Supervuoro Verkkolehti »

Konsta Kurikan siirto Jymyyn

Hiukkahikeä

No tuohan on sitten ihan selvä juttu. Eiköhän myö palstalle ilkeämielisiä juttuja kirjoittaneet, sekä IPV:n puolesta asiaa välimieskäsittelyyn hakeneet vedetä sanamme ja hakemuksemme pois, kun syykin Jymyn ja Kurikan käyttäytymiselle löytyi.

En minä nyt ainakaan osaa havaita, kuka olisi ollut ilkeämielinen tai jotain tämän suhteen. Mielenkiintoista tuossa on tosiaan se, mikä ratkaisu tuohon tulee.
Eikä tuosta Jymyn aktivoitumisesta osaa siitäkään sanoa, että missä vaiheessa se on tapahtunut, eli käytännössä milloin siis Tuikka on tehnyt sopimuksen Tahkon kanssa ja ilmoittanut siitä Jymylle. En sokeana puolusta tässä Jymyä, mutta eihän tuotakaan seikkaa tiedä muut kuin ne, jotka ovat sisäpiirissä.
 
Viestejä
1,360
Aika metkaa. Käyttäjän @Observer henkilökohtaiset mielipiteetkö on Sinun mielestä esitettynä jollain Lipon/Lippojunioreiden mandaatilla, ja ne voi sitten tuolla argumentilla mitätöidä?
Mistä tässä tiedetään, että kuinka hyvä seurajohtaja @Observer olisikaan?

Tahallaanko ymmärrät väärin? 😊 No annan rautalangasta. Jos tämän palstan Oulun Lipon kovin fani ja edellisvuosien Lipon seurajohtajien sokein puolustaja kritisoi nyt jonkun toisen joukkueen johtoa sellaisista asioista, jotka on ihan lillukanvarsia Lipon lähivuosien sekoiluihin verrattuna, niin kyllä se koomista on.
 
Viestejä
1,360
Ei tässä Kurikan tapauksessa varmaankaan Meidän Jymy ole väärää tehnyt. Jos Kurikan puolelta on sanottu, että ei ole sopimusta mihinkään, niin pakkohan siihen on luottaa. Jos sopimus sitten IPV:n kanssa onkin ollut voimassa, niin Sotkamon ja Kurikan välinen sopimus ei ole ja Kurikka on IPV:n pelaaja sopimuksen mukaisesti. Missään tapauksessa Sotkamon tekemä sopimus ei kumoa Imatran tekemää sopimusta, jos sellainen on olemassa.

Tietysti on selvää, että Kurikka ei tällaisen jälkeen Imatralla pelaa kun välit ovat menneet, mutta jos joku luulee että Sotkamo sitten vain maksaa jonkun nimellisen tonnin ja Kurikka siirtyy, niin eihän se niin mene. Sotkamo maksaa silloin sen, minkä Imatra haluaa, jos Sotkamo pelaajan edelleen haluaa. Jos sopimus Imatralle on voimassa, niin Imatra voi istuttaa Kurikkaa vaikka penkillä koko kauden niin halutessaan.

No, pesiksessä tauko on pitkä, joten kiire ratkaisulle ei sinänsä ole.
 
Viestejä
208
Jos tilanne on se, että Kurikalla olisi ollut jonkunlainen sopimus IPV:n kanssa ja silti tekee sopimuksen Jymyyn, en ymmärrä miten Sotkamo joutuisi tässä skenaariossa maksumieheksi. En tiedä, millainen tilanne todellisuudessa on mutta eihän se Jymyn vika ole jos pelaaja antaa ymmärtää että on vapailla markkinoilla.
 
Viestejä
435
Miten teidän oikeustaju menee sellaisessa tilanteessa, että alle 18-vuotiaan pelaajan viralliseksi edustajaksi ilmoittautunut henkilö tekee seuralle sopimusehdotuksen, millä pelaaja jatkaa seurassa ja ehdotuksen saatuaan seuran edustaja hyväksyy sen eli hyväksyy pelaajan edustajan tekemän ehdotuksen. Onko silloin syntynyt sopimus?
 
Viestejä
55

Ei, sitte ois, jos samat asiat on paperilla ja pojan allekirjoitus siinä (plus vanhempi, jos alaikäinen). Tuo muu on pelkkää neuvotteluja, ja siinä vaan käyty ehdot läpi millä sopimus voidaan tehdä.
 
Viestejä
3,179
tämä välimies käräjöinti sovittu mahdollisessa ipv:n ja Konstan välisessä sopimuksessa, onko?

Vai onko välimiessovittelu liiton säännöissä määrätty epäselvyyksien ratkaisukeinoksi?

Pesäpalloliiton työsuhteisen pelaajasopimuksen ehdoissa on määritelty seuraavasti:

"Tästä sopimuksesta johtuvat riitaisuudet ratkaistaan vaihtoehtoisesti:
- ensisijaisesti työnantajan ja pelaajan välisillä neuvotteluilla
- työnantajan ja pelaajan välisillä neuvotteluilla, joihin osallistuu myös seuran luottohenkilö
- Pesäpalloliiton toimintasäännöissä tai kilpailumääräyksissä määrätyistä asioista niissä päätetyllä tavalla, josta voi valittaa Urheilun oikeusturvalautakunnalle
- muissa asioissa välimiesmenettelystä annetun lain mukaisesti yksijäsenisessä välimiesmenettelyssä. Jos osapuolet eivät pääse yksimielisyyteen välimiehestä, nimeää Pesäpalloliiton puheenjohtaja välimiehen."

Eli "sopimuksesta johtuvat riitaisuudet" ja viimeisen kohdan "muissa asioissa" viitannee tämän tyyppisiin tilanteisiin. Ja näissä noudatetaan välimiesmenettelyä.
 
Viestejä
3,179
Miten teidän oikeustaju menee sellaisessa tilanteessa, että alle 18-vuotiaan pelaajan viralliseksi edustajaksi ilmoittautunut henkilö tekee seuralle sopimusehdotuksen, millä pelaaja jatkaa seurassa ja ehdotuksen saatuaan seuran edustaja hyväksyy sen eli hyväksyy pelaajan edustajan tekemän ehdotuksen. Onko silloin syntynyt sopimus?

Ilman muuta on syntynyt työsopimus, kun tarjous on hyväksytty. Työsopimuslain mukaan työsopimus voidaan tehdä vaikka suullisesti tai tässä tapauksessa ilmeisesti sähköpostilla. Laki ajanee edelle, vaikka liiton säännöissä lukisi, että sopimus on tehtävä kirjallisesti liiton lomakkeelle. Määrämuotoisuuden noudattamatta jättäminen vaikuttanee enintään edustusoikeuteen.
 
Eikä ole! Vaikka tunnut olevan ay väkeä, niin tässä tapauksessa ei työsopimuslakeja käytetä.
 
Viestejä
1,360
Miten teidän oikeustaju menee sellaisessa tilanteessa, että alle 18-vuotiaan pelaajan viralliseksi edustajaksi ilmoittautunut henkilö tekee seuralle sopimusehdotuksen, millä pelaaja jatkaa seurassa ja ehdotuksen saatuaan seuran edustaja hyväksyy sen eli hyväksyy pelaajan edustajan tekemän ehdotuksen. Onko silloin syntynyt sopimus?

Kurikka on jo pitkään ollut täysikäinen. Mutta noin muuten, tuota itsekin pohdiskelin jo aiemmin. Jos minä ilmoittaudun vaikkapa Matias Litmasen viralliseksi edustajaksi, niin kait seura sen jotenkin tarkistaa? Ja jos ehdotus sopimuksesta hyväksytään, se on silloin jo sopimus. Käsittääkseni tämä lupaus on Imatralla ihan sähköpostilla.

Työsopimus on muuten eri asia kuin edustusoikeus. Työsopimus voi olla vaikka Puijon Pesikseen ja edustusoikeus Haminan Palloilijoihin. Eli siis liitto voi määrätä edustusoikeuden ilmoittamisesta/sopimisesta erikseen, mutta ei voi kävellä työsopimuslain yli. Tietenkään.
 
Viestejä
1,385
Ei Sotkamo tietenkään joudu maksumieheksi, jos ei halua. Mutta jos nyt oletetaan, että sopimus olisikin Imatralle ollut, niin silloin tietysti Jymy joutuu jotain korvaamaan, että sopimuksen alaisen pelaajan saavat vanhasta seurasta hankittua. Näinhän tämä menee muissakin palloilulajeissa, vaikkei kai mitään virallisia siirtokorvauksia olekaan enää.

Mä en usko, että tietenkään Imatralla mitään virallista sopimuspaperia on allekirjoitettuna. Tällöinhän asia olisi ihan selvä, ja Sotkamon/Kurikan olisi pakko suostua siirron ehdoista neuvottelemaan. Jostain suullisesta tai epävirallisemnasta viestinnästä(sähköposti yms) tässä nyt on kyse.

Ei tässä kukaan halua Kurikalle nyt mitään pahaa tai istuttaa penkillä. Kyllä hän pelaa ensi kesänä Sotkamossa ja kaikkea hyvää hänelle jatkoon. Silti tässä nyt jotain epäselvää on, ja hyvä, että homma tutkitaan ja keissi saa oikeudenmukaisen ratkaisun.
 
Luulenpa, että homma tulee menemään näin. Välimies toteaa Kurikalla olevan voimassa olevat pelaajasopimukset sekä IPV:n että SoJyn kanssa, joista IPV:n kanssa ensimmäisenä. Näin ollen pelaajan edustusoikeus on IPV:llä, jossa Kurikka ei halua pelata. Jotta Kurikka pääsee pelaamaan, IPV velvoittaa hänet maksamaan sopimusrikkomuksesta edustusoikeuden siirron edellytyksenä IPV:lle x t€. Sotshi kuittaa tämän summan Kurikan puolesta ja asia on pois päiväjärjestyksestä. Matka jatkuu.
 
Viestejä
9
...IPV velvoittaa hänet maksamaan sopimusrikkomuksesta edustusoikeuden siirron edellytyksenä IPV:lle x t€. Sotshi kuittaa tämän summan Kurikan puolesta ja asia on pois päiväjärjestyksestä. Matka jatkuu.

Olen samaa mieltä Pystärilaaka - kirjoittajan kanssa. Aiempi voimassa oleva sopimus pätee. Rikkomusrahat IPV:lle ja Kurikalle Jymyn paita ja Tuikan? paikka.

Mitä me tästä opimme?
Neuvottelipa itse tai edustaja tai manageri niin kannattaa varmistaa ensin nykyisen sopimuksen tilanne ja sen voimassaoloaika!
 
Viestejä
129
Moikka!

On teillä juttua, mutta onhan aihekin näköjään suuresti kiinnostava. Mut, eiks ole hito vaikee tietää mitä oikeesti kirjottais kun ei tiedä jutusta, sanoisin yhtään mitään.

Onhan täällä näköjään yksi tietäjä joka on jutusta hyvin suuresti perillä, en tosin tiedä miksi? Oli hyvä, että tänään tuli selvitys myös tuohon välimiesasiaan, ei tartte siihen miun puuttua. Tänään näköjään jutut myös suuresti muuttaneet luonnettaan.

Sopimus! Mikä on sopimus?
Pelaajasopimus! Minkähän takia se tulee tehdä? Kuka tietää?

Katotaahan mitä tänne vielä päivän mittaan tulee, jos mie jotain antasin ajatuksia, jos jos...
 
Mun on ainakin helppo tunnustaa, etten tiedä koko asiasta yhtään mitään. Kunhan olen tässä lukenut ihmisten postauksia ja spekuloinut ihan maalaisjärjellä. :ROFLMAO: Mutta siis onko tänään tullut joku päätös hommaan? Olis kiva tietää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös