Supervuoro Verkkolehti »

Keskustelua moderoinnista

kontiola

Mutta esimerkkinä tästä, mikä vituttaa, niin tuolla moni kirjoittelee ikään kuin oletuksella, että kaikki Mansen fanit olisivat puolustelleet Vihtkarin touhuja, vaikka itse olen nähnyt tasan yhden näin tekevän.
Varmaan on niinkin, että täällä tuppaa tapahtumaan niin, että jotkut (meistä :)) itsekussakin ketjussa omii itselleen "me ...läiset" -aseman, mikä sitten ja välillä ihan ymmärrettävästikin voi välillä pänniä muita, sekä omissa että vieraissa ketjuissa. Toisaalta olen itse ottanut linjan, että tunnustan avoimesti väriä ja teen selväksi allekirjoituksessa, mikä ensisijainen fanituksen kohde on, silläkin uhalla, että jonkun mielestä se on liiallista intoilua ja itsekorostusta. Ja tuosta pointistasi: mulle myös esimerkiksi valkeni vasta nyt, että nimimerkki @Taktinen häpläys kuuluu Mansen kannattajiin. Ei näitä ketjuja aina niin kauhean tarkasti lue ja valitettavasti ärsytyskynnyksen jo ylittäneet tulee joskus parhaiten huomanneeksi, vaikka niitä yrittäisikin välillä älä huomio-napilla työntää omasta näkökentästään pois. Mutta siis: hyvä homma, että olet kehissä!
 
Viestejä
445
Esim. Jatkoajassahan on tuossa vieressä aina näkyvissä "suosikkijoukkue", johon toki voi kirjoittaa ihan mitä haluaa. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia keskustelun kannalta...
 

kontiola

Esim. Jatkoajassahan on tuossa vieressä aina näkyvissä "suosikkijoukkue", johon toki voi kirjoittaa ihan mitä haluaa. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia keskustelun kannalta...
Joo. ja on myös ihan kohtuullinen joukko niitä, joilla ei vain ole yhtä selkeää lempparia ja/tai etuoikeutta päästä vanhan lempikaupungin matseihin etäkannattajana säännöllisesti. Tästä oli hyvää keskustelua etäkannattamiskeskustelussa - ja siksi mikään ehdoton "tunnusta väriä" -vaatimus ei ainakaan ois toimiva. Mutta ehkä Manse-jännityksien laukeamisen suhteen saattais olla jossain tilanteissa hyvä, että täysjärkiset (vrt. käyttämäsi adjektiivi) Mansen kannattajat tunnustaisi enemmänkin väriä.
 
Viestejä
251
Tämän ja muiden foorumien ylläpitämisestä ei varsinaisesti palkkaa makseta, mutta nämä kaikki sivustot ovat meidän omistuksessamme - ja sitä kautta mainostuotot tietysti tulevat hyväksemme. Teknisellä puolella ylläpitoon osallistuville henkilöille maksetaan työstään ihan tuntiliksaa.
Onko jääkiekon Jatkoaika-foorumi myös omistuksessanne? Onko vielä muitakin?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Vastaus tulikin jo. Pääkallon osalta ylläpidämme foorumia, mutta Pääkallon verkkolehti ei kuulu meille, vaan kyse on vain yhteistyöstä heidän kanssaan.
 
Viestejä
1,390
Sellainen helppo kysymys, että...

Jos jokin asia on sellainen mikä pitäisi saattaa ylläpidon tietoon, niin miten tällä palstalla homma toimii?

Muualla nimittäin @Ylläpito tägääminen antaa saman tuloksen kuin viestin raportointi noin käytännössä.

Jos tuo raportointi on mistä tahansa syystä oleellisempi tai parempi tapa toimia tägäämisen sijaan, niin se metodi toimii eri tavalla kuin joillain muilla keskustelupalstoilla, ja on erittäin hyvä täten tietää!
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Jos jokin asia on sellainen mikä pitäisi saattaa ylläpidon tietoon, niin miten tällä palstalla homma toimii?
Olemme sanoneet tämän suhteellisen monta kertaa aiemminkin: Raportoi-painikkeella. Veikkaisin että pelkästään tällä kaudella olemme kertoneet sen ainakin 20-30 kertaa. Viimeksi vartti sitten myös sinulle kohdistetussa viestissä.

Hälytyksiin tulevat kaikki viestiemme lainaukset, niistä tykkäämiset, maininnat mistä tahansa syystä. Sieltä ei ole mitenkään eroteltavissa mihin pitäisi reagoida ja missä on kenties tarvetta moderoinnille. Sen sijaan Raportit ovat aina yhdessä paikassa siististi tallella ja niiden historia selattavissa.
 
Viestejä
956
Kontiola tee uusi nimimerkki ja tule takaisin foorumille keskustelemaan kanssani.
Vaadin koska ikävöin sinua.
 

LBC

Viestejä
3,605
Täällä yksi kukkahattu kiittää palstanpitäjiä. Minulla ei ole minkäänlaista halua kirjoitella foorumeille jossa sallitaan halventavat sanat.
 
Viestejä
1,232
Miksi observer ei saa tästä asiasta kirjoittaa? Toki hän ollut aina hieman kulmikas kommenteissaan, mutta miksi just nyt se ei ole ok? Tämä kuitenkin todellinen tilanne mikä kansaa kiinnostaa.

Antaa observerin kommentoida, on minun mielipide. Ei tämä asia sensuroimalla lakaistu maton alle.
 
Viestejä
678
Miksi observer ei saa tästä asiasta kirjoittaa? Toki hän ollut aina hieman kulmikas kommenteissaan, mutta miksi just nyt se ei ole ok? Tämä kuitenkin todellinen tilanne mikä kansaa kiinnostaa.

Antaa observerin kommentoida, on minun mielipide. Ei tämä asia sensuroimalla lakaistu maton alle.
Kyllä vaan kun olisi asioissa vähän todenperää mitä kirjoittaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös