Supervuoro Verkkolehti »

Kempeleen Kiri 2019

Ropsukopsusalminen

Valistunut arvaus ropsukopsulta. 8. ja 9. paikalla tulee varmaan vuorottelemaan nämä nimet. Suni jossain määrin vakiinnutti paikkansa kopparina viime kesänä, mutta onko sinne muilla edellytyksiä. Hepokangas oli paikoin jäätävän hyvä etukentällä.
Jania ei ehkä kannattaisi siirtää takaisin ykköseksi. Entä jos vaihtaisivat Hanhelan kanssa paikkaa tässä ehdotuksessa?
Jokerithan menisi juuri noin ja veikkaan, että Savikoski ja Pelkonen vaihtelevat kyllä paikkaa, kun Heikille löytyy paikka ulkoakin, jos Pelkosella alkaa ikä painaa ulkohommissa.

Näin juuri, Lassila myös sopiva nro 2 loppukauden tehoja katsellen. Laaja materiaali ja ainoastaan positiivisia ongelmia.
 
Viestejä
100
Ville Majavan sopimus siis purettu yhteisymmärryksessä. Majavalle ei oikein tahtonut löytyä järkevää roolia kesälläkään joten varmaan miehelle itselleen ihan hyvä ratkaisu etsiä pelipaikkaa muualta. Lyöntijärjestystä pystyy tällä materiaalilla pyörittämään aika monipuolisesti ja mielenkiintoista nähdä Pelkosen rooli siinä. Jos koppareina jatkavat Ojala ja Suni niin kenet Pelkonen syrjäyttää sitten linjassa? Kleemola sielä aika takuuvarmasti pelaa kuten myös Luhtavaara. Luultavasti se kilpailu kahdesta viimeisestä paikasta käydään Keski-Petäjän, Hanhelan, Pelkosen ja Koiviston välillä. Pelkonen myös pelasi kopparina joitain pelejä Lipossa joten vaihtoehtoja on sinnekkin. Hepokangas ja Määttä etukentälle. Karppiselle, Hautalalle ja Väänäselle peliaikaa sitten ykkösestä jos eivät murtaudu pelaavaan kokoonpanoon. Rinki on hyvin laaja ja jokaiselle pelipaikalle näyttäisi olevan kilpailua joten sinällään tilanne on ideaalinen.
 
Viestejä
917
Hyvää tässä Kekin rosterissa ja tulevassa superivuodessa on se että taas saadaan muutamalle äijälle vuosi lisää superin kokemusta. Ei nyt millään pahalla mutta ei tolla kuuhun mennä, kyyti tulee olemaan vielä kylmää kesällä vaikka aurinko paistaisikin.
 
Viestejä
100
Hyvää tässä Kekin rosterissa ja tulevassa superivuodessa on se että taas saadaan muutamalle äijälle vuosi lisää superin kokemusta. Ei nyt millään pahalla mutta ei tolla kuuhun mennä, kyyti tulee olemaan vielä kylmää kesällä vaikka aurinko paistaisikin.

No onneksi tässä nyt ei ihan kuuhun asti edes yritetä vaan sarjapaikka kaudelle 2020 on tavoitteena. Mielellään toki ilman karsintoja.
 
Viestejä
587
No onneksi tässä nyt ei ihan kuuhun asti edes yritetä vaan sarjapaikka kaudelle 2020 on tavoitteena. Mielellään toki ilman karsintoja.
Noilla, etenkin vanhojen ukkojen palkkioilla pitää varmaan jo pärjätä kunnolla tai managerin unelmat pitää haudata seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Onnea matkaan!
 
Viestejä
100
Noilla, etenkin vanhojen ukkojen palkkioilla pitää varmaan jo pärjätä kunnolla tai managerin unelmat pitää haudata seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Onnea matkaan!

Yhtään tietämättä millaisia palkkioita kukin saa niin silti mielestäni ihan uskottava superpesisjoukkue on saatu kasattua. Pelkosellakin ilmeisesti kova luotto tähän projektiin kun suoran kaksivuotisen sopimuksen teki.
 
Viestejä
366
Kempeleessä ei tunnetusti velkaa oteta eli manageri apureineen sitten kiertää kahta kauheammin keräämässä rahaa, jos ja kun budjettia kasvatetaan. Ilmeisesti seura on joitakin muita seuroja uskottavampi, kun ykköseen putoamisesta huolimatta pystyi päättyneeseen kauteen lähtemään kasvatetulla budjetilla. Nythän on toki helpompi joukkuetta markkinoida.
 
Viestejä
1,945
Viime tiistain paperisessa Kalevassa Saloranta sanoi pelaajistoon käytettävän 100 000 euroa enemmän kuin päättyneellä kaudella.
 
Viestejä
100
Hiljaista Kempeleen sivuilla. Toivoisi välillä tietoa missä mennään

KeKin facebooksivujen mukaan treenit ovat ainakin jo alkaneet. Ari Roppola ainakin oli palannut mukaan valmennustiimiin. Taitaa tosin tämä syksy olla hyvin hiljaista aikaa muutenkin pesisrintamalla. Observer taas saa painua muualle pilaamasta hyvää keskustelua.
 
Viestejä
2,807
Ei kukaan halua pilata hyvää keskustelua. Kempeleessä harmittaa kovasti Lipon uusi nousu. Salorannan kiukkuilua jatkaa kommenttikentässä vanhempi Roppola, tuttuine kirjoitusvirheineen.

 
Viestejä
1,471
Ei kukaan halua pilata hyvää keskustelua. Kempeleessä harmittaa kovasti Lipon uusi nousu. Salorannan kiukkuilua jatkaa kommenttikentässä vanhempi Roppola, tuttuine kirjoitusvirheineen.


Työntekijöiden palkat tottakai kuuluukin hoitaa ensimmäisenä. Lopusta kommentista syntyy mielikuva, että liitto maksattaa oman virheensä (Lipon viimekauden sarjapaikan) muiden velkojien kustannuksella.
 
Viestejä
100
Voisiko ylläpito poistaa edelliset viestit täältä tai siirtää tuonne Lipon keskusteluun? Eivät kuulu millään tavalla tänne nuo asiat.
 
Viestejä
182
Samoilla linjoilla olen. Nyt pitäisi Samin ja Antin maltaa jättää Lippo rauhaan ja keskittyä omaan hommaan. Sama myös toisinpäin
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Kuten noihin kahteen Lippo-ketjuun kommentoitu ja ohjattu, tuo keskustelu Lipon menneistä, sarjapaikasta, konkurssista jne. kuuluu tuonne sitä varten eriytettyyn ketjuun. Kiitos.
 

Jarmo

Naapuri pelaa ykköstä ja tulee Kohosen myötä olemaan Oulun alueen ykkösjuttu medianäkyvyyden ja sponsoreiden kannalta, vaikka me ollaan Superissa. On tämäkin yks työmaa! Kiitos Pesäpalloliitto, kiitos!!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös