Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2019

Kalevalainen

Enpä tiedä meneekö tämä oikealle areenalle mutta kun Kaleva kirjoittaa Kekistä varsin paljon niin näpätään tänne.

31.7.2019 Netti-Kaleva kirjoittaa Kekin napanneen pisteen Koplalta, kommentteja 66 kappaletta. Kommenteissa haukutaan Kekiä monin tavoin ja ylistetään mm. Pattua, kuinka se on "hyvä henkinen, reilu ja rehti joukkue". No, niinhän se on. Kekin touhut eivät kommentoijia tunnu kiinnostavan pätkääkään, kuitenkin 66 kommenttia, pääosin seuran toiminnoista ei-kiinnostuneita. Kaleva kirjoittaa myös Pulliaisen siirtymisestä Kempeleeseen.

Päivää myöhemmin Pattu hävisi Koplalle 0-2. Luonnollisesti, Kaleva kirjoittaa myös tästä ottelusta. Tämä "hyvä henkinen, reilu ja rehti joukkue" Pattu oli kiinnostanut yhtä (1) kommentoijaa. Oululaisen ohilyöntijoukkueen trollaajat unohtivat Pattun nyt täysin. Ei ensimmäistäkään ylistävää kommenttia, tosin Kekiäkään ei nyt dissata.

Joku voisi johtopäätellä että erään vaippaikäisen oululaisen pesäpalloseuran kannattajat ovat hieman käärmeissään siitä että Keki pelaa Superissa, Pattun tavoin. Viha, kauna, kateus ja katkeruus ovat ne polttoaineet joilla näiden edesmenneiden lippo-seurojen kannattajat itseään tankkaavat. Ahdistus seuran liepeillä vaikuttaa olevan valtava. Ja kuitenkin, Kekin tekemisiä seurataan todella tiiviisti! Onhan se elämä varmasti vaikeaa.

Ohilyöntiseuran edesottamuksista Netti-Kaleva ei ole oikein muistanut kirjoittaa. Edellisinä vuosina, nyt jo konkurssin kuoppaamista oululaisseuroista, kirjoitettiin kyllä - viljaltikin. Hyvä että Kaleva kirjoitti ja toi ilmi asioita, joita seuroissa koetettiin piilotella.

Pattu on oikeasti sitkeä seura, siellä on tehty hommia, välillä hyvin, välillä ei niin hyvin. Junnuhommat pääsivät eräässä nosteessa hieman unohtumaan mutta olisiko sieltä joskus kuitenkin jotain tulossa... Katsojia on Pattun peleissä käynyt välillä hyvin, välillä ei niin hyvin. Mutta pelattu on, aivan kuten Kempeleessäkin, ilman konkursseja.
 
Viestejä
4,349
Asiaton käytös, keltainen kortti. Seuraavasta tulee huilia.

En lukenut koko teksti seinää. Kiitos. Painu vituun pele.
 
Toinen pele

Ettei vaan tuo useamman j:n jussi kuulus näihin lipon trollaajiin, vaikuttas siltä tai sitten muuten on pipa toooosi tiukalla ja/tai väärä lääkitys päällänsä. Ja kuiteski useamman j:n jussi ihan selkeesti luit ton koko viestin ja taisit jopa ottaa hiukka itteeski. Tekstiseinä kirjotetaan yhteen ja jos useamman j:n jussi tarkotti kirjottaa "pelle" niin se tosiaanki tulee kirjoittaa kahdella l-kirjaimella, siinä on niin sanottu kaksoiskonsonantti. Näyttäs nuo faktat ottavan toisilla varsin tiukoille ku pitää ihan penalttia ottaa.
 
Shellin laari

Kahtelin tuossa taannoin Simon peliä nii silmiin jäi kyllä Eero-Matti Karppisen ja Antti Väänäsen pelaaminen. Pojilla hyvä rentous tekemiseen. Mahollisuutta vaan "ylhäällä" niin hyvä tulee.
 
Viestejä
182
Lopettakaa tuo KeKi Lippo naljailu. Annetaan näiden naapureiden touhuta ja tuetaan niitä. Nyt KeKi kehittyy kun Vihtkari on sivussa. Antti V on omanlainen tuittupää. Nyt sivussa👍
 
aivan

Enpä tiedä meneekö tämä oikealle areenalle mutta kun Kaleva kirjoittaa Kekistä varsin paljon niin näpätään tänne.

31.7.2019 Netti-Kaleva kirjoittaa Kekin napanneen pisteen Koplalta, kommentteja 66 kappaletta. Kommenteissa haukutaan Kekiä monin tavoin ja ylistetään mm. Pattua, kuinka se on "hyvä henkinen, reilu ja rehti joukkue". No, niinhän se on. Kekin touhut eivät kommentoijia tunnu kiinnostavan pätkääkään, kuitenkin 66 kommenttia, pääosin seuran toiminnoista ei-kiinnostuneita. Kaleva kirjoittaa myös Pulliaisen siirtymisestä Kempeleeseen.

Päivää myöhemmin Pattu hävisi Koplalle 0-2. Luonnollisesti, Kaleva kirjoittaa myös tästä ottelusta. Tämä "hyvä henkinen, reilu ja rehti joukkue" Pattu oli kiinnostanut yhtä (1) kommentoijaa. Oululaisen ohilyöntijoukkueen trollaajat unohtivat Pattun nyt täysin. Ei ensimmäistäkään ylistävää kommenttia, tosin Kekiäkään ei nyt dissata.

Joku voisi johtopäätellä että erään vaippaikäisen oululaisen pesäpalloseuran kannattajat ovat hieman käärmeissään siitä että Keki pelaa Superissa, Pattun tavoin. Viha, kauna, kateus ja katkeruus ovat ne polttoaineet joilla näiden edesmenneiden lippo-seurojen kannattajat itseään tankkaavat. Ahdistus seuran liepeillä vaikuttaa olevan valtava. Ja kuitenkin, Kekin tekemisiä seurataan todella tiiviisti! Onhan se elämä varmasti vaikeaa.

Ohilyöntiseuran edesottamuksista Netti-Kaleva ei ole oikein muistanut kirjoittaa. Edellisinä vuosina, nyt jo konkurssin kuoppaamista oululaisseuroista, kirjoitettiin kyllä - viljaltikin. Hyvä että Kaleva kirjoitti ja toi ilmi asioita, joita seuroissa koetettiin piilotella.

Pattu on oikeasti sitkeä seura, siellä on tehty hommia, välillä hyvin, välillä ei niin hyvin. Junnuhommat pääsivät eräässä nosteessa hieman unohtumaan mutta olisiko sieltä joskus kuitenkin jotain tulossa... Katsojia on Pattun peleissä käynyt välillä hyvin, välillä ei niin hyvin. Mutta pelattu on, aivan kuten Kempeleessäkin, ilman konkursseja.
Kun netti-Kalevaan kirjoitetaan kommentteja joissa haukutaan KeKi:ä mutta ylistetään PattU:a monin tavoin, logiikka kertoo että nuo kirjoittelijat ovat oululaisen pesäpalloseuran kannattajia, eikä esim PattU:n kannattajia. Tai KeKi:n kannattajia jotka ovat pettyneitä KeKi:n esityksiin tällä kaudella. Huikeata päättelyä, pettymysten hetkellä pitää muistaa syyttää sen oululaisen pesäpallojoukkueen kannattajia!
 
Viestejä
84
Huomenna sitten tulevaisuutta ajatellen kauden tähänasti tärkein peli. Aa.sta olisi suotavaa ottaa ne ekat kolme pojoa. Antti meni ja Petri tuli. Mitä saatiin tilalle, aika näyttää, muutama puhelu ympäri Suomea ja syvempi kuva uudesta pj.sta hahmottui. Ainakin se tulee olemaan, että nyt ollaan hetkessä kiinni, myös eka peli täällä sen jo osoitti. Omanlaista osaamista löytyy, tärkeinhän on nyt saada solmut auki pään sisällä ja itseluottamus nousuun. Kopparit ovat olleet heikkoja ja arkoja, itseluottamus aivan hukassa. Linjassa Valtteri ollut viime pelit huono, suorastaan heikko. Taitava mies ja itseluottamuksen ollessa oikeanlainen superin keskitasoa linjassa. Jotenkin paistaa, (vain oma tuntuma), onko kaverit ihan noin epävarmoja tämän tilanteen vuoksi, vai ei oikeasti olla tehty kuitenkaan niitä toistoja ja harjotteita tarpeeksi, että saat suoran heiton kiinni, tai et lyö laitonta 40% eka lyönnistä jne. Ahdistus on ok, mutta jos oot tehny hommia, niin ei se ihan noin lukkoon mee. Vinkkinä johdolle, jos ens vuonna superia pelataan, kuten 100% uskon , onko järkeä roikottaa mukana esin Heikkiä, paikat ei kestä vaikka aika nopea onkin, Juhani, mitä käyttöä oikeasti kopparina, ykkössarjassa ehkä, ei superissa. Oikea paikka esim, 2v. hyvänä päivänä hyvä mailassa. Joona tulee vielä, aivan varmasti . Kasauksessa ehkä liikaa saman tyyppisiä pelaajia . Mutta posin kautta, mielenkiintoinen loppukausi ja ehkä jossain takaraivossa odotan karsintaa ja naapuria vastaan(ihan näin penkin kuluttajan näkökulmasta, olishan ne huikeita vääntöjä)
 
Viestejä
4,349
Taas on Pelkonen numerolla 5. Ja kun viimeksi oli niin vaihdettiin seuraavalle jaksolle numerolle 4. (n)
 
Viestejä
4,349
Valtteri viltissä... Jokohan Keki uskaltaisi voittaa?

Olisikohan Kempeleen nyt vain syytä luovuttaa ja ottaa suosiolla Oulu vastaansa karsinnoissa. Oulu ei halua nousta, eikä Kempele tippua joten yleisöä tulisi maksimit paikalle.

Profit kummallekin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös