Supervuoro Verkkolehti »

JymyJussit 2018

Hiukkahikeä

Eikös Hotakaanenkin lähtenyt? Oliko tällä lähdöllä merkitystä yhteishenkeen? J-J'ien suoritus oli alla odotusten näin sivullisenkin näkökulmasta. Viime syksyn jälkeen näytti siltä, että J-J't tulee hämmentämään kunnolla kärkinelikon nokkimisjärjestystä.
 
Viestejä
4,348
Eikös Hotakaanenkin lähtenyt? Oliko tällä lähdöllä merkitystä yhteishenkeen? J-J'ien suoritus oli alla odotusten näin sivullisenkin näkökulmasta. Viime syksyn jälkeen näytti siltä, että J-J't tulee hämmentämään kunnolla kärkinelikon nokkimisjärjestystä.

Jos olisit lukenut edellisen.

Suurin puutos esimerkiksi Joensuuhun nyt ihan näiden pleijareitten perusteella ja myös koko runkosarjan, että kotiuttajia ei vain löydy yhdeksiköstä, eikä jokereista. Ja nimen omaan yhdeksiköstä niitä tarvittaisiin.

Edit: pelkät läpilyönnit eivät kelpaa selitykseksi. Ja sehän tuntuu olevan Mikon sapluuna.
 
Viestejä
372
Kausi on sitten ohi. Tuloksellisesti yllettiin aika lailla odotuksiin, ehkä lievästi alakanttiin. Pelillisesti kausi oli kuitenkin valtava pettymys, ja ilonpilkahdukset olivat vähissä. Viime kaudesta ei kehitystä tapahtunut, pikemminkin taantumista. Erityisesti petti ulkopeli, joka vuoti pahasti läpi kauden yksittäisiä otteluja lukuun ottamatta. Neljää suurta ei pystytty haastamaan ollenkaan, tuloksena taisi olla pari hassua jaksovoittoa näistä, ei ainuttakaan otteluvoittoa (jos jätetään huomiotta ylemmän jatkosarjan merkityksetön Kouvola-peli). Keskikastin joukkueista hävittiin vieraissa Kiteelle, Hyvinkäälle, Koskenkorvalle ja kotona Hyvinkäälle sekä kertaalleen Koskenkorvalle (toinen kotipeli Kossua vastaan voitettiin). Itse asiassa on tosi yllättävää, että tämä kuitenkin riitti ylempään loppusarjaan.

Viime kaudella jo Jymyjussit tuli tunnetuksi hurmosjoukkueena, jolla hyvän ja huonon päivän ero on erittäin iso. Ehkä kaikkein huolestuttavinta tällä kaudella oli, että huono päivä muuttui entistäkin huonommaksi ja hyvä päivä ei enää ollut niin hyvä - ja ennen kaikkea hyviä päiviä oli todella paljon vähemmän. Etenemisvirheitä, merkkivirheitä, kopinnostopaloja ja muuta sekoilua oli koko kauden, eikä niitä saatu missään vaiheessa pois eikä oikein edes vähenemään. Joukkue vaikutti kurittomalta ja keskittymiskyvyttömältä. Minkäänlaista suorittamisen rutiinia ei ollut.

Sisäpelissä potentiaalia periaatteessa on, mutta turhan paljon meni energiaa läpilyöntien hakemiseen. Tilannetta olisi saanut rakentaa enemmän peruspelaamisen kautta. En sitä lähde laskemaan, mutta ihan hirveän monta kertaa ei varmasti koko kaudella ollut sellaista tilannetta, että ykkönen olisi ollut kolmosella, kakkonen kakkosella ja kolmonen ykkösellä. Kun siirretään jatkuvasti merkkiä, annetaan aika paljon aseita lukkarille ja ulkokentälle. Kärjen pelaamisessa ei missään vaiheessa kautta syntynytkään sellaista hyvää rutiinia.

On vaikea arvioida yksittäisiä pelaajia. Ei ollut kuitenkaan ketään sellaista, joka olisi selkeästi mennyt eteenpäin viime kaudesta, ei ketään huippuonnistujia. Muutamalle voi antaa kiitettävän, muille arvosana jää sitten jonnekin sen alapuolelle. Otetaan kuitenkin käsittelyyn muutama avainpelaaja:

Kauden huippuhetkeksi jäi Jukkiksen lyöjätilaston voitto hienolla uudella ennätyksellä. Neljää suurta vastaan ei Jukkiskaan kuitenkaan yltänyt aivan huippusuoritukseen kotiutusprosentin ollessa näissä peleissä noin 46 %. Jukkikselle tuli ehkä enemmän lyötyjä kuin viime kaudella, mutta viime kaudella onnistumiset tulivat tasaisemmin, ja siksi tämä kausi oli mielestäni hiukan viime kautta huonompi.

Itävalolla oli lautasen ääressä niin ikään vaihteleva kausi. Välillä selkeästi top 3 -tasoa, mutta välillä oli aika pahojakin vaikeuksia syötön kanssa. Taktiset väärät eivät oikein osuneet kohdalleen tänä kesänä. Sisällä sai harvoin paikkoja, mutta onnistui yllättävän usein harvoissa tilanteissaan. Voisiko Henri saada lisäpotkua myös ulkopeliin, jos sisällä roolia vähän lisättäisiin?

Myllyniemi oli paras vaihtaja, vaikka ei hänkään liene tyytyväinen omaan kauteensa. Kaukana ollaan viimeisen Kossun kauden onnistumisprosenteista. Joka tapauksessa selkeä numero kaksi ja ulkona myös tärkeässä roolissa. Vain yksi kortti koko kaudella, mistä plussaa.

Ville Viidan kautta sekoittivat loukkaantumiset jälleen kerran. Vaikea sanoa, miten Villellä olisi mennyt, jos olisi saanut pelata koko kauden ehjänä. Monipuolinen lyöntivalikoima, mutta onko liiankin monipuolinen? Kun ei ole yhtä tai kahta selkeää bravuurilyöntiä, onnistumisprosentit jäävät usein vähän alemmiksi. Hyvänä päivänä onnistuu kaikki, huonona ei mikään. Ulkona välillä hyviä pelastuksia kopparina, mutta kopparin rooliin käsi saisi olla parempi. Olisiko Viidan paikka siis kuitenkin enemmän linjassa?

Kärkietenijät (Koskela, Raunio) menivät kentälle ihan mukavasti ja kulkivatkin kivasti, mutta voi hyvänen aika sitä etenemisvirheiden määrää. Välillä tuntui, että irti oltiin jokaisella taktisella väärällä. Merkki opittiin kuitenkin kauden mittaan koko ajan paremmin.

Nuorisokaarti (Kontio, Lieto, Tyynelä, Korvola) saa pääosin puhtaat paperit ennen kaikkea nuoruutensa ja kehityskelpoisuutensa vuoksi. Ulkona oli välillä vaikeaa, sisällä meni paremmin. Mitään isoja kehitysloikkia ei kuitenkaan tullut, mutta ensi kaudella kaikki menevät vielä kategoriaan nuori ja lupaava.

Etumiehet (Anttila, Marjamäki) eivät tuhonneet lyhyistä tällä kaudella kovin tehokkaasti. Ajoittain kuitenkin valonpilkahduksia. Sähäkkyyttä saisi olla enemmän. Vielä eivät polttoheitot lähde yhtä sutjakkaasti kuin sarjan huipuilla. Sisällä Anttila aloitti kauden näyttävästi nakuttamalla useampia kunnareita, mutta loukkaantuminen sotki kuvioita, ja loppukausi meni varjojen mailla. Marjamäeltä oli jälleen hyvä kausi sisällä.

Entä sitten ensi kausi? Yhtä johtavaa pelaajaa huhuillaan (Puputti?), mutta en näe tuota nyt kovin olennaisena asiana. Enemmän valmennusjohdon pitää miettiä, miten nykyinen joukkue saadaan pelaamaan kurinalaisemmin ja keskittyneemmin. Sisäpelin pitää toki olla jatkossakin rohkeaa, mutta nyt se on perustunut liikaa läpilyöntien hakemiseen. Viime kaudella Jymyjussit tuli puskista ja yllätti kaikki, mutta tällä kaudella kaikki tiesivät joukkueen potentiaalin, eikä enää päästy yllättämään. Ulkopelin pitää olla fokuksessa talvikaudella. Uskon, että jos/kun ulkopeli toimii kunnolla, se heijastuu myös sisälle ja vähentää hölmöjen sekoilujen määrää.

Kausi jatkuu ja hyviä otteluita on vielä jäljellä. Monella lienee kakkossuosikkikin Jymyjussien jälkeen, ja jatketaan siis jännittämistä. Vähän rennommin voi nyt toki ottaa, kun oma ykkösuosikki pääsi kesälomalle.
 
Viestejä
1,229
Hyvä yhteenveto kaudesta. Näin se suunnilleen minunkin mielestä meni.

Toiseksi viimeisellä kappaleella voisit avata seuraavan kauden ketjun.

JJ:n ongelma oli ulkopelissä etukentällä. Vastustajat saivat tilantet päälle aivan liian helposti. Yhteispeli Lukkari, etumiehet ja lukijat ei toimi huipputasolla.
Sisäpelissä taas ei saatu palottomia ajolähtöjä "juoksioiden" ollessa kentällä (Raunio, Koskela ja Myllyniemi) Kotiuttajilla pesillä "kakkoskorin" etenijät ja kaksipaloa taulussa. Pesäpallo on kuitenkin tietyllälailla todennäköisyys prosentti peliä.

Joukkue on nuori ja kyvykäs. Oikean peli-identiteetin löytdettyään se on todella kehityskykyinen. Tuntuu vaan peliajatus karanneen P.Tyynelän mukana joukkueesta.
 
Viestejä
4,348
Onko nyt oikeasti totta, että missään ei ole kommentteja kauden päätöksestä?
 
Viestejä
4,348
Toivottavasti tulee viimevuotiseen tapaan jokin loppuyhteenveto kaudesta Ossi Viljasen kera mielellään.

Jotain uutista silti pukkaa etusivulla. Fuengirolaan siis kauden avaus.

Uutiset - JymyJussit
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös