Supervuoro Verkkolehti »

Kolmen kopin kuolema

Viestejä
1
Näkisin mielelläni yhden superpesis ottelun, jossa kokeillaan kolmen kopin kuolemaa. Tarkoittaa sitä, että kun tyhjään kenttään nostetaan kentällemenolyönniksi koppi kolmannen kerran samassa vuoroparissa niin kolmannesta kopinnostosta tulee tekninen kuolema. Uusi järjestelmä vapaasta ylihyppäämisestä näivettää sisäpelin muutaman pelaajan tehtäväksi. Tätä kolmen kopin kuoleman vaikutusta sisäpeluuttamiseen voitte mutustella aivan vapaasti ja miettiä miten se vaikuttaisi joukkueen peluuttamiseen.
 
Viestejä
3,498
Nämä ideat nousevat säännöllisin väliajoin esiin. Ne kuitenkin hylätään siksi, ettei peliin haluta enää yhtään erikseen laskettavia asioita lisää häiritsemään sisällä olevaa joukkuetta, ulkona olevaa joukkuetta, tuomareita, kirjuria ja ennen kaikkea yleisöä, josta suuri osa on nykyisistä säännöistäkin ulkona kuin lumiukko.
 
Viestejä
3,179
Koppi on koppi ja palo on palo, ei niitä pidä sekoittaa keskenään. Kuolema onkin jo asia erikseen.

Mutta takaisin sääntöihin. Vapaa välistäjättö on ehkä kaikkien aikojen huonoin sääntö koko pesäpallon historiassa. Äkkiä ei tule mieleen mitään huonompaa.
 

mutustelija

Helpostikin voisi syntyä tilanne, jossa vaikkapa jo neljän ensimmäisen lyöjän jälkeen taululla on 2 paloa ja 2 koppia alla ja seuraavalla lyöjällä viimeinen lyönti, niin mitä mahdollisuuksia lyöjälle jää siinä vaiheessa, kun ulkopeli tietää, että lyöjä ei voi kuin maihin laittaa palloa ja UP voi tulla niin lähelle karvaamaan, että kaikista mahdollisista lyönneistä tulee aina palo? Ja jos kuvitellaan, kyseessä oleva lyöjä on sellainen, jonka yli pitäisi päästä ja jäljellä olisi useampi, joka voisi tämän jälkeen vielä yrittää kentällemenoa, niin kyllä siinä se sisäpeli näivettyisi vielä enemmän.
 
Viestejä
198
Ei! Ei pelistä ei pidä tehdä yhtään monimutkaisempaa sillä, että palojen lisäksi alettaisiin koppeja laskemaan. Unohtakaa nyt hei jo tämä ehdotelma.

Sen sijaan olen vapaa välistäjättö on sääntönä varsin tervetullut. Teille jotka väitätte, että nyt jatkossa ei pelata kuin 1-5+jokerit niin vastaan, ETTÄ...

A. Niin toimii osa joukkueista jo nykyään. Saadaan turha kopittelu vähemmälle.

ja B. Kun vapaa välistäjättö sääntö viimeksi oli voimassa pelasi ehkä jopa useampi joukkue puhtaasti kahdella kärjellä, kuin esim päättyneellä kaudella. Tahko ja Pattu nyt vaikka esimerkkinä.

Mutta turhaan me tästä kinataan. Palataan asiaan vaikka kauden 2020 puolivälissä ja katsotaan mihin suuntaan peli on kehittynyt.
 
Viestejä
880
Kaikki mitä @RakkaudestaLajiin sanoi. Lisäksi aloittaja menee metsään jo ensimmäisessä lauseessaan. Kausi pelataan yksillä säännöillä. Mitään yhden pelin kokeiluja ei voida, tai siis, ei pidä tehdä. Jos jotakin kokeillaan, tulee se tehdä hallissa, jossa sarjapisteet eivät ole jaossa, tai järjestää ylimääräinen näytösottelu näille mielellään näkijöille. Voitte keksiä siihen omat säännöt vaikka ihan alusta asti!

Helsingin johonkin vuosien takaiseen Töölön stadionin otteluun päätettiin, että kun rajalyönti meneee johonkin tiettyyn paikkaan asti, niin kentällä olevat pelaajat saavat kävellä kunnarin. Kaikki muistanevat, millainen pelleily siitä seurasi. Onneksi kyseessä taisi sentään olla Itä-Länsi, vai muistanko aivan väärin?
 
Viestejä
147
Luulin, että tämä aihe käytiin tällä palstalla jo kesällä, kun joku keksi ehdottaa tällaista nerokasta Kuuden haavan + kolmen palon-sääntöä. Ja kuvittelin, että kun sääntö vapaasta väliinjätöstä tuli, jätettäisiin tällaiset "x- määrä haavoja --> palo" -haikailut sikseen, mutta ei.

@RakkaudestaLajiin asian tosiaan jo kiteyttikin. Vapaa välistäjättö on ihan tervetullut uudistus ensi kaudelle, ensi kauden jälkeen ollaan taas viisaampia, että oliko tuo sitten kaivattu sääntöuudistus vai eikö.
 
Viestejä
1,232
Kaikki lajissa syvemmällä olevat kannattaa vapaata välistäjättöä, äänekkäät ymmärtämättömät ja/tai vanhojen aikojen kaipuussa elävät nostagikot vastustaa.

Karkeasti näin menee jakolinja
 

Tosi

Kaikki lajissa syvemmällä olevat kannattaa vapaata välistäjättöä, äänekkäät ymmärtämättömät ja/tai vanhojen aikojen kaipuussa elävät nostagikot vastustaa.

Karkeasti näin menee jakolinja
OLETKO sitä mieltä, että pesäpallo on monipuolisten pelaajien peli edelleen?
Mielestäni se ei sitä enää ole ja ensi kesänä nykyistäkin vähemmän
 
Viestejä
3,179
Kaikki lajissa syvemmällä olevat kannattaa vapaata välistäjättöä, äänekkäät ymmärtämättömät ja/tai vanhojen aikojen kaipuussa elävät nostagikot vastustaa.

Karkeasti näin menee jakolinja

Todella ärsyttäviä nämä "oikeassa olijat". Pitävät muita aivan tyhminä ja panettelevat täällä, vaikka oma lajiymmärrys taitaa olla aika hukassa ja kokemuskin voi olla aika paljon vähäisempää kuin monen vastakkaista mieltä olevan. Tietysti näin saa itseluottamusta. :ROFLMAO:

Tässäkin sääntömuutoksessa on päätöksenteossa outoja piirteitä, kuten esim:
  • Kysytään pelinjohtajilta kantaa tällaiseen asiaan. Totta kai saadaan mielipiteitä, jotka helpottavat entisestään pelinjohtajan hommaa. Muutokset pitäisi tehdä perusteellisen lajin tulevaisuuskuvan tarkastelun näkökulmasta.
  • Jotkut tavalliset laji-ihmiset pääsevät osallistumaan muita enemmän päätöksentekoon, jos sattuu kuulumaan sisäpiiriin. Isolta osalta seuroja ja laji-ihmisiä ei ole kysytty yhtään mitään, varsinkin jos sattuu olemaan väärää mieltä.
  • Systemaattinen erilaisten vaihtoehtojen punnitseminen, testaaminen ja vertailu puuttuu täysin.
  • Kukaan ei tunnu näkevän isoa kuvaa: vaikutus lajin kiinnostavuuteen katsojan kannalta, pelin laadulliseen kehitykseen, junioripelaajien tulevaisuudenkuvaan...
Näin ollen kaikki sääntömuutokset menevät siihen suuntaan, mitä tietyt ihmiset/ seurat ovat mieltä, höystettynä sopivalla hännystelijäporukalla. Saadaan luotua mielikuva, että "yleinen mielipide näyttää olevan..."
 
Viestejä
970
Koppi on koppi ja palo on palo, ei niitä pidä sekoittaa keskenään. Kuolema onkin jo asia erikseen.

Mutta takaisin sääntöihin. Vapaa välistäjättö on ehkä kaikkien aikojen huonoin sääntö koko pesäpallon historiassa. Äkkiä ei tule mieleen mitään huonompaa.
Vaikka minun "pesishistoriani" ei yllä kuin kymmenen vuoden taakse, olen kyllä aivan samaa mieltä. On vaikea kuvitella mitään huonompaa "uudistusta". Mutta jospa Huotari nyt ainakin on tyytyväinen. Ja voihan sitä aina tuuletella. Kova on yritys hienon pelin pilaamiseksi.
 
Viestejä
428
Lipsahdin oudolle sivulle, mutta on minullakin mielipide tästä jutusta😉. Ei yhtään lisää laskemisia, kopit ekalla ja kopit vikalla, niiden määrät ja ehkä vielä laittomatkin omalle sarakkeelleen😎.Välistä jättö on hyvä juttu, pelataanhan nytkin 6 yrittää, ei pääse, 7 välistä, 8 ei pääse, 9 välistä. Sitten alkaa peli, turhaa ajan hukkaa ja pitkästyttävää katsella. Mieluummin välistä jättö kuin teennäiset lisälaskuongelmat😇😇
 
Viestejä
3,179
Lipsahdin oudolle sivulle, mutta on minullakin mielipide tästä jutusta😉. Ei yhtään lisää laskemisia, kopit ekalla ja kopit vikalla, niiden määrät ja ehkä vielä laittomatkin omalle sarakkeelleen😎.Välistä jättö on hyvä juttu, pelataanhan nytkin 6 yrittää, ei pääse, 7 välistä, 8 ei pääse, 9 välistä. Sitten alkaa peli, turhaa ajan hukkaa ja pitkästyttävää katsella. Mieluummin välistä jättö kuin teennäiset lisälaskuongelmat😇😇

Onko joku väittänyt, että nykyiset säännöt ovat hyvät? :D
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös