Supervuoro

Jyväskylän Kiri 2017

Vieras myös

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Vieras sanoi:
Surullisena olen seurannut kuinka tämä Kirin ketju on jo pitkään ollut keskenkasvuisten kakaroiden temmellyskenttä. Viestit ovat suurelta osin pelkkiä törkyviestejä, roskapostia ja suoranaista v..ttuilua, pelkkiä huhuja vailla minkäänlaisia faktoja. Pesäpallofaneja kirjoittajat eivät ainakaan voi olla, koskaan tuollaiseen käytökseen ei yksikään kansallispelin fani koskaan alennu. Jos kirjoittajat ovat Jyväskylästä, antaa se siinä tapauksessa kyllä säälittävän surkean kuvan Jyväskylän urheilun nykytilasta. Suosittelenkin näille ihmisille kokonaan ulostautumista Pesisforumista ja hankkimaan ensin itselleen elämän ja sen jälkeen jonkun kehittävän harrastuksen. Onneksi palstalla on vielä myös "vanhoja" asiantuntevia vakionimimerkkejä, joiden tekstit on asiallisia ja perustuvat faktoihin, ja mielipiteet osataan vielä perustella.
Tilannehan on niin, että kaupungilla ja töissä kuulee faktoja, mikä lasku Kirillä nyt on maksamatta. Kun Kiri ei tiedota, oio tai harrasta mielikuvamarkkinointia, on tällä hetkellä olemassa vain huhu siitä, että pystyvät lähtemään sarjaan.
 
huhut

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Vieras myös sanoi:

Nousseilla huhuilla yli puolen miljoonan veloista, maksamattomista laskuista ja maksamattomista pelaajapalkkioista ties kuinka monen vuoden takaa, on tosiaankin aiheellista kyseenalaistaa kirin pelaaminen ensi kesänä. Seuran tiedottaminenkaan ei oikein vastaa tätä päivää, jos sellaista on, ei ainakaan kuulosta tai näytä siltä. Omassa toiminnassa ei ole vikaa, mutta liitto, media ja vesisade löydetään syyllisiksi.
 
Kausikortti

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Seurajohtaja E. Halonen jättänyt tehtävänsä. Puheenjohtaja V. Halosta pyritään hallituksen toimesta syrjäyttämään johdosta. Puheenjohtaja Halonen kyllä joutaisikin pois vallan kahvasta. Pitkään ollut vain nimellinen pomo, joka kuitenkin aina välillä tullut väliin sooloilemaan. Valitettavasti Kiri taitaa nyt kaikilla osa-alueilla olla Keski-Suomen heikoin lenkki. Ensi kesästä on tulossa raskas.
 
savo

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kausikortti sanoi:
Valitettavasti Kiri taitaa nyt kaikilla osa-alueilla olla Keski-Suomen heikoin lenkki. Ensi kesästä on tulossa raskas.
Jos Kiri edes ensi kesää näkee
 
Viestejä
50
Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Olen kyllä samaa mieltä kuin mitä nimim "vieras" aiemmin totesi kirjoittelun tasosta. Jos todella kirjoittajat ovat Jyväskylän pesis väkeä niin surullista. Toki Kirin rosterin tasosta saa kuka tahansa olla mitä tahansa mieltä mutta sitä on nyt selkeästi nuorennettu ja kuluja leikattu. Kuitenkin Lohi peli oli varsin tasainen, SiiPen Kiri voitti nuorella joukkueellaan täysin hyvillä pelillisillä ansioilla. Seurassa johto on vaihtunut ja haihattelut superpesispaikasta alkaa jäädä omaan arvoonsa. Juniorit ovat järjestäytyneet omaksi seurakseen. Eikös tämä ole sitä mitä Jyväskyläläiseen on PUHUTTU vuosikaudet? Onkohan mahdollista hakea hiukka positiivisia asioita ja annetaan poikien pelaamalla näyttää kesällä mihin rahkeet riittävät. Ja eiköhän tuolla Jyväskylässäkin nämä tietäjät ja PUHUJAT otetaan mielellään vastaan seuran toimintaan hommia tekemään ja mm tuota monen peräänkuuluttamaa velkalastia purkamaan :D
 
Vieras

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kiri - Manse eilen hipposhallissa.

Ensimmäinen jakso näytti siltä, kuin Kirin viime kausi suomensarjassa. Manse pääsi 4-0 johtoon hyvillä lyönneillä, ja Kirin ulkopeli passivoitui täysin.
Toisella jaksolla Kiri esittikin hyvää peliä, pelaamalla varmasti parasta halli peliään koko talveen.

Ei tuo Kirin pitkään seuranneelle huonolta kuitenkaan näyttänyt potentiaalia on.
Silmiin pisti eteenkin jokereiden peluuttaminen, Tajakka hyvässä lyönnissä, mutta Virolainen silti tilanteisiin kokemuksella ensin, mielestäni olisi voinut luottaa enemmän nuoren Tajakan lyönti vireeseen.

Kirin penkillä nähtiin jo aikaisemmissa peleissä pelannut Välisaari, sekä (loukkaantumisesta?) kärsivä Ahola. Ahola ottaa paikkansa etukentältä varmasti jolloin pelaavasta kokoonpanosta tippuu yksi pois. Hallilla eilen nähtiin katsomon puolella myös entiset Kirin pelimiehet Heikkinen ja Vatanen, onko lie merkki tulevista hankinnoista?

Kirin kokoonpano tulee siis luultavasti vielä muuttumaan paljon, joten mielenkiintoista nähdä mihin Kiri sijoittaa ylijäämä pelaajansa kauden alussa, tähän mennessä mitään yhteistyöseuraa ei ole ainakaan julkistettu. Onko tästä mitään huhuja kaupungilla?

Varmaa on se, että Jyväskylän Kiri tulee olemaan ykkösjoukkue paikkakunnalla kauden alkaessa
 
Vai kaupungin ykkös joukkue. No, Kirillä on ehkä paras valmennus ja työmoraali, joten eniten kehittyvät, mutta semmoiselta takamatkalta lähtevät, etteivät saa kiinni. Lohen ehkä, mutta ei Lohikaan ole vielä parhaalla nipulla tainnut pelata jos se on edes selvillä Jomasta johtuen. Lohi-Lievestuore oli kuitenkin huomattavasti tasokkaampi peli eilen.

Vatanenhan vissiin lopetti loukkaantumiseen ja Heikkinen ei pelaa kirissä vaikka mikä olisi.
 
Viestejä
7,147
Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kiri kävi pelaamassa harjoitusottelun Mansea vastaan , Manse PP - Kiri 1-2, 5-1, 4-3k ja kertoi samalla tehneensä kaksi uutta sopimusta. Iiro Nokkala ja Eero Kuitunen Koplasta pelaavat kesällä Kirissä. Tarina ei kerro onko kyseessä vuokra vai täyssiirto mutta aikanaanhan se siirtolistoista selvinnee.

Edit:Unohdin tyystin, että Koplalla ja Kirillä on farmisoppari ja Nokkala Kuitunen ovat siinä listattuna. Eli farmisopparin puitteissa.
 
Arvelus

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kirillä taitaa kuitenkin loppujen lopuksi olla huomenna kohtalaisen kova kokoonpano jalkeilla.
 
Vieras

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kyllähän se näillä laina miehillä tuska hieman helpottaa. Helppo tapa hoitaa taas yksi kausi eteenpäin.
 
Sininen

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kyllä Jyväskylässä on vain yksi ykköspesistason joukkue! Lyökää läpi ja tehän lyötte!
 
pesispulla

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Vieras sanoi:
Kyllähän se näillä laina miehillä tuska hieman helpottaa. Helppo tapa hoitaa taas yksi kausi eteenpäin.

Ja sitten tulee itku, kun Kopla vetää lainansa juhannuksen tienoilla pois.
 
Paikallinen

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Tänään lohi pelin nähneenä ja pari kirin kotipeliä niin on pakko todeta, että kirin koppareina häärivät Rouhiainen ja Rajala ovat huikea kaksikko. Ulkopeli oli kyllä hyvää tänään koko joukkueelta.
 
Tapani

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Onko kirin touhu ihan puhdasta kuulin eräältä tuomarit että oli soitetut kirin puolelta ennakkoon että pitää katsoa lievestuoreen Lukkarin syötöt.todella törkeää touhua eräältä kirin toimihenkilöitä kyseessä on tuomarin lahjontaa yritys minä teen kyllä liittoon kantelun kirin toiminasta.
 
Tapsuli

Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Tapani sanoi:

Ei sullakaan hyvin mene jos aiot yhtä monella kirjotusvirheellä lähettää valituksen liittoon ;D
 
Viestejä
50
Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kirillä on nyt hyvä vire ja palikat alkaa olla kesän edetessä kohdillaan. Talvella koko seura ja joukkue lähti ihan alkutekijöistä ja pesistietäjät(?) olivat keväällä sitä mieltä että Kiri on kesällä keskisuomalaisista joukkueista heikoin. Alkukauden haparointi ja ailahtelevuus oli jälkeenpäin katsottuna enemmän kuin ymmärrettävää, koska joukkue piti superin jälkeen kasata ihan uudelleen. Suurin osa joukkueestahan on vielä A-ikäisiä, jotka täyttäneet tonttinsa varsin hyvin. Eilinen PuPe peli oli taas osoitus että ollaan varsin hyvin pelissä mukana. Ulkokentällä varsinkin takakenttä ja linja on pitänyt kärjen porukoita vastaan varsin hyvin ja senioripitoinen jokeriosasto on ykkösen vahvinta, kun Virolainenkin on noussut tasolleen puhumattakaan Rajalan ja Ylitalon tekemisestä. Lukkareitakin on kaksi, joten ei kaadu nyt siihenkään. Lauantaina Jyväskylässä olisi sitten derby ja Hippoksella Kiri-Lohi ja jos vielä keli on kohdillaan niin hyvä pesistapahtuma tulossa. Jotenkin tuntuu että taitaa sittenkin olla parempi että pelataan hyvää ykköspesistä ja rakennetaan rauhassa pohjaa kuin että rämmittäisiin ja tuskailtaisiin superissa kuten AA, KaMa, Kitee, Lippo ja Tahkokin. Kiri on iskussa taas!
 
Viestejä
7,147
Vs: Jyväskylän Kiri 2017

Kun katsoo Kirin joukkuetilastoja niin pakko todeta, että farmi Koplan kanssa on ollut win-win -ratkaisu. Koplalaisia ei ole pyörinyt joukkueesa kuin hollituvassa vaan ne jotka ovat olleet joukkueen mukana - Nokkala, Kuitunen ja Hyötyläinen - ovat olleet selkeitä avainpelaajia Kirille ainakin sisäpelissä. Nokkala ja Kuitunen eivät tällä kaudella Koplan superiin mahdu kuin satunnaisiin peleihin ja Suomi-sarja taas ei heitä enää kehitä.

Kiril tuskin luopuu ylemmän jatkosarjan paikastaan halvalla joten loppukaudesta tulee sopivan jännittävä siltäkin osin jos oletetaan että SiiPe, PöU, Manse ja HP ratkovat suoran nousijan ja silti ollaan tilanteessa, että Mansella ei ole vielä edes vahvaa kiinnitystä ylenpään jatkosarjapaikkaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös