Supervuoro Verkkolehti »

Jymy - Kossu, puolivälierä 2018

Viestejä
639
Sillä tavoinhan paineet vähenevät koko ajan, että tässä vaiheessa olisi noloin pudota, mutta välieriin päässeinä oltaisiin taas jo mitalipeleissä. Ajoittaisista virheistä huolimatta mukava ja selkeä voitto sarjan hyvävireisestä viitosesta. Ei huono siis ollenkaan. Näkyy myös, että muutama miehistä alkaa jo oikeasti olla sopivassa syyskunnossa.

Mikäli Niilo tulee mukaan, hänet kannattaa ottaa kentälle vasta täysin terveenä ja juoksuvoimaisena. Sakke on nopeassa kunnossa ja voi hoitaa jokerin tehtävät. Keskenkuntoista Niiloa ei kannata ottaa loukkaantumaan uudelleen.
 
Viestejä
1,811
Vähitellen Jymyn peli alkaa paranemaan. Ilahduttaa tuo sisäpelin tasonnosto, joka mahdollistaa voiton. Niitä koppareita ollaan parjattu koko kesä, mutta kun katsotaan esim. runkosarjan päästettyjä juoksuja, niin Jymyllä niitä taisi kuitenkin olla toiseksi vähiten, kyntää siellä siis muutkin kopparit, kuten eilen Kossun 2k kaksi kertaa pallosta ohi. Syy, miksi kesän peli niin ailahteli, johtuu enemmänkin siitä, ettei sisäpelin moottori ollut iskussa. Nyt meillä kaksi hyvää kärkeä ja Möykyn ja Koden vaihto päikseen tuo enemmän leveyttä, kun Möke pääsee seiskana iskemään kakkoskärkeä eteenpäin ja tuo vaarallisuutta myös peräpäähän. Eilinen peli erittäin hyvä steppi eteenpäin.
 
Viestejä
11
Se on urheilussa niinkuin työelämässäkin että virheet vaan muistetaan, mutta ei lyötyä/tuotuja juoksuja tai tärkeitä kiinniottoja Antin montusta.
 
Viestejä
1,811
Hyvä, että Niilo mukana. Miten isoa roolia saa jokerina, sen peli näyttää. Luulen että takaetenijänä pääsääntöisesti. Aamupäivä näyttää Jymyn keliltä, vettä tulee ja lämmintä hieman toistakymmentä. Illaksi on luvannut poutaa. Mikäli Jymyn fokus 110% pelissä, välieräpaikka napsahtaa. Jos ei, pitkä reissu Korvalle edessä.
 

Hiukkahikeä

Latvala pyrkii laskemaan joukkueen paineita toistelemalla, että sarjan alussa Kossun tavoite oli sarjapaikan säilytys ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Noin se pitää toki ilmaistakkin ja kaikki kunnia Kossun kaudelle. Kuitenkin, nyt se sarja on jo katkolla ja saa nähdä, miten kauden peräseinän häämöttäminen vaikuttaa Kossun peliin.

Jymyn peli on osoittanut selviä paranemisen merkkejä ja odotan, että trendi jatkuu samanlaisena tänään. Takana on edellisen pelin nousu ensimmäisellä jaksolla 3-0 tappiosta jaksovoittoon. Heikot jaksojen alut ovat olleet Jymylle pahoja tällä kaudella. Tuo nousu teki varmasti henkisesti gutaa. Korhosen Nikoa voisi Kossu pitää painostuksen kohteena tänäänkin. Nimittäin Nikon pari häpläystä menee tilastokummajaisten piikkiin ja million dollar arm tulee normaalipäivänään kyllä tappamaan talossa ja puutarhassa. Takakenttä on saanut treeniä, kiitos Hallasuon ja niinhän se menee, että treenaamalla oppii.

Ilolla muistelen edellisen pelin ratkaisijoita, eli Möykky-Korhosta ja Jereä. Nuoremman kaartin vastuunkantoa tässä on odotettukin. Mikäli taso ja henki säilyy ja tykkiosasto alkaa suorittamaan tasolleen ominaisella tavalla, niin sarja päättyy tänään.

Niilo is back! Odotettavissa valtakunnan tason kentällemenoa, läpilyöntiuhkaa ja taikatemppuja. Lisäksi velmuilijana tärkeä mies pukukoppiin.
 

Hiukkahikeä

Jämäkkää, Jymymäistä ulkopeliä! Piiponniemi oli lähellä silpasta kunnarin paluupelissään! Saku on erinomainen etenijä kun pääsee kentälle, mutta Niilolla on nuo uhat kovemmat ja sitä myöten kentällemenoon tarjoutuu paljon monipuolisempia vaihtoehtoja.
 
Viestejä
56
Katson kännykällä peliä ja nyt en ihan saanut kiinni tuosta Rönkön 2J2A:n viimeisestä palosta. Mitä siinä oikein tapahtui, pallohan oli kentässä, mutta syöttötuomari näytti ristiä.
 

Hiukkahikeä

Onnea Meidän Jymy! Onnea myös niille vedonlyöntivoittajille, jotka löivät vetoa Jymyn puolesta. Valitettavasti siihen ei kuulunut Meidän Jymyn perustajajäsen, palstaveli @Grainger, joka menetti tämän lopputuloksen takia mottipäisen summan.

Kossulle kiitos ottelusarjasta. Kossu kaatui taistellen ja ensimmäisessä kohtaamisessa vaa'ankieli olisi voinut kääntyä Ilmajoenkin suuntaan. Erityismaininta Veli-Pekka Yli-Hirvelälle, joka on mielestäni vielä parempi kolmoskoppari kuin esimerkiksi pienituloinen myyntipäällikkö/pesäpalloilija Vimpelistä.
 
Viestejä
1,811
Hienoa Meidän Jymy! Kasvutarina sai alkunsa ja ensimmäinen vaihe suoritettu. Päällimmäisenä mielessä ulkopelin parantuminen, joukkuehengen löytyminen ja ehkä tärkeimpänä, sisäpelin laajuus. Niilon paluu toi roimasti vaarallisuutta lyöntipeliin. Tänään Niilon kunnari jäi senttien päähän.
 
Viestejä
107
Yli-Hirvelä antoi itsestään erittäin fiksun kuvan kolmannen pelin jälkeisessä haastattelussa. Kiva nähdä pelaaja, joka tappionkin hetkellä näkee asioissa hyvää eikä pelkästään murahtele ja tuijota happana jalkoihinsa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös