Supervuoro Verkkolehti »

JymyJussit 2023

Viestejä
373
Jymyjusseilla ja Kossulla on kyllä molemmilla varmasti haastava tilanne, molemmilla vähän eri syistä. Kossulla ilmeisesti on talous kunnossa, mutta yleisöä käy todella heikosti ja junioritoiminta taitaa olla aika lailla olematonta tällä hetkellä. Eikä sielläkään rahassa kylvetä.

Jymyjusseille puolestaan SMJ:n laadukas juniorityö tuottaa uusia nuoria pelaajia, mutta talouden kanssa on oltu ongelmissa eikä Seinäjoellakaan oikein toivotusti ole väkeä katsomossa käynyt. Kauden loppu oli kuitenkin siinä mielessä lupauksia herättävä, että ilmaispeleihin, erityisesti kauden viimeiseen kotiotteluun, saatiin kivasti porukkaa paikalle. Potentiaalia kohtuullisiin yleisömääriin voisi siis olla, jos tuote on kunnossa.

Tuntuu kuitenkin vaikealta yhtälöltä, että Kossu ja Jymyjussit voisivat molemmat menestyä Superpesiksessä. Niin kauan kuin molemmat ovat mukana, ne vievät liikaa resursseja toisiltaan. Itse Jymyjussien kannattajana luonnollisesti ajattelen, että sen alueen ykkösjoukkueen tulisi pelata Seinäjoella, jossa kuitenkin mahdollisuuksia esim. hyviin katsojalukuihin on enemmän.
 
Viestejä
226
Itselleni oli yllätys, että Antti Kuusisto julkaistiin ensi kauden pelinjohtajaksi ja katsomovalmentajaksi saman tien. Viime syksynä tämä oli jo selvää, mutta tässä kesän aikana on kuitenkin liikkunut selkeää viestiä, ei siis huhua, että Kossu saattaa aloittaa "uuden tulemisen" suomarista ja omalla tuotannolla. Siinä samalla rakentaisi myös organisaation. Näinhän voi olla edelleen.

Kyllä samaa olen kuullut myös minäkin, mutta ilmeisesti Koskenkorvan taustalla on kahta eri porukkaa joista toiset haluaa pitää superin porukasta kiinni viimeiseen asti ja toiset sitten aloittaa alemmalta sarjatasolta seuran uudelleenrakennusta
 
Viestejä
2,838
Kyllä samaa olen kuullut myös minäkin, mutta ilmeisesti Koskenkorvan taustalla on kahta eri porukkaa joista toiset haluaa pitää superin porukasta kiinni viimeiseen asti ja toiset sitten aloittaa aiemmalta sarjatasolta seuran uudelleenrakennusta
Eikö tää kuullu kossu 2023 ketjuu. Eikä jussien palstalle.
 
Viestejä
250
Tuntuu kuitenkin vaikealta yhtälöltä, että Kossu ja Jymyjussit voisivat molemmat menestyä Superpesiksessä. Niin kauan kuin molemmat ovat mukana, ne vievät liikaa resursseja toisiltaan. Itse Jymyjussien kannattajana luonnollisesti ajattelen, että sen alueen ykkösjoukkueen tulisi pelata Seinäjoella, jossa kuitenkin mahdollisuuksia esim. hyviin katsojalukuihin on enemmän.

Etelä-Pohjanmaalle mahtuu miesten pääsarjaan vain yksi hyvä ja se on Vimpeli. Vimpelissä on valmennus ja nuorien lupaavien kaverien ammentaminen nopeasti huipulle ihan omissa sfääreissään. Se on valovuoden edellä kuin Jyju:lla ja Ankkureilla sekä selvästi parempi kuin KoU:lla ja APV:lla yhteensä.

E-P: alueella nyt esim. vaikka ykköspesiksessä tuo resurssien näkyminen näkyi tämän kauden osalta siinä että Alajärvi sijoittui runkosarjan päätyttyä kärkikahinoissa lopulta toiseksi ja Alavus jäi toiseksi viimeiseksi. Häntäpäässä kylläkin muutaman pisteen sisällä yksikolmas -osa koko sarjan joukkueista, joka kertoo tasoeron olevan lievempi kuin mitä superpesiksessä on totuttu näkemään.

Ajatuksena Kossun ja Jymyjussien hynttyyt yhteen lyöminen kuuloista muuallapäin Suomessa varsin hyvältä ratkaisulta. Käytännössä se ei kuitenkaan tule toteutumaan ja siihen on syynsä. Yksi on Jymyjussien nykyinen fuusio smj ja nj kanssa, jonka taakkaa se kantaa edelleen.

Vain lukuisat yksittäiset "ukkossulot" kykynevät yhdistymään yhdeksi isoksi rintamaksi. Mansen ostojoukkue on tästä hyvä esimerkki. Se että organisaatiot onnistuisivat tekemään vastaavan tarvitaankin jo hieman enemmän sähköisiä aivonystyröitä ja myötätuntoa puolin ja toisin.
 
Viestejä
236
Itselleni oli yllätys, että Antti Kuusisto julkaistiin ensi kauden pelinjohtajaksi ja katsomovalmentajaksi saman tien. Viime syksynä tämä oli jo selvää, mutta tässä kesän aikana on kuitenkin liikkunut selkeää viestiä, ei siis huhua, että Kossu saattaa aloittaa "uuden tulemisen" suomarista ja omalla tuotannolla. Siinä samalla rakentaisi myös organisaation. Näinhän voi olla edelleen.
samaa olen kuullut..
 
Viestejä
4,357
Olisko Keski-Petäjä Oulusta seuraava lukkari, nyt kun yhteistyö jo viime kaudella tavallaan aloitettiin.
 
Viestejä
11
Niinpä, mutta nyt pitäis maksaa kauden palkat. Ilmaispelien tuotoilla ei onnistu. Sponsoroitu ilmaispeli noin 5000€ max tuotto. Näillä mennään. Olisiko aika palauttaa kuitenkin NJ pääsarjaan. Mailajussit voisi olla junnujen kehittäjä suomarissa. Ei hyvältä näytä, että 100 kausikorttia myyty ensivuodelle ja ne menee toimistokuluihin. Ollaan realisteja. Seinäjoella futis ja Nurmossa pesis. Siinä ohje
 
Ei käy. Nurmooseen pesistä ei tule. Kyllä se on smj jolle liitto lisenssi myöntää.
 
Viestejä
4,357
100 kausikorttia myyty ensivuodelle ja ne menee toimistokuluihin.

En ota kantaa muuhun kuin että näin etätyön aikoina, mihin niitä erillisiä toimistoja edes tarvitaan? Mitä sieltä toimistolta saa, pelipaitoja, lippiksiä?
 
Viestejä
435
Mikä organisaatio Nurmossa alkaisi pyörittää Superpesistä ja mistä siellä löytyy pelipaikka, missä on katettu Katsomo 1500:lle katsojalle?
 
Viestejä
805
En ota kantaa muuhun kuin että näin etätyön aikoina, mihin niitä erillisiä toimistoja edes tarvitaan? Mitä sieltä toimistolta saa, pelipaitoja, lippiksiä?

Sen kummemmin tietämättä JymyJussien toiminnasta, mutta toimistokuluy nyt käsittää aika paljon muutakin kuin fyysisen toimiston kuluja. Kyllä siellä seurassa pitää varmaan jonkun olla töissä lähettämässä laskuja kumppaneille, maksamassa laskuja, vastaamassa puhelimeen, hoitamassa palkanmaksua jne… Ja nämä ihmiset + järjestelmät myös maksavat.
 
Viestejä
830
Mikä organisaatio Nurmossa alkaisi pyörittää Superpesistä ja mistä siellä löytyy pelipaikka, missä on katettu Katsomo 1500:lle katsojalle?
En pidä toiminnan siirtämistä Nurmon piiriin missään tapauksessa todennäköisenä, mutta tuo stadion kysymys nyt ei kai olisi välttämättä ongelma. Samaa Seinäjoen kaupunkiahan Nurmokin nykyään on, eli käytössä olisi samat stadionit kuin muillakin Seinäjoen kaupungin alueella pelaavilla joukkueilla?
 
Viestejä
11
Ei muuten ole Maila Jussienu edustus Jymyjussit. Juriidisesti mahdoton, koska Jyju on Oy. Lähempänä Nj:tä, koska heidän lisenssi hallussa. Siispä Nurmon Jymy superiin. 👍👍👍👍👍
 
Viestejä
272
Ei muuten ole Maila Jussienu edustus Jymyjussit. Juriidisesti mahdoton, koska Jyju on Oy. Lähempänä Nj:tä, koska heidän lisenssi hallussa. Siispä Nurmon Jymy superiin. 👍👍👍👍👍
Nurmon Jymyn Superpesislisenssi oli Superpesis Oy:n aikainen, jota ei ole enää olemassakaan. Nykyäänhän lisenssit myöntää Pesäpalloliitto, joten tuo tieto että NJ omaa JymyJussien lisenssin on väärä tulkinta. Eiköhän se ole nykyään JymyJussit Oy:n lisenssi joka on tähän mennessä täyttänyt lisenssiehdot, viime vuonna nippa nappa.

Eikä NJ:llä taida enää olla edes miespesäpallossa toimintaa. Jokin aika sitten taisi olla maakuntasarjatasolla.
 
Viestejä
4,357
Mites tää menee Suomarista nousu, montako nousee. Entä tippuiko ykkössarjasta yksi vai kaksi?

1661591898246.png

Onko Seinäjoella edes aikeita nousta ykköspesikseen?
 
Viestejä
4,767
Mites tää menee Suomarista nousu, montako nousee. Entä tippuiko ykkössarjasta yksi vai kaksi?

katso liitettä 1800

Onko Seinäjoella edes aikeita nousta ykköspesikseen?
2 tippuu Ykköspesiksestä ja 2 nousee Suomensarjasta. Ykköspesiksestä tippui jo Ikaalisten Tarmo. Ykköspesiksestä toinen tippuja on Haapajärvi tai Kannus.

Seinäjoen Maila-Jussien miesten ja naisten joukkueilla on kummallakin tavoite nousta Ykköspesikseen.
 
Viestejä
4,357
Noista puolivälieriparista 4 joukkuetta ei varmaankaan halua nousta, SoJy ei ainakaan, Kitee miksi haluaisi, Vimpeli miksi haluaisi, Imatrakaan tuskin.

Eli jää neljä joukkuetta. SMJ, Kiri, PunaMustat Helsinki, Ylivieskan Kuula.

Vai osuinko oikeaan noissa mystisissä seuranimissä edes. Mutta ketkä noista kohtaa ja millä perusteella 'loppuotteluissa' joka ratkaisee nousun.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös