Supervuoro Verkkolehti »

Kausi 2022 - Yleistä keskustelua (Naisten Superpesis)

Viestejä
27
Jari Cavernelis oli Ruudun haastattelussa sitä mieltä, että todella hepposesti tuli punainen kortti ja Manse tulee tekemään tilanteesta protestin. Kuinka tarkasti nuo keltaisten korttien syyt määritellään? Taitaa olla ensimmäisen keltaisen syy avainasemassa sen kanssa, että miten Mansen protestille käy. Jos se ensimmäinen keltainen kortti tuli viuhkan paiskaamisesta kentälle, niin kyllä punainen oli silloin aiheellinen. Vihtkari kävi kuitenkin protestoimassa tuomarille kahdesti tilanteesta, eli toinen keltainen on paikoillaan, jos tuomari käskee lopettaa ja pelinjohtaja palaa uudelleen soittamaan suuta.

Mutta jos se ensimmäinen keltainen tuli vasta suunsoitosta ja toinen suunsoiton jatkumisesta, niin ehkä protestille on aihetta.
 
Viestejä
11,776
Kurinpitolistan mukaan molemmat yhden pisteen varoitukset tulivat näkyvästä protestoinnista

Ja säännöissä todetaan 49 § että 1 pisteen varoituksen uusinta johtaa ottelurangaistukseen.
Ottelurangaistus tuomitaan yleensä​
- Fyysisestä loukkauksesta pelaajaa, tuomaria tai yleisöä kohtaan​
- Tönimisestä, lakin silmille vetämisestä tai hiekan pöllyttelystä kasvoille​
- Loukkaavien käsimerkkien näyttämisestä​
- Rasistisesta käyttäytymisestä​
- Pallon tahallisesta katsomoon lyömisestä, jos tapahtunut on aiheuttanut fyysisen​
vamman​
- 1 rangaistuspisteen rikkomuksen uusiutumisesta
Osoitetaan keltaisella ja punaisella kortilla. Rikkomuksen tekijä saa rangaistustililleen 2 (1+1) rangaistuspistettä.
- Kolmannesta ja sitä seuraavista pisterangaistuksista saman joukkueen jäsenelle​
 
Viestejä
486

Minun mielestä jo se viuhkan paiskaaminen siten, että se hajoaa ja kimpoaa kohti jälkeä ihmetteleviä pelaajia (Raudasoja lähimpänä) on peruste punaiselle kortille ja ottelurangaistukselle. Teko oli törkeä ja aggressiivinen, ja jos loukkaava käsimerkki on peruste ottelurangaistukselle, niin laikkojen heittäminen Vihtkarin tavoin ei? Tuli teot ja kortit missä järjestyksessä tahansa, niin punainen ei ole vääryys.
 
Viestejä
1,344
Syöttötuomari näytti täysin väärää paikkaa mistä laitonta lyöntiä tarkasteli! Lyönti oli mitä ilmeisemmin laiton. Olisivat voineet haastaa itsensä, mutta ei. Jo aiemmin tämä pillipiipari otti roolia Hukan kengän asennon tarkastelussa.
 
Viestejä
1,344
Minun mielestä jo se viuhkan paiskaaminen siten, että se hajoaa ja kimpoaa kohti jälkeä ihmetteleviä pelaajia (Raudasoja lähimpänä) on peruste punaiselle kortille ja ottelurangaistukselle. Teko oli törkeä ja aggressiivinen, ja jos loukkaava käsimerkki on peruste ottelurangaistukselle, niin laikkojen heittäminen Vihtkarin tavoin ei? Tuli teot ja kortit missä järjestyksessä tahansa, niin punainen ei ole vääryys.
Hyvä! Just niin ja vankilaa vielä pari vuotta päälle. Tai no jos joutuu asuun Jyväskylässä niin se vois korvata vankilatuomion😀
 
Viestejä
787

Sinulta kyllä taas kummallista settiä, Puiston käytöstä pällistelit ja hän ei saanut edes korttia huuteluistaan. Nyt kun Vihtkari paiskoo viuhkan kahteen osaan etukentälle ja vielä mussuttaa perään ja omaa tyhmyyttään lentää pihalle, niin ylireagointia ja tuomarit toimii väärin.

Linssit on niin sakeat kuin vain voi olla.

E: Lapualaisille ehdotit myös punaista korttia kun kehtasivat tuomioista valittaa tuomaristolle. Mutta Vihtkari toki saa riehua vapaasti, ei koske häntä.
 
Viestejä
486
Hyvä! Just niin ja vankilaa vielä pari vuotta päälle. Tai no jos joutuu asuun Jyväskylässä niin se vois korvata vankilatuomion😀

Sulla on kyllä pikkuisen harjoiteltavaa vielä logiikan (ja hyvän huumorin) saralla. Mulla oletusarvona on, että keskustelen fiksujen ja argumentointikykyisten ihmisten kanssa, mutta jokainen (manselaisen) vastine mun viesteihin osoittaa muuta. Ei se haittaa, kommenttisi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.
 
Pallo muuntajalle

Taitaa olla ensimmäisen keltaisen syy avainasemassa sen kanssa, että miten Mansen protestille käy. Jos se ensimmäinen keltainen kortti tuli viuhkan paiskaamisesta kentälle, niin kyllä punainen oli silloin aiheellinen. Vihtkari kävi kuitenkin protestoimassa tuomarille kahdesti tilanteesta, eli toinen keltainen on paikoillaan, jos tuomari käskee lopettaa ja pelinjohtaja palaa uudelleen soittamaan suuta.

Mutta jos se ensimmäinen keltainen tuli vasta suunsoitosta ja toinen suunsoiton jatkumisesta, niin ehkä protestille on aihetta.
Ei Vihtkari käynyt missään kahdesti tai palannut mihinkään. Mistä tällaisen käsityksen sait?

Tuomari käski Vihtkarin luokseen, kortin antaakseen. Se oli ainoa kerta kun Vihtkari liikkui pelituomarin luokse. Kun tuomari oli näyttänyt kortin, Vihtkari kääntyi välittömästi ja lähti kävelemään poispäin.

Minun mielestä jo se viuhkan paiskaaminen siten, että se hajoaa ja kimpoaa kohti jälkeä ihmetteleviä pelaajia (Raudasoja lähimpänä) on peruste punaiselle kortille ja ottelurangaistukselle. Teko oli törkeä ja aggressiivinen, ja jos loukkaava käsimerkki on peruste ottelurangaistukselle, niin laikkojen heittäminen Vihtkarin tavoin ei? Tuli teot ja kortit missä järjestyksessä tahansa, niin punainen ei ole vääryys.
Se voi olla ehkä sitä sinun mielestäsi. Tuomarilinjan mielestä se ei sitä ole ollut, koskaan. Viuhka, juomapullo, joku muu esinehän on pelinjohtajilta lentänyt useasti. Tällä kertaa toki se meni enemmän muiden kentällä olijoiden suuntaan, mutta viuhkan viskomisessa ei varsinaisesti ole mitään täysin poikkeuksellista.

Täysin typerä teko se oli. Aivan takuuvarmasti kortin arvoinen.

Sen sijaan punaisen (ja sitä kautta 2 finaaliottelusta ulos sulkemisen) arvoista ei ole ikinä se, että pelinjohtajalla on... väärä ilme.
 
Viestejä
1,344
Sulla on kyllä pikkuisen harjoiteltavaa vielä logiikan (ja hyvän huumorin) saralla. Mulla oletusarvona on, että keskustelen fiksujen ja argumentointikykyisten ihmisten kanssa, mutta jokainen (manselaisen) vastine mun viesteihin osoittaa muuta. Ei se haittaa, kommenttisi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.
Looginen, huumorintajuinen, fiksu ja argumentointikykyinen pesäpallotietäjä hakee seuraa tositarkoituksella. Toivotaan että tulee postia😂
 
Viestejä
486
Ei Vihtkari käynyt missään kahdesti tai palannut mihinkään. Mistä tällaisen käsityksen sait?

Tuomari käski Vihtkarin luokseen, kortin antaakseen. Se oli ainoa kerta kun Vihtkari liikkui pelituomarin luokse. Kun tuomari oli näyttänyt kortin, Vihtkari kääntyi välittömästi ja lähti kävelemään poispäin.

Se voi olla ehkä sitä sinun mielestäsi. Tuomarilinjan mielestä se ei sitä ole ollut, koskaan. Viuhka, juomapullo, joku muu esinehän on pelinjohtajilta lentänyt useasti. Tällä kertaa toki se meni enemmän muiden kentällä olijoiden suuntaan, mutta viuhkan viskomisessa ei varsinaisesti ole mitään täysin poikkeuksellista.

Täysin typerä teko se oli. Aivan takuuvarmasti kortin arvoinen.

Sen sijaan punaisen (ja sitä kautta 2 finaaliottelusta ulos sulkemisen) arvoista ei ole ikinä se, että pelinjohtajalla on... väärä ilme.

Ei Vihtkari käynyt missään kahdesti tai palannut mihinkään. Mistä tällaisen käsityksen sait?

Tuomari käski Vihtkarin luokseen, kortin antaakseen. Se oli ainoa kerta kun Vihtkari liikkui pelituomarin luokse. Kun tuomari oli näyttänyt kortin, Vihtkari kääntyi välittömästi ja lähti kävelemään poispäin.

Se voi olla ehkä sitä sinun mielestäsi. Tuomarilinjan mielestä se ei sitä ole ollut, koskaan. Viuhka, juomapullo, joku muu esinehän on pelinjohtajilta lentänyt useasti. Tällä kertaa toki se meni enemmän muiden kentällä olijoiden suuntaan, mutta viuhkan viskomisessa ei varsinaisesti ole mitään täysin poikkeuksellista.

Täysin typerä teko se oli. Aivan takuuvarmasti kortin arvoinen.

Sen sijaan punaisen (ja sitä kautta 2 finaaliottelusta ulos sulkemisen) arvoista ei ole ikinä se, että pelinjohtajalla on... väärä ilme.

Joo sitä nimenomaan ihmettelenkin, kun joku linkkasi nuo ottelurangaistusten kriteerit, ettei tavaroiden heitteleminen tai paiskominen siten, että ne kimpoilee ja hajoaa, ole ottelurangaistuksen arvoinen teko, mutta sitten jokin käsimerkki (mikä ei sinällään ole fyyisesti samalla tavalla aggressiivinen tai aiheuta muille haittaa) tai sanallinen teko on. Ehkä enemmän ihmettelen näitä linjauksia ja niiden mukaan toimimisia tuomareiden taholta.
 
Viestejä
1,344
Tässä kävi juuri niin kuin ei pitäisi. Tuomari tekee itsestään ison ja varastaa shown. No jos ei muuten elämässä huomiota saa niin sitten näin. Jyväskylän asemalle viheltään pilliin junan lähtöjen merkiksi.
 
Pallo muuntajalle

Vähän heikostihan tuo Karjalaiselta jo alkoi koko ottelu, kun ensimmäisessä sisävuorossa piti keskeyttää peli ja käydä komentamassa ykköspesällä ollutta Hukkaa siirtämään toinen jalkansa viisi senttiä eri paikkaan. Todella hämmentävä veto. Kertaakaan en ole tuollaista nähnyt tapahtuvan ottelussa.
 
Viestejä
303

Edellisessä Kirittäret-pelissä runkosarjassa täysin sama meno. Toihan on Kitolan toimintaa joka kerta.
 
Viestejä
559
Saa olla kameran kautta katsovilla aika tarkat silmät että saa tästä arvioitua sataprosenttisella tarkkuudella lyönnin olleen sisällä tai laiton. Tässä tapauksessa tuskin kukaan tietää syöttötuomaria paremmin kun kävi jäljenkin katsomassa

Vähän heikostihan tuo Karjalaiselta jo alkoi koko ottelu, kun ensimmäisessä sisävuorossa piti keskeyttää peli ja käydä komentamassa ykköspesällä ollutta Hukkaa siirtämään toinen jalkansa viisi senttiä eri paikkaan. Todella hämmentävä veto. Kertaakaan en ole tuollaista nähnyt tapahtuvan ottelussa.

Tämä oli kunnon huumoripläjäys. On pesässä seisomisesta huomauteltu ennenkin mutta että ihan senttien tarkkuudella :D
 
Viestejä
1,344
Saa olla kameran kautta katsovilla aika tarkat silmät että saa tästä arvioitua sataprosenttisella tarkkuudella lyönnin olleen sisällä tai laiton. Tässä tapauksessa tuskin kukaan tietää syöttötuomaria paremmin kun kävi jäljenkin katsomassa

Tämä oli kunnon huumoripläjäys. On pesässä seisomisesta huomauteltu ennenkin mutta että ihan senttien tarkkuudella :D

Se näkyy videosta ihan tarkkaan että santa pölähtää viivan vasemmalla puolella. Syöttötuomari näyttää oikeaa puolta viivasta eli jotain väärää vanhaa jälkea. Saaga koittaa opastaa puusilmää. Oliko se laiton vai viivan päällä niin sitä ei osaa sanoa.
 
Viestejä
787
Saa olla kameran kautta katsovilla aika tarkat silmät että saa tästä arvioitua sataprosenttisella tarkkuudella lyönnin olleen sisällä tai laiton. Tässä tapauksessa tuskin kukaan tietää syöttötuomaria paremmin kun kävi jäljenkin katsomassa

Ei tosiaan tuosta pysty sanomaan edelleenkään, tosin tuosta nyt näkee sentään sen, että syöttötuomari osoittaa oikeaa paikkaa ja Mansen pelaaja keksinyt jonkun aivan eri kohdan jota osoittelee puoli metriä edessäpäin.
 
Viestejä
486
Saa olla kameran kautta katsovilla aika tarkat silmät että saa tästä arvioitua sataprosenttisella tarkkuudella lyönnin olleen sisällä tai laiton. Tässä tapauksessa tuskin kukaan tietää syöttötuomaria paremmin kun kävi jäljenkin katsomassa

Tämä oli kunnon huumoripläjäys. On pesässä seisomisesta huomauteltu ennenkin mutta että ihan senttien tarkkuudella :D

Manse valitti nimenomaan siitä, että syötönvalvoja tarkisti VÄÄRÄÄ jälkeä. Tuon perusteella näkee sen olennaisimman: tasan OIKEAA jälkeä katsoi. Raudasojakin yritti näyttää jotain toista jälkeä ja purnasi siitä, ihan turhaan. Luulisi kai tuossa tarkistaessaan syötönvalvoja nähnyt sen, jos se siihen viivaan otti/ei ottanut. (edit: Andersonkaan ei enää syötönvalvojan kanssa asiaa tarkistaessaan purnannut, vaan alkoi seurata muita tilanteita).

Mäksä teki kyllä hölmösti, kun paljasti haastetteluissa saavansa namipassia etulautaan Andersonilta. Olisi ollut hiljaa, ja lyönyt siitä passista huomennakin pari leikkuria.
 
Viestejä
1,344
Edelleen sitä mieltä että santa pölähtää viivan ulkopuolella. Näyttäis ettei ole edes viivan päällä. Tulee kaverille kiire siivota jälkensä(sotkunsa). Nyt kun tuomarit saa haastaa itsensä niin näin pitäisi tehdä tällaisissa oleellisissa tilanteissa. Ei varmaan olis tullut punaisia kortteja kun olis menty tilanne tarkistaan. Nyt vaan ei kantti kestänyt.
 
Jos osumakohta on puoli senttiä viivan päällä niin sitä ei näe yhtään mistään käytössä olevasta kamerasta vaikka puoli päivää katselisi. Pitäisi olla erilliset systeemit tyyliin hawk-eye mutta sitä tuskin pesäpallon kokoisessa lajissa nähdään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös