Supervuoro Verkkolehti »

Kauden 2021 palkittavat

Viestejä
484
Minun mielestä jollakin kirjoittajalla oli hyvä pointti siinä, että Mantsisen hyvyys on Kitolan ja Viljasen ohjauksen varassa. Toki ominaisuuksiakin on, mutta esim. nopeaan peliin ei pysty juurikaan em. syystä. Ei todellakaan mitään omaa luokkaansa ole, vaan mainittujen lukkareiden kanssa omilla vahvuuksilla höystettynä tasavahvoja ovat.
Enpä muista nähneeni kitoloita tai viljasia Kirittärien lautasen äärellä syöttöjä nostelemassa. Jo ennen nykyistä seuraansa Mantsinen piti samantyyppistä vauhdikasta menoa, kukahan polvihousuineen silloin hänen syöttöjään ja heittelyään oli toteuttamassa???
 
Viestejä
486

Vauhdikas meno on mitä ilmeisimmin suhteellinen käsite. Ymmärrät joko tahallisesti väärin, tai et vain halua myöntää, että Mantsinen on lahjakkuudestaan huolimatta niin hyvä kuin on osin taustahenkilöiden toiminnan ansiosta. Toki kaikki tekevät taustatyötä, mutta onhan siitä peilaamisesta, syöttöjen ohjeistamisesta ja merkkien selvittämisestä ollut keskustelua täällä useinkin.
 
Viestejä
26
Vuoden naispesäpalloillija: etenkin tähän olisi pitkä lista hyviä vaihtoehtoja, mutta sanotaan Itävalo. - (Villinä korttina Peltonen)
Vuoden tyttöpesäpalloilija: Tiia Peltonen
Vuoden lukkari: Vettenranta
Vuoden pelinjohtaja: Pokela
Vuoden jokeripelaaja: Puisto
Vuoden tulokas: Pellonperä/ Ch Höglund
Kultainen räpylä: Itävalo/Mäki-Maukola
Kultainen maila: Körkkö
 
Viestejä
500
Vääryys tapahtui siinä, että rouva Körkkö ei vaivautunut pelaamaan Itä-Länsi -ottelussa, vaikka oli täysin pelikunnossa. Sen vuoksi ei missään tapauksessa ole vuoden pelaaja. Tuon kaltainen käytös oli lajin halveksuntaa, kun pelaaja pani oman edun lajin edelle.
Tämä ei tietystikään ollut tämän hetken parhaalta naispelaajalta kovin hyvä palvelus lajille. Tiedä sitten olisiko kuitenkin vähän liian iso näpäytys olla antamatta parhaalle parhaan pelaajan palkintoa. Sen sijaan sääntöjä voisi muuttaa siten, että pelaajat, jotka eivät valinnasta huolimatta osallistu Itä-Länteen joutuvat olemaan sivussa myös seuraavasta sarjapelistä.
 
Viestejä
484
Vauhdikas meno on mitä ilmeisimmin suhteellinen käsite. Ymmärrät joko tahallisesti väärin, tai et vain halua myöntää, että Mantsinen on lahjakkuudestaan huolimatta niin hyvä kuin on osin taustahenkilöiden toiminnan ansiosta. Toki kaikki tekevät taustatyötä, mutta onhan siitä peilaamisesta, syöttöjen ohjeistamisesta ja merkkien selvittämisestä ollut keskustelua täällä useinkin.
Harvemmin lukkarilla on aikaa katsella pelinjohtajien viuhkoja,. Kyllä sen asian on jo vuosikymmenten ajan tehneet muut kitolat - joko katsomosta tai likempää -, joskus myös pelinjohtaja. Se ei ole mikään uutinen tai paljastus, jota jotkut yrittävät nyt Kirittärien osalta korostaa!!! Mutta kyllä sen työn tekee lukkari, joissakin tapauksissa myös syöttelijä.
 
Mantsinen ainakin pelaa niin hidasta peliä, että kyllä ehtii katsella ja miettiä, mitä seuraavaksi tekee. Ei sillä, että hidas peli huono asia olisi, jos ratkaisut sen jälkeen on hyviä, niin kuin Mantsisella usein on. Onko ne sitten hänen omia ratkaisuja, on eri asia. :LOL:
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,026
Viestejä
208
Kuka ja ketkä sitten valintoja tekevätkään, niin erikoista on jos Emma Körkkö ei ole vuoden naispesäpalloilija 2021. Täysin ylivoimainen pelaaja ennen jalkavaivaansa runkosarjassa ja pelasi hyvin myös sen jälkeen kun palasi peleihin ensin jokerina ja sitten lopuksi vielä yhdeksikköön.
 
Viestejä
93
Kirjailen tähän veikkaukseni eniten siksi, että on kiinnostavaa verrata illemmalla, oliko yhtään kartalla.

Vuoden naispesäpalloilija: Emma Körkkö
Vuoden tyttöpesäpalloilija: Tiia Peltonen
Vuoden lukkari: Minttu Vettenranta
Vuoden pelinjohtaja: Jarkko Pokela
Vuoden jokeripelaaja: Kaisaleena Rautakorpi
Vuoden tulokas: Sylvi Pellonperä
Kultainen räpylä: Kaisa-Maija Rosvall
Kultainen maila: Emilia Itävalo
 
Viestejä
2,565

Muusta olen samaa mieltä, mutta minun listassani Itävalo ja Körkkö vaihtavat paikkaa.

Itävalolle kuuluu vuoden naispesäpalloilijan pysti, koska oli mestarijoukkueen mielestäni tärkein pelaaja sekä sisällä että ulkona. Osa kuulua Porin etukenttää, ja myös sisällä onnistui erinomaisesti sekä vaihtajana että etenijänä. Ei sulanut finaaleissa vaan pelasi koko ajan omalla korkealla tasollaan.

Körkkö oli suuren osan kaudesta pois ulkokentältä, mutta löi alkukaudesta paljon läpilyöntejä ja ratkaisupeleissä monta tärkeää juoksua. Siksi kultainen maila Körkölle.
 
Viestejä
285
Heitetään nyt vielä veikkauksia

Vuoden naispesäpalloillija:
Emilia Itävalo
Vuoden tyttöpesäpalloilija:
Tiia Peltonen
Vuoden lukkari:
Minttu Vettenranta
Vuoden pelinjohtaja:
Jarkko Pokela
Vuoden jokeripelaaja:
Janette Lepistö
Vuoden tulokas:
Sylvi Pellonperä (Tiia Peltonen jos vielä lasketaan tulokkaaksi)
Kultainen räpylä:
Kaisa-Maija Rosvall
Kultainen maila:
Emma Körkkö

Körkkö olisi ollut ilman loukkaantumista vuoden naispesäpallisti.
 
Viestejä
93
Aika lähelle pääsin, mutta lopulta sanoisin, että raadit valitsivat oikein ja asiantuntevasti. Kyllä Körkkö veti sellaisen kauden, että kaksi palkintoa oli kohdillaan.
 
Viestejä
787
Meni kyllä hyvin valinnat tällä kaudella. Henkilökohtaisesti näin Lännen kannattajana toki harmitti, että esimerkiksi Körkkö ei Itä-Länteen lähtenyt, olisi lisännyt idän kilpailukykyä huomattavasti, mutta ei sitä parhaan pelaajan palkintoa voi myöskään kiistää. Aivan huikea pelaaja ja nousi ihan mukavasti hiki pintaan kun palasi vielä ulkokentälle finaalisarjassa.

Onnittelut lähtee Tiia Peltoselle ja Jarkko Pokelalle näin Porilaisena, Pokelalle siitä "viimeisestä silauksesta" joka toi viimein mestaruuden pitkän odotuksen jälkeen Poriin ja Tiia Peltonen, ei löydy edes sanoja, aivan huikea pelaaja ja toivon, että ei ikinä vaihda seuraa. Monikin pelaaja Pesäkarhuista, joka vaihtaa seuraa varmasti kirpaisee, mutta tässä on kyllä pelaaja, jonka lähtö tekisi kipeää ja paljon.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös