Supervuoro Verkkolehti »

Kankaanpään Maila 2019

Kuukkeli

Ne on firmojen nimikkopelaajia/vast, eli yleinen käytäntö monella muullakin seuralla. Ko yritys maksaa seuralle jonkun sovitus sponsorisumman ja saa vastineeksi jonkun ns nimikkkopelaajan, eli äänimainontaa pelissä ja näkyvyyttä mediassa.

OK, asia selvä.
 
Viestejä
345
Viestejä
662
Riikonen tosiaan ratkaisi hienosti Kempele-ottelun kunnarilyönnillään, mutta ennen sitä on tullut myös epäonnistumista kotiutusyrityksessä, joten en nyt olisi häntä ihan ykköskotiuttajaksi sentään laittamassa. Kortelaisen Petteri on mielestäni edelleen KaMa:n paras kotiuttaja.

Oli muuten erikoinen tilanne Kempele-ottelun toisen jakson kolmannen tasoittavalla, kun KaMa:lla oli ajolähtötilanne, kaksi paloa alla ja Kortelainen vielä käyttämättä, mutta hänen sijasta lyömään tulikin Luukas Poutanen, joka ei siis onnistunut yrityksessään, vaan tuloksena oli kolmas palo. Ei mitään Poutasta vastaan, hän on varmasti lupaava nuori pelaaja, mutta kyllähän tuossa tilanteessa laitetaan kaiken järjen mukaan jokeri yrittämään kotiuttamista. Onneksi KaMa kuitenkin voitti toisen jakson, niin ei tarvinnut jossitella sitä tilannetta kovin paljon, mutta erikoiselta se ratkaisu vaikutti kuitenkin.

Mielenkiintoista joskus (eri joukkueissa) pohtia kotiutustilanteiden jakamisen järjestystä. En tiedä, mutta olettaisin, että Poutasen käyttö mainitussa tilanteessa johtuisi siitä, että KaMan nykyjoukkueessa on varsin vähän pelaajia, joille kotiuttaminen on se kaikkein luontevin tehtävä. Ei tarkoita sitä, etteikö myös vaikkapa vaihtolyöjissä (mm. Itävalo, Kellokoski, Ruuska) olisi potentiaalia myös kotiutustilanteisiin, mutta jos pelaajalle lokeroitaisiin vain yksi sisäpelitehtävä (eteneminen, vaihtaminen, kotiuttaminen, kopinnosto), ulkopeliä pelaavista luullakseni vain Poutanen olisi parhaimmillaan kotiuttajana. Siksi voi olla, että pj Karttunen yrittää korostetusti laajentaa kotiuttajamahdollisuuksia.

Vaikuttaisi, että Karttunen entistä vahvemmin pyrkisi myös miettimään, kenellä kotiuttajista juuri siinä pelissä olisi paras päivä. Ja jos joskus sekä Kortelaiselle että Riikoselle sattuu samaan aikaan huippupäivä, silloin KaMa saattaa juhlia arvaamattoman suurilla juoksumäärillä. Ulkopeli on sitten asia erikseen, mutta toimi ilmeisen hyvin koleudessa Kempele-matsissa.
 
Viestejä
345
Lilja pyöräytetty ketjulotossa takaisin kärjeksi. Hoitanee tuon ok. Oon pitkään ollut kuitenkin sitä mieltä, että lyöntiuhkansa vuoksi siellä sais olla kentällä ruokaa ennen häntä. Korhosen loukin myötä tää kaiketi sitten on paras ratkaisu, jossei kentällemeno/juoksuvoimaa löydy.
 
Viestejä
345
Liekö Vimpelistä budjetoitu paljoa pisteitä. Toisaalta, bonuspojot kannattaa ottaa jos ovat tarjolla. Varsinkin näin alkukaudesta.

Siinä jaksovoitto tuoksui jo ilmassa, tuolla toki kaikki on mahdollista. Posia kai kolme lyötyä ja vielä rakennettu 3-tilanne 4A. Kotiutusta ei sitten päästykään yrittämään.
 
Viestejä
464
Liekö Vimpelistä budjetoitu paljoa pisteitä. Toisaalta, bonuspojot kannattaa ottaa jos ovat tarjolla. Varsinkin näin alkukaudesta.

Siinä jaksovoitto tuoksui jo ilmassa, tuolla toki kaikki on mahdollista. Posia kai kolme lyötyä ja vielä rakennettu 3-tilanne 4A. Kotiutusta ei sitten päästykään yrittämään.
Kenestä meni jokipallo ?
 

Kuukkeli

Te, joilla on Ruudun katseluoikeudet, katsokaapa vielä uudestaan superlyöntivuoron KaMa:n toinen palo. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että se oli palo.

Jonkun mielestä se on pesäpalloa parhaimmillaan, kun ottelun ratkaisu on senteistä ja sekunnin sadaosista kiinni, mutta varmaan monen mielestä se on puolestaan pesäpalloa huonoimmillaan, kun ottelun ratkaisu on todella pienestä kiinni ja tuomarin pitää tehdä nopea päätös tiukassa tilanteessa. Nyt tuli sitten sellaisessa tilanteessa tuomio, joka oli Koskenkorvan eduksi.
 

LBC

Viestejä
3,605
Jonkun mielestä se on pesäpalloa parhaimmillaan, kun ottelun ratkaisu on senteistä ja sekunnin sadaosista kiinni, mutta varmaan monen mielestä se on puolestaan pesäpalloa huonoimmillaan

Ehkä toisen palstan asioita, mutta mikä olisi muutosehdotuksesi? Viime vuonna joissain keskusteluissa äidyttiin pohtimaan kameratekniikan tuomista peleihin, mutta aika paljon niitä pitäisi kentälle tuoda, jotta kaikki tilanteet saataisiin kiinni. Siitä ei sen enempää, enkä tuota eilistä tilannettakaan pääse kommentoimaan.
Minusta tiettyyn rajaan asti tämä juuri on sitä urheilun lisämaustetta. Ja minulla on ainakin hyvä usko siitä, että tuomarit eivät tee näitä ratkaisuja epätasaisesti, eli sarja tasoittaa. Olenko liian vanhoillinen, mutta jos jokaisen tilanteen tuomio tulisi jostain valvontajärjestelmästä, menisi paljon pesiksen tunnelmasta pois. Räikeitä virheitä en tuomareille toivo käyvän, mutta niitäkin vain tulee niin kauan, kun ihminen puhaltaa pilliin.
Haastojahan on alettu loppukahinoissa kokeilemaan, siellä ne jossain määrin voi ajatella perustelluiksikin. Niissä tosin toteutus pitäisi olla kunnollinen (kalliimpi). Ruudun kamerat ovat onnettomia siihen tarkoitukseen.
 
Viestejä
11,744
Virheitä sattuu niin pelaajille kuin tuomareille. Ja tuomarit on yhtälailla yksi pelin elementti. Virheestä on vain päästävä yli.

Oleellista minusta olisi se, että ei ole puolueellisesti toimivia tuomareita. Olen melko varma, että jos pesätuomari tajuaa tehneensä väärän päätöksen niin näyttö korjataan heti. Tärkeintä on, että sitä ei yritetä paikata hyvittämällä seuraavassa päätöksessä.

Videoita katsomalla saa monta yritystä päättää miten tilanne meni ja tilanteesta ja kameran kulmasta riippuen saattaa silti mennä väärin.

Kaikkien pelitilanteiden kanssa pitää vain elää ja keksittyä pelissä seuraavaan pelitekoon.
 
Viestejä
1,229
Kaiken perusta on oikeat sääntöjen mukaiset tuomiot. Kuitenkaan en haluaisi persäpallopeleihin samallaista ”pelleilyä” kuin SM-liigassa biimekaudella oli. Tämähän on kuitenkin vain urheilua
 

LBC

Viestejä
3,605
Pakko otta kiinni kahteen edeltävään, ja harhailla aiheesta vielä kauemmas: Sääntöjen mukaiset tuomiot on tietenkin tärkeä asia, se oli hyvä pointti. Mutta pesiksessä se on myös yksi mielenkiinnon kohde, ainakin minulla. En tosin niiden kaikkia ykstyiskohtia ja tulkintasääntöjä tiedä, mutta silti.

Muutama viikko sitten nähtiin toisessa lajissa videotarkistuksen ja sääntötulkintojen farssi, kun ratkottiin jatkoajalla ihan vaan maailmanmestaruutta. En tiedä vieläkään, menikö oikein vai väärin. Oikein siinä mielessä, että niin lopulta tuomittiin. Esimerkki vaan tuosta tuomitsemisen vaikeudesta, on sitten apuvälineitä tai ei.

Toisaalta @Kuukkeli tässä lopulta voittaa. Tuota tekniikkaa varmaan tulevaisuudessa tulee lajeihin lisää ja lisää. Mutta aikaa siihen menee. Lieneekö silloin pesäpalloa lajinakaan jäljellä...
 
Viestejä
16
Te, joilla on Ruudun katseluoikeudet, katsokaapa vielä uudestaan superlyöntivuoron KaMa:n toinen palo. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että se oli palo.

Jonkun mielestä se on pesäpalloa parhaimmillaan, kun ottelun ratkaisu on senteistä ja sekunnin sadaosista kiinni, mutta varmaan monen mielestä se on puolestaan pesäpalloa huonoimmillaan, kun ottelun ratkaisu on todella pienestä kiinni ja tuomarin pitää tehdä nopea päätös tiukassa tilanteessa. Nyt tuli sitten sellaisessa tilanteessa tuomio, joka oli Koskenkorvan eduksi.
Olin katsomassa Porissa peliä ja naurahdin vähän, että melkein jokaisesta tiukasta tilanteesta kakkospesälle tuli palo Kankaanpäälle. Peli ei siihen tosin kaatunut, kotiutukseen ja tilanteiden tekemiseen.
 
Viestejä
345
Vilkastaan hieman pelaajakohtaisia tilastoja 4 pelin jälkeen.

Lilja - purkanut 0-tilannetta ihan ok, vaikkei mun makuun puhdas kärkipelaaja olekaan. Koskas saatas se Korhonen takas? 4 tuotua.

Ruuska - Ihan asiallisesti kentälle, plussan puolella pesänvaihdot. 5 tuotua.

Itävalo - Paljon tulee tilannetta ja sitä myöten kärkilyöntejä, onnistumis-% ei ihan päätähuimaava vielä. Kotiutukset kyllä onnistuneet.

Kellokoski - Ihan ok kotiutukset kun tilanne tullut syliin.

Pomell - Aloitteli kärjessä, kiersi kentänkin. Pari vikaa peliä taas statistina.

Kortelainen - Puhutaan, että epätasaisuus on ongelmansa. 3/10 kotiutukset toistaiseksi, 1/6 vikat kolme peliä.

Riikonen - KeKi-pelin pajatsot avas solmuja, onnistui 3/3 Vimpelissä. 2/5 Porissa. Olisko läpimurtovuosi, vai vaipuuko anemiaan keskikesää kohti?

Pauna - Vimpelin peliä lukuunottamatta ok vaihdot. 6 tuotua.

Katotaan nyt miten lähtee kehittymään. Aihioita on, mutta tulos tehdään pelitilanteissa.
 
Viestejä
3,478
Jeeps, mutta myös eilen paikan päällä olleena ja pelin nähneenä, sanosin että yksi tekijä oli aidat, mainokset ja mainosaidat! Nehän nopeesti laskettuna vei KaMalta eilen 2 tai 3 kunnaria!

Ei siinä, samat esteethän ne on molemmille jengeille, mutta nuo on kyllä monella muullakin kentällä vitsaus. Porissa etenkin harvemmin nähdään kunnareita, kun kentän rakenne muutenkin semmoinen, ettei pallo juuri "jokeen" vieri...
 
Viestejä
16
Jeeps, mutta myös eilen paikan päällä olleena ja pelin nähneenä, sanosin että yksi tekijä oli aidat, mainokset ja mainosaidat! Nehän nopeesti laskettuna vei KaMalta eilen 2 tai 3 kunnaria!

Ei siinä, samat esteethän ne on molemmille jengeille, mutta nuo on kyllä monella muullakin kentällä vitsaus. Porissa etenkin harvemmin nähdään kunnareita, kun kentän rakenne muutenkin semmoinen, ettei pallo juuri "jokeen" vieri...
Porilaisena sanoisin, että jos lyöt takaa läpi kunnarin kierrät. Lilja taisi lyödä pystärillä 3-kulmasta läpi, mutta ei ollut lyönnillä voimaa tarpeeksi ja Porissa tuo nurmikko hidastaa pallon. Mikäli aitaa metrin nostettaisi tai kaksi, niin voisi jokin pallo mennä ali, yksi kunnari oli myös lähellä, en ole varma oliko (Ruuska?) löi 3-puolelle, pomppasi 3-vahdin yli ja osui aidan ala-osaan. Ihmetyttää Seinäjoella miten sielä menee parkkikentälle helpommin pallo, onko sitten aita korkeammalla tai jotain..
 

Kuukkeli

Täällä oli jo aiemmin vähän kirjoittelua lauantain Koskenkorva-ottelun tuomaroinnista ja täytyy kyllä vähän ihmetellä myös syöttötuomarin työskentelyä kyseisessä ottelussa. Toisen jakson ensimmäisen aloittavalla Koskenkorvan lukkari sai nimittäin yrittää parhaimmillaan kärpästä jopa kuusi kertaa putkeen, eli jakso alkoi lukkarin osalta seuraavanlaisesti: Syöttö, heitto, syöttö, heitto, heitto, heitto, heitto, heitto, syöttö, heitto, heitto, heitto, heitto, heitto, heitto, syöttö.

Sen jälkeen vasta alkoi kärpästen tavoittelu hieman vähenemään. Noista ensimmäinen syöttö oli aika selvyys, koska silloin kenttä oli vielä tyhjä etenijöistä ja toisessa heitossa ei tavoiteltu kärpästä, koska etenijä oli ihan pesäalueella silloin kun pallo viereiselle pesävahdille heitettiin, mutta muuten lukkarin annettiin siis hakea kärpästä oikein kunnolla. Onko tällainen normaalia? Onko pesäpallossa mitään rajoitusta sille, kuinka monta kertaa putkeen voi syötön sijaan heittääkin pallon joukkuetoverille?

Oli hieman ärsyttävää katseltavaa tuo meininki näin Kankaanpään kannattajan näkökulmasta. Yksi kärpänen oli lopulta tuloksena tuosta heittelymäärästä.
 
Viestejä
11,744
No jos niissä heitoissa - toisessa heitossa ei tavoiteltu kärpästä, koska etenijä oli ihan pesäalueella silloin kun pallo viereiselle pesävahdille heitettiin, mutta muuten lukkarin annettiin siis hakea kärpästä oikein kunnolla - oikeasti yritettiin polttaa etenijä pesälle niin oikeastaan ei ole rajoitusta.

Yleensä paljosta heittelystä päätuomari sitten jossain vaiheessa (ehkä siellä seitsemän heiton kieppeillä) käden nostamalla, että nyt pitää joko syöttää tai yrittää polttaa. Eli niin kauan kun yrittää selvästi polttaa etenijän pesälle ei oikeastaan rajoituista ole.

Yksi kärpänen oli lopulta tuloksena tuosta heittelymäärästä

Eli se oli ulkojoukkueelle vielä kannattavaakin.
 

Kuukkeli

Eli niin kauan kun yrittää selvästi polttaa etenijän pesälle ei oikeastaan rajoituista ole.

Jos rajoitusta ei ole, niin luulisi lukkarin haluavan yrittää kärpästä vaikka useita kymmeniä kertoja putkeen, eli käytännössä niin kauan kun etenijä kärkkyy pesän ulkopuolella. Eli täytynee siinä joku raja kuitenkin olla.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös