Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Lohi 2021

Viestejä
27
Malibun juttuja kommentoin, kun ne ovat hiton agressiivisia noin yleisestikin. Vähämpi olis joskus parempi.
Tiedän, että Tajakka ja Lepistö on rivissä taas tiistaina ja ei kai Leppä missään saikulla edes ole. Jos bitch olisi aito Lohifani, hän kyllä tietäisi Lepän poissaolon syyn. Se ei kuulu suurten salaisuuksien sarjaan. Mukava kyllä kun Lohella kulkee ja miksi ei kulkisi. Huippu-urheilijoita ovat ja pelihuumori korkealla tasolla. Tänään ohipeli, mutta eilen huippu ulkopeliä Pupea vastaan.
Mukavaa kesää voi Lohelle odottaa.
 
Viestejä
224
Onko urheiluseura jollain tapaa velvollinen järjestämään saman ry:n alle sekä edustus- että junioritoimintaa. 🤔 jos näin on, joko minulta on mennyt jotain todella pahasti ohi tai sitten olen vain pikkaisen tyhmä 😃
 
Viestejä
95
Miksipä ei kulkisi, kun on vuosikymmenet tehnyt kunnioitettavaa juniorityötä. Tosin yhdelläkään juniorileirillä ei ole Lohen joukkueita näkynyt 2000-luvulla.
En ymmärrä tuollaista hyödytöntä räksytystä tästä juniori asiasta. Asiaan perehtyneet tietävät syyt ja seuraukset, joten turha niistä on täällä jauhaa.
Ehkäpä joskus tulevaisuudessa Lohellakin on juniorijoukkueita? Se jää nähtäväksi. Tällä hetkellä on kuitenkin tyydyttävä palloiluun aikuisten sarjoissa.
 
Viestejä
111
Miksipä ei kulkisi, kun on vuosikymmenet tehnyt kunnioitettavaa juniorityötä. Tosin yhdelläkään juniorileirillä ei ole Lohen joukkueita näkynyt 2000-luvulla.
Helppo viuhkateline huudella sieltä mansen suunnalta kun itse voi seurata keisari katsomosta kun "omat junnut" pelaa😂😂😂😂😂😂
 
Viestejä
120
Jos katsoo kolikon molemmat puolet, on Viuhkamiehellä pointtinsakin, ellei satu ottamaan tuota provona🤔. Fakta kuitenkin on, että aikanaan Lohen hyväkin juniorityö tyrehtyi 90-luvulle tultaessa. Kaikki jäi lähes pelkästään Kirin ja aiemmin Valon harteille. Juniorityö on puuttunut vuosikymmeniä. Nykyinen seura porskuttaa hyvin pääosin Kirin kasvateilla ja kyllähän he pelata osaavat😁. Mutta hyvän tilanteen jatkuminen pitää varmistaa. Jyväskylässä on Kiri&Kirittäret juniorit, joka tekee tärkeää kasvatustyötä. Lohi, Kiri2020 ja LU ovat tarjonneet mahdollisuuden kylän junioreille pelata miesten pelejä, joka on hyvä. Tosin seuran piti omakin suomensarja joukkue lähes pakosti sarjaan laittaa. Oleellisinta kuitenkin nykytilanteessa on, että miesten sarjoissa pelaavat seurat, joista Lohi nyt korkeimmalla, antavat kaiken tukensa ja apunsa junnuseuralle. Omaa junioritoimintaa ei kannata ainakaan hetkeen aloittaa vaan keskittyä nyt Kiri&Kirittäret junioreitten kanssa yhteistyön sujumiseen. Hyvä on avoimesti olla myös seurayhteistyössä eikä ainakaan lähteä muita kampittamaan. Sorry pitkä porina ja ei ehkä kuulu kaikilta osin tähän Lohen lankaan mutta heitän vielä ehdotuksen/haasteen K-S pesis seuroille, että tänne haettaisiin nyt alkuun esim Nuorisoleiri. Siinä Lohenkin laaja puuhajoukko olisi mahdollistamassa hyvä leiri. Tuotto suunnataan vain ja ainoastaan juniorityölle, jolla mahdollistettaisiin resursseja mm valmennukseen ja siten tulevaisuuden Lohenkin pelaajiin. Siten #lohionlohi ja on jatkossakin💪😁.
 
Viestejä
136

Liitteet

  • 0aIMG_5398.jpg
    0aIMG_5398.jpg
    996.4 KB · kertaa luettu: 75
Viestejä
224
Minusta olisi sääli jos alueen junioriorganisaatiossa kehittyneet pelaajat eivät voisi pelata saman kaupungin edustuksessa. Tuossa on lopulta kuitenkin se traditionaalisin pelaajapolku, jossa lisäksi paikkakunnalla on mahdollista esimerkiksi opiskella. Nyt tämä on ollut mahdollista siitäkin huolimatta, vaikka yhdessä seurassa tapahtuikin talouspuolella ns. hommien kuseminen.
 
Viestejä
747
Oleellisinta kuitenkin nykytilanteessa on, että miesten sarjoissa pelaavat seurat, joista Lohi nyt korkeimmalla, antavat kaiken tukensa ja apunsa junnuseuralle. Omaa junioritoimintaa ei kannata ainakaan hetkeen aloittaa vaan keskittyä nyt Kiri&Kirittäret junioreitten kanssa yhteistyön sujumiseen. Hyvä on avoimesti olla myös seurayhteistyössä eikä ainakaan lähteä muita kampittamaan. Sorry pitkä porina ja ei ehkä kuulu kaikilta osin tähän Lohen lankaan mutta heitän vielä ehdotuksen/haasteen K-S pesis seuroille, että tänne haettaisiin nyt alkuun esim Nuorisoleiri. Siinä Lohenkin laaja puuhajoukko olisi mahdollistamassa hyvä leiri. Tuotto suunnataan vain ja ainoastaan juniorityölle, jolla mahdollistettaisiin resursseja mm valmennukseen ja siten tulevaisuuden Lohenkin pelaajiin. Siten #lohionlohi ja on jatkossakin
Jatkan täältä pientareen puolelta, sillä tämäkään ei kuulu Lohi-ketjun keskilinjaan... Suonette anteeksi.

Nähdäkseni tarkoituksenmukaista olisi Jyväskylässä harjoittaa rakentavaa ja kaikkia hyödyttävää yhteistyötä eri seurojen kesken eikä vahtia mustasukkaisesti minkä nimen alla mikäkin joukkue toimii, erityisesti juniorisarjoissa.

Ja sitten tuo uljas nimihirviö "Jyväskylän Kiri & Kirittäret"! Tosiasia, mikä on jo aikaisemminkin todettu, on että ko. seuralla ei ole historiallisen Kirin kanssa mitään tekemistä; halutaan vain ottaa legendaarisesta nimestä rusinat... Siis muuttakaa seuran nimi muotoon: JySPe [Jyvässeudun Pesis]. Tilit ja rajat selviksi Kirin suuntaan ja historiaan...

Lohen säilymistä edelleen seuranimenä tietysti toivon... Että jää jotakin, mitä sympatiseerata.
Toki Kiri20:lle toivon myös menestystä...
 
Viestejä
8
Jatkan täältä pientareen puolelta, sillä tämäkään ei kuulu Lohi-ketjun keskilinjaan... Suonette anteeksi.

Nähdäkseni tarkoituksenmukaista olisi Jyväskylässä harjoittaa rakentavaa ja kaikkia hyödyttävää yhteistyötä eri seurojen kesken eikä vahtia mustasukkaisesti minkä nimen alla mikäkin joukkue toimii, erityisesti juniorisarjoissa.

Ja sitten tuo uljas nimihirviö "Jyväskylän Kiri & Kirittäret"! Tosiasia, mikä on jo aikaisemminkin todettu, on että ko. seuralla ei ole historiallisen Kirin kanssa mitään tekemistä; halutaan vain ottaa legendaarisesta nimestä rusinat... Siis muuttakaa seuran nimi muotoon: JySPe [Jyvässeudun Pesis]. Tilit ja rajat selviksi Kirin suuntaan ja historiaan...

Lohen säilymistä edelleen seuranimenä tietysti toivon... Että jää jotakin, mitä sympatiseerata.
Toki Kiri20:lle toivon myös menestystä...
Jyväskylän Kiri & Kirittäret juniorit perustettiin vuosi ennen alkuperäisen Kirin kaatumista, ja sen tarkoitus on kasvattaa junioreita kaupungin seuroille ja se nimettiin kahden kaupungin tuon aikaisen kärkiseuran Kirin ja Kirittärien mukaan. Vaikka nimi ei ole mikään kaunokainen, tuo JysPe on sen verran hirveä ehdotus kaikin puolin ettei sille voi kuin nauraa. Kyseinen seura on kuitenkin varsin tasapuolinen kuten viestissäsi vaadit ja sen B-pojista neljällä on sopimus Kiri2020 kanssa, kolmella Lohen kanssa sekä yhdellä Laukaan kanssa. Lisäksi Lohen kanssa on ns yhteinen suomarin joukkue. Lohelle on mielestäni turha valittaa juniorityön olemattomuudesta, se näistä jyvässeudun kolmesta miesten joukkueista siihen ylivoimaisesti eniten osallistuu.
 
Viestejä
136
Kyselin asiaa seuralta ja tässä vastaus;

"Tavoitteemme on tarjota striimi, mutta se on vielä osin harjoittelua. Toivottavasti saadaan kuitenkin kaikki toimimaan.
Mika Laatu, pj
Ikaalisten Tarmo
www.ikatarmo.fi"
 
Viestejä
224
Heh...Tonnin Kala häviää saletisti tuon vedon.
Kirillä tulee olemaan 100% varmuudella sponsoreiden tarjoamia ilmaispelejä, jotka nostaa rajusti yleisökeskiarvoa.
Esim S-Pankin kortilla "ilmaiseksi koko perhe peliin" ainakin tulee olemaan ja vähintäänkin vapaalippuja avokätisesti jakelevat monet muutkin sponsorit tähän päälle.

Lohella tuollaisia sponsoreiden tarjoamia ilmaispelejä ei ole ikinä ollut.

Vähän laiskasti tullut tätä seurattua mutta otetaan jonkin sortin tilannekatsaus. Hippoksella K20-peleissä käynyt keskimäärin 250,75 katsojaa. Koskenharjulla Lohen runkosarjaotteluita seurannut keskimäärin 576,2 katsojaa. Lukemien lähteenä pesistulokset.fi. K20-runkosarjaotteluita jäljellä 3kpl. Näin ollen noissa pitäisi olla 1010,133... katselijaa/ottelu jotta pääsisivät Lohen nykyiseen keskiarvoon.

Mutta tilanne on kesken. Toivotaan jännittävää loppuhuipennusta vetoon.
 
Viestejä
27
Samaa vetoa oon miettinyt ja onhan tuo Lohen katsoja ka hyvä, tai hiton hyvä.
Saattaapa taas lauantaina olla mukavasti väkeä ja tunnelmaahan Koskenharjulla piisaa. Jännä, että porukkaa käy, vaikka Lohi pelaakin muitten junioreilla. Vai mitä se viuhkamies on tästä mieltä?
Ulvila muuten nappas tänään voiton ja heitti haasteen Lohelle.
 
Viestejä
136
Ei tule aina 3p voittoja, mutta jänne vain kestää, vaikka olisi heikkojakin hetkiä mukana. Tähän on hyvä linkittää Tonnin Kalojen (Tuomio) "synnyttämä" biisi fanien reissutunnelmista, käy myös hyvin eiliselle vierasreissulle Alavuden suuntaan...

Lohi on pop
 

Liitteet

  • pop.jpg
    pop.jpg
    356.6 KB · kertaa luettu: 100
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös