Supervuoro Verkkolehti »

JymyJussit 2019

Viestejä
416
Tämä samainen isäntä, joka oli Viidalle käynyt vittuilemassa pelin jälkeen, on avautunut asiasta myös Facebookin puolella pesisjuttuja -ryhmässä ja laukonut epätotuuksia. Kirjoitukset kuitenkin ilmeisesti poistettu, koska itse en ainakaan enää näitä löydä?! Fiksua toimintaa katsojalta.
 
Viestejä
995
Nyt kauhomaan! Kuitenkin parempi itärajan reissu kuin osasin odottaa.
 
Viestejä
4,357
Tarkempaa tietoa kellään Myllyniemen jalan tilanteesta, entä pelaako Anttila jo tiistaina kotijoukkue-areenalla Ankkureita vastaan?
 
Viestejä
3,195
JymyJussien pärjääminen jatkossa on täysin kiinni ulkopelistä. Nyt ei vaan riitä mitenkään. Tällä ulkopelillä tulee noutaja heti kättelyssä. Nyt vihdoinkin pitää sementoida pelisapluuna ja hioa joka päivä sitä kuntoon. Etukentältä pitäis saada edes yks palo per peli. Kitteenkin pojat vei ulkokenttää kuin pässiä narussa. Kamalaa katsottavaa. Sisäpeli riittää haastamaan ainakin yleensä.
 
Viestejä
4,357
Korvola hyvä numero 1, Viita erittäin hyvä numero 2. Puputilta yksi epäonnistunut pomppu, mutta kolmannessa vuorossa vähän tuurinäppi keskeen. Jukkis on löytänyt uuden aseen eli vaakamailan. Nyt kolmospesän keskelle osunut lyönti meni aina yli vallin ja aidan alitse. Harvinaista herkkua Seinäjoella tuo.
 
Viestejä
373
Tärkeät kolme pistettä! Hyvää ottelussa:

1. Elmeri Lieto pelaa hienosti linjassa. Varmaa suorittamista ja monta tärkeää paloa.
2. Korvola kulki hyvin pesänvälit ja meni hyvin kentälle.
3. Jukkikselta tuli pari hienoa läpilyöntiä.
4. Yleisöä oli aika mukavasti.
5. Haukkalan pomppukunto näyttää olevan nousussa.

Mutta olihan tuo sisäpeli nyt muuten edelleen sekaisin. Ankkurit sai enemmän kotiutusyrityksiä (toki myös yksi pelattu sisävuoro enemmän) ja ilman noita Jukkiksen lyöntejä oltaisiin kyllä oltu pinteessä. Puputti tuntuu keskittyvän liikaa kunnaritaisteluun Juha Korhosen kanssa. Puputti on onneksi muutaman vuoden nuorempi, eli ehtii kyllä ottaa Koren kiinni, vaikka Kore nyt repii vähän kaulaa. Välillä toki on hyvä hakea läpilyöntejä, mutta nyt meni vähän liiallisuuksiin. Peruspelaamisen kautta pitäisi yrittää rakentaa tilannetta, niin sitä kautta sisäpeliä voi alkaa saada toimimaan. Ja muiltakin pelaajilta tuli jo totutuksi tulleeseen tyyliin paljon sekoiluja sisällä. Jymyjussien pelaamisesta tulee mieleen Juhani Tammisen vanha mantra: 95 prosentin keskittyminen on 50 prosentin suoritus.

Ulkona homma toimii minusta etukenttää lukuun ottamatta melko hyvin. Ottelun alussa Ankkurit otti etukentältä helppoja vaihtoja, mutta ei jostain syystä jatkanut tätä loppuun asti. Pientä terävöitymistä oli kotijoukkueen etumiehilläkin, ja esim. Korvola otti pari hyvää paloa. Mutta edelleen pallo putoilee turhan usein ja heitto ei lähde riittävän nopeasti.

Tämä riitti Ankkureita vastaan tänään, mutta kovin montaa muuta joukkuetta vastaan ei olisi riittänyt. Ottelun taso oli molempien joukkuiden osalta heikko. Torstaina pitäisi ottaa vähintään kaksi pistettä Kankaanpäästä, ja tästä päivästä pitää parantaa, jos se meinataan saada. Paikka kahdeksan joukossa on vielä mahdollista menettää. Mahdollisissa pudotuspeleissä ei ole juurikaan merkitystä, kuka neljästä suuresta vastaan tule, mutta jos nyt saisi valita, niin Kopla tai JoMa.

Joka tapauksessa pelissä täytyy tapahtua todella iso käänne, että kunnon vastus pystytään antamaan. Vielä ei kuitenkaan ole menetetty mitään. Lopulta kysymys on melko pienistä asioista. Jos kärki saadaan toimimaan edes siedettävästi, niin Jukkis Puputin, Liedon ja muiden taustatuella lyö kyllä hyvän määrän juoksuja.

Toivottavasti miehiä saadaan sairastuvalta takaisin mahdollisimman pian. Hienoa, että Ville Viidan loukkaantuminen Kouvolassa ei ollut vakava ja mies on taas pelikunnossa. Tänään oli hyvää tekemistä numerolla kaksi. Tärkeä mies kentällä ja uskon, että myös pukukopissa.
 
Viestejä
4,357
Minusta tänään ei tullut niitä järjettömyyksiä oikein lainkaan. Muuten kyllä sakkasi, vaikka kärki sinällään toimi hyvin.

Tokihan jos ajatellaan ihan alusta asti peliä, niin täysin typerryttävän typerä jättäminen heti ensimmäisessä vuorossa lyönti numeroon 4. Josta sitten yritettiin kakkoskärjellä seuraavassa vuorossa josta siitäkään ei mitään tullut, kiitos kahden käsittämättömän takapalon 0-3:ssa. Sitten tulikin kolmas vuoro josta kärki rakensi palottoman ajon ja Jukkis kiitti, mutta siihen jäi.

Tuo toisen jakson alku taas meni ihan poskelleen kunnes jo mahdottomasta tilanteesta kontio kolmanneksi viimeisenä lyöjänä kentälle ja Jukkis jne. kuten yllä todettiinkin. Muuta ei tänään tarvittu.
 
Viestejä
43
Täytyy kompata jjjjussia. Korvola pelaa ennakkoluulottomasti, lähtee hyvin nähdessään mahdollisuuden päästä ykköselle. Olisi kiva tietää Viidan onnistumisprosentti ykköstilanteessa. Nämä onnistuneet vaihdot ovat olleet aivan avainroolissa sisäpelissä. Vielä kun Puputti ja Lieto onnistuisivat samassa pelissä, niin avot
Ja tänään Itävalo olisi ansainnut palkinnon. Sai paljon epäonnistumisia vastustajien lyönteihin, sitä vaan kaikki eivät huomaa. Ja oikeaan paikkaan taktista väärää. Oikein vielä ihmettelen, miksi ei älytty palkita ( jos olisi ollut Vimpelin lukkari, Ilkkalehden selostuksessa olisi kehuttu, oma mies kun tekee juttuja).

Mutta kaikkiaan omia virheitä tulee vielä liikaa, ja pelaajien kuntokäyrät vaihtelevat. Olisiko Kontion nousussa, sitä on odoteltu? Tyynelää pitäisi jonkun rohkaista.
 
Viestejä
4,357
Tyynelällä ei kyllä edes se kuuluisa onnetar ole suosiollinen noissa lyöntivuoroissa. :geek:

Jukkis lyönyt nyt 2 ja antanut muille mahdollisuuden 3-2 johdossa kolmanteen vuoroon. Onneksi Puputti onnistui myös kotiutuksessaan.
 
Viestejä
4,357
Kyllähän se kelpaa. Karmeudet ovat jääneet nyt pois, johtuuko viimeisistä vastustajista, mutta sunnuntainahan tuo nähdään, kun Vimpeli saapuu Kotijoukkue Areenalle.

Korvolaa säästeltiin nyt ja hypittiin yli, miksi? Ei kuitenkaan tuonut kuin yhden juoksun, sen sijaan Marjamäkeä ja Viitaa juoksutettiin olan takaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös