Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Kirittäret 2019

Pallo muuntajalle

Kaupunginjohtaja Koivistolta kiitoksia Kirittärille ja lupaus olosuhteista

Mestaruusjuhlissa kyllä poseerataan ja kovia lupaillaan, mutta mitenköhän on oikeasti asian laita. Onko Kirittärillä siis ensi kaudella Superpesiksen tasoista kenttää? Ainakaan sellaista, mihin on mahdollista saada 1000 katsojaa paikalle ja edes auttavan tasoiset oheispalvelut.

Ei varmaan Kirittärien velkojen maksukaan kaupungille etene samaan malliin kuin tällä kaudella, jos toimintaedellytykset viedään alta pois.
 
Viestejä
298
"Pallo muuntajalle" otti kyllä erittäin tärkeän asian esille. Kirittärien sopimustilanne on kyllä hyvä, mutta varmuutta ensi kauden kotikentästä ei ole vieläkään. Huhuja liikkuu monenlaisia. On jopa mahdollista, että Hippoksella pelataan vielä ensi kesänä. Todennäköisin pelipaikka lienee kuitenkin Koskenharju. Mutta sielläkin joudutaan tekemään iso remontti, koska kenttä ei ole edes Suomensarjan vaatimuksiin riittävä. Kaiken lisäksi Koskenharju on todella ahdas kaukalo, kun kakkospuolikin on aidattu, eikä pallo pääse vapaasti Tourujokeen. Kaikista pahin mahdollinen skenaario on se, että kaupunki tekisi jonkinlaisen väliaikaisratkaisun jonnekin laitakaupungille. Se tietäisi yleisömäärien romahtamista.

Ihmetyttää Hippos 2020 -hanke muutenkin. Alkuperäisessä suunnitelmassa ei ollut ollenkaan esim. jalkapallostadionia, mutta nyt sekin on mennyt pesäpallon ohi, vaikka paikallinen seura on putoamaisillaan kakkosdivariin. Onhan tietysti JyPK naisten liigassa, mutta eihän naisten jalkapalloliigasta ja naisten superpesiksestä voi puhua edes samana päivänä. Pesäpallo on ainoa laji, joka joutuu Hippokselta evakkoon 2020-hankkeen vuoksi. Kaikkien muiden lajien seuroilla kotikenttä säilyy rakennusvaiheen ajan. Salibandyseura Happee tosin siirtyy Laukaan puolelle Tiituspohjaan valmistuvaan halliin.

Kaiken kukkuraksi kaikki havainne/piirroskuvat Hippos 2020 -hankkeesta jotka olen tähän mennessä nähnyt, ovat pesäpallon osalta suorastaan katastrofaaliset. Pesäpallo on kuvissa tungettu koko alueen ahtaimpaan nurkkaukseen. Joten uudella stadionilla tilaa läpilyönneille näyttäisi olevan nykyistäkin Hippoksen kenttää vähemmän. Lisäksi kaikissa kuvissa stadion näyttää katsomoidenkin osalta tosi pieneltä, eikä missään kuvissa näy, että ne olisi edes katettu. Eli pahoin pelkään, että kaupunki ryssii pesäpallon osalta koko hankkeen.
 
Viestejä
92
Kaupunki tulee ryssimään kaiken, kuten se on tehnyt järjestelmällisesti 20v.

"– Uskon, että se Hippos 2020-hanke saadaan käyntiin ja sitten pohditaan, mikä se pesäpallon koti on: palaako se Hippokselle vai mihin."

Tuo lause kiteyttää paljon. Ensin tehdään ja sitten ehkä mietitään. Järki puuttuu ihan kollektiivisesti kaupungin touhusta. Sakki vaihtuu niin ylimmissä virkamiehissä kuin luottamustoimissakin, mutta touhu on aina ihan tolkutonta. Jotain tyhmentävää siellä vesijohtovedessä täytyy olla... No, pitäisi toisaalta sen ex-vesilaitoksenkin tosin olla taloudellisessa mielessä hakeutunut selvitystilaan.

Pienenpieni oljenkorsi on siinä, että nyt Koivisto kumppaneineen on vetäisemässä liipasimesta tähtäimessään Suomen mestarit ja se näyttää jo rumalta ulospäinkin. Mikä tahansa muu kuin mestaruus, niin silmänräpäystäkään sääliä ei olisi tullut. Vielä kun JJK pesiskentän tuhoamisen jälkeen kaatuisi, niin itkunaurua vääntäisi koko muu maa.
 
Viestejä
449
Kaupunki tulee ryssimään kaiken, kuten se on tehnyt järjestelmällisesti 20v.

"– Uskon, että se Hippos 2020-hanke saadaan käyntiin ja sitten pohditaan, mikä se pesäpallon koti on: palaako se Hippokselle vai mihin."

Tuo lause kiteyttää paljon. Ensin tehdään ja sitten ehkä mietitään. Järki puuttuu ihan kollektiivisesti kaupungin touhusta. Sakki vaihtuu niin ylimmissä virkamiehissä kuin luottamustoimissakin, mutta touhu on aina ihan tolkutonta. Jotain tyhmentävää siellä vesijohtovedessä täytyy olla... No, pitäisi toisaalta sen ex-vesilaitoksenkin tosin olla taloudellisessa mielessä hakeutunut selvitystilaan.

Pienenpieni oljenkorsi on siinä, että nyt Koivisto kumppaneineen on vetäisemässä liipasimesta tähtäimessään Suomen mestarit ja se näyttää jo rumalta ulospäinkin. Mikä tahansa muu kuin mestaruus, niin silmänräpäystäkään sääliä ei olisi tullut. Vielä kun JJK pesiskentän tuhoamisen jälkeen kaatuisi, niin itkunaurua vääntäisi koko muu maa.

Kaupunginjohtaja Koivisto todellakin torppasi rankasti Kirittärien haaveen pelata tulevaisuudessakin Hippoksella samalla kun joukkue juhli 3000 ihmisen edessä Suomenmestaruutta. Ymmärrettävää tietty on, että isot lajit jyräävät, mutta jos Suomen parhaalta naisjoukkueelta viedään paitsi stadion ja pelipaikan siirron jälkeen todennäklöisesti myös yleisö, niin pelataan sitten jatkossa Jyväskylässä vain jääkiekkoa, jalkapalloa ja salibandya. Uskomatonta kähmintää kulisseissa.. Toivotaan nyt kuitenkin vielä, että järki menee rahan ja hyvien veljien edelle..
 
Viestejä
449
Mestarijoukkue näyttää pysyvän lähes muuttumattomana. Siri Eskolan hankinta saattaa ennakoida Marjukka Urpelaisen uran päätöstä? Kova on silti nippu ensi vuodelle!
 
Viestejä
92
Ilman loukkaantumisia vaikuttaa todella kilpailukykyiseltä ja jopa jonkun muun paitsi Mantsisen loukkaantumisellekin olisi pientä sietoa. Eskolan pelejä ei ole tullut seurattua, niin ei oikein tiedä mitä odottaa... Paikka vaihtajana olisi lähinnä tyrkyllä, kun ei tuotuja juoksuja häävisti tilastoissa ole. Nieminen ja Mäkkäri lienevät polttolinja, Hukka & Korpela kopparit ja Sallinen S/1V.

Ykköskärki lienee 2018 alkukauden kuosissa eli
1. Korpela
2. Hukka
3. Mäkkäri
4. Nieminen

1J Sumen
2J Kirsilä

Sitten onkin variaatioita enemmän
1) 2 kärkeä ja Eskola linjaan/pesälle -> Iina, Venla ja Silja taistelevat viimeisestä ulkopelaajan paikasta
a) Iina oli ennen loukkaantumistaan kovemmassa lyöntivireessä ja taitaa edelleenkin olla uransa aikana kovemmat kotiutusprosentit kuin Lepistöllä. Riippuen siitä löytääkö Sallinen kupperinsa taas ensi kaudella, niin vaihtoehtoja on useita
5. Iina
6. Toikkanen
7. Sallinen
8. Mantsinen
9. Eskola
3J Venla

2) 2 kärkeä ja Eskola sieppariksi -> Toikkasesta vaihtajajokeri?
5. Iina
6. Venla
7. Sallinen
8. Mantsinen
9. Eskola
3J Toikkanen

3) Piiitkä kärki
5. Sallinen
6. Iina/Eskola
7. Eskola/Iina
8. Mantsinen
9. Venla piilokärjeksi
3J Toikkanen

Itse toivoisin, että Mantsinen istutettaisiin kokoonpanoon semmoiseen paikkaan, ettei koppijokeria enää tarvittaisi. Eskolan etenemisvoima on kysymysmerkki, joten ehkä tuo piiitkä kärki voisi olla jopa toimivakin. Pitkässä kärjessä Kirsilän voisi heittää melkein mihin väliin vain ja tilanteesta riippuen vaihdattaa joko numeropelaajalla tai Toikkasella. Tuossa vähän kaikilla 2-7 on niin kotiutus- kuin vaihtokykyjäkin (Mantsinen lienee puhtaampi kotiuttaja). Jos Venlan fysiikka kehittyy edelleen hyvää tahtia eikä tule monilla "väistämätöntä" tasaantumisvuotta junnuna, niin voisi heittää melkein minne vaan kokoonpanossa. Toisaalta tämä järjestys toimisi varmaan niinkin, että Venla olisi se monitoimijokeri ja Toikkanen yhdeksikössä - varsinkin jos Venlalle talven aikana kehittyy nopeutta. Etenijän pelisilmää taitaa olla jo.

4) 2 lyöjäjokeria
5. Sallinen/Eskola
6. Toikkanen
7. Venla
8. Mantsinen
9. Eskola/Sallinen
3J Iina

Toikkasella on kyllä potentiaalia nousta ykköskärjenkin vaihtajaksi, vaikka Mäkkäri lienee karvan parempi etenijä. Joka tapauksessa kilpailua pelipaikoista on ja lienee kovaa sellaista, toivottavasti kirittävät kehitystä kaikilla!
Pyörittelee tätä miten vain, niin Kantasen rooli lienee varapelaaja. Jos Venlan pelirasitusta (junnupelejäkin lienee luvassa) kevennetään, niin Kantanen päässee sitten jokeriksi.

Jos Koskenharjulla pelataan, niin sitten on varmaan edessä armottomat näppisulkeiset talvella, kun läpäriuhkaa vaihdoissa ei juuri ole muuta kuin yhden pesän yli jos sitäkään. Sallisen tappikumura voi olla tuhoisa ase sielläkin, kun kenttä muuten varmaan aika tukossa. Hukka saa myös taas viilettää tuulispäänä, kun kierrenäpeillä kotiutetaan :)
 
Viestejä
298
Onhan tuo sellainen nippu, että ensi vuodelle ei voi olla mitään muuta tavoitetta, kuin uiskennella kauden päätteeksi Köyhälammessa tai Tourujoessa, missä se kotikenttä sitten sijaitseekaan... Kovimmat kilpailijat Manse PP, Pesäkarhut ja Virkiä eivät ole toistaiseksi ainakaan merkittävästi vahvistuneet.
 
Viestejä
647
Toikkanen ja Sallinen muodostivat niin toimivan ja hyvin pelanneen etukentän, ettei sitä ole syytä lähteä rikkomaan. Eskolan ulkopelipaikka löytynee linjasta näin ollen.
Siitä olen samaa mieltä, että Mantsista olisi hyvä päästä käyttämään sisäpelissä entistä enemmän, koska Mari kehittyi mailassa(kin) huomattavasti.
Mielellään näkisi, että joukkue pelaisi aidosti kahdella kärjellä - täydet mahdollisuudet siihen pitäisi olla, kun nuoret pelaajat menivät - ja menevät jatkossakin - harppauksittain eteenpäin Nallen ja Peten pesisakatemiassa.
 
Viestejä
449
Huhut Mantereen paluusta Jyväskylään vellovat kovana muissa ketjuissa, mutta nyt näyttää siltä että ainoastaan Urpelainen on enää mestarijoukkueesta sopimusta vailla (Holappahan tuli vain loppukaudeksi loukkaantuneen Valkeejärven tilalle). Jos Mantere todella on palaamassa Kirittäriin, niin mille pelipaikalle palaa Valkeejärvi? Siri Eskola pelaa ilman muuta ulkokentällä, ja Valkeejärvelle linja olisi ainoa vaihtoehto. Kun Karttunenkin säilyttänee paikkansa yhdeksikössä, niin eihän siellä ole enää pelipaikkoja avoinna. Lyöntivoimaa on jo muutenkin Eskolan siirron (ja Valkeejärven paluun) myötä aivan hurjasti eli suhtaudun vielä tuohon Mantere-uutiseen varauksella. Jos siirto todellakin toteutuu, Karttusta ei välttämättä sitten nähdä ensi kesän kokoonpanossa.
 
Viestejä
92
Jotenkin hankala nähdä Mantereelle paikkaa joukkueessa juuri nyt. Jos jotain kaivataan, niin se on (Upin mahdollisesti lopettaessa) etenijä ja/tai vaihtaja, Toikkasesta tai Venlasta talven aikana semmoinen saadaan varmaan tehtyä. Kotiutusvoimaa pitäisi olla vaikka miten paljon kunhan on vaan etenijöitä ja vaihtajia. Iina voi pelata hyvin myös 2V/3V kuten aiemmin, jos polttolinja on Nieminen + Mäkkäri/Eskola. Joka tapauksessa kuvioita varmaan jumpataan joka vaihtotilanteeseen niin, että Mäkkäri on siellä pisimmän heittomatkan päässä. Mantereelle olisi sitten se kolmas jokeri tyrkyllä, mutta Venla ei sitten mahdu kokoonpanoon. Itse näkisin, että hyödyllisin kokoonpanossa olisi joku "maaretahonenkyläkause", joka pomminvarmasti kävisi tekemässä vaihdon kolmoselle. Bonusta olisi, jos sillä vaihtajajokerilla olisi hieman etenemiskykyäkin.
 
Viestejä
92
Toisekseen jos Manteretta istuttaa joukkueeseen, niin joka tapauksessa Mantsisen paikka lyöntijärjestyksessä on pakko olla joku muu kuin 9, koska tuskin Manteretta tai Sumenia tuhlataan koppijokeriksi... Itse olen tosin aina vieroksunut kovasti koppijokerin käyttöä, joten tuo voisi olla riittävän painava syy siitä luopumiseen - jotain hyvää siis :)
 
Viestejä
298
Marjukka Urpelainen, 29, jatkaa Kirittärissä myös kaudella 2019. Tuleva kausi on hänelle jo 8. Kirittärien superpesisjoukkueessa. Maija Vastamäki ja Elsa Nyman nostetaan omista junioreista harjoitusryhmään. (Lähde: www.kirittaret.fi)
 
Viestejä
449
Urpelaisen jatkopaperi tarkoittaa myös sitä, että kauden mestarijoukkue pysyy täysin kasassa seuraavaan vuoteen, kun saikulta palaava Valkeejärvi ottaa Holapan paikan. Mantereen paluusta ei enää kannata kirjoitella tähän ketjuun: ei ole enää pelipaikkoja. Siri Eskola tulee uutena joukkueeseen ja häntä istutetaan todennäköisesti linjaan (etukenttä toimi niin hyvin koko kauden, että sitä ei varmaankaan kannata hajottaa), joten kyllä tässä Venla Karttunen on lähinnä se joka joutuu taistelemaan pelipaikastaan. Onhan kyllä entistä kovempi joukkue, jolla on myös yhden pelurin särkymisvara.
 
Viestejä
92
Ei ollut Mantereelle paikkaa oikein silläkään oletuksella, että Upi lopettaisi... Enpä ihmettelisi, jos piakkoin Kantanen vuokrattaisiin jonnekin muualle saamaan peliaikaa.

Venlan kohdalta hieman kaksipiippuinen kysymys, toisaalta varmaan pelihaluja olisi (ja ehkä annettavaakin), mutta nyt voi sitten hieman rauhallisemmin ajaa sisään superpesistasolle, ainakin sisäpelissä.

Särkymävaraa on 1 tai jopa 2 pelaajaa kunhan ne eivät ole etenijöitä :)
 
Viestejä
449
Urpelaisen jatko oli varmaan iso voitto Kirittärille. Joukkueella on nyt kaikki edellisen vuoden pelaajat jatkamassa + Siri Eskola. Haiskahtaa Eskola vs. Karttunen harjoituskaudelta. Onneksi joukkueella on yksi erittäin kova vaihtopelaaja, jos loukkaantumisia sattuu..
 
Viestejä
92
Eskola vs Karttunen voi olla aika kova taistelu. Jos viime kauden askelmerkeillä mennään, niin

1. Korpela
2. Hukka
3. Upi/Mäkkäri
4. Körkkö
5. Sallinen
6. Mäkkäri/Upi
(7. Toikkanen)
?
9. Mantsinen

1J Sumen
2J Kirsilä
3J ?
Toikkanen pelannee myös, joten kolmosvahdin paikasta vääntävät Iina, Venla ja Eskola. Pieni kisa voi olla myös Toikkanen/Eskola etukentälle. Jos Nalle edelleenkin peluuttaa Mantsista numerolla 9, niin siitä viimeisestä ulkopelipaikasta käydään aika huima taistelu. Venlalla lienee kehityskelpoisimmat jalat, Iinalla kovin tykki, Eskola kai hyvä ulkopeli. Jokeriksi joutunut saa sitten iki-ihanan koppijokerin paikan ja joku istuu katsomossa. Toivoisin kovasti, ettei koppijokeriin taas tuolla kokoonpanolla päädyttäisi. Olkoot sitten vaikka pari pelaajaa katsomossa lepäämässä ja joku junnu sitä koppia nostamassa. Useamman pelaajan kierrätys voi tosin hyvinkin olla ensi kesän teema. Mikäli harjoituskaudella pysyy joukkue ehjänä, niin joku voi päätyä muuallekin vuokralle.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös