Supervuoro Verkkolehti »

Konsta Kurikan siirto Jymyyn

Viestejä
995
Tuskimpa Kurikalla enää mitään kiinnostusta IPV:ssä pelaamiseen olisikaan. Eivätkä sopimukset pesäpallossa ole ennenkään mitään merkinneet.
 
Viestejä
1,385
Sopimuksia on vasta silloin kun nimet on paperissa (liiton paperissa), joten kannattaa nyt rauhoittua vähän ja olla morkkaamatta täällä ketään. Asioilla tapaa olla vähintään kaksi puolta ja asianosaiset tietää missä mennään. Nyt ollaan ns. laukalla.
Ketäs olen morkannut? Laita vaan rohkeasti lainaus, jos löydät. Noin muuten olet väärässä, suuölinen sopimus on yhtä pätevä, vaikka vaikea todistaa.
 
Viestejä
2,807
"Seura ja pelaaja voivat tehdä keskenään kirjallisen pelaajasopimuksen (työsuhteinen/ei-työsuhteinen)
korkeintaan viideksi (5) sopimusvuodeksi kerrallaan. Kuitenkaan alle 18-vuotias pelaaja ei saa tehdä yli
kahden (2) vuoden pituista pelaajasopimusta. Myös sopimukseen tehtävät muutokset on tehtävä kirjallisesti".

Tuo teksti on liiton kilpailumääräyksistä. Jos Imatralla ei osata tehdä kirjallisia sopimuksia, niin seurajohto voi kävellä peilin eteen. Suulliset puheet pitää aina pystyä todistamaan, se voi olla vaikeaa jopa Imatran seurajohdolle.
 
Viestejä
1,733
Totta kai pelaa. Jos sopimus katsotaan olleen Imatralle ensin, niin siirto vaatii jotain kompensaatiota, josta sitten seuraavaksi neuvoteltaisiin varmaan.

Ei pelaa vaikka katsottais miten. Korvausasioihin en ota kantaa jos tämä case päätyy siihen että sopimus ipv:n kanssa oli jollain muotoa tehty.
 
Viestejä
435
"huhupalstalla" menee nyt puurot ja vellit hieman sekaisin ;) Tapaus on edennyt välimiesmenettelyyn, mutta se ei ole oikeusprosessi. Toki tilanne voi siihenkin edetä, mutta tässä vaiheessa ei ole olemassa oikeusprosessia.

Sotkamo on eilen sopimuksen julkaissaessaan ollut tietoinen välimieskäsittelyn alkamisesta.

Seuran ja pelaajan välillä on lähes aina oma sopimus, jossa on tarkemmin määritelty sopimussisältö. Pesäpalloliiton sopimuskin pitää olla, jotta saa pelioikeuden mm. superpesikseen.

HTT:n tietotoimiston mukaan saaga on edennyt varsin hassusti pattitilanteeseen eli Kurikan manageri on itse antanut ehdot IPV:lle, jotka seura on hyväksynyt ja tämän tiedon saatuaan samainen manageri on alkanut kauppaamaan pelaajaa ainakin Sotkamoon ja Joensuuhun. Jos tämä todellakin pitää paikkansa niin melkoista touhua :D
 
Viestejä
11
Ketäs olen morkannut? Laita vaan rohkeasti lainaus, jos löydät. Noin muuten olet väärässä, suuölinen sopimus on yhtä pätevä, vaikka vaikea todistaa.

Yleisellä tasolla kyseessä on työsopimus (pelaajasopimus), jossa työnantajan ja työtä haluavan työntekijän välillä sovitaan työehdoista rekrytointitilanteessa. Työsopimus (kirjallinen tai suullinen) ei ole Suomessa orjasopimus eli aina lain mukaan vahvemmassa asemassa oleva työntekijä voi olla vastaanottamatta työpaikkaa, vaihtaa työpaikka tai olla tekemättä työtä, jos niin päättää - työsopimuksesta huolimatta. Itsekin olen jättänyt ottamatta työpaikan vastaan (kirjallisesta sopimuksesta huolimatta) kun sain paremman työtarjouksen.

Kilpaurheilun joukkuelajeissa pätee tämän ohella lajiliiton kilpailusäännöt - eli pelaaja pääsee harjoittamaan työsopimuksen mukaista ammattiaan vain, jos pelaajan edustusoikeus on lajiliiton kilpailusääntöjen mukainen.

Kilpailusäännöissä todetaan;

"12.1 Pelaajasopimus
Pelaajasopimukset on tehtävä PPL:n laatimalla pelaajasopimuslomakkeella. Alle 18-vuotiaiden pelaajasopimuksessa on oltava myös huoltajan allekirjoitus. Superpesiksessä ja miesten Ykköspesiksessä pelaajasopimukset ovat pakollisia. Pelaajasopimusvuosi päättyy 30.9. "

Joten suullinen sopimus ei ole pätevä edustusoikeuden syntymiselle. Kun pelaajasopimusvuosi päättyy ja kirjallista sopimusta ei ole, on pelaaja vapaa allekirjoittamaan uuden seuran kanssa pelaajasopimuksen, jonka perusteella edustusoikeus taas siirtyy.
 
Viestejä
1,385
Nuo kilpailusääntö-otteet eivät nyt liity tähän mitenkään. Totta kai lopullinen sopimus pitää olla paperilla. Se ei tarkoita, etteikö suullinen sopimus silti olisi sitova. Sitä tässä nyt selvitellään, oliko näin, ja mitä siitä seuraa, jos oli. Kurikka pelaa Sotkamossa, mutta kai siitä ollaan yhtä mieltä, että kompensaatio tarvitaan, jos sopimusrikko on tapahtunut?
 
Viestejä
1,385
Ei pelaa vaikka katsottais miten. Korvausasioihin en ota kantaa jos tämä case päätyy siihen että sopimus ipv:n kanssa oli jollain muotoa tehty.
Olen valmis lyömään aika ison vedon, että Konsta pelaa Sotkamossa, kuten väitin. Otatko vastaan?
Edit: My bad, kävin tarkistamassa sen alkuperäisen, ja olin tosiaan siellä lukenut huonosti sen viestin, johon vastasin, joten vastaukseni oli epämääräinen. Mutta koko ajan olen ollut sitä mieltä siis, että peliosoitteeseen tällä ei vaikutusta, vaan korvauksista nyt kysymys. Näkyy muissa viesteissä kyllä.
 
Viestejä
435
Kurikka pelaa tulevana suvena Sotkamossa, siitä varmasti kaikki ovat samaa mieltä. Mielestäni tämä case pitää puida tarkasti läpi, jotta tästä ei tule ennakkotapausta tulevaisuuteen tavasta tehdä sopimus jonnekin ja sen jälkeen alkaa sorvaamaan parempaa sopimusta menestysalttiimpaan seuraan :)

Onko jollakin tarkempaa tietoa, pitääkö pesäpallossa agentilla / asianhoitajalla olla toimintaansa koulutus tai liiton hyväksyntä futiksen ja lätkän tavoin?
 
Viestejä
11
Nuo kilpailusääntö-otteet eivät nyt liity tähän mitenkään. Totta kai lopullinen sopimus pitää olla paperilla. Se ei tarkoita, etteikö suullinen sopimus silti olisi sitova. Sitä tässä nyt selvitellään, oliko näin, ja mitä siitä seuraa, jos oli. Kurikka pelaa Sotkamossa, mutta kai siitä ollaan yhtä mieltä, että kompensaatio tarvitaan, jos sopimusrikko on tapahtunut?

Rahaa ei tule liikkumaan tässä Kurikka -gatessa seurojen välillä. Mielipahasta kun ei saa korvausta.
 
Viestejä
1,385
Rahaa ei tule liikkumaan tässä Kurikka -gatessa seurojen välillä. Mielipahasta kun ei saa korvausta.
Voi olla, että ei, mutta sitä ei ratkaise se, missä Kurikka pelaa. Sulla on tässä nyt tarve keulia ja lällätellä, mutta on edelleen ihan mahdollista, että kaikki siirtoon liittyvä ei ole ihan vielä taputeltu.
 
Viestejä
1,811
Jotenkin tässä Case Kurikassa tulee mieleen, että "pelaaja-agentti" on vedättänyt seuroja omaan pussiinsa ja lahjakas nuori pelaaja on joutunut ilman omaa syytään kiistakapulaksi. Jos joku tässä laitetaan maksumieheksi, niin olkoon se sitten pelaaja-agentti.
 
Viestejä
551

Keitä ne on nämä "agentit"? Ei oo vielä vastaan tullu, tai mistä sen tietää.
 
Viestejä
2,807
Minä odotan faktoja näkyville case Kurikassa. Mielensäpahoittajia on liikkeellä ihan tarpeeksi. Kurikan sopimuksista on vastuussa pääosin Kurikka itse, jos ei ole holhouksen alainen. Susanna Puisto rikkoi vuonna 2013 kirjallisen pelaajasopimuksen Jyväskylän Kirin kanssa, halutessaan Poriin pelaamaan. Välimiestä käytettiin, Puisto hävisi, sen jälkeen käräjillä uhkailtiin, lopputuloksena kirjallisesta sopimuksesta huolimatta muutaman tonnin korvaus Jyväskylälle ja Puisto pelasi (loppukauden) Porissa.
 
Pallo muuntajalle

Kainuun Sanomissa on aukeaman juttu Kurikasta. Muutama poiminta siitä:
- Kurikka sanoo, että on tosiasia, että hänellä ei ole minkäänlaista sopimusta ollut IPV:n kanssa
- Kurikka olisi itse halunnut hoitaa asian sovinnolla, mutta kun IPV lähtenyt tälle linjalle, aikoo katsoa loppuun asti sitten riidellen
- Kurikan mielestä mitään keskeneräistä ei ole - ja jos onkin, se on päivissä ohi

JOS IPV:llä olisi sopimusasiakirja laittaa pöytään, ei tässä pisteessä varmasti oltaisi. Kuulostaa myös erikoiselta, että oltaisiin välimiesoikeudessa, jos Kurikan mielestä homma on hetkessä selvä. Ellei sitten käsittely ole alkanut jo kuukausi sitten, sillä eivät tuollaiset päätökset viikossa tule.

Kun tätä tilannetta ja Kurikan sekä IPV:n asetelmaa ajattelee, niin todennäköisin skenaario on omasta mielestäni:
- IPV tietää, että Kurikka on haluttu pelaaja syksyllä ja haluaa hänet kiinnittää mahdollisimman aikaisin.
- Molemmat osapuolet tietävät, että Kurikan ei kannata kesällä IPV:n kanssa nimeä papereihin näin ollen laittaa.
- IPV kyselee Kurikalta "jos maksetaan oikeaa, eikä junnupalkkaa, ootko kiinnostunut jatkosopimuksesta?" ja Kurikka sanoo kesken kauden siihen jotain "joo, voishan se olla ihan hyvä"
- IPV on nyt sitten mielestään sopimuksen saanut, kun Kurikka on jossain vaiheessa jotain positiiviseksi vastaukseksi tulkittavaa vastannut
=> oikeasti mitään pätevää sopimusta ei ole, mutta IPV tiesi että ainoa sauma sopimukseen oli tällainen
 
Viestejä
448
Tuo edellinen on täysin hatusta vedettyä. Ei kukaan lähde riitelemään ellei ole jotain selkeää aihetta. Turhaa on tässä spekuloida, minkä vuoksi IPV on riitauttanut asian, mutta jotain perustetta varmasti on. Kurikka taas ei voi kertoa mitään muuta, kuin sen, jonka mainitsi ja näillä mennään.
 
En ole mitään muuta väittänytkään, että sen hatustani vetäisin.

Toinen lauseesi taas yksiselitteisesti ei pidä paikkaansa. Ihmiset riitelevät joka jumalan päivä aivan turhaan kaikesta tämän pallon päällä, ilman mitään selvää aihetta.

Spekulaatiot taas ovat vähän niin kuin tällaisten foorumien idea ja spekulaatiota on jo aika monta sivua kasassa :)

Mitä taas Kurikka sanoi, niin hänhän meni todella paljon pidemmälle kuin mitä hänen olisi tarvinnut. Kurikka olisi voinut sanoa (ja keskimäärin tällaisessa tilanteessa henkilö niin kommentoikin), että asia on kesken, mutta omasta mielestään on oikeassa.

Sen sijaan Kurikka sanoi, että yhtään minkäänlaista sopimusta ei ole olemassa ja se on fakta. Kova juttu lähteä julkisesti lehteen tietoisesti valehtelemaan.

Erimielisyys asiassa on olemassa, se nyt on ihan molempien osapuolten myöntämä fakta. Tuon Kurikan kertoman perusteella pidän kuitenkin mahdottomana, että IPV nyt pöytälaatikosta kaivaisi allekirjoitetun kirjallisen sopimuksen.
 
Viestejä
282
Kainuun Sanomissa on aukeaman juttu Kurikasta. Muutama poiminta siitä:
- Kurikka sanoo, että on tosiasia, että hänellä ei ole minkäänlaista sopimusta ollut IPV:n kanssa
- Kurikka olisi itse halunnut hoitaa asian sovinnolla, mutta kun IPV lähtenyt tälle linjalle, aikoo katsoa loppuun asti sitten riidellen
- Kurikan mielestä mitään keskeneräistä ei ole - ja jos onkin, se on päivissä ohi

JOS IPV:llä olisi sopimusasiakirja laittaa pöytään, ei tässä pisteessä varmasti oltaisi. Kuulostaa myös erikoiselta, että oltaisiin välimiesoikeudessa, jos Kurikan mielestä homma on hetkessä selvä. Ellei sitten käsittely ole alkanut jo kuukausi sitten, sillä eivät tuollaiset päätökset viikossa tule.

Kun tätä tilannetta ja Kurikan sekä IPV:n asetelmaa ajattelee, niin todennäköisin skenaario on omasta mielestäni:
- IPV tietää, että Kurikka on haluttu pelaaja syksyllä ja haluaa hänet kiinnittää mahdollisimman aikaisin.
- Molemmat osapuolet tietävät, että Kurikan ei kannata kesällä IPV:n kanssa nimeä papereihin näin ollen laittaa.
- IPV kyselee Kurikalta "jos maksetaan oikeaa, eikä junnupalkkaa, ootko kiinnostunut jatkosopimuksesta?" ja Kurikka sanoo kesken kauden siihen jotain "joo, voishan se olla ihan hyvä"
- IPV on nyt sitten mielestään sopimuksen saanut, kun Kurikka on jossain vaiheessa jotain positiiviseksi vastaukseksi tulkittavaa vastannut
=> oikeasti mitään pätevää sopimusta ei ole, mutta IPV tiesi että ainoa sauma sopimukseen oli tällainen

Hienoa, että Kurikka on ottanut kantaa aiheeseen. Kukaanhan ei kyseenalaista Kurikan tekemisiä tässä, vaan nimenomaan "agentin". Kurikalla on sellainen.
IPV on esittänyt tarjouksen Kurikan tiimille, jonka agentti on hyväksynyt. Tästä on olemassa, ymmärrykseni mukaan, sähköpostit, tekstiviestit ja savumerkit. Aklekirjoitettua sopimusta ei ole.

Tämän jälkeen on tapahtunut jotain, mitä varmaan kukaan ei tiedä. Ja ehkä tässä siitä kinastellaan.

Kuten sanottua, poikahan pelaa Sotkamossa ensi kaudella. Onnittelut siitä, sekä Sotkamolle, että Kurikalle.

K.o. agentille/asioidenhoitajalle elinikäinen kielto neuvotella sopimuksia - kiitos.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös