Supervuoro Verkkolehti »

Kiteen Pallo-90 2020

Viestejä
116
Minnekähän nämä juniorit siirtyvät?Muualla kuin Kiteellä eivät sovi superissa kokoonpanoon.Enemmän heitä Kiteellä arvostetaan kuin muualla.

Joku ykkössarjaseura olis paras vaihtoehto näillekin pojille.

Itä-Suomessa tuntus tällä hetkellä olevan useassa seurassa, Joma, IPV, Kitee ja Savon seurat paljon nuoria 16-20 v. pelimiehen alkuja joille Superi on vielä hieman liian kova, mutta suomari liian heppoinen sarja pelata.

Harmi vaan että alueella ei ole muita ykkösen seuroja jossa pelaajia voisi kehittää. Ainoastaan Kuopio joka tuntuu vuosi vuoden perään hakevan omat vahvistuksensa muualta kuin Itä-Suomesta, ellei tulevalle kaudelle ole suunta muuttumassa.

Jokaisella seuralla tietysti oma edustusjoukkue tärkein jota viedään eteenpäin, mutta entä jos useammalla seuralla olisi yhteinen farmiseura jonne voisi pistää junnuja korkoa kasvamaan. Ensin nostamaan joukkue suomarista ykköseen ja jatkossa kehittämään yhteisesti pelaajia ykkösessä.

Esim. mallia Juva johon on jo parina kesänä kerääntynyt vanhempia pelaajia useasta Itä-Suomen seurasta.

Ellei sitten Kiteen kolmikon lähtö enteile samaa ajatusta ja tuona tulevana ykkösen kasvattamona toimisi esim. Joma.
 
Joe

Viestejä
378
Eiköhän ne pelaajat Kiteeltä siirry pois ison rahan perään.Sen takia pitää tilalle hankkia ns.rivimiehiä.Pekan kirjoituksessa kyllä tottakin.

Käsittääkseni iso raha pitää miehet Kiteellä. Joukkueen pelaajabudjetti on kuitenkin lähellä kärkeä. Viimeaikaiset siirrot ovat enemmänkin olleet menestystoiveiden perässä tehtyjä.
 
Huomenta

Ja mitä Rahuseen tulee niin hänelle ei kauden 2018 päätteeksi edes tarjottu jatkoa Kiteeltä, joten päätös oli hänellekkin hyvin helppo. Tästä saakin kiittää silloin KiPan pelaajaneuvotteluista vastannutta Vesa Varosta, joka vuoden päätteeksi vapautettiin tehtävistään.

Tähä on pakko ottaa kiinni miten kiteen ylivoimaisesti parhaalle kärkilyöjälle ei oo sopimusta ees tarjottu? 163 kärkkäriä kyseisellä kaudella ja tilalle hommattii samaa roolii haminasta Toikka. Uskomatonta perseilyä kyllä Vesa Varoselta. Rahunen myös varmasti oli kipan parhaimistoa jos ei paras ulkopelaaja.[/QUOTE]

Rahunen oli sisäpelissä kyllä hyvä kaudella 2018, mutta jos seurasit tarkemmin ulkopeliä lyötiin hänestä ykköstilanteessa monen monta kertaa läpi ja takatilanteessakin oli aika epävarma.
 
Joe

Viestejä
378
Tuossa on V.Varosen Fasen pesäpallojuttujen kommenteista kopioitu pätkä, missä kerrottu esim. Rahusen tilanteesta, että en nyt tiedä sit siitä perseilystä. Tulikohan muute rikos tehtyä, mutta menkööt nyt🤔

Kun itse sain tehtäväkseni koota KiPa.n joukkuetta alkaen kesästä 2017 lähtökohta oli seurajohdon, tietääkseni 2014 kehittelemä 2020-"projekti" jonka maalina oli mitali kaudella 2020. Tämän projektin virallisuudesta en tiedä varmuudella mutta varmaankin se on ollut seurajodon sisäinen ajatus ja lähtötilanne huomioiden tarpeeksi pitkä aika ainakin toivoa talous - ja muun taustatilanteen kohenevan niin että kova tulos olisi mahdollinen. Vuodet ovat osoittaneet ajatuksen olleen valitettavasti vailla konkretiaa😢 Kyllähän omaan hommaani kesällä 2017 lähtötilanne oli epärealistinen peilaten seuran taustoja, taloustilannetta, joukkueen materiaalia ja saatavilla olevia vahvistuksia. Ja omista junioreista ei tuolloin ollut vielä potentiaalisia "mitalitason" pelaajia nostettavissa. Lisäksi Pekkinen siirtyi JoMaan. Tuolla johdon tavoitteenasettelulla lähdin kokoamaan joukkuetta ja parempaan en pystynyt mutta itse olen erittäin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Hankkimiani pelaajia kausille 2018-2019 ovat Ikonen, Eskelinen, Ahonen, Varonen, Pekkinen, Liukku, Myyryläinen ja Toikka sekä Pippola omista. Muistinkohan kaikki? Toki tuossa Pekankin mainitsema pettymyskin on mutta taitaa kovemman kaliiberin "manageritkin" huteja tehdä, ja kallimpia isoissa lajeissa😬😊 Pois siirtyneistä Ekon ja Simon seurasiirroista senverran että Simo kaipasi muutosta uutta virtaa uralleen ymmärrettävästi yli kymmenen kauden KiPa-uralleen. Eko taas sai pähkäillä loppuun asti ratkaisuaan, toki olisi mies pidetty KiPa.ssa mutta ratkaisua tehdessä tietääkseni oli myös perheen siviilipuolen tilanne vahvasti vaikuttavana tekijänä.
 
Viestejä
551
Eko taas sai pähkäillä loppuun asti ratkaisuaan, toki olisi mies pidetty KiPa.ssa mutta ratkaisua tehdessä tietääkseni oli myös perheen siviilipuolen tilanne vahvasti vaikuttavana tekijänä.
Mikähän olisi Ekon ratkaisu ollut, jos silloin tiesi, ettei perheen muutto Imatralle onnistuisi.
 
Arvostus täysi nolla

On ollut todella surkuhupaisaa seurata tätä Kiteen Pallon toilailua useamman kauden ajan. Huhujen mukaan Toropainen ja O. Purmonen lopettamassa, molemmilla sukset ristissä seuran kanssa. Omien junioreiden kohtelu ollut jo useamman vuoden käsittämättömällä tolalla. Ei vaan anneta omien kehittyä, ellei olla supertähtiä kuten Pekkinen ja Varonen, hankitaan samantasoiset pelaajat muualta. Sigvartin tulo sinetöi Purmosen uran, ja Toropaisenkin tilalle tuli mitä lie Toikkia ja aikoinaan Tallbacka. Pippolan tilalle Mikkolanaho, tässä nyt vaan nopeasti mieleen tulleita esimerkkejä. Mutta tosiaan huhut kertovat, että nyt vihdoin ja viimein Toropainen ja Purmonen ovat nostaneet kissan pöydälle ja saaneet tarpeekseen saamastaan kohtelusta, ja lähtevät seurasta ovet paukkuen, ja ilmeisesti myös pesäpallokentiltä. Harmi tilanne, muttei kukaan tuollaista kohtelua loputtomasti jaksa. Ei ihme, että omista junioreista paistaa todella suuri katkeruus omaa kasvattajaseuraansa kohtaan...
 
Viestejä
440
Täytyy muistaa miksi kiteellä tilanne on johtatanut edellä mainittuihin päätöksiin. Järkyttävät paineet seurassa ku menestystä ei tule millää ja muutaman kymmenen kilometrin päässä oleva Joensuun Maila tahkoaa mitallia toisensa perään. Sehä ei kiteelle sovi että joutuu pikkuveljen asemaan, ymmärrettävää että tehdään isolla riskillä isoja ratkaisuja.

Tosin nyt Kiteellä pitäisi tehdä selvä linjaveto ketä hankitaa ja ketä ei tällä hetkellä hankinnat ovat juuri sen tasoisia mitä löytyy ns omista pojistakin. Kitee on kuitenkin menestynyt silloin kun on menestynyt nimenomaan pääsääntöisesti omilla miehillä ja siihen 1-2 täsmä hankintaa eikä mitää rivimiehiä.

Esim kitee voisi kaudelle 2022 rakentaa seuraavan joukkueen->

1 Hämäläinen Ville, 2p
2 Topi Hurskainen ,3k
3 Simo Rahunen, 2v
4 Hannes Pekkinen 1v
5 Samu-Kalle Varonen 3p
6 Lassi Vasarainen, 2k
7 Juhani Myyryläinen, S
8 Valtteri Havukainen, L
9 Joni Lehikoinen 3v
10 Vahvistus (50k€) Lauri Rönkkö? Patrik Wahlsten?
11 Ville Liukku
12 Elmeri Purmonen
+Reservii pari OMAA junnua mukaan.

Pelinjohto: Petri Pennanen, Mikko Varonen. Tätä ei pidä väheksyä tämän tasoinen pelinjohto täytyy löytää kiteelle että voidaa saada maksimi irti joukkueesta ja jätetää ne "Raimo Bragget" ottamatta joiden pelikirja ja ideat on suoraa 80-90 luvulta.

Kyllä tuo omasta mielestä sellainen jengi on millä kitee voisi taistella sijoista 4-5 runkosarjassa ja playoffit ovat oma maailmansa aina. Joukkueen ikärakenne myös olisi suht täydellinen 30v molemmin puolin olevia pelaajia+ aikuisten mestaruuksia jo voittaneita pelaajia(Pekkinen,Rahunen ja todennäköisesti myös Hurskainen). Joukkueessa olisi pitkästä aikaa numeroilla ja jokeriosastolla todellista lyöntivoimaa ja ulkokenttä totuttua laatua mitä kiteellä ollut jo vuosia.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,822
On ollut todella surkuhupaisaa seurata tätä Kiteen Pallon toilailua useamman kauden ajan. Huhujen mukaan Toropainen ja O. Purmonen lopettamassa, molemmilla sukset ristissä seuran kanssa. Omien junioreiden kohtelu ollut jo useamman vuoden käsittämättömällä tolalla. Ei vaan anneta omien kehittyä, ellei olla supertähtiä kuten Pekkinen ja Varonen, hankitaan samantasoiset pelaajat muualta. Sigvartin tulo sinetöi Purmosen uran, ja Toropaisenkin tilalle tuli mitä lie Toikkia ja aikoinaan Tallbacka. Pippolan tilalle Mikkolanaho, tässä nyt vaan nopeasti mieleen tulleita esimerkkejä. Mutta tosiaan huhut kertovat, että nyt vihdoin ja viimein Toropainen ja Purmonen ovat nostaneet kissan pöydälle ja saaneet tarpeekseen saamastaan kohtelusta, ja lähtevät seurasta ovet paukkuen, ja ilmeisesti myös pesäpallokentiltä. Harmi tilanne, muttei kukaan tuollaista kohtelua loputtomasti jaksa. Ei ihme, että omista junioreista paistaa todella suuri katkeruus omaa kasvattajaseuraansa kohtaan...
Ylläpidolle tiedoksi: Tämäntapaiset "mustalla kirjoittavat" trollit, jotka levittävät "huhujen mukaan" huhuja, ja aivan ilmeisesti ovat katkeria, kun oma poika ei mahtunut joukkueeseen, olisi bannattava, kun ei ole kanttia kirjautua käyttäjäksi. Olipa sekavaa, mutta kuitenkin.
 
Viestejä
151
Kitee on klassinen esimerkki siitä kuinka käy, kun keskitason pelaajille maksetaan liikaa. Ei tule menestystä, katsomo ja kassa tyhjenevät.
 
Viuhkamies, teksti oli täyttä asiaa ja valitettavan totta, jos vaikka ajattelet mitä Arffman kirjootti Elmo lehteen. Mainitsin vain muutaman esimerkin, mitkä suurella todennäköisyydellä laittaa pillit pussiin. :) Ei rivimiesten hankkiminen Kiteen Palloon ole nostattanut sijoituksia yhtään, niin miksi niitä ylipäätään on hankittu.
Ja loppuun tuosta omalla nikillä kirjoittamisesta! Viuhkamiehelläkään ei taida missään omaa nimeä täällä julkisesti näkyä, ellei sinua sitten ristitty Viuhkamieheksi. :)
 
Tietotoimiston mies

Kitee on klassinen esimerkki siitä kuinka käy, kun keskitason pelaajille maksetaan liikaa. Ei tule menestystä, katsomo ja kassa tyhjenevät.

Kitee on esimerkki siitä kehityksestä mitä Suomi yhteiskuntana kohtaa. Kaiken takana on kaupungistumisen megatrendi.
Saman haasteen edessä on myös koko superpesis, vain Tampere tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Tämä kehitys näkyy katsomoissa ja harrastajamäärissä. Jos ei ole mitään millä nuorta pesäpalloilijaa kaupunkiin voit kesän ulkopuolella sitouttaa on siitä hyvin vaikea rakentaa menestystä ja jatkuvuutta joukkueeseen. Ellei suurkaupunkeja saada mukaan ikäluokkien kaventuessa loppuvat pelurit ennemmin tai myöhemmin.

Tässä vertauskuvassa Joensuun ratsastaa maakunnan aallonharjalla mutta alkaa kuitenkin vuosikymmenen päästä taantua ja harmaantua muuttoliikkeen suunnatessa etelään. Ikäluokat tulevat kaventumaan sielläkin.

Joensuun menestyksen taustalla näkyy myös aikoinaan Kiteellä tehty todella laadukas pesäpallotyö. Eiköhän nautita siitä yhdessä ja toivota entistä parempia paikallispelejä.

Kiteelle kilpailukykyisen joukkueen rakentamisen ainut mahdollisuus on omien paikkakunnalle sitoutuneiden kasvattien laadukas kohtelu.
 
Viestejä
440
Kiteellä on johtoryhmässä asti sellaisia henkilöitä joiden ei siellä pitäs olla tai koskaa ees pitäny ottaa hommiin. Siinäki on yksi kehitystä jarruttava tekijä, paikkakuntalaiset tietää varmaa ketä/keitä tarkoitan. Kiteellä muutenkin se tekeminen perustetaan perus suomalaiseen ajattelutapaan "Näin on aina tehty" eikä varmasti voida kokeilla mitää uutta.
 
Viestejä
1,232
Kitee on esimerkki siitä kehityksestä mitä Suomi yhteiskuntana kohtaa. Kaiken takana on kaupungistumisen megatrendi.
Saman haasteen edessä on myös koko superpesis, vain Tampere tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Tämä kehitys näkyy katsomoissa ja harrastajamäärissä. Jos ei ole mitään millä nuorta pesäpalloilijaa kaupunkiin voit kesän ulkopuolella sitouttaa on siitä hyvin vaikea rakentaa menestystä ja jatkuvuutta joukkueeseen. Ellei suurkaupunkeja saada mukaan ikäluokkien kaventuessa loppuvat pelurit ennemmin tai myöhemmin.

Tässä vertauskuvassa Joensuun ratsastaa maakunnan aallonharjalla mutta alkaa kuitenkin vuosikymmenen päästä taantua ja harmaantua muuttoliikkeen suunnatessa etelään. Ikäluokat tulevat kaventumaan sielläkin.

Joensuun menestyksen taustalla näkyy myös aikoinaan Kiteellä tehty todella laadukas pesäpallotyö. Eiköhän nautita siitä yhdessä ja toivota entistä parempia paikallispelejä.

Kiteelle kilpailukykyisen joukkueen rakentamisen ainut mahdollisuus on omien paikkakunnalle sitoutuneiden kasvattien laadukas kohtelu.
Ennusteen mukaan kuitenkin Joensuu kasvaa ennusteen päätösvuoteen 2040 saakka, joten eipäs lähdetä muuntelemaan juttua.
 
Viestejä
256
Ennusteen mukaan kuitenkin Joensuu kasvaa ennusteen päätösvuoteen 2040 saakka, joten eipäs lähdetä muuntelemaan juttua.

Juuri näin. Poiminta Karjalaisen jutusta:

"Moni Pohjois-Karjalan kunta menettää karkeasti ottaen neljänneksen väestöstään vuoteen 2040 mennessä.
Esimerkiksi Kiteellä käy ennusteen mukaan kova asukaskato. Kiteen kaupungin väkiluku vähenee 2 500:lla seuraavan 20 vuoden aikana. Vuonna 2040 Kiteellä asuu 7 632 ihmistä."

"Nyt kasvu-uralla, mutta taittuvalla sellaisella, on enää Joensuu. 2030-luvun ensimmäisinä vuosina Joensuussa noustaan yli 79 000 asukkaaseen, mutta väkiluku lähtee laskuun vuosikymmenen loppupuolella. Vuonna 2040 Joensuun asukasluku on 78 446 eli runsaat tuhat asukasta enemmän kuin tällä hetkellä."
 
Tietotoimistosta

Sitten opetellaan vielä lukemaan tilastoa. Mitenhän paljon maakunnan sisäisen muuttoliikeen johdosta kaupunkiin saapuvat eläkeläiset kasvattavat Joensuun potentiaalisten junioripelaajien määrää? Tässä ei kannata sokeasti tuijottaa asukasmäärää vaan eri ikäluokkien demografista kehitystä. Lapsien määrä koko kansakunnassa laskee pl. Tampere-Turku-Helsinki kasvukolmio.
 
Viestejä
11,744
Ennusteen mukaan kuitenkin Joensuu kasvaa ennusteen päätösvuoteen 2040 saakka, joten eipäs lähdetä muuntelemaan juttua.
Juuri näin. Poiminta Karjalaisen jutusta:

"Moni Pohjois-Karjalan kunta menettää karkeasti ottaen neljänneksen väestöstään vuoteen 2040 mennessä.
Esimerkiksi Kiteellä käy ennusteen mukaan kova asukaskato. Kiteen kaupungin väkiluku vähenee 2 500:lla seuraavan 20 vuoden aikana. Vuonna 2040 Kiteellä asuu 7 632 ihmistä."

"Nyt kasvu-uralla, mutta taittuvalla sellaisella, on enää Joensuu. 2030-luvun ensimmäisinä vuosina Joensuussa noustaan yli 79 000 asukkaaseen, mutta väkiluku lähtee laskuun vuosikymmenen loppupuolella. Vuonna 2040 Joensuun asukasluku on 78 446 eli runsaat tuhat asukasta enemmän kuin tällä hetkellä."

No jos nyt hiuksia halkaistaan niin tuon lainauksen mukaan Joensuu on 2030 luvun jälkimmäisellä puoliskolla laskevalla trendillä väkiluvun suhteen vaikkakin 2040 Joensuussa on vielä enemmän asukkaita kuin tänään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös