Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2019

Viestejä
1,290
Niin, olen käynyt kekin pelejä katsomassa vuodesta 2005 lähtien. Joka vuosi panostettu mielestäni kempeleläisyteen. Kempeleen kauden 2019 joukkueesta on tulossa kaikkien aikojen muukalaislegioona. Laskujeni mukaan ainut joka mahtuu laguunilla kantamaan sinistä, on kyläkaupan Ossi, ja mahdollisesti Joona Suni. Omat kasvatit, Hanhela, Koivisto, Korhonen laitetaan kauas pohjoiseen pelaamaan ykköspesistä. Ensi kaudella en tule käymään enään aktiivisesti peleissä, kiitos runsaiden ulkopaikkakuntalaisten. Pitäisikö joukkueen nimi muuttaa Kempeleen lipoksi, kun oululaisiakin on kokoonpanossa kesällä enemmän kuin oman kylän poikia!
Pitäisiköhän sponsoritkin sitten hankkia loogisesti ainoastaan Kempeleestä?
 
Viestejä
100
Noniin pian päästään sitten jo ihan virallisten otteluiden makuun kun Halli-SM-alkuturnaus pelataan Kirin osalta muutaman viikon päästä. Pattijoki jo kohdattiin viikko sitten ja siitä tuloksena oli tasapeli. Harjoituspelistä oli sivussa vielä Valtteri Kleemola ja Marko Pelkonen mutta olettaisin, että ovat mukana alkuturnauksessa? Aleksi Hautala myös palkittiin harjoituskauden kovasta työstään kahden vuoden sopimuksella. Toivottavasti saa kesälläkin mahdollisuuksia näyttää osaamistaan.
 
Keski-Moukku

Kurttilasta ja Hautalasta saa hyvät juomapullon ojentajat superiin aikaisempin näyttöjen perusteella. Itse nostaisin Sunin nimeä enemmälti, olisi kyllä myös hienoa nähdä molemmat Sunit taas kempeleessä. Harmi kun huono juniori toiminta Kempeleessä ajaa "omat kasvatit" jo nuorena naapuri kuntien seuroihin.
 
Viestejä
11
Juu, ainakin superin näyttöjen perusteella.
keski-moukkuhan tietää, ettei nuo pojat oo paljon superia pelanneet. Ikää on Hautalalla 20 ja Kurttilalla 17.
Pikkusen haiskahtaa taas naapurin (siis kaupungin) poikien puheilta nämä jutut.
Nuorempi Suni pesee mennen tullen vanhemman, mitä Eetulla tehtäin KeKissä ? Linjaan on riittävästi miehiä, eikä koppareistakaan oo pulaa.
 
Keski-Moukku

Niin tietenkin superissa pelaa automaationa paremmin kuin suomisarjassa, jossa Hautala ja Kurttila eivät ole mielestäni edes keskikastia. Lisäksi pidän tästä että heti oletetaan olevan naapurikunnasta. Hienoa nähdä millä tasolla teidän yhteinen työ lajin eteen on, siis tuhon työ. Kansallis laji, jonka pohjolan miehet tulevat syöksemään alas tavalla tahi toisella. Me etelässä aletaan kyllästymään tähän touhuun, kun viette meidän katsojat.
 
Laguunin kirstunvartija

Ei se Oulun alueen ykkösjuttuna oleminen auttanut Lippoa viimeksikään. Raha ei tule itsestään seuran tilille vaan se pitää kovalla työllä saada. Kempeleen Kiri on tämän puolen aina hoitanut esimerkillisesti.

Hah tietenkin tämän voi näinkin ilmaista. Kempeleen laina nyt vain sattuu näkymään vain yhden henkilön nimen takana, eikä suinkaan seuran nimissi, tämä lienee sitä kovaa työtä, josko maksuhäiriö merkintä tämän joku päivä kuittaa. Täytyy vain kommentoida tätä kun ei vieläkään ole päässyyt tuon "kova työ" vitsin yli...
 
Kempeleläinen toiseen

Niin, olen käynyt kekin pelejä katsomassa vuodesta 2005 lähtien. Joka vuosi panostettu mielestäni kempeleläisyteen. Kempeleen kauden 2019 joukkueesta on tulossa kaikkien aikojen muukalaislegioona. Laskujeni mukaan ainut joka mahtuu laguunilla kantamaan sinistä, on kyläkaupan Ossi, ja mahdollisesti Joona Suni. Omat kasvatit, Hanhela, Koivisto, Korhonen laitetaan kauas pohjoiseen pelaamaan ykköspesistä. Ensi kaudella en tule käymään enään aktiivisesti peleissä, kiitos runsaiden ulkopaikkakuntalaisten. Pitäisikö joukkueen nimi muuttaa Kempeleen lipoksi, kun oululaisiakin on kokoonpanossa kesällä enemmän kuin oman kylän poikia!

Tämä on aivan totta ja olen samalla kannalla niin katsomisessa kuin muussakin. Mielestäni kuitenkin olisi hienoa, jos kempeleläiset ja oululaiset saisivat ajatukset yhteen ja unohtaisivat jo kauan sitten kiveen lyödyn kirveen. Ehkä jos molemmat seurat vaihtaisivat täysin johtonsa niin tämä onnistuisi, kunnan ja kaupunkien vastuu tässä pitäisi myös näkyä mielestäni enemmän. Olisi kiva käydä katsomassa meidän Kempeleen omia poikia lähempänä, nyt nimenomaan Oulussa, jos eivät kerta superiin sovi. Miksei moista yhteityö kuviota saada. Kärsii tällä hetkellä laji ja harrastajat etenkin nuoret kun ei ole paikkaa mihin mennä kokeilemaan siipiä, ykköspesishän tätä varten on?
 
Viestejä
1,229

Kyllä nyt lienee "Hurskastelua" olettaa että "kotikylän" pojista saataisiin kerättyä menestyvä superin-joukkue. Se että samaan aikaan Kempeleessä sattuisi olemaan jokaiselle pelipaikalle ja eri rooleihin sopivat pelaajat joilla menestyttäisiin superissa on aika kaukaa haettu juttu. Superin joukkueiden toiminta on huippu-urheilua ja vaatii sitoutuneita huippuyksilöitä. Kyllä vahvistuksia ja joukkueen keräämistä on tehtävä tottakai peilaten seuran asettamiin tavoitteisiin.
 
Viestejä
366
PattU ja SoJy kaatui selvästi hallissa. Oliko joku paikanpäällä katsomassa miltä se peli näytti. Lyöntipuoli ainakin näytti olevan kunnossa.
 
Viestejä
31
Hmm... KeKillä tulossa sopimusuutisia huomenna. Kenelläkään tietoa kuka se voisi olla? Kopparia kyllä huutaa tuo kokoonpano. Suni liian epävarma.
 
Viestejä
366
Höpöhöpö Suni mitään epävarma ole. Eiköhän kyse ole mittavasta määrästä jatkosopimuksia jo tässä vaiheessa kautta. Ja Sunin soppari joukossa 😉
 
Viestejä
31
Höpöhöpö Suni mitään epävarma ole. Eiköhän kyse ole mittavasta määrästä jatkosopimuksia jo tässä vaiheessa kautta. Ja Sunin soppari joukossa 😉
Eihän se saanu ykköspesiksessä välillä omia silmiäkään kiinni. Joten kyllä se toista kopparia huutaa. Entä jos suni tai ojala loukkaantuu? En lähtis savikoskea peluuttamaan kopparina.
 
Viestejä
100
Runko siis jatkaa ainakin seuraavat kolme kautta. Hyvällä mallilla ovat siis tulevat vuodet. Tällä joukkueella hieno suoritus päästä HalliSM lopputurnaukseen.
 
Viestejä
1,945
Jaa se on Kokon Jarkko "uinut" taas takaisin KeKin kaarelle. Ilmeisesti mitään ei olla opittu elokuulta 2017, jolloin Kokko sai viimeksi lähtöpassit.
 
Viestejä
4,349
Jaa se on Kokon Jarkko "uinut" taas takaisin KeKin kaarelle. Ilmeisesti mitään ei olla opittu elokuulta 2017, jolloin Kokko sai viimeksi lähtöpassit.

Katos ku se pitää olla siellä missä tapahtuu, vaikka taitoja ei olisikaan.

Hyvin pelaa KeKi. 3-0 johdossa ekan jakson tasurin jälkeen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös