Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Kiri 2021

Viestejä
298
Koplan ja muidenkin kaakkois-suomalaisten superin seurojen intresseissä olisi ykköspesisjoukkue alueella. Tai edes eteläisessä Suomessa Helsingistä itään ja reiluhkosti Tampereellta/Jyväskylästä etelään. Viime vuodet Kopla on panostanut LMV:hen tänä vuonna omaan suomensarjajoukkueeseen. En olisi yllättynyt jos Kopla vakavasti tavoittelisi ykköspesispaikkaa kakkosjoukkueelle,
Ihmettelen kyllä suuresti, jos Kopla yrittäisi väkisin saada kakkosjoukkueensa Ykköspesikseen. Eihän homma toiminut Sotkamossakaan. Samankaltainen yhteistyö jonkun ykköspesisseuran kanssa, mitä Koplalla ja Kirillä oli kesällä 2017 toimisi varmaan parhaiten.

Mitä tulee Kiri 2020:een, seuran taival on vasta alussa. Nousu ykköspesikseen tapahtuu, mutta ei välttämättä heti tämän kesän jälkeen. Tämän asian kanssa ei kannata hätäillä. Jyväskylä palaa myös miesten superpesiskartalle lähitulevaisuudessa ja seura on silloin Kiri. Vuosi 2025 voisi olla realistinen tavoite tälle. Junioritoiminta on Jyväskylässä sen verran elpynyt, että myös Lohi tulee jatkossakin pysymään pesiskartalla, mutta ykköspesistä korkeammalle se ei koskaan tule nousemaan. Sen sijaan Laukaan Urheilijoille en pesäpallon osalta näe tulevaisuutta. Ihmeitä pitää tapahtua, jos seura ykköspesiksessä meinaa säilyä.
 
Viestejä
106
Totta kai KPL haluaa joukkueen Ykköspesikseen, jossa KPL:n ja lähialueen muutkin tulevaisuuden Superin pelaajat saa pelata laadukkaampaa pesäpalloa.
Kouvolaa ja Sotkamoa on tässä asiassa turha vertailla keskenään.
Sotkamo sijaitsee jossain suolla, joten siellä toi juttu ei toiminut, kun ei ollut pohjaa riittävästi lähialueella.
Kouvolan suunnalla ei ole tätä ongelmaa.
 
Viestejä
542
Taitaa olla kaikilla super-organisaatioilla sama pohdinta että kun "superkelpoisia" ukkoja on n. 15 kpl ja nuorten super on oikeasti junnusarja niin mihin ne tulevat tähdet laitetaan.Mutta kun ei niitä lisäksi noin 10tä ykkössarjatasoista ukkoakaan oikein kellään ole. Sieltä vielä muutama nosto ylös loukkeja paikkaamaan ja alkaakin akatemia ontumaan... KPL toki mielii mitä mielii, mutta koko Suomen palloilukartalla on jäljellä yksi akatemia kakkostasolla: Klubi 04, mutta HJKn tuohilla homma käy palkata ammattivalkut ja matkustella talenttijengillä maat ja mannut.
Sinällään mielenkiintoista pystyykö Kiri 2020 kuromaan kesän aikana KPLn harjoitteluetumatkan n. 5 kk (korona) jolloin suomarin aikuispelaajat eivät voineet harjoitella yhdessä=lajia.
 
Viestejä
110
Tänään pelissä eka jakso ok, toisella jaksolla Rajalan huilauttaminen taas sotki vähän pakkaa mutta tärkeät täydet pojot onneksi jäivät Hippokselle!
 
Viestejä
120
Kirin osalta runkosarja alkaa olla käytännössä taputeltu, kun LMV:kin meni häviämään SiiPe:lle🤔. Normipelillä tarvittavat pinnat saadaan kyllä loppupeleistä. Nyt vaan ukot kuntoon ja fokus kohti nousukarsintoja kohti ykköspesistä. Kun vaan porukka pysyy terveenä, ei juurikaan väliä minkä suomarikelpoisen rosterin Kopla kentälle marssittaa.
 
Viestejä
298
Kirin osalta runkosarja alkaa olla käytännössä taputeltu, kun LMV:kin meni häviämään SiiPe:lle🤔. Normipelillä tarvittavat pinnat saadaan kyllä loppupeleistä. Nyt vaan ukot kuntoon ja fokus kohti nousukarsintoja kohti ykköspesistä. Kun vaan porukka pysyy terveenä, ei juurikaan väliä minkä suomarikelpoisen rosterin Kopla kentälle marssittaa.
Itse en vielä näin yltiöpositiivinen uskalla olla. Kirin pelissä on ollut kyllä paljon hyviä elementtejä. Erityisesti nuoriso-osasto Niklas Moilanen ja Elias Elonheimo ovat miellyttäneet ainakin minua otteillaan. Pelaavat miesten porukassa paremmin kuin poikien superissa. Atte Brandt on ollut tosi vakuuttava mailassa - valitettavasti ei saanut Tahkossa ja AA:ssa juuri ollenkaan vastuuta. Vielä kun Pastori hoitaa kroppansa kuntoon syksyyn mennessä, voidaan tavoitella ykköspesispaikkaa. Vaikka ykköspesiksessä pelaa tälläkin hetkellä monta Kiriä huonompaa porukkaa, on sarjapaikka sinne kuitenkin ansaittava pelaamalla.
 
Viestejä
120
Itse en vielä näin yltiöpositiivinen uskalla olla.
Ei yltiöpositiivinen kannata olla mutta tähtäin alkanee olla Kirillä nyt jo noissa (max 9) jatkopeleissä. Jos Kirin kokeneempi kaarti on lähellekkään kunnossa, tie kohti ykköstä voi olla aivan mahdollinen. Toisinpäin taas penkiltä tai reservistä ei oikein esim KPLn kaatajia löydy, vaikka junnut täyttäneet ok paikkansa. KPL ja JoKo todennäköisesti loppumatkalla vastaan tulee, jos sinne Kiri pääsee. Toivotaan, että Pastori, Perttu ja kumppanit pysyy kunnossa loppuun saakka👍
 
Viestejä
11,761
Koplalähtöinen Lauri Yrjölä siirtynyt IPV:stä Kiri 2020:n täyssiirrolla. Hakenee peliaikaa, jota ei IPV:ssä ole juurikaan lohjennut edes suomarissa (superissa 3 peliä, suomarissa 1) ja nyt kun Oskari Lukkari tuli IPV:hen koppariksi niin luvassa ei liene sitäkään vähää. Sisäpeliprofiililtaan kait enempi kotiuttaja.

Tarkoittaako tuo, että Pastori Rajala on loppukauden jokeri jos ylipäätään pelaa vai katsooko Kiri 2020 jo ensi kautta?
 
Viestejä
110
Yrjölä tulee nähtävästi paikkaamaan Soikkelia jonka määräaikainen sopimus loppuu ja palaa takaisin Kiri junnuihin. Ihan hyvä veto, koppari osastolle vähän leveyttä.
 
Viestejä
298
Oma veikkaus on, että Yrjölä tulee koppariksi Rajalan paikalle ja Rajala siirtyy jokeriksi. Yrjölän sopimus kattaa myös kauden 2022.
 
Viestejä
40

Mietin jo kirjoittavani tästä facebookin puolelle mutta ei vaan kykene. Helvetin kilpailullinen sarja saadaan aikaan sillä että ykköspesis olisi täynnä kakkosjoukkueita, jotka eivät voisi edes nousta vaikka olisivat kuinka ylivoimaisia. Kannattaisi vielä enemmän kuin nykyään hamstrata pelaajia. Lähinnä viimeinen sammuttaa valot tyyppinen.
 
Viestejä
3,505
PA:lta hyvin teoreettinen moniin oletuksiin perustuva mielipide. PA ei halua, että asiaa kysytään superin häntäpään seuroilta. Hän ei halua, että asiaa kysytään ykköspesiksen seuroilta eikä suomarin seuroilta. Asiaa pitää kysyä hänen mukaansa superin kärkiseuroilta ja jannevuorisilta. Niiden lähtökohdat koko lajiin ovat erilaiset kuin seurojen enemmistön. Laaja superpesis ja suppea sellainen vaikuttavat eri tavoin koko lajiin. Laaja sarja voi edistää pesiksen hengissä säilymistä ja seurojen motivaatiota toimia. Toivo pelata ylimmällä sarjatasolla on monille tärkeä, samoin monille seuroille usko päästä superin kellarista joskus sinne kärkijoukkoon jne. Suppea sarja edistää lajin keskittymistä tiettyihin kuntiin ja kuihtumista muualla. Itseäni ei tympäise katsoa Koplan pelejä mitä joukkuetta tahansa vastaan. Joku SiiPe-HP ottelu on hyvinkin kiinnostava. Aika isot erot näyttävät olevan joukkueiden välillä esim. eri maiden jalkapalloliigoissakin ja sen ei anneta häiritä, koska on kehittynyt lajikulttuuri. Sotkamossa on porskutettu niin kauan huipulla, etteivät muut kuin huippujoukkueiden väliset ottelut enää kiinnosta suppeasti ajattelevia lajifriikkejä, mutta eihän se saa määrittää sarjan kokoa.
 
Viestejä
298
Olen täysin samaa mieltä Tilastoniilon kanssa tässä asiassa. Superin supistaminen tulee vääjäämättä johtamaan lajin näivettymiseen ja keskittymiseen vain tietyille paikkakunnille. Jos "jannevuorisia" ym. ei innosta katsoa otteluita häntäpään seuroja vastaan, on se heidän ongelmansa ja silloin heidän olisi syytä muuttaa huonoa ajatusmalliaan.

14 joukkuetta miesten superissa on ihan hyvä määrä. Sen sijaan ykköspesiksen laajentaisin kahteen esim. 9 joukkueen lohkoon. Suomensarjassa on nyt kolmeen eri sarjaan kuuluvaa väkeä. Osan paikka olisi jo nyt ykköspesiksessä ja osa kuuluisi maakuntasarjaan. Esim. itälohkon KPL ja Kiri olisivat nykyjoukkueillaan jo nyt ykköspesiksen taulukossa puolivälissä.

Mitä tulee vielä tuohon PA:n artikkeliin, ei hän ainakaan Jyväskylän tilanteesta ollut kovin ajan tasalla kun väitti, että Lohi hakee vakavissaan nousua superpesikseen. Lohi ei ikinä tule saamaan lisenssiä superpesikseen niin kauan, kun se pelaa kotiottelunsa Koskenharjulla. Uudella Hippoksen stadionilla Lohi tuskin koskaan tulee pelaamaan. Se olisi seuran identiteetin varma tuho ja väitän, että samalla katoaisi osa kannattajistakin.
 
Viestejä
424
Erikoisinta tuossa jutussa on otsikointi, josta voisi päätellä kirjoittavan pitävän KPL2 nousua parempana pesikselle kuin Kirin. Näinhän ei tietenkään ole vaan olisi hienoa saada aidosti superin nousua tavoitteleva joukkue Jyväskylään ja ykköseen.

KPL2 ja Kiri2020 ovat minusta rostereiltaan vähintään ykkösen keskitasoa. Toisen keskinäisen perusteella KPL lähtee suosikkina, mutta Kirillä on konkariosaston vertyessä täydet mahdollisuudet. Kelpo pesistä luvassa!
 
Viestejä
3,182
Erikoisinta tuossa jutussa on otsikointi, josta voisi päätellä kirjoittavan pitävän KPL2 nousua parempana pesikselle kuin Kirin. Näinhän ei tietenkään ole vaan olisi hienoa saada aidosti superin nousua tavoitteleva joukkue Jyväskylään ja ykköseen.

KPL2 ja Kiri2020 ovat minusta rostereiltaan vähintään ykkösen keskitasoa. Toisen keskinäisen perusteella KPL lähtee suosikkina, mutta Kirillä on konkariosaston vertyessä täydet mahdollisuudet. Kelpo pesistä luvassa!
Toivotaan, että Kopla hoitaa. Pesiksen etu, että nuoret miehet voittaa vanhat kehäraakit.
 
Viestejä
110
Toivotaan, että Kopla hoitaa. Pesiksen etu, että nuoret miehet voittaa vanhat kehäraakit.
Kyllä molemilla joukkueilla viimeisimmässä pelissä oli ihan yhtä vanhat kehäraakit kehissä Hautala vs. Lammila (37v). Kirillä myös Carlson 34v pelasi. Muut pelaajat nuoria jannuja.
 
Viestejä
35
Niin, nuoret jannut. Akseli 30v. Joni ylihuomenna 33v. Onneksi olkoon. No, ikähän on vain numeroita. Huilimassa oli Jaakko 37v. ja Pasi 40v.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös