Supervuoro Verkkolehti »

JoMa Naiset 2023

Viestejä
2,565
Tässä vaiheessa syksyä näyttää, että pahiten näistä on heikentynyt JoMa, joten ero Mailattariin ja Tahkoon kasvanee entisestään.
JoMalta lähti kolme pelaajaa Surakka, Arbelius ja Turpela.

Kun katsoo ulkopeliä, niin takakenttä Pirskanen-Haataja säilyy samana, mutta vuoden kokeneempana ja parempana (jos Pirskasen paikalle ei tule uutta kopparia). Jos Pirskaselta jäisivät muutamat väärin arvioidut pallot ensi kesänä pois, niin hän olisi todella hyvä myös kopparina.

Linjassa entisistä jatkavat Roiha, Huotari, Pasi ja välillä Liimatainen. Uutena on tällä hetkellä Majoinen. En sanoisi, että linja juurikaan heikkenee. Arbeliusta ei jää ikävä. Surakkaa jää, mutta nuori Majoinen voi olla kehittynyt jo kelpo korvaajaksi. Joskus on pakko uskaltaa antaa mahdollisuus myös omille nuorille.

Toikka on ensi kesänä parempi kuin tällä kaudella, kun treenaa talvella lisää heittovoimaa.

Ainoa, joka kunnolla kirpaisee, on Turpelan lähtö etukentältä. Jos ratkaisu on se, että Roiha pelaa tietyt tilanteet Nupposen parina, niin onhan se heikennys. Roiha on hyvä yleispelaaja, mutta minään näpyjen hakijana en häntä pitäisi. Kuten olen monesti sanonut, JoMan etukenttä huutaisi sitä Silja Syrjälää tai muuta vahvistusta.

Sisällä JoMa paranee viime kaudesta. Kotiutusvoima tuplaantuu, kun on kaksi kotiuttajajokeria Toivanen 35 % ja 49 %:n Kaakinen. Paljon parempi kuin Arbelius 34 %. Myös Huotarin odotan kehittyvän kun täyttää "jo" 17 v.

Vaihtajia JoMalla on muutenkin tarpeeksi, joten sisällä Turpela ja Surakka eivät ole menetyksiä. JoMan parhaat ykköstilanteen purkajat jo viime kaudella olivat Pasi 64 % ja Liimatainen 61 %. Surakalla taisi olla 54 % ja Turpelalla 51 %. Itse pidän Turpelaa puhtaasti ulkopelaajana.

Kun nämä muutokset summaa yhteen, niin JoMa on jo nyt paperilla vahvempi kuin viime kaudella.

Jos tähän saisi vielä sen etupelaajan, niin olisi selvästi parempi.
 
Viestejä
3,191

Nuo JoMan pelaajat on kovia kehittymään. Muualla ei kehitytä ollenkaan. 😂 Prosenttejakaan ei kannata lukea niin kuin piru raamattua. Kaikki riippuu kaikesta, mm. pelinjohtajan valitsemasta pelitavasta ja sovituista lyöntiratkaisuista, palomääristä, ym. Ja kun Pasi tai Liimatainen pistetään oikein isolle vastuulle ykköskärkeen, yhtäkkiä prosentti voikin olla 48%. Samoin Kaakinen... Kotiutus-%:ssa riippuu mm. lyökö merkillä vai saako hakata pelkästään vapaata, ketä pääsee kotiuttamaan, kuinka monta paloa on alla ja millaiset luvat on lyödä.
 
Muuallakin kyllä kehitytään, mutta yleensä parikymppisissä pelaajissa on enemmän kehittymispotentiaalia kuin 25-vuotiaissa.

JoMassa vain Roiha, Liimatainen, Kaakinen ja kohta myös Haataja ovat noin 25 tai yli. Moni on 17-19 v.
 
Viestejä
124
Nuo JoMan pelaajat on kovia kehittymään. Muualla ei kehitytä ollenkaan. 😂 Prosenttejakaan ei kannata lukea niin kuin piru raamattua. Kaikki riippuu kaikesta, mm. pelinjohtajan valitsemasta pelitavasta ja sovituista lyöntiratkaisuista, palomääristä, ym. Ja kun Pasi tai Liimatainen pistetään oikein isolle vastuulle ykköskärkeen, yhtäkkiä prosentti voikin olla 48%. Samoin Kaakinen... Kotiutus-%:ssa riippuu mm. lyökö merkillä vai saako hakata pelkästään vapaata, ketä pääsee kotiuttamaan, kuinka monta paloa on alla ja millaiset luvat on lyödä.
Sie taidat lukea noita kommentteja kuin piru raamattua ja sitten kommentoit sarkastisesti, kuten tuo kommenttisi : Nuo JoMan pelaajat on kovia kehittymään. Muualla ei kehitytä ollenkaan ja siihen vielä räkänaurua päälle. No, kukin tyylillään! Mutta ensi kesän pelejä ei olla vielä edes paperilla aloitettu, joten relax ;)
 
Vertailimme noita kolmea joukkuetta ja perusteena JoMan joukkueen vahvistumiselle oli, että pelaajat kehittyvät. Eikö se sama voi mielestäsi tapahtua myös muissa mainituissa joukkueissa ja kaikissa muissakin joukkueissa? Ei JoMa siinä mielessä poikkea millään tavalla muista, muuallakin on nuoria pelaajia.
 
Pointtini ei ollut tuo, vaan tuo sarkastisuus toisen kirjoittamaan viestiin. Mennään eteenpäin ja odotetaan ihan rauhassa ensi kesän pelejä. Sitten voidaan kirjoittaa ihan fakta asiaa.
 
Viestejä
184
Toinen kirjoittaa paljon ja toinen faktaa. Ensin meni ohi Fera, sitten Mailattaret ja runkosarjaan päätteeksi vielä Tahko. Pysyvästi.
 
Viestejä
2,565
Vertailimme noita kolmea joukkuetta ja perusteena JoMan joukkueen vahvistumiselle oli, että pelaajat kehittyvät. Eikö se sama voi mielestäsi tapahtua myös muissa mainituissa joukkueissa ja kaikissa muissakin joukkueissa? Ei JoMa siinä mielessä poikkea millään tavalla muista, muuallakin on nuoria pelaajia.
Minun pääpointtini JoMan paranemiselle on kotiutusvoiman paraneminen. Viime kaudella JoMa oli yksi heikoimmista kotiuttajista. Jos nyt tulee hyvä kotiuttaja Toivasen rinnalle, niin se tarkoittaa enemmän juoksuja.

Kehittymisen suhteen JoMaan pätee sama kuin Feraan. Ainakin nämä kaksi joukkuetta ovat niin nuoria, että jos pysyvät kasassa, ovat ensi kaudella parempia.

Tätä samaa ei voi sanoa esimerkiksi Pesäkarhuista tai Mansesta, joissa kummassakin on enemmän kokeneita "tähtipelaajia".
 
Viestejä
597
Tältä näyttää nyt (kun Keki vielä vähän arvoitus).
Ehdokas sijalle 12: Hamina
Sijalle 11: Vaasa
Sijoille 9-10: Roihu, Keki
Sijoille 7-8: Joma, Tahko
5-6; Jussit, Fera
1-4: ne tutut
Mikään ei muutu
 
Aika lähellä oikeaa, mutta pari muuttaisin.

Fera voi nousta uhkaamaan Virkiää sijasta 4.

Häntäpäässä minulla Roihuttaret ja KeKi kisaavat keskenään putoamista vastaan.

Tämä voi mennä väärin, mutta nostaisin HP:n taistelemaan Mailattarien kanssa sijoista 9-10. HP:llä on nousijaksi tasainen ja kompakti joukkue, tosin ratkaisupelaajat voivat puuttua.

Ja mestaruutta juhlii syksyllä kukas muu kuin Kirittäret. Manse ja Pesäkarhut heikkenevät lopettamisten takia.
 
Viestejä
53
Pelaa mestaruudesta:
1. Manse PP
2. Pori
Haastaa mestaruudesta:
3. Kirittäret
4. Virkiä
Parhaimmillaan voi voittaa pronssin:
5. SMJ
6. Fera
Pääsee pudotuspeleihin, mutta ei asiaa välieriin:
7. Tahko
8. Joma
Pudotuspeleihin pääsy ihme:
9. Vaasa
Sarjapaikka vaarassa:
10. KeKi
11. Roihu
12. Hamina
 
Viestejä
597
Vähän perusteluja tuohon omaan listaani.
Vaasalla menneenä kesänä hyvä nousijan flow hyvän lukkarin avulla. Yksi Valkeejärvi ei auta ja kakkoskausi ei ensimmäisen veroinen. HP toki voi yllättää mutta en oikein usko. Jos Linna ja Kaakinen lähtevät Kekistä, voi paikka olla kiikun kaakun. Tahko heikkenee kyllä, mutta eipä ole takaa juuri kykeneviä nousemaan ohi. Ja totisesti toivoisin että esim. juuri Fera painuisi neljän joukkoon.
 
KeKi heikkenee minusta eniten, jos ainakin Linna ja Kaakinen lähtevät ja korvaajat tulevat ykkösestä. Siinä katoaa tärkein pelintekijä ja tärkein kotiuttaja. Muutenkin KeKin suunnalla on ollut niin hiljaista, että minkähänlainen joukkue siellä mahdetaan enää saada jalkeille.
 
Viestejä
2,565
JoMa lähtee kauteen siis vain 13 sopimuspelaajalla, kun viime kaudella oli 17. Melkoinen muutos ääripäästä toiseen.

Muuten ihan hyvä ryhmä, mutta etukentälle jää kyllä aukko. Nupponen ja Liimatainen tietävät ainakin talvella treenatessaan, että heille tulee ensi kaudella ihan eri tavalla palloja kuin viime kesänä, jolloin Turpela oli vielä niitä maasta poimimassa. Nähtäväksi jää, mille tasolle pystyvät pelinsä talven aikana saamaan.
 
Viestejä
4,767
 
Viestejä
243
Miltä kokoonpano voisi näyttää:

  1. Johanna Pirskanen 3K
  2. Noora Pasi 3P
  3. Oona Liimatainen 1V
  4. Marianne Roiha 2V
  5. Nelli Huotari 2P
  6. Oona Majoinen 3V
  7. Iida Nupponen S
  8. Sini Haataja 2K
  9. Veera Toikka L
  10. Hanna Toivanen
  11. Maria Kaakinen
  12. Veera Varonen
 
Viestejä
2,565
Miltä kokoonpano voisi näyttää:

  1. Johanna Pirskanen 3K
  2. Noora Pasi 3P
  3. Oona Liimatainen 1V
  4. Marianne Roiha 2V
  5. Nelli Huotari 2P
  6. Oona Majoinen 3V
  7. Iida Nupponen S
  8. Sini Haataja 2K
  9. Veera Toikka L
  10. Hanna Toivanen
  11. Maria Kaakinen
  12. Veera Varonen
Muuten varmaan näin, mutta Majoinen on ymmärtääkseni enemmän vaihtaja kuin etenijä. Tässä kokoonpanossa kakkoskärjen etenijä puuttuu.

Ehkä Liimatainen numerolta 3 numerolle 5 Majoisen eteen. Tai sitten Haataja, jota voi käyttää myös ykköskärjen kotiuttajana Huotarin ja jokerien jälkeen.
 
Viestejä
2,565
Miltä kokoonpano voisi näyttää:

  1. Johanna Pirskanen 3K
  2. Noora Pasi 3P
  3. Oona Liimatainen 1V
  4. Marianne Roiha 2V
  5. Nelli Huotari 2P
  6. Oona Majoinen 3V
  7. Iida Nupponen S
  8. Sini Haataja 2K
  9. Veera Toikka L
  10. Hanna Toivanen
  11. Maria Kaakinen
  12. Veera Varonen
Hyvää tässä JoMan listassa on se, että tämä näyttää nyt enemmän "Karjalasta kajahtaa" -joukkueelta kuin Österlundin muukalaislegioonalta. Melkein kaikilla on juuret tai joku muu luontainen sidos Itä-Suomeen.

Roiha, Haataja, Pirskanen ja Pasi ovat olleet jo niin kauan JoMassa, että heidät voidaan tavallaan jo laskea joensuulaisiksi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös