Supervuoro Verkkolehti »

Kiteen Pallo 2022

Viestejä
339
Jaa-a. Ainakin tuossa elmon jutussa oli maininta, että Kode parantelis vammoja ensin ja sitten pohtis jatkoa. Tuntus kyllä aika oudolle, jos huomenna tulis koden nimi. Kaikki mahdollista, mutta luulisin et joku muu.
Voihan se Pelkonen teille hyvinkin tulla, kun monen muun poistumista joukkueen vahvuudesta kiitokseen kera ei ole ilmoitettu viime päivinä?
 
Viestejä
802
Hahmottelin tuossa kokoonpanoa aikani kuluksi.

1 Purmonen
2 Eskelinen
3 Pekkinen
4 Varonen
5 Mäkelä
6 Partanen
7 Litmanen
8 Lehikoinen
9 Vasarainen
10 Pippola
11 Lattu
12 Kaksonen K

Tuossahan voi pyöritellä useampaakin palasta. Litmasta ykköskärkeenkin tai etenijä/vaihtajajokeriksi. Kaksosia ulkokentälle. Vasaraista numeroilla 5-6. Mäkelää ja Partasta en oikein tiennyt kummin perin olisi paremmat, paremmin Otson tuntevat osannevat sanoa, onko millainen jalka? Sillä sen Ekon edelle laitoin, että olisi vähän etenemisvoimaisempi? Joka tapauksessa ihan hyviä variaatioita saadaan.

Ja jos nyt vielä Pekka olisi oikeassa Vainikaisen suhteen, niin voi pojat. Olisi aika hyvät palikat lähteä ensi kauteen. Jos nuoret pystyy ottamaan askeleita eteenpäin ja palataan takaisin ainakin lähemmäksi vuoden 2020 tasoa kokonaisuutena, voidaan kärkiviisikkoa lähteä haastamaan ihan tosissaan.

Väitän (saa olla eri mieltä), että jos Vainikainen tuohon vielä saadaan, on PAPERILLA kovin KiPa aika pitkään aikaan. Toki siinä on edelleen tuo yksi aika iso jos.
 
Viestejä
1,195

Kyllä se Vainikainen tulee, pakko uskoa ja toivoa. Olen samaa mieltä, kovin porukka Kiteellä pitkään aikaan. Olisko viimeksi Pirren viimeisellä kaudella ollut näin kova. Tämähän on viiden sakkiin tähtäävä porukka. Täytyy kyllä johtokunnalle antaa erittäin iso kiitos. Ja heti keväällä olla paikan päällä rantakentällä.
 
Viestejä
225
Pystyykö siellä Litmanen kirittämään lukkaripelissä? Eskelisellä ei valitettavasti mennä moottoritielle ellei ihmeitä tapahdu. Hangasmaa kenties vai meneekö lompakolle jo liian leveäksi:unsure:
Kyllä on leveyttä ja taistoa pelipaikoista eri tavalla, jos vielä ikisavolainen liikahtaa Karjalaan.
 
Viestejä
363
Sarjan kannalta olisi parempi, että SiiPeenkin jäisi muutama parempi pelaaja, kuten Vainikainen.
Olet jippo tällä kertaa väärässä.Joukkuetta täydennetään vielä.
Pystyykö siellä Litmanen kirittämään lukkaripelissä? Eskelisellä ei valitettavasti mennä moottoritielle ellei ihmeitä tapahdu. Hangasmaa kenties vai meneekö lompakolle jo liian leveäksi:unsure:
Kyllä on leveyttä ja taistoa pelipaikoista eri tavalla, jos vielä ikisavolainen liikahtaa Karjalaan.
Tarvittaessa Kaksosen Topias pystyy haastamaan niin Eskelisen kuin monen muunkin pelaajan
Ei hätää,ensi kaudella on rosterissa leveyttä ja pelipaikoista tulee raikasta kilpailua .
 
[/QUOTE]
Niin, kyllähän molemmat Kaksoset tarvittaessa syöttää - ja vähemmän ennalta arvattavasti kuin Eskelinen. Ekolla jo tiukkaa mahtua ulos nykyliikkeellä, positiivinen ongelma. Purmonenkin välillä kenties etenijäjokerina. Kunhan mutuilen.
 
Muutaman vuoden päästä sieltä on tulossa vielä kolmaskin veljes : Oliver,että ei hätää tulevaisuuden suhteen !
 
Viestejä
1,195
Tarvittaessa Kaksosen Topias pystyy haastamaan niin Eskelisen kuin monen muunkin pelaajan
Ei hätää,ensi kaudella on rosterissa leveyttä ja pelipaikoista tulee raikasta kilpailua .
Niin, kyllähän molemmat Kaksoset tarvittaessa syöttää - ja vähemmän ennalta arvattavasti kuin Eskelinen. Ekolla jo tiukkaa mahtua ulos nykyliikkeellä, positiivinen ongelma. Purmonenkin välillä kenties etenijäjokerina. Kunhan mutuilen.
[/QUOTE]

Voi olla, että kaksoset tai toinen menee vuokralle siipeen. Siipen kanssa kannattaskin tehdä yhteistyötä. Ollaan aika samassa veneessä olemalla pienempiä kaupunkia ja naapurin isot haluais meidät pois, oletan.

Eskelinen ja koko joukkue hommiin. Hyvä fiilis tuosta Pennasen tulosta.
 
Viestejä
802
Kyllähän Litmasella taitaa olla juniorivuosilta ainakin lukkaritaustaa isostikin? Eikös tähän viitattu KiPan sopimusuutisessakin? Olisiko yksi syy ollut hankintaan kiritys sille paikalle?
 
Viestejä
732

Lähemmäs 200 aikuisten peliä on Matu pelannut lukkarina + junnupelit päälle. Toissa kaudella viimeksi yhden pelin, sitä edeltävällä toistakymmentä.
 
Viestejä
544
[/QUOTE]

Voi olla, että kaksoset tai toinen menee vuokralle siipeen. Siipen kanssa kannattaskin tehdä yhteistyötä. Ollaan aika samassa veneessä olemalla pienempiä kaupunkia ja naapurin isot haluais meidät pois, oletan.
[/QUOTE]

Siilinjärvihän ei ole edes kaupunki 🤦‍♂️...
 
Viestejä
580
On vaan hyvä, että on leveyttä. Viime kaudella kapeus oli ja tulokset näkyivät kun loukkaantumisia tuli kaikista suunnista. Saadaan kiertoa ja esim. Eskeliselle saadaan välillä huilia jos lautaskammo alkaa kurkkimaan.
 
Viestejä
162
Kyllä se Vainikainen tulee, pakko uskoa ja toivoa. Olen samaa mieltä, kovin porukka Kiteellä pitkään aikaan. Olisko viimeksi Pirren viimeisellä kaudella ollut näin kova. Tämähän on viiden sakkiin tähtäävä porukka. Täytyy kyllä johtokunnalle antaa erittäin iso kiitos. Ja heti keväällä olla paikan päällä rantakentällä.

Jos nyt vähän muistellaan vanhoja, niin Itse aattelen, että kaudella 2014 oli vielä paperilla aika kova porukka, kun oli:
- Ville Posti
- Topi Hurskainen
- Sami Partanen
- Matti Latvala
- Jukka Latvala
- Saku Kapanen
- Toni Laakso
- Mika Laukkanen
- Simo Rahunen
- Jussi Hurskainen
- Ville Hämäläinen
- Juhani Myyryläinen
- A-J Toropainen
- Joni Matikainen

Tuolla tuli runkosarjan 8. sija. Edellisellä kaudella oli vähän heikompi porukka paperilla (ei J. Latvalaa tai Kapasta), mutta 6. sija. Kokonaisuutena kaudet 2012-2014, jolloin Eko teki comebackin Kouvolasta ja M. Latvala pelasi, olivat nimet ihan kohdillaan. Jotain jäi kuitenkin pahasti piippuun. Laaksolla ainakin oli välillä tuolloin aikamoista ailahtelua, eikä Laukkasellakaan oikein napsunut.

Mutta mutta... 2022 on mukana aika vähän uran loppuvaiheessa olevia. Enemmänkin juuri läpimurtoaan hakevia. Toivottavasti se nälkä näkyy tekemisessä ja tuloksessa ensi kesänä.
 
Viestejä
1,290
Taitaa jatkossa viiden sakissa olla Pohjois-Karjalasta ihan eri joukkue kuin on totuttu.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös