Supervuoro Verkkolehti »

Keskustelua moderoinnista

Viestejä
970
Kun lukee tätä ketjua, ei voi todeta muuta kuin "jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia". Aikuiset ihmiset. Voi hyvää päivää.
 
TKL

Nimimerkit @Keki ja @Pakka on asetettu pysyvään kirjoituskieltoon. Pakka oli Kekin rekisteröimä tuplanimimerkki, jolla hän on kiertänyt kirjoitusrajoituksiaan.

Ehdottaisin ettei suoraan seuroihin yhdistettäviä nimimerkkejä saa käyttää. Aiheuttaa vain turhaa mielipahaa ja antaa myös mahdollisuuden sabotoida joitain seuroja tahallisesti.
En ole kirjautunut jäsen, joten voitte tietysti jättää ehdotukseni huomiomatta.
 
Viestejä
2,807
Nimimerkit @Keki ja @Pakka on asetettu pysyvään kirjoituskieltoon. Pakka oli Kekin rekisteröimä tuplanimimerkki, jolla hän on kiertänyt kirjoitusrajoituksiaan.
Jotenkin jo kirjoitusten sisällöstä oli arvattavissa myös tämä pelleily nimimerkkien kanssa, sopii hyvin kuvioon. Into oli melkoinen käydä omalla nimellään esiintyvän Lipon tj. Lähteenmäen kimppuun. Kaiken huippuna oli kirjoitus, jossa nimerkki Keki kehui kuuluvansa KeKin faniryhmään. Kekillä on mennyt Pakka sekaisin.
 
Hyvä lippo

Hyvä syyttää muita nimimerkkejä samaksi henkilöksi kun itse tekee kirjoituskiellossa samaa🤣
 
Viestejä
12
Sääli, jos KeKi todella menettää katsojia tämän jo muutamaan otteeseen bannatun sankarin takia. Hän kun valitettavasti edusti nimimerkkinsä johdosta Kiriä automaattisesti myös seurana. Sivusta seurattuna kyseinen toiminta kauhistutti useaan kertaan. Oli kyseessä ketju mikä tahansa, hänen kommenttinsa toivat harvoin lisäarvoa vähänkään fiksuihin debatteihin. Toivottavasti osaa pysyä jatkossa poissa kirjoituksineen :rolleyes:
 
Viestejä
3,179

Tuo nyt on ihan turhaa puhetta. Ei mitään vaikutusta KeKin pelien yleisömääriin. Jos vie kaksi katsojaa, niin tuo kolme tilalle.
 
Viestejä
139
Tuo nyt on ihan turhaa puhetta. Ei mitään vaikutusta KeKin pelien yleisömääriin. Jos vie kaksi katsojaa, niin tuo kolme tilalle.

Ei varmasti tuo yhtään katsojaa KeKille. Tosin ei kyllä luultavasti montaa viekään. Tuskinpa kuitenkaan kovinkaan moni "KeKI":n juttuja vakavissaan luki ja vielä harvempi niitä Kempeen Kiriin yhdistää mitenkään. Onneksi Ylläpito oli hereillä.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Nimimerkki Ukko Halla on poistunut pysyvästi keskuudestamme. Mitään varsinaista annettavaa foorumille ei ollut missään vaiheessa, mutta viimeinen pisara oli varoituksista huolimatta jatkunut toistuva trollaus sekä nimimerkkien ja henkilöllisyyksien muka-paljastaminen.
 
Nimimerkki Pertti Nieminen on poistettu keskuudestamme, koska se oli jo aiemmin bännätyn Ukko Hallan uusi yritys tulla foorumille - sekä kyseinen nimimerkki myös jälleen julkisesti yritti arvuutella toisen nimimerkin henkilöllisyyttä, mikä on foorumin säännöissä kielletty.
 
Viestejä
105
Ylläpito voisi olla tarkempi myös muiden nimimerkkien kohdalla. Muutamat nimimerkit kirjoittaneet pelkästään keksittyjä negatiivisia juttuja Liposta. Miksi ylipäänsä tuollaisia kirjoituksia julkistetaan, joissa ei ole "todenperää"/faktaa.
 
Viestejä
105
Pertti Nieminen = nimimerkki KeKi (bannattu),?? joka kuului omien puheiden mukaan Kekin rumpuryhmään. Kertoo jo jotain..... Voi voi
 
Nämä viestit siirretyt Lipon ketjusta tänne, koska ko. ketjussa asiaa ei ole tarve käsitellä enempää. Kuten yllä todettu, kyse ei ollut nimimerkki KeKistä.

Mitä sitten tulee viestien moderointiin, niin mitään ennakkomoderointia emme harjoita, emmekä tule koskaan tekemäänkään. Jokainen vastaa itse viesteistään. Foorumin sääntöjen tai lain vastaisia viestejä saatamme poistaa tarvittaessa, ja parhaiten asiassa kukin voi avuksi olla raportoimalla niistä meille. Viestejä tulee nytkin parhaimmillaan ~100 päivässä, vaikka kausi ei ole edes käynnissä vielä.

Emme myöskään toimi minään faktantarkistajana kaikille viesteille. Siltäkin osin jokainen vastaa omista kirjoituksistaan.

Sen sijaan puutumme hyvinkin aktiivisesti kaikenlaiseen trollaukseen tai muuhun foorumin sääntöjen vastaiseen kirjoitteluun. Näitä toimenpiteitä on tehty jatkuvasti ja tarpeen mukaan aina tehdään jatkossakin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös