Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2023

Viestejä
388
Millonkohan Joensuussa pelaisi enemmän kun kolme omaa kasvattia, kun joukkue joka vuosi ostojoukkue

No tätä valitusta ei ole pitkään aikaan kuultukaan... Mitä Rytköseen tulee: toukokuussa olisin sanonut vielä"jess", elokuusta alkaen "no enpä tiijä".
 
Ana

Viestejä
150
Tänä vuonna. Omia kasvatteja oli pelaavassa kokoonpanossa viisi: Kettunen, Piironen, Tirkkonen, Niemeläinen, Hämäläinen.
Nyt olisi ollut aikaa ajaa näitä pelaajia kunnolla superin johtaviksi pelaajiksi eikä joka vuosi hankkia uusia ulkopuolisia pelaajia
 
Ja nyt ykköskärjestä viedään yksi paikka pois, joten Tirkkonen tai Kettunen pelaa ensi kaudella kakkoskärjessä. Tuskin hekään haluavat kakkoskärjessä pelata, joten varmasti toinen lähtee tulevina vuosina jolloin menetetään oma kasvatti koska hankittiin pelaajia ulkopuolelta. Mutta tämähän on Joensuuta kun omia kasvatteja ei tule
 
Viestejä
114

Ensin niitä omia kasvatteja ei tule, sitten niitä menetetään kun niitä onkin tullut, ja sitten niitä ei alunperinkään taas tullut?
Kannattaa vielä hieman harjoitella tuota trollausta, jos se ei tuota paremmin suju - eikä uusia aiheita löydy kun vanhat todistetaan vääräksi. ;)
 
Viestejä
64
”– JoMan joukkueesta ja pelaajista minulle tulee mieleen viime kauden puolivälieräsarja. Kyllä minä olin hyvällä tavalla kateellinen, että kuinka iloinen ja raikas Joensuun Mailan habitus siinä ottelusarjassa oli. Joukkueesta on aistittavissa rentous, mutta asiat tehdään viimeisen päälle tosissaan.”

Iloisuus ja raikkaus tosiaan Sotkamolta puuttuu, ja niin myös täällä palstalla trollaavilta Jymy-faneilta. Voisitte olla kiitollisia siitä, mitä Ryde teille tarjosi, mutta sen sijaan täällä katkerina ulisette. Koittakaa trollaamisen sijaan keksiä vaikka keinot, kuinka tehdä ottelusarjassa enemmän kuin kaksi juoksua;)

No ei siinä, mielellään toivotan Ryden tervetulleeksi Joensuuhun🔥 Tuo varmasti pelillisten otteiden lisäksi värikkyyttä ja johtajuutta JoMan porukkaan💪🏻
 
Viestejä
1,810

Tässä onkin hyvä heittää kysymys, miksi Ryde ei ottanut sitä iloisuuden ja tuulettelun roolia Jymyn viimeisissä peleissä, missä sytyttäjää olisi tarvittu?

Totuus kesän tapahtumista pysyy varmasti asianosaisten omina tietoina, mutta kovia väitteitä on esitetty haluttomuudesta pelata ja Jymyn merkin vuotamisesta vastustajalle. Aika hyvinhän se Joensuun jalka osui lankulle.

Ei siinä.mitään, Ryde tarjosi Jymylle paljon hyvää, mutta valitettavasti ne viimeiset esitykset jäävät parhaiten mieleen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös