Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Kirittäret 2020

Viestejä
1,344
Oikein hyviä pointteja yllä. Parempi voittaa aina! Finaalit oli vaisuja jostain syystä. Mansen naiset nisu Niemen lyöntikouluun niin pystyy haastaan jatkossa paremmin. Eteenpäin!!
 
Viestejä
307
Näillä mestaruus ja hehkutus loistavilla PJ:lle. Todellakin on kasvatettu, mutta missä?

Seurajohtaja Petri Kaijansinkko on tyytyväinen, Jyväskylässä kasvaa huippupelaajia!

Kunniaa kasvattajaseuroille, mutta kunnia myös seuralle, joka on koonnut ja tehnyt luetelluista pelaajista joukkueen, joka näyttää myös melko hyvin pärjäävän. Ehkä tänä päivänä voisi jo unohtaa puheet pelaajien kalastelusta yms.
 
Viestejä
678

Miks unohtaa kalastelu kun on sitä
 
Viestejä
678
Eli seuroillako ei ollut vaikutusmahdollisuuksia tähän päätökseen (päättää mille päivälle siirretään, torstaille vai ensi viikolle vai myöhemmälle viikonlopulle)? Manse ei ole myöskään syyllinen siihen, että YO-kirjoitukset järjestetään jonain päivänä kuten ei myrskyynkään.
Olishan se kolmas eli su ottelu voitu siirtää seuraavan viikon esim.keskiviikolle.Niin olis ollut edes vähän lepoa pelien ja matkustamisien välissä
 
Viestejä
828
Kunniaa kasvattajaseuroille, mutta kunnia myös seuralle, joka on koonnut ja tehnyt luetelluista pelaajista joukkueen, joka näyttää myös melko hyvin pärjäävän. Ehkä tänä päivänä voisi jo unohtaa puheet pelaajien kalastelusta yms.
Jyväskylässä tehdään hyvää valmennustyötä, siitä kaikki kunnia. "Kalastellaanko" pelaajia muualta? Varmaan sekä kyllä ja ei. Tilanne on vähän sama kuin Manse PP:llä, Jyväskylä on isohko kaupunki ja siellä on paljon pesäpalloilijoita opiskelemassa, eli Kirittäriin ei välttämättä ole ihan hirmu vaikea houkutella hyviä pelaajia, saattaapa joku ihan kyselläkin paikkaa. Toisaalta ihan varmasti noita pelaajia myös sinne tietoisesti värvätään, Kirittäret ei ole tyttöjunioriseurana mikään hirveän iso, joka ikäluokassa on joukkue, mutta mitään Pori/ Rauma tyyppisiä massoja ei löydy. Itse asiassa monella paljon alempana pelaavalla edustusjoukkueella operoiva seura yltää suunnilleen samoihin määriin. Eli tämänhetkisen juniorituotannon varassa ei Suomen kärjessä pystyisi kestävästi pelaamaan. Onko seurasiirrot sitten jotenkin tuomittavia? Minusta ei, Suomessa on pelaajalla vapaus tehdä omia valintoja ja varsinkin siirrot niistä seuroista joilla ei ole lahjakkalle nuorelle pelaajalle pelaajapolkua superiin siirtymiset muualle ovat ennemmin tai myöhemmin välttämättömiä. Aikuiset pelaajat taas luonnollisesti tekevät ratkaisut omasta näkökulmastaan. Ainoa tilanne jossa itseä vähän säälittää on se jossa joku superia pelaava seura on saanut kehitettyä isomman joukon huippujunioreita ja juuri kun olisi "sadonkorjuun aika" tuo sato siirtyy laajasti muualle. Naisissa viime vuosina Viinijärvi ja Oulu tulevat mieleen.
 
Viestejä
3
Molemmilla noista joukkueista jotka mainitsit taitaa olla pitkä matka takaisin superiin. Tuohan se ongelma on kun samalla katoaa taustat ja valmentajat jotka ovat aikaansa ja rahaansa näyttäneet hyvässä lykyssä 10 vuotta kun ovat kasvattaneet pelaajia.
Juuri tuon takia kasvattaja maksuja pitäisi nostaa, saataisiin ehkä näitä junnuvalmentajia pysymään mukana pikku korvauksella.
Huhun mukaan KeKin pelaajat olleet nyt kovasti kysyttyjä, KeKin onneksi taitaa runko olla niin nuori että suurimmalla osalla lukio vielä kesken ja sen vuoksi pysyvät maisemissa.
 
Viestejä
828
Kempele on niitä joukkueita joilla viime vuosina on ollut jatkuvaa ja tasaista menestystä tyttöjunioreissa, Rauman ja Porin ohella. Jos joukkueet joutuisivat tulemaan toimeen pelkästään omilla junioreilla nuo 3 joukkuetta olisivat todennäköisesti aika pitkään kokolailla tarkkaan naispesiksen Suomen top 3. Mansen tilanne olisi hieman parempi kuin Jyväskylän jos ns. yhteistyöseurojen juniorit saisi huomioida (Hämeenkyrö on aika menestynyt tyttöjunnuseura viime vuosina), jollei niin Kirittäret olisi Mansea vahvempi. Ja tuo rajanvedon vaikeus siihen mitkä katsotaan "omiksi" kasvateiksi on yksi niistä ongelmista mihin törmätään jos jotain "omakasvatti" kiintiöitä käytettäisiin. Ja samalla se todennäköisesti johtaisi kaikkein lahjakkaimpien pelaajien värväämiseen hyvin nuorena, jos esim. C- ikä määräisi sen minkä seuran "omaisuutta"on.
 
Viestejä
449
Näillä mestaruus ja hehkutus loistavilla PJ:lle. Todellakin on kasvatettu, mutta missä?

Kasvattajaseurat:

Siri Eskola KIIMINGIN URHEILIJAT
Silja Kantanen JYVÄSKYLÄN PESIS Pelasi suomensarjassa
Venla Karttunen JYVÄSKYLÄN PESIS Pelasi superissa
Camilla Kirselä IKAALISTEN TARMO
Ella Korpela KEMPELEEN KIRI
Emma Körkkö TURKU-PESIS
Mari Mantsinen KITEEN PALLO -90
Jutta Myllyniemi OULUNSALON VASAMA

Ella Mäkelä JYVÄSKYLÄN PESIS Pelasi superissa
Eeva Mäki-Maukola JOENSUUN MAILA
Elsa Nyman JYVÄSKYLÄN PESIS Pelasi osan superia, osan suomen sarjaa, osan B tyttöjen sarjaa
Viivi Partanen PATTIJOEN URHEILIJAT
Iiris Rautio JYVÄSKYLÄN PESIS Pelasi suomensarjaa ja B tyttöjä
Ronja Salmela RUOVEDEN PIRKAT
Kati Tanhua FERA RAUMA
Laura Toikkanen PUIJON PESIS
Aino Vapaavuori ROIHU PESIS
Eveliina Rantonen PYHÄJÄRVEN POHTI

Seurajohtaja Petri Kaijansinkko on tyytyväinen, Jyväskylässä kasvaa huippupelaajia!

Tuo termi 'kasvattajaseura' on minusta hieman harhaanjohtava. Riippuu tietysti miten se halutaan tulkita. Yleensä kuittia tulee siitä, että joukkueen riveissä ei pelaa 'riittävästi' omia kasvatteja. Kaikki kunnia seuroille, jotka ovat pitäneet junnuvuosina huolta pelaajasta, mutta 'kasvattajaseurana' voitaisiin pikemminkin pitää seuraa, joka koulii pelaajasta superin tasoisen pelaajan tai muuten vaan nostaa pelaajan suoritustasoa merkittävästi. Tätä käytäntöähän ei tietysti tulla muuttamaan, mutta kovimpaa kritiikkiä tästä kasvattajaseura-asiasta pitävät voisivat myös pohtia onko se kuitenkin koko lajin etu, että jotkut seurat tekevät ison työn kehittäessään lupaavasta pelaajasta huippupelaajan. Monesti omalla kasvattajaseuralla ei ole tähän riittävää taitoa tai resursseja tai ylipäätään huippupelaaja ei voi jäädä alemman sarjatason seuroihin. Pelaajien vapaa liikkuvuus on periaatteessa hyvä asia, jos seurasiirroilla edesautetaan pelaajan oman uran kehittymistä.
 
Viestejä
86

Vähän itse ounastelin tätä. Valitettavasti kylläkin toi aika paljon leveyttä sisäpeliin ja varsinkin loppukaudesta pelasi hyvin kopparin tontilla. Mutta tässä yksi uusi pelaaja tarvitaan. Onkohan se sitten omasta organisaatiosta vai onko mahdollisesti ulkopuolelta sen näemme ja kuulemme ennen ensi kevättä.
 
Viestejä
92
Mielestäni tuo on aivan ilmiselvää, miksi noin tapahtui. Ei se ollut mitään sattumaa. Tuo 3 peliä 3 päivään ilman yhtään lepopäivää välissä ei sopinut Manselle millään tavalla.
-Kirittäret oletettavasti vähän kovakuntoisempi joukkue yleisesti (reenataan niin kovaa, että oksennetaan välillä reeneissä jne.). Kun pelikuorma kasvaa, heikompikuntoisen suoritukset alkaa heiketä enemmän.
-Kirittärille sopi vähän leveämmin pelaaminen paremmin kuin Manselle. Manse pelasi yhden kärjen taktiikalla, jolloin ykköskeula on hyvin kuormitettuna sisäpelissä. Niin taisi pelata Kirittäretkin ainakin pääosin, mutta jos ykkönen haavoittui Kirittärillä, niin tuli (ulkovuorot pääosin lepäävät) etenijäjokerit yrittämään kentälle ennen kakkosta, kun taas Mansella tuli kakkonen, koska etenijäjokerit selkeästi hitaampia Mansella kuin Lähde -> enemmän juoksemista Lähteelle ja kärkietenijänä.
-Kirittäret vaihtoi pelitavassaan kärkeään mielestäni enemmän kovilla kakkoselle kuin Manse, joka yritti hyödyntää tuota Kirittärien etukenttää aika paljon (mm. nuorta Mäkelää) -> voi höllätä juoksun aiemmin kovilla vaihtaessa.
-Mansen ykköskärjen kaksi ensimmäistä pelaajaa pelasivat myös kuormittavilla paikoilla ulkopeliä (koppari ja etukenttä/taaimmainen polttaja takatilanteessa). Kokonaisuutena Mansen ykköskeulan pelaajat siis vähän enemmän kuormitettuna kuin Kirittärien.
-Bussilla Manse ajeli Tre-Jkl -välin 5 kertaa yhteen suuntaan ennen mestaruuden ratkettua, kun Kirittäret ajeli 2 kertaa (tosin tätä en itse pidä niin merkittävänä, mutta ehkä pientä hyötyä tästäkin Kirittärille).

Manse yksinkertaisesti väsyi enemmän kohti sarjan loppua kuin Kirittäret, etenkin ykköskeula, mm. noiden yllä olevien asioiden takia. Mansen vahvuus on ykköskeula (Peltokangas, Lähde, Hukka), joka oli mielestäni jopa parempi kuin Kirittärillä, mutta se saatiin hyydytettyä tuolla 3 peliä 3 päivään -ratkaisulla ja Hukka tippui siitä pois heti alussa jo ennen kuin se alkoi hyytyä.

Jos pelinjohdoilla on ollut minkäänlaista vaikutusmahdollisuuksia noihin pelipäiviin, niin silloin Viljanen&Kaijansinkko vei Wirzenius&Niemistä 100-0 siltä osin. Jos ei ole ollut vaikutusmahdollisuuksia, niin silloin se taho joka tuon päätöksen teki järjesti näistä finaaleista mielestäni totaalifarssin.
Joka tapauksessa mielestäni tämä finaalisarja oli täysi farssi Mansen kannalta, tuli tuo pelipäiväpäätös (3 peliä 3 päivään) sitten mistä tahansa. En ole ikinä nähnyt, että minkään lajin finaaleja pelattaisiin 3 peliä 3 peräkkäisenä päivänä missään pääsarjassa. Pesistä ja jääkiekkoa olen eniten seurannut. Olisi pitänyt siirtää seuraavalle viikolle arkipeliksi se eka peli tai myöhemmälle viikonlopulle. Viime vuonna pelitahti oli pelipäivä - 2 lepopäivää - pelipäivä - pelipäivä - 5 lepopäivää - pelipäivä.
Kirittäret teki mielestäni kaiken oikein.

Palaan vielä tuohon, hyvää pohdintaa Viuhkalta, joskin hieman eri mieltä (tai vaikka aste-eroa) jossain asioissa. Manse olisi runkosarjassa voinut (Hukan kera) hoitaa kaksi jaksoa enemmän itselleen eikä olisi tarvinnut yhtään jossitella ylimääräisistä matkustamisista. Mansen keula oli hyvä tai jopa loistava, mutta pelihän oli tasaista noin kaksi jaksoa kuudesta finaalien jaksoista (ja 0/2 supervuoroja). Manse valitsi taktiikakseen kahden lyöjäjokerin käytön ja Kirittäret vastaavasti kahden etenijän ja tästä Kirittäret sai vähintäänkin sitä lepoetua, kun rasitus jakaantui laajemmalle rintamalle. Ulkopelissä Korpela ja Peltokangas yksi yhteen eikä kyllä kulmia/tosi syvää linjaa takatilanteessa pelannut Mäki-Maukolakaan mitenkään helpolla ulkopelissä päässyt.

Onneksi vielä Korpela saatiin lepuutettua/hoidettua kuntoon välieriin, heinä-elokuulla eteneminen näytti ajoittain aika vaikealle. Peltokangas repi ja raastoi minkä pystyi, sen sijaan Lähde näytti hyytyvän pahemmin etenemispuolella ja lopulta myös vaihtopelissä. Kauden aikana Mäki-Maukola löi yllättävänkin paljon kovia vaihtolyöntejä ja vaikka ne eivät niin varmoja olekaan kuin pienet, niin tiukassa pudotuspelirasituksessa ne ovat todella tärkeitä. Kahdessa ensimmäisessä finaalissa Kirittärillä oli mittaluokkaa 20 enemmän edettyjä pesänvälejä, joten painetta kyllä Mansen ulkokentässä riitti (1. 87-64 eli 35.9% enenmmän kuin Manse, 2. 92-71 eli 29.6% enemmän kuin Manse). Kotiutusyritykset 2 ensimmäsisessä Kirittärille myös 37-23 (juoksut 18-6), joten kyllä niissäkin Kirittäret oli kuskin paikalla (kolmas finaali oli sen verran yhtä maalia, ettei niitä tilastoja kannata tuohon sotkea). Jostain syystä melkeinpä kauden läpi Kirittärillä oli tosi hankalaa hyvän tai loistavan ensimmäisen jakson jälkeen pelata myös hyvä toinen jakso ja tämän Manse kyllä hyödynsi aivan maksimilla. Kiitos jaksopelin mielenkiintoi säilyi kahdessa ensimmäisessä finaalissa loppuun asti.

Kakkoskärki Kirittärillä oli selkeästi vaarallisempi, joskin varsin pienellä roolilla. Ella Mäkelä olisi Mansen joukkueessa ollut varmasti haluttu lyöjäjokeri, mutta Kiritttärissä yllättäen olikin tarjolla pienempi sisärooli, mutta sitäkin merkittävämpi ulkopelirooli. Toki Kirittärillä on aika laaja kotiutuksiinkin pystyvä kokoonpano, joten kahdella etenijällä pelaaminen oli hyvinkin järkevää. Toisekseen kun joukkueessa on vielä numerolla 4 lyövällä ihan absoluuttisen kovat jalat, niin aika mukavasti voi samalla lyöntijärjestyksellä joko pelata samalla sakilla pitkällä kärjellä 1-7 tai sitten katkaista numeroon 4-5 ja jokerit kentälle. Toikkanen on varmasti monen pelinjohtajan haluama pelaajatyyppi - tarvittaessa kotiuttaa, mutta on hyvä vaihtaja ja myös ihan hyvä etenijä - loistavan ulkopelin lisäksi.

Kaikkiaan en nyt niin tiedä oliko se finaalisarja Mansen kannalta farssi, koska finaalit menivät jotakuinkin kuten kaksi runkosarjapeliä. Hukan puuttuminen toki vaikeutti urakkaa vielä lisää, jälkiviisaus lienee mahdotonta olisiko runkosarjan/aiempien pleijareiden hieman kevyempi peluutus auttanut yhtään - osan runkosarjaa olin huomaavinani, että esim. Korpelaa ei ihan koko ajan väkisin viety.

Kokonaisuutena vapaasti lainaten erästä pesisselostajaa "minkäs teet jos edes täydellinen suoritus ei riitä". Ulospuhallus tuli varmaan Kaupissa superin jälkeen ja sunnuntai oli sitten lähinnä muodollisuus. Kuitenkin Mansen pelaajat voi ihan pystypäin liikkua kauden jälkeenkin, kovin vähän lopulta jäi jossiteltavaa.
 
Jyväs kyylä

Runkosarjan puolenvälin kieppeillä tuli kirjoitettua ajatuksia joukkueesta ja pelaajista. Näin kun kausi on saatu pelattua ja palkinnot jaettua voisin taas ryhtyä samanmoiseen pohdiskeluun.

Kirittärien leiristä on kuulunut puhetta siitä, että moni pelaaja pelasi uransa parhaan kauden ja siitä on helppo olla samaa mieltä. Kirittäriltä ei hirveästi odotettu ennen kautta. Mestarin piti tulla muualta, mutta upeesti joukkue kasvoi mestaruuden arvoiseksi.

1. Ella Korpela - Sai lisää vastuuta ulkopelissä ja osoitti olevansa sen vastuun arvoinen. En tiedä pelasiko jonkun vamman kanssa, monesti sisäpelissä syöksymisen jälkeen nousi ylös hitaasti. Mestaruuden lisäksi käteen jäi pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinto. Runkosarjan etenijätilaston 2. Tasainen erittäin hyvä kausi.

2. Eeva Mäki-Maukola - Semmoinen fiilis jäi, että vihdoinkin Mäkin heittokäsi alkoi saada ansaitsemaansa tunnustusta esim. Ruutu plussan lähetyksissä. Kultaisen räpylän äänestyksessä olikin top 3:ssa. Eka kausi kapteenina. En ole yhtään yllättynyt, jos myös jatkaa joukkueen kapteenina. Ensi kaudella voisi vaihtolyönneissä lyödä vähän vähemmän laittomia ensimmäisellä lyönnillä. Muuten erinomainen kausi.

3. Venla Karttunen - Edelleen jaksan hämmästellä sitä millaisella itseluottamuksella tämä nuori nainen pelaa ja millä tasaisuudella. Kehittyy ihan uskomattomilla harppauksilla harjoituskausien aikana ja pystyy tasaisesti hyödyntämään kauden aikana sitä kaikkea missä on kehittynyt. Kauden päätteeksi palkittiin vuoden tyttöpesäpalloilijana. Etenijätilaston 9. Kärkilyöntitilaston 7. Tehopistetilaston 9. Pelaaja joka jatkuvasti yllättää positiivisessa mielessä.

4. Emma Körkkö - Polttolinjan pyromaani. Eläkkeellä olo ei maistunutkaan. Mestaruus. Vuoden naispesäpalloilija. Kultainen räpylä. Puuilo-kultakypäräpelaaja. Reilun urheilijan palkinto. Tehopelaaja. Kultaisen mailan äänestyksessä top 3:ssa. Lyöjätilaston 3. Piiiitkästä aikaa numerolla pelaava pelaaja haastoi jokereita kamppailussa lyöjäkuningattaruudesta. Etenijätilaston 3. Kärkilyöntitilaston 2. Tehopistetilaston ylivoimainen 1. Eipä tähän muuta sanottavaa.

5. Jutta Myllyniemi - löysi paikkansa ulkokentältä ja sen myötä peli parani loppua kohti. Lyöjätilaston 7. Tehopistetilaston 10. Erittäin onnistunut "eka" kausi Kirittärissä.

6. Laura Toikkanen - Harvemmin saa näkyvyyttä ja huomiota, vaikka pelikoosteisiin kelpaavia suorituksia esittääkin. Erittäin arvokas etukentän pelaaja, joka on monipuolinen pelaaja kakkoskärjessä. Tasainen erinomainen kausi.

7. Ella Mäkelä - Oli niitä pelaajia, joiden pelipaikka oli alkukauden ajan hakusessa. Ulkopelissä paransi kauden loppua kohti. Pudotuspeleissä siirto kasista seiskaksi lyöntijärjestyksessä oli onnistunut veto. Omaa lyöntivoimaa, jota ei tällä kaudella pystytty täysin hyödyntämään. Hyvä nousujohteinen kausi.

8. Camilla Kirsilä - Oon viime vuosina pitänyt Camia parempana numerolla pelaavana pelaajan kuin jokerina pelaavana. Jäi tosi hyvä fiilis siitä, että Cami sai lopettaa uransa numerolla pelaavana pelaajana, kun hänellä kumminkin taidot siihen riitti. Nousujohteinen erinomainen kausi. Kiitos ja kaikkea hyvää jatkoon!

9. Mari Mantsinen - Esitti erinomaisia otteita läpi kauden. Kruununa kauden viimeinen peli, jossa vei vastustajan kärkipelaajia kuin litran mittaa. Pelaa todella intohimoisesti. Kaikin puolin viihdyttävä pelaaja. Vuoden lukkari ja Ruutu-tähtipelaaja.

Siri Eskola - Alkukausi meni pelipaikkaa hakiessa, mutta jokeripaitaan siirtyessä nähtiin taas tuttua varmaa kotiuttajaa. Kirittärien onneksi Siriä pystyttiin peluuttamaan jokerina. Pelipaikkakokeiluista huolimatta runkosarjassa lyöjätilaston 6. Pudotuspeleissä 1. Nousujohteinen hyvä kausi. Joukkueen pysyessä lähes samana ensi kaudella saa todennäköisesti pelata koko kauden jokerina.

Kati Tanhua - Rikkoi omia ennätyksiään eli kehitystä tapahtunut. Pudotuspeleissä peli ei enään kulkenut ja joutui antamaan tilaa Partaselle. Osoitti erittäin hyvää joukkuehenkeä tämän jälkeen. Nyt vaan kova treenikausi ja ottamaan taas paikkaa joukkueesta.

Viivi Partanen - Todella ennakkoluulotonta peliä etenkin pudotuspeleissä. Toivottavasti nähdään paljon Viiviä ens kaudella Kirittärien paidassa.

Elsa Nyman - Siirtyi loppukaudesta auttamaan Suomensarjan joukkuetta nousemaan Ykköseen. Alkukausi osoitti, että kyseessä on erittäin lupaava pelaaja. Toinen nuori lupaava pelaaja, jota toivon ja odotan näkeväni ensi kaudella.

Eveliina Rantonen - Täytti sen roolin mihin hänet hankittiin eli onnistunut lisä joukkueeseen. Otti hyvin paikkansa joukkueessa ja jäi hyvä fiilis hänen vierailusta. Kiitos myös Evelle ja kaikkea hyvää jatkoon.

Vuoden pelinjohtaja - Nalle Viljanen
Vuoden valmennustiimi - Kirittäret (Viljanen, Kaijansinkko, Rantanen, Saari, Kitola)

Hieno tarina jälleen näin Jyväskyläläisittäin.
 
Jyväs kyylä

No, olipa jo aika vanha "uutinen".

Kiitos! Saan nyt varmasti nukuttua hyvät yöunet, kun tiedän, että Jyväskylässä edelleen tehdään kaikki väärin. Ettäs kehtasivat mennä tekemään koostevideon menneestä kaudesta. Ja vielä lokakuussa.
 
Hyvä analyysi pelaajista ja lähes kaikesta samaa mieltä. Korpelan ongelmat olivat palautumiseen liittyviä, minkä vuoksi nyt ei tullut aivan yhtä superkausi kuin viime vuonna. Toivoit näkeväsi kaikki jokerit ensi vuonna Kirittärien (Superin) paidassa, mutta se ei ikävä kyllä ole kaikille mahdollista, koska pelipaikkoja ei yksinkertaisesti riitä. Tuohon listaan voisi lisätä myös vielä eittäin lahjakkaan Ronja Salmelan, joka pelasi jo tänä vuonna pari peliä Superissa.

Tuli muuten mieleen, että aika kovan B-tyttöjoukkueenkin saisi Kirittäret jalkeille ensi kesäksi, jos kaikki nämä saisivat pelata: Karttunen, Partanen, Nyman, Salmela ynnä muut. Epäilen kuitenkin, että Karttusta ei päästetä B-tyttöihin, on niin iso pala edustusjoukkuetta. Partaselle voisi myös veikata vakiopaikkaa ensi vuoden joukkueessa etenijäjokerina, myöhemmin sitten ulkokentälle. Tuleva talvihan sen sitten osoittaa kuka on eniten kehittynyt harjoituskauden aikana ja nousee edustukseen.
 
Korpelan pelaaminen aiheutti täälläkin hieman huolta katsomoon, kun ei runkosarjassa alun lähes 100% pelin jälkeen juuri lyhyitä kentällemenolyöntejä käyttänyt ja tosiaankin se syöksyistä nouseminen näytti aika kivuliaalle. Itse oletin, että Rantonen olisi enemmänkin antanut nimenomaan Korpelalle lepovuoroja, ainakin niissä parissa viimeisessä "vähämerkityksellisessä" runkosarjan pelissä. Hyvin kuitenkin toipui pudotuspeleihin ja upeasti pelasikin.

Ella Mäkelästä Jyväs kyylän kanssa samaa mieltä, erittäin nousujohteinen kausi ulkokentällä. Sisäpelissäkin löysi alkukauden virettään loppua kohti, joskin koko kakkoskärjen peluutus jäi aika pieneksi.

Venla varmasti pelaa superin joukkueessa, mutta näillä muilla onkin sitten mielenkiintoisempi peluutuksen paikka. Salmela, Partanen ja Nyman voisivat kerätä rutiinia ja toistoja ykköspesiksessä sekä B-junnuissa isossa roolissa myös ulkopelissä, erityisesti Ronjan tapauksessa. Nuo pelaajat ovat myös sen verran nuoria, että pitää miettiä tarkkaan millainen rasitus harjoittelussa ja kauden aikana on paikallaan. Ykköspesisporukan kanssa voi kierrättää tarvittaessa superin vakiorinkiäkin aika mukavasti, jotta porukka pysyisi poissa pahojen loukkaantumisten listalta ja olisi virkeinä pudotuspelissä.
 
Jyväs kyylä

Toivoit näkeväsi kaikki jokerit ensi vuonna Kirittärien (Superin) paidassa, mutta se ei ikävä kyllä ole kaikille mahdollista, koska pelipaikkoja ei yksinkertaisesti riitä. Tuohon listaan voisi lisätä myös vielä eittäin lahjakkaan Ronja Salmelan, joka pelasi jo tänä vuonna pari peliä Superissa.

Niin, toivon näkeväni kaikki sopimuksenalaiset pelaajat, jotka menneellä kaudella sai käydä pelaamassa Superia, saavan pelejä Superissa myös tulevalla kaudella. En suinkaan tarkoittanut, että kaikki pelaajat pelaisi kaikki pelit. Tälläkin kaudella Kirittäret peluutti nopealla laskennalla 15:tä pelaajaa. En usko, että Kirittäret muuttaisi käytäntöään siitä, varsinkin kun tulevalla kaudella on käytössä vähintään yhtä paljon hyviä pelaajia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös