Supervuoro Verkkolehti »

JymyJussit 2019

Viestejä
1,846
Entä sitten ensi kausi? Yhtä johtavaa pelaajaa huhuillaan (Puputti?), mutta en näe tuota nyt kovin olennaisena asiana. Enemmän valmennusjohdon pitää miettiä, miten nykyinen joukkue saadaan pelaamaan kurinalaisemmin ja keskittyneemmin. Sisäpelin pitää toki olla jatkossakin rohkeaa, mutta nyt se on perustunut liikaa läpilyöntien hakemiseen. Viime kaudella Jymyjussit tuli puskista ja yllätti kaikki, mutta tällä kaudella kaikki tiesivät joukkueen potentiaalin, eikä enää päästy yllättämään. Ulkopelin pitää olla fokuksessa talvikaudella. Uskon, että jos/kun ulkopeli toimii kunnolla, se heijastuu myös sisälle ja vähentää hölmöjen sekoilujen määrää.

Mitä hittoa tapahtui kauden loppupuolella? Kaiken kaikkiaan alistunutta pelailua JoMa-sarjan ekan ottelun ekan jakson jälkeen. Ja jo sitä ennenkin. Mitä tapahtui viime kauden loputtua, silloin oli vielä kaikki kohdillaan. Miten tästä eteenpäin, samat ukot jatkaa?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
662
Tuskin joukkueen sisälläkään asiaa on vielä tyhjennettävästi saatu selvitetyksi, mutta sanoisin, että kaikkein ratkaisevin menetys edelliskauteen oli kakkospelinjohtaja Pasi Tyynelän poistuminen vahvuudesta. En mene seuraajaansa moittimaan, mutta käytännössähän melkein koko treenikausi meni ilman varsinaista kakkospelinjohtajaa.

Sitten kun alkukausi starttasi sen verran kehnosti, että käytännössä pääsy neljän parhaan joukkoon alkoi juhannustauon vaiheilla näyttää erityisen epätodennäköiseltä, seurasi ilmeisen varhain keskittyminen siihen, että saataisiin puolivälierissä mieluisa vastustaja eli Joensuu. Se vain tahtoo olla, että kun varsinaisen paine menestymisestä runkosarjassa poistuu kovin paljon ennen tosipelejä, ei tosipelien alkaessa hevin kuljekaan. Siihen nähden JymyJussit pelasi minusta yllättävän hyvin viime sunnuntaina Joensuussa seitsemän vuoroparia.

Mitä hittoa tapahtui kauden loppupuolella? Kaiken kaikkiaan alistunutta pelailua JoMa-sarjan ekan ottelun ekan jakson jälkeen. Ja jo sitä ennenkin. Mitä tapahtui viime kauden loputtua, silloin oli vielä kaikki kohdillaan. Miten tästä eteenpäin, samat ukot jatkaa?
 
Viestejä
4,348
Sanoin jo tuohon 2018-ketjuun, että myöskään Hotakaisen (henkinen selkäranka) poistuminen oli sitten kuitenkin kova kolaus tuon Pasi Tyynelän lisäksi.
 
Viestejä
24
Päivitelläänpä sitä, miten ensi kauden joukkue täyttyy.

Tässä copypastetettuna ensi kauden joukkuerunko. Korjailkaa mikäli listauksessa on virheitä.

Henri Itävalo Sopimus 2019 (2.kausi JymyJusseissa)
Jukka-Pekka Vainionpää Sopimus 2019 (6.kausi JymyJusseissa)
Juuso Myllyniemi Sopimus 2019 (2.kausi JymyJusseissa)
Elmeri Lieto Sopimus 2019 (3.kausi JymyJusseissa)
Tero Tyynelä Sopimus 2019 (5.kausi JymyJusseissa)
Topias Teppo Sopimus 2019 (1.kausi JymyJusseissa)
Toni Marjamäki Sopimus 2019 (3.kausi JymyJusseissa)
Atte Kontio Sopimus 2020 (3.kausi JymyJusseissa)
Tuomas Raunio Sopimus 2019 (5.kausi JymyJusseissa)
Sami Korvola Sopimus 2019 (3.kausi JymyJusseissa)
Oskari Mäkelä Sopimus 2020 (1.kausi JymyJusseissa)
Joona Kettunen Sopimus 2020 (1.kausi JymyJusseissa)
Eemeli Jaakkola Sopimus 2020 (1.kausi JymyJusseissa)

PJ
Mikko Vainionpää Sopimus 2019 (3.kausi JymyJusseissa)

Onko veikkauksia siitä, miten nippu tulee täydentymään? Tuleeko ulkopuolelta uusia tai kenties vanhoja pelaajia (Puputti, Piispanen, Peltoniemi)?
 
Viestejä
4,348
Onko veikkauksia siitä, miten nippu tulee täydentymään? Tuleeko ulkopuolelta uusia tai kenties vanhoja pelaajia (Puputti, Piispanen, Peltoniemi)?

Ainahan sitä veikkauksia on. Jos Henri Puputti tulee niin tietänee että Viita ei jatka. Sieppari Anttila jatkanee, kun veljensäkin joukkueessa pelaa. Kotiutusosaston Sarre ja etenijä Koskela, ei mitään käsitystä. Mutta taisin jo näistä mainitakin aiemmin.
 

hoiskolainen

Miksei JymyJussit pelaa perinteisellä SMJ nimellä. Eihän Nurmoota oo enää olemassakaa ja ei paljo Nurmon Jymyn pesäpalloakaa ainakaa miesten ja poikain puolella.
Olis het sitte komiaa kun olis salamiakkikuviolla Jussipaiat ja perinteinen Maila-Jussit. Het sitte.
 
Viestejä
1,846
Miksei JymyJussit pelaa perinteisellä SMJ nimellä. Eihän Nurmoota oo enää olemassakaa ja ei paljo Nurmon Jymyn pesäpalloakaa ainakaa miesten ja poikain puolella.
Olis het sitte komiaa kun olis salamiakkikuviolla Jussipaiat ja perinteinen Maila-Jussit. Het sitte.

Onko isäs ja äitis sisaruksia vai kännissäkö sä taas oot? Kyllä Nurmo on edelleen olemassa, samoin kuin SMJ ja NJ. JymyJussit on oma erillinen seura, ei fuusioseura. Toistan, ei fuusioseura.

Se on tietysti totta että JymyJussit tekee syksyllä kuudennen konkurssin ja Alajärvi vie taas kerran parhaat päältä.
 
Viestejä
1,846
Menestyvä joukkue tarvitsee ehdottomasti huippukopparin. Sellaista ei Jymyjusseissa ole vielä koskaan ollut, mutta toivottavasti ensi vuonna on

Mietin asiaa siitä vinkkelistä että sopeutuuko Puputti, menestynyt konkari, nuoreen joukkueeseen. No paras vaihtoehto olisi tietysti molemmat.
 
Viestejä
372
Puputin mahdollinen tulo herättää monenlaisia ajatuksia. Itse olen myös miettinyt sopeutumista joukkueeseen. Puputti on sen verran maineikas ja värikäs pelaaja, että kaikenlaisia puheita hänestä liikkuu - ennen kaikkea persoonastansa. Itse en osaa sanoa, millainen Puputti oikeasti on, eli olisiko hän kokeneena, paljon voittaneena pelaajana hyvä henkinen johtohahmo joukkueessa. Viidan rooli tällaisena johtavana pelaajana ja hengen luojana on kiistaton (vaikka mitään mainittavaa ei ole urallaan voittanutkaan).

Pelillisesti Puputti olisi edelleen huippuvahvistus ainakin ulkopeliin, mielestäni yhä sarjan paras koppari. Kovakätistä huippukopparia joukkue tosiaan tarvitsee. Viita monipuolisena pelimiehenä pärjäisi hyvin varmasti myös jollakin muulla ulkopelipaikalla. Sisäpelissä kuluva kausi on ollut Puputilla aika heikko, mutta ehkäpä maisemanvaihdos innostaisi. Ikää taitaa olla 35, eli kyllähän tuossa vielä pelivuosia riittää, jos jaksaa pelata yhtä pitkään kuin Kohonen tai Partanen. Numerolle vaihtamaan tai kotiuttamaan toisi lisää laajuutta yhdeksikköön.

Ymmärtääkseni Puputti myös asuu Seinäjoella. Ottaen huomioon Vimpeliin huhuillut muutokset (esim. Haapakoski ja Kivimäki lähdössä) ei Seinäjoki välttämättä pelillisestikään ole valtavan paljon huonompi vaihtoehto, ja Jymyjusseissakin voi ehkä mitaleista taistella. Ja onhan sinne Vimpeliin kuitenkin jonkun verran ajomatkaa, joka vuosi toisensa jälkeen voi käydä raskaaksi.

Eli jos siviilielämän vaikuttavat tekijät (asuminen, työpaikka, perhe ym.) mahdollistaisivat luontevasti Puputin siirron Seinäjoelle, niin ilman muuta ottaisin hänet joukkueeseen. Mutta jos hän on tyytyväinen Vimpelissä, eikä etäisyys yms. sellainen häntä haittaa, en lähtisi pelkästään ison rahan turvin häntä Seinäjoelle tavoittelemaan.
 

hoiskolainen

Onko isäs ja äitis sisaruksia vai kännissäkö sä taas oot? Kyllä Nurmo on edelleen olemassa, samoin kuin SMJ ja NJ. JymyJussit on oma erillinen seura, ei fuusioseura. Toistan, ei fuusioseura.

Se on tietysti totta että JymyJussit tekee syksyllä kuudennen konkurssin ja Alajärvi vie taas kerran parhaat päältä.

Ei Nurmoa enää oo olemassakaan, se liitettiin Seinäjokeen jo aikoja sitten. Sen sijaan Alajärvi on ja Hoisko ja Möksykin. JymyJussit sais vaihtaa nimensä Seinäjoen Maila-Jusseiksi ja vaihtaa sen Superin rumimman pelipuvun perinteiseen SMJ:n pelipukuun. Se oli komia puku ja vielä komiee silloin joskus 60-70 luvun taittees, het sitte. Het sitte perinteet kunniaan.
 
Viestejä
4,348
Tapaus Puputti olisi tosiaan vähän kuin Markku Hylkilä koppariksi, tosin Hylkilähän epäonnistui lähes täysin ainakin sisällä. Liian usein hypättiin yli kentän ollessa tyhjä, joka ei tietystikään hänestä johtunut, mutta kun mitään käyttöä siinä mielessä ei ollut. Puputista taas numerolla neljä tai viisi olisi.
 
Viestejä
18
Voisihan se smj pelata superissa mutta ei taida onnistua kun ei ole superin lisenssiä. Eikä taida olla rahaa maksaa Nurmoa pihallekkaan jymy-jusseista
 
Viestejä
139
Eihän Nurmoa mihinkään tarvi maksaa, JymyJussit Oy jatkaa normaalisti toimintaansa mutta pelaa vaan SMJ:n nimellä :D

Nurmon kaupunginosa on sielä missä aina ennenkin
 
Viestejä
18
Eihän Nurmoa mihinkään tarvi maksaa, JymyJussit Oy jatkaa normaalisti toimintaansa mutta pelaa vaan SMJ:n nimellä :D

Nurmon kaupunginosa on sielä missä aina ennenkin
No eipä taida onnistua. Kannattaisi tarkastaa mitkä ovat taustat jjssä ennen kuin huutelee tyhmyyksiä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös