Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2021

Status
Viestiketju on suljettu.

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,025

Urheilutoimenjohtaja Petri Pennanen siirtyy JoMasta uusien haasteiden pariin.

Joensuun Mailassa lukuisissa eri tehtävissä vuosien varrella työskennellyt Petri Pennanen lopettaa seuran palveluksessa tammikuun lopussa. Tällä hetkellä Pennanen on JoMassa urheilutoimenjohtaja.
 

kontiola


Urheilutoimenjohtaja Petri Pennanen siirtyy JoMasta uusien haasteiden pariin.

Joensuun Mailassa lukuisissa eri tehtävissä vuosien varrella työskennellyt Petri Pennanen lopettaa seuran palveluksessa tammikuun lopussa. Tällä hetkellä Pennanen on JoMassa urheilutoimenjohtaja.
Voi sentään! Nyt tekisi mieli kirjoittaa joku pitkä ja kaunopuheinen ylistyskirjoitelma Pennaselle, mutta on vain sellainen ongelma, että EN oikein EHDI. Ehkä myöhemmin!! Hyvin haikeaa Joman puolesta, mutta toisaalta täysin looginen ja oikea askel eteenpäin Pennaselle - aina Pennanen on korostanut varsinkin nuorten liikunnan tärkeyttä, ei huippu-urheiluna vaan ihan koko kansan juttuna, ja tämä on siihen se paikkojen paikka Joensuussa.

Niin no, sen lisään nyt kuitenkin, että katselin jonain iltana Jymyn iholla -mestaruusdokumenttia, ja oli jännä huomata, että Aapo Komulainen, the Aapo Komulainen, selosti sitä, miten kammottavasti hävitystä Vimpeli-pelistä päästiin yli eli sillä lailla, että pelinjohtaja eli isä-Komulainen oli vain hokenut joukkueelle "tää on vaan pesistä", tunnetuin seurauksin. Just tuo oli Pennasen voittomantra vuonna 2018. Ainakin näin Joensuuhun päin kotiin vetävänä minusta tuntui heti, että "vau, noi on tarkasti analysoineet Pennasen voittoreseptit, ja viisaasti siinä tekikin".

Joskus raapustan vielä tästä aiheesta ja Doksasta, jolla tuntuisi olevan vielä PALJON kasvamista, koska ainakin omasta mielestäni ehkä tärkeintä, mitä Joman huippupesikselle nyt voisi tapahtua on, että Doksa oppii relaamaan ja suhtautumaan täysin rauhallisesti ajatukseen, että menettää kasvonsa, ja oppii tekemään itsestään rauhallisesti narriin, jos tilanne sitä vaatii. Niin kauan, kun pelinjohtaja jännittää kasvojensa menetystä tai haluaa näyttää pelinjohtajakavereille jotain, mitä tahansa, joukkue jännittää mukana ja jotain oleellista taikaa puuttuu. Siitä minä olen pikkuisen huolissani.

Pennasessa ihailin hulluna heittäytymiskykyä, aitoutta, kypsyyttä, kykyä olla kuin kala vedessä tilanteessa kuin tilanteessa, laittaa itsensä likoon, olla yhtään piittaamatta siitä, mitä muut tekee ja ajattelee, ja kykyä pitää sittenkin viime kädessä koko ajan tähtäimessä liikunnan ilo ja se tosiasia, että elämässä on paljon muutakin kuin pesis. Tää kai olisi ollut pidemmän Pennas-tribuutinkin ydin.

Oisko tää mun all-time lemppari Pennasen lehdistötilaisuus? Ehkä topkolmessa kuitenkin, niitä on niin monta:
Lehdistötilaisuus | Joensuun Maila-Kiteen Pallo 15.6.2018 - YouTube
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
347
Vai ansaitsee Pennanen ylistystä, mutta Doksalla on paljon opittavaa :) Toki elämä on ikuista oppimista. Minustakin on hienoa, että vuosien varrella Joensuuhun pumpattu sotkamolaisoppi on kantanut hedelmää. Teillä on tällä hetkellä meritoitunein pj sitten Janne Vuorisen, se Doksa ketä jotkut troijalaiseksi kutsuu.

Kaikki kunnia Pennaselle. Muuten taisi hän kulkea kuoppaisen tien ennen kasvuaan yksinkertaiseksi mestari-pj:ksi. 2018 mestaruus oli sympaattinen tuulahdus, ja siihen porukkaan joensuulaiset näyttävät kovasti kiintyneen.
 
Viimeksi muokattu:

kontiola

Vai ansaitsee Pennanen ylistystä, mutta Doksalla on paljon opittavaa :) Toki elämä on ikuista oppimista. Minustakin on hienoa, että vuosien varrella Joensuuhun pumpattu sotkamolaisoppi on kantanut hedelmää. Teillä on tällä hetkellä meritoitunein pj sitten Janne Vuorisen, se Doksa ketä jotkut troijalaiseksi kutsuu.
Noo. Sanoin kyllä kasvamista enkä oppimista :)
Eikä puhe ollut Doksan meriiteistä, niitähän riittää, ja se on yksi osa asiaa. "Ongelma" olisi vähän ylimitoitettu sana, joten olkoon "asia". Luulen, että Doksan halu "elää meriittinsä todeksi" (ja näyttää siinä ohessa Komulle kuka nyt onkaan sotkamolaislähtöisten pelinjohtajien kingi) ja pelko siinä epäonnistumisessa tulee olemaan ehkä vielä muutaman vuoden verran Joensuun isoin haaste. Kasvun paikka minun mielestäni on just tuosta pelosta vapaaksi pääsemisessä (eikä tiedollisessa oppimisessa). Toivon, että se tapahtuu nopeasti, koska se sitten (hieman paradoksaalisesti) voisi tietää hyviä vuosia Joensuulle :):)

Tykkään Doksasta, ei siinä mitään, ja täysi luottokin täältä suunnalta irtoaa, koska ihan paras me saatiin, kun ei Pennanen ja Iivarinen kerran ole käytettävissä (Komulainenhan on Sotkamossa eikä minun mielikuvitukseni riitä leikittelemään ajatuksella Komulaisesta Joensuussa - sen tähden Komu nyt on pois tästä kuviosta, vaikka varmasti onkin tämän hetken paras pelinjohtaja omalle joukkueelleen). Mutta se juttu on just, että pelinjohtajan pitää olla paras pelinjohtaja OMALLE JOUKKUEELLEEN, siinä tilassa kun se on just silloin, kun siellä ollaan. Ja just tässä asiassa, eikä missään meriiteissä tai muissa, Doksalla musta on kasvamista. Olisi kellä tahansa sotkamolaisessa just nyt Joensuussa. Vaikka saattaisi ehkä Mikko Kuosmasen rennompana hahmona olla helpompi asettua just tähän paikkaan, mutta turha tätäkään miettiä, koska mihin Kuosmanenkaan Sotkamosta lähtisi.. Kuosmanen oli muuten toinen suosikkini noissa lehdistötilaisuuksissa kultavuonna 2018 :)
 
Viestejä
347
Korhosen habitus on kuivakka virallisissa haastatteluissa. Vanhoista Jymyn iholla pätkistä löytyy rennompaa puolta, jos sen puute on vaivannut. Alla oma suosikki Doksa-hetki



Noo. Sanoin kyllä kasvamista enkä oppimista :)
Eikä puhe ollut Doksan meriiteistä, niitähän riittää, ja se on yksi osa asiaa. "Ongelma" olisi vähän ylimitoitettu sana, joten olkoon "asia". Luulen, että Doksan halu "elää meriittinsä todeksi" (ja näyttää siinä ohessa Komulle kuka nyt onkaan sotkamolaislähtöisten pelinjohtajien kingi) ja pelko siinä epäonnistumisessa tulee olemaan ehkä vielä muutaman vuoden verran Joensuun isoin haaste. Kasvun paikka minun mielestäni on just tuosta pelosta vapaaksi pääsemisessä (eikä tiedollisessa oppimisessa). Toivon, että se tapahtuu nopeasti, koska se sitten (hieman paradoksaalisesti) voisi tietää hyviä vuosia Joensuulle
:):)

Ymmärrän mitä ajat takaa mutta jätän pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Mennään keittiöpsykologian maailmaan, mutta minusta kannattajien odotukset kasvoi suuriksi mestaruuden myötä. Niin Lehtimäkeä kuin Korhosta alettiin nopeasti osoitella, kun peli ei ollut jatkuvaa loistoa. Muistetaan että 2018 runkosarjan sijoitus oli kolmas Pennasen johdolla. Kaudella 2019 "vasta" neljäs. Molempina vuosina vire löytyi oikeaan aikaan, mutta ei ollut rallattelua voitosta voittoon. 2020 olitte runkosarjan paras, vaikka syksyllä ei menty päätyyn saakka.

Oliko joukkue vielä kasvanut "ulkopuolisen" pelinjohtajan oppeihin? Oliko pelaajilla viimeistä nälkää kahden kullan jälkeen? Varmasti Doksalla on paineensa, mutta luulenpa että lopputulos jää muusta kuin pj:n kyvystä kiinni. Ottaisin Doksan joukkueeni pelinjohtajaksi ennen Iivarista tai edes Pennasta :)

Vaikka saattaisi ehkä Mikko Kuosmasen rennompana hahmona olla helpompi asettua just tähän paikkaan, mutta turha tätäkään miettiä, koska mihin Kuosmanenkaan Sotkamosta lähtisi.. Kuosmanen oli muuten toinen suosikkini noissa lehdistötilaisuuksissa kultavuonna 2018 :)

Kuosmanen toden totta on osaava tyyppi. Minun mielestä kaikkien aikojen paras pelinjohtaja. Tosin 2018 pressit hoiti Jani Komulainen.
 
Viimeksi muokattu:

kontiola

Saa nähdä, kuka löydetään Tuikan paikalle ennen kauden alkua.

Voi ei ei ei nyt mitään hankintoja! Tirkkosesta kuoriutuu ihan mikä tahansa vaan halutaan, jos vähän tilaa annetaan. Kasperi Hämäläinen ja uudet nuoret, joita nähtiin halleissakin on tulossa. Nyt on loistavat täsmähankinnat hankittu ja saatu, ja kaikki hyvin!

Tuikka oli kyllä oikein symppis tyyppi ja erinomainen pelaaja, mutta hienoa, että siviilielämässä kaikki noin kivasti kohdallaan ilmiselvästi.
 
Viestejä
9
Aijjai. Tuntui kyllä vakuuttavalta pelaajalta jokaisella osa-alueella. Olisi ollut hyvä vahvistus. :confused: Mutta ei mahda mitään. Joukkue ei onneksi yhteen pelaajaan kaadu, ja tosiaan lupaavia nuoria löytyy, kunhan vain intiltä ehtivät kokoonpanoon.
 
Viestejä
114
Voi ei ei ei nyt mitään hankintoja! Tirkkosesta kuoriutuu ihan mikä tahansa vaan halutaan, jos vähän tilaa annetaan. Kasperi Hämäläinen ja uudet nuoret, joita nähtiin halleissakin on tulossa. Nyt on loistavat täsmähankinnat hankittu ja saatu, ja kaikki hyvin!

Joo lähinnä tätä tarkoitinkin, että joudutaanko etsimään jostain oman organisaation ulkopuolelta pelaajaa, vai saadaanko omista junnuista vahva etukentän pelaaja. Kahdelle sellaiselle on tarvetta kun otetaan Väliaho huomioon. Onko se sitten Tirkkonen/Kemppi joka olisi Kuosan kaverina.
Nyt tietysti sisällä olisi paikat yhdeksikössä sekä Tirkkoselle, että Hartikaiselle.
 

kontiola

Mehän käydään suorastaan hyvähenkistä sotkamolais-joensuulaista keskustelua, heh! :) (Omasta puolestani sitä paitsi on todettava, että ilman sotkamolaista pesishenkilöä olisin ihan pimennossa koko lajista yhä edelleen ja siksi ikuisesti kiitollinen Sotkamon suuntaan.)

Korhosen habitus on kuivakka virallisissa haastatteluissa. Vanhoista Jymyn iholla pätkistä löytyy rennompaa puolta, jos sen puute on vaivannut. Alla oma suosikki Doksa-hetki
Tuon klipin olen sotkamolaisen pesishenkilön kanssa tänä syksynä katsonutkin, itse asiassa heti sen jälkeen kun Ruudulta oli tihrustettu Sotkamon voittomatsi! Oikein kiva ja tunnelmaa todella riittää. Tämän keskustelun kontekstissa se ehkä ei kuitenkaan ole kovin vakuuttava pala sikäli, että sankarina on aina helppo olla rento (tai ehkä tässä tapauksessa: rennohko :) ) palvovan kotiyleisön edessä.

Mutta: onko Doksalla vielä kykyä kestää kasvojen menetys? Uskallusta ja halua heittäytyä silläkin uhalla, että epäonnistuu vastuunkantajana ihan uudessa paikassa ja uuden joukkueen kanssa spektaakkelimaisen surkeasti? Ei varmaan ole vielä mutta toivottavasti pian!

Joo, keittiöpsykologiaa tämä tietysti on ja on koko ajan ollutkin, mutta esimerkiksi tää hiljattainen pätkä
Ammattivalmentajaksi Joensuun Mailaan – Haku auki nyt!
havainnollistaa musta aika hyvin Pennasen ja Doksan eroa, ja sitä, miksi olen Doksasta vähän huolissani. Jäykkää, pikkuisen tärkeilevää (varmasti tahattomasti) ja hivenen ulkokohtaiselta kuulostavaa fraasien latelua, vaikka ei tuo nyt mikään kuolemanvakava paikka todellakaan ole. Ujo saa olla, ja ehkä ja kyllä varmaan Doksa vain on vähän ujo. Sittenkin asennetta "hei tää nyt niin vakavaa ole! Otetaan vain vapautuneesti ilo irti" minä sittenkin kaipaisin. Koska kyllä me Joensuussa häviötkin kestetään, kunhan saadaan todellista aitoa tunnetta ja elämää suurempaa viihdettä! Sen minä jotenkin haluaisin Doksalle palavana Joma-fanina viestittää: Otetaan iisisti ja relataan, pesistä tää vain on, mutta voi, miten ihanaa se vain onkin!

Oliko joukkue vielä kasvanut "ulkopuolisen" pelinjohtajan oppeihin?
Totta. Myös joukkuella on kasvamista pelinjohtajaansa ihan ilman muuta. Mutta silti pelinjohtaja on isointa valtaa käyttävä ja ratkaisevampi osapuoli tuossa dynamiikassa, vähän niin kuin opettaja suhteessa oppilaisiin tai pomo suhteessaan alaisiin. Mutta totta se on, että molemminpuolinen tottuminen ja tutustuminen ja kesyyntyminen aina aikaa vaatii ja sitä pitää antaa. Ei Komukaan vielä ekana pelinjohtajavuonnaan kultaa kairannut, ja taatusti oli yhtä ja toista hiertämistä, mutta hienosti se vain sitten voitoksi käännettiin, mikä ansaitsee vain kunnioituksen. Myös Lehtimäen kanssa, kuten sanoit, jonnekin juhannukseen homma jotenkin vaan tökki ja pahasti, ja luulen, että nimenomaan henkisellä puolella. Sellaista sattuu.

Muistetaan että 2018 runkosarjan sijoitus oli kolmas Pennasen johdolla. Kaudella 2019 "vasta" neljäs. Molempina vuosina vire löytyi oikeaan aikaan, mutta ei ollut rallattelua voitosta voittoon. 2020 olitte runkosarjan paras, vaikka syksyllä ei menty päätyyn saakka.
Jep. Mutta sitten tuli kiduttava peli Kouvolassa, jossa Joman selkäranka murtui. Se oli sellainen hetki, jolloin tarvitaan pelinjohtajan kypsyyttä, rentoutta, heittäytymistä ja luovuutta eikä mitään kankeaa haarniskaa. Teillä Sotkamossa oli silloin Vimpeli-kahinat päällä, eikä varmaan liiemmin meidän peliä seurattu, mutta se nyt vaan oli IHAN KAMALA peli: koppi AINA kolmannella, kukaan ei liikkunut minnekään, ja hetken päästä sitten oli kaikkien itseluottamus mennyttä, Puhtimäenkin ehkä puoliks. Ja silloin siihen tarvittaisiin joku Kuosmas-Pennanen tai vaikka nykyinen Komu, joka osaisi sanoa: "hei kamoon, pesistähän tää vaan on, ja nyt otetaan ilo irti eikä enää jännitetä yhtään mitään! Tästä lähtien virheet on ihan sallittuja, antakaa palaa vaan!!" Mutta sitä odotellessa. Doksa on älykäs, kiltinoloinen ja analyyttinen tyyppi, parhaassa tapauksessa ei tarvitse kovin pitkään odotellakaan. Vaikka se olisi tietysti Jymy-faneille vähän huonompi juttu :)
 
Viestejä
9
Mihin muotoon arvelette Joman ulkokentän muotoutuvan nyt Tuikan lähdön jälkeen? Litmanenhan on pelannut uskottavaa etukenttäpeliä useampana pronssiin päättyneellä kaudella ja tainnut käydä etukentällä pelaamassa yksittäisiä pelejä myös vuosina 2018 ja 2019 sekä viime kaudella.

Hartikainen, tai nuorista Hämäläinen tai Väänänen, varmaankin olisivat vaihtoehtoja Litmasen tilalle linjaan, mikäli Litti pelaisi Kuosan kanssa etukentällä.
 
Viestejä
747
@Jankko jep, Litti pystyy kyllä pelaamaan edessä, mutta mies on erinomainen 3P:na. Toisaalta en näe mitään syytä sille etteivätkö Tirkkonen-Hartikainen voisi olla 3P & 3V. Tämä toki sillä ajatuksella, että H kuntoutuu riittävän hyvin - ja että fyysikka sitten kestää sekä sisä- että ulkopelikuorman.

Näin ollen jokeriksi haettaisiin etenijää, joka saattaisi a) löytyä ylipäätään helpommin ja b) voisi löytyä jopa omista junnuista ja c) voisi auttaa myös tilanteiden rakentamisessa.
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös