Supervuoro Verkkolehti »

Kiteen Pallo-90 2020

Viestejä
1,232
Eivät kaikki halua asua itärajalla ja pelaajia mahtuu kokoonpanoon vain 12kpl, joten ei huolta etteikö taitavia pelureita riittäisi sarjassa vaikka Broman laittaisi 5 miljoonaa kiinni budjettiin.

Oheinen kirjoitus antoi aiheen pieneen maantiedon preppauskurssiin. Joensuu ei ole oikein itärajalla. Torilta on suorinta tietä itärajalle eli Suomen itäisimpään kylään Möhköön 90 kilometriä. Samalla mitta-asteikolla Kouvolakin on itärajan kaupunki. Matkaa Vainikkalaan 112 kilometriä.
Kitee ja Imatra ovat superpesispaikkakunnista itärajalla eli kaupunkien yhtenä rajanaapurina on Venäjä. Ainakin puolivuosisataa pääsarjassa pelannut Haminakin on lähes itärajan kaupunki. Torilta on Vaalimaalle vain 40 kilometriä, mutta välissä on aina niin kiehtova Virolahti.
On sääli, ettei Ilomantsi noussut 70-luvulla SM-sarjaan, vaikka läheltä piti. Ilu oli erinomainen yleisöpaikka ja taatusti itärajalla. Myös hienoja ja värikkäitä pelaajia löytyi, kuten esimerkiksi Revon veljekset, Sutki Sutinen ja tietysti Holde Holttinen.
Nimi Karjalan Maila tuo nostalgisia muistoja jostakin Summan suomensarjaotteluista 70-luvun alkupuolelta. Kiteen Urheilijat nousi lähes samoihin aikoihin ensimmäisen kerran SM-sarjaan. Ainakin minulle Karjalan Mailassa olisi vahvempi lataus, lähes yhtä armoton kuin karjalankarhukoirassa ja eräässä mallasjuomassa ennen muuttoa Lappeenrannan kaupunginlahden rannalta Turun seudulle.
Pesishistoriikeista kiinnostuneen kannattaa tutustua esimerkiksi kirjoihin Pallon pienen pieksäjät (Puurtilan Kisapojat), Oranssipaidat (Haminan Palloilijat) ja vaikkapa Seinäjoen Maila-Jussien tuhtiin historiikkiin. Ne kaikki järjestyvät kätevästi kaukolainauksella.

Joensuu on itärajaa, Joensuulla on itse asiassa rajaa Venäjän kanssa.
 
Liitteet

  • D666C471-8350-4438-B375-0FE1B7D5AA0E.jpeg
    D666C471-8350-4438-B375-0FE1B7D5AA0E.jpeg
    311.4 KB · kertaa luettu: 171

Joe

Viestejä
378
Tuo vastustajille huutelu kertoo mielestäni pikkusieluisuudesta ja johonkin kehitysvaiheeseen juuttuneesta persoonallisuudesta. Tämä voi kuullostaa naiivilta, mutta itse olen painokkaasti sitä mieltä - edelleen - että onnistunut urheilusuoritus ansaitsee aplodit, vaikka se olisi vastustajan tekemä.

Sitten nämä paikalliset pesisjäkälät, jotka ovat koko ikänsä asuneet samoilla sijoilla eivätkä ole käyneet kuin korkeintaan kirkonkylässä 20km:n päässä... Sieltä lähtee muiden myrkyllistä mollaamista ja muuanne lähtevät pelaajat pettureiksi haukkumista! Itsekin nuorena ajattelin niin, mutta kun se nyt vain ON tätä päivää, että työ- ja opiskelupaikat vaihtuvat. Ja menestysmahdollisuudet sekä oma kehitys pelaajana on eri seuroissa erilaista. Saattaa olla myös kiinni henkilökemiasta ja joukkueen ilmapiiristä. Tuo viimeinen ihan lennosta heitetty arvaus. Mitään konkreettista tietoa ei miltään suunnalta ole. Turha siis potkia kehitysta vastaan.

Onneksi asun kaukana - tai no, kaukana ja kaukana - sekä Kiteeltä että Joensuusta; asiat näkee kaukaa paljon "tarkemmin". Ja ainakin kohtalaisen neutraalisti, asiat asioina.
Taitaa se tuo nurkkakuntaisuus olla ihan arkipäivää asuitpa sitten siellä tai täällä. Niin lännessä, kuin pohjoisessakin. Eteläsuomessa ei tarttee paljon Tahkolaisten muitten kanssa kiistellä. Vai joko se Manse alkaa olla liian lähellä.
 
Viestejä
747
No, onneksi en Etelä-Suomessakaan joudu asumaan... Täältä on lähes KAIKILLE pesispaikkakunnille pitkä tai vielä pitempi matka. Vaikka olisihan Etelä-Suomesta lyhyempi matka Haminaan. Kyllä kuitenkin odottaisin pesisyleisöltä enemmän kypsää aikusuutta ja REHTIYTTÄ eikä jotain keskenkasvuista vittuilua.

Kiteen notkahdus tuli kiusalliseen aikaan. Seuraava peli on Koplaa vastaan, ja siitä ei ole pisteitä odotettavissa - ellei tapahdu jotain ihmettä.
 
Viestejä
4,096
Kiteen notkahdus tuli kiusalliseen aikaan. Seuraava peli on Koplaa vastaan, ja siitä ei ole pisteitä odotettavissa - ellei tapahdu jotain ihmettä.

Noh noh, itse ainakin odottelen Kiteetä vastaan ihan hyvää kamppailua, eiköhän Jesse ja Valentin ainakin syty vanhaa kotiseuraa vastaan :)
 
Viestejä
747
Pessimismi puskee läpi. Ellei Kipalla tapahdu ryhtiliikettä, niin kylmät käy. Mutta ainahan kaikki tietysti on mahdollista - niin kauan kunnes peli alkaa.
 
Viestejä
11,744
Onkohan laudalla Eskelinen vai Liukku 🤔

Liukku. Tai sitten tulee Liukun eka peli superissa räpylässä jollain muulla paikalla kuin lukkarina. Jessellähän sellaisia on jo yhdeksän :)

Edit: Itseasiassa Pesiksenmaailman tilaston mukaan Liukulla on kaksi (2) peliä superissa, ykkösessä, suomarissa ja A-pojissa räpylässä muuna kuin lukkarina ja nekin suomaria ja A-poikia. Kaikkiaan pelejä kuitenkin 303 Pesiksenmaailmassa listattuna. Eskelisellä kuitenkin ruhtinaalliset 20/241.

Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,512

No tämän pohjalta varsin oletettavaa juuri kuten arvelit. Mutta mikähän on syynä tälle ratkaisulle? Eikös Eskelinen ole ollut tällä kaudella varsin hyvä paikallaan? Ja Liukulle käyttöä nimen omaan jokerina.. vai haetaanko tällä potkua Eskelisen sisäpeliin (ja etenemiseen)?
 
Viestejä
551

Tommi Päivinen puuttuu. Eskelinen tuuraa.
 
Viestejä
11,744
No tämän pohjalta varsin oletettavaa juuri kuten arvelit. Mutta mikähän on syynä tälle ratkaisulle? Eikös Eskelinen ole ollut tällä kaudella varsin hyvä paikallaan? Ja Liukulle käyttöä nimen omaan jokerina.. vai haetaanko tällä potkua Eskelisen sisäpeliin (ja etenemiseen)?

Pitäs katsoa enemmin noita tilastoja viime matseista, mutta oisko pihvi siinä, että Päivinen on jostain syystä pois? Pelasi Kankaanpäässä 8/8 tehoilla kakkosen ja oli kakkospalkittu.
 
Viestejä
1,512
Pitäs katsoa enemmin noita tilastoja viime matseista, mutta oisko pihvi siinä, että Päivinen on jostain syystä pois? Pelasi Kankaanpäässä 8/8 tehoilla kakkosen ja oli kakkospalkittu.
Ei tarvi katsoa ku voi täällä kysyä 😉

no mutta joo eiköhän toi se suurin syy ole.
 
Viestejä
11,744
Ei tarvi katsoa ku voi täällä kysyä 😉

no mutta joo eiköhän toi se suurin syy ole.

Tarkoitin itseäni että pitäs katsoa voisko olla muutakin syytä kuin Päivisen poissaolo. Tosin se on kyllä itsessään jo iso juttu KiPalle, että tuskin suurempaa viisautta tarttee etsiä.

Päivinen on pelannut melkein koko kauden kakkosena, 1-2 vaihto 70,4% tehoilla, nollatilanteessa vaatimaton 30,8% ja kolmanneksi eniten tuotuja juoksuja KiPassa. Ulkona kakkospolttaja. Tuurattavaa riittää vaikka tuskin Eskelinen polttajaksi menee.
 
Viestejä
194
Miksi kaksonen ei ole ulkopelissä vaan jokerina? Kaksonen ja Eskelinen voisi vaihtaa paikkoja kokoonpanossa, ja hieman lyöntijärjestystä muokkailla, sikäli Liukku häärii lukkarina. Liukku on kyllä viihdyttävä pelaaja lukkarina, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös