielessään uhka - ei se minua liikuta, kun olen nuori ja terve -, mutta mielestäni on parempi vaikka aavistuksen ylireagoida kuin vähätellä uhkaa.

Sorry taas inhorealismini.
 

LBC

Viestejä
3,624
tietojen perusteellahan kausi-influenssat yms leviää helpommin/nopeammin, ja on lähes yhtä vaarallinen riskiryhmille.

Sehän tuossa on kun rokote puuttuu vielä. Riskiryhmät esim Suomessa rokotetaan aika kattavasti, ja nykyään rokotteen ottaa aika moni muukin.Sen puoleen tällä uudella viruksella on helpommat eväät levitä, varsinkin kun vastustuskykyäkään ei kansalla ole. Ja kiihtyvästihän tuo Euroopassa ja nyt Suomessakin leviää.

Tällä menolla sanoisin, että jo reilun kuuden viikon päässä oleva tapahtuma on enemmän epätodennäköinen kuin todennäköinen. Mutta eipä tuota kukaan voi varmana ennustaa.
 
Viestejä
602
Valitettavasti näyttää siltä ettei tuolla pelata kun pandemia on nyt vasta leviämisvaiheessa. Tuo ei ole edes liiton tai seurojen päätettävissä. Jos sinne ei lennetä, niin pelaamattahan nuo jää.
 
Viestejä
488
Kolumni: Tätä vauhtia kymmenettuhannet suomalaiset kuolevat koronaan – miksi Suomi ei yritä estää sitä?

Tänään klo 7:10
Sanna Ukkola
Korona on tumma pilvi koko ihmiskunnan päällä, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.

Jos tämä Sanna Ukkolan visio toteutuu, pesiskaudesta 2020 tulee tynkä tai se ei toteudu ollenkaan. Joka tapauksessa selvää on, ettei kyse ole todellakaan mistään pikkuflunssasta, johon voi suhtautua tyylillä ”ei se on mulle vaarallinen, kun olen terve ja hyväkuntoinen”.
 

LBC

Viestejä
3,624
Jenkkilässä tehtiin sitten kovia rajoituksia: lennot EU/Schengen-maiden välillä seis. Ja palloilulajeista NBA keskeyttää koko kauden. Yle spekuloi, että NHL tulee perässä. Siihen nähden Superpesiskausi ja yksi Espanjan tapahtuma on pieniä juttuja. Ihan parhailla skenaarioilla tässä enää ilman mitään järjestelyjä mennään. Mitenkähän Halli SM ensi viikonloppuna?

Toisaalta just aamu-uutisissa katsoin kun Liverpoolissa täysi tupa katseli kotijoukkueen tappiota Mestarien Liigassa. Sekalaista on toiminta
 
Viestejä
1,234
Tikka on väärässä verratessaan kausi-influenssaan.

ja vaikka riski kuolemaan on suurin iäkkäillä, niin ainakin joillakin superpesispaikkakunnista ihan katsomokuvien perusteella voi päätellä, että iäkkäitä ihmisiä on runsain määrin katsomoissa.

Elämme ennennäkemätöntä aikaa, sata vuotta sitten ollut viimeksi mitään vastaavaa (espanjantauti)
 
Viestejä
3,478
Tikka on väärässä verratessaan kausi-influenssaan.

ja vaikka riski kuolemaan on suurin iäkkäillä, niin ainakin joillakin superpesispaikkakunnista ihan katsomokuvien perusteella voi päätellä, että iäkkäitä ihmisiä on runsain määrin katsomoissa.

Elämme ennennäkemätöntä aikaa, sata vuotta sitten ollut viimeksi mitään vastaavaa (espanjantauti)

Sen verta korjausta, että vars minä en tuota sanonut! Vaan siteerasin lähinnä ihan terveyden alan ammattilaisia ja muita viisaampia! Toki ehkä yritin olla hieman positiivisen maltillinen ja toiveikas... Ja koko ajan mielestäni kyllä tuonut esiin myös tarpeellisen vakavuuden asian kans?
Että älkää nyt ihmiskunnan viimistä tuhoa ihan kokonaan mun hartioille... 🙄

Ehkä tuo Sanna Ukkolankaan visio ei ole kuitenkaan absoluuttinen totuus? Mutta vissiin viisainta nyt vetasta huomenissa iso humala! Nautitaan nyt kun vielä ehtii...

Mahdollisimman mukavaa päivää kuitenkin vielä kaikille!

Toivotaan parasta! 👍
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
11,773
Elämme ennennäkemätöntä aikaa, sata vuotta sitten ollut viimeksi mitään vastaavaa (espanjantauti)

Kyllä mä optimistisesti lasken hongkongilaisen 60-luvun vielä mukaan. Noin miljardi sairastunutta ja 700 0000 - 1 000 000 kuollutta, maailmassa oli silloin vajaa neljä miljardia ihmistä. Jo hongkongilaisen luvut olisivat hurjia espanjantaudista puhumattakaan. Espanjantautiin arvioidaan kuolleen yli 3% sairastuneista ja siihen kuoli 30 .. 1000 miljoonaa ihmistä ja ihmisiä oli tuolloin paljon vähemmin.

Tämän hetken ilmoitetut kuolleisluvut ovat valitettavasti espanjantaudin tasoa, mutta elän toivossa että koska koronassa ollaan vielä tautivaiheessa niin sairastuneiden määrää ei vielä tiedetä vaan kuolleisuusluvuissa puhutaan vielä paljon suhteessa todennettuihin tapauksiin. Kun taas espanjantaudissa ja hongkongilaisessa kuolleisuusluvut perustuvat arvioon kaikista sairastuneista, joista siis kuitenkin iso osa sairasti ”vain” flunssan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3,478
Jep, varovaisen optimistinen ja realistinen on ehkä just hyvä nyt! Ei se ylidramaattisilla kauhukuvillakaan parane!

Eikä kinastelemalla kuka mitäkin millon sanoi, ja oli vääräs tai oikees...?

Tilanteet muuttuvatkin, kuten täälkin todettua.
Mä lopetan tän nyt tähän ja edelleen toivotaan parasta kaikille! 👍
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,807
Pesäpallossa kannattaa käyttää Trumpin kehittämää logiikkaa. Euroopasta ei saa lentää jenkkeihin, paitsi Briteistä. Trumpin mielestä kyseessä on niin älykäs virus, että se osaa tunnistaa valtioiden rajat. Eiköhän se Trumppi osaa samalla kertoa koronavirukselle uusista rajoituksista. Britannian lisäksi pesäpallokatsomot virusvapaaksi.
 
Viestejä
11,773
No Trump rakensi UK:sta samalla kätevästi näennäisen karanteenihuoneen USA:han, koska rajoitus koskee 2 viikon sisään Schengen alueella oleskelleita, mutta ei sentään vaatinut, ettei saa tavata brittejä sinä aikana ...
 
Viestejä
1,671
Jos härkäjuhlijat eivät halua välittää mahdollista uhkista, niin eipä futismatsin katsojakieltäjiä tarvitse rinnastaa näiden leväperäisyyksiin!
Joten kyllä pitäisi olla sulkemisen hyödyt kirkkaana ajatuksissa, hei haloo!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,357
Yli 500 hengen tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. T. Sanna Marin

Elikäs lasketaanko urheilutapahtumia tilaisuuksiksi?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös