Supervuoro Verkkolehti »

IPV 2016

Ana Lyysi

Vs: IPV 2016

Mitä tuohon tasoeroon tulee, niin radion välityksellä kuunnellessa ei tuntunut siltä, että IPV olisi mitellyt ylivoimaista vastustajaa vastaan. Eipä tuo kausikaan ole tainnut olla SiiPen ylivertaista näytöstä, kun eroa on vain tuo yksi piste.
 
Viestejä
2,625
Vs: IPV 2016

Muistaakseni se oli IPV, jonka tässä sarjassa piti pelinjohtajien mielestä olla ylivoimainen joukkue. Olikohan jopa suurempi ennakkosuosikki kuin LiPe viime kaudella. LiPe taisi hoitaa hommansa tyylillä ja jyrätä ylivoimaisesti myös kentällä 23 peräkkäiseen voittoon.

Lohdullista on, että kauden paras peli riitti sentään jaksovoittoon, mutta kovasti se taso taas romahti toiselle jaksolle tultaessa. Hamina ei muuten ole ollut IPV:lle mitenkään erityisen vaikea vastus pitemmässä juoksussa ja on muutenkin ollut tällä kaudella niin surkea, että jos nousu hävitään niissä peleissä, niin kyllä se ihan omaan piikkiin menee. Sikailukorttikin Schürmannin muodossa siellä on jo käytetty. Mutta apuja tarvitaan joka tapauksessa joko Manselta tai joltain muulta.

Toivottavasti sinne radioonkin välittyi hyvä tunnelma. En nyt ihan äsken muista yleisön Imatralla olleen samalla tavalla pelissä mukana kuin eilisen matsin loppuhetkillä. Muutenkin oli hieno tapahtuma jälleen kerran.
 
Viestejä
2,625
Vs: IPV 2016

Ja todetaan vielä, että Ylivieska-pelistä paskaa niskaansa saanut Lattu (Tuuvan mukaan se läpäri oli virhepomppu) pelasi ihan kohtuu hyvän pelin eilen. Ainoa "epäonnistuminen" kärkäreissä johtui merkkivirheestä, nolla takapaloa eikä tainnut räpyläkään vuotaa, ja lopussa melko tasokas polttoheitto kakkoselle. Ei noilla näytöillä kakkospalkintokaan ihan vääryys olisi ollut.

Samoin Sikiö muun muassa kahden välin vaihdolla osoitti, että maila tosiaan pysyy kädessä, kun vastuuta annetaan.
 

Ana Lyysi

Vs: IPV 2016

No, pelinjohtajien arvioilla ei ole kuin viihdearvo. Ne eivät tuo yhtään pistettä eikä niillä ole merkitystä tasapisteissäkään.

Radion välityksellä tunnelmasta sai vain aavistuksen. Selostajien mikrofonit toistivat vain selostuksen sekä kaikki nykytekniikan mahdollistamat naksahdukset ja surinat. Yleisön pauhu kuului kuin kaivon pohjalta.
 
Viestejä
90
Vs: IPV 2016

Sijais-Leijalle, niin kuin olet nähnyt, ei niille omille kannata vastuuta antaa. Kyllä muun maan mustikat aina omat voittaa.
 
Viestejä
2,625
Vs: IPV 2016

Ana Lyysi sanoi:
No, pelinjohtajien arvioilla ei ole kuin viihdearvo. Ne eivät tuo yhtään pistettä eikä niillä ole merkitystä tasapisteissäkään.

Näin se toki on, mutta kai tuo pelinjohtajaranking lienee se luotettavin ennakkoarvio, mitä saatavilla on. Itse kyllä olen ensisijaisesti sillä kannalla, että tuloksia ja erityisesti sarjataulukkoa on kunnioitettava.

Alan H. sanoi:
Sijais-Leijalle, niin kuin olet nähnyt, ei niille omille kannata vastuuta antaa. Kyllä muun maan mustikat aina omat voittaa.

No tuohan se linja yleensä on ollut. Eiköhän Sikiökin pelannut eilen vain siitä syystä, että Sotkamo halusi Niemen A-poikien otteluun. Niemi kyllä kieltämättä liikkuu kovaa, mutta onhan tuo lyöntipeli ollut luvalla sanoen vaatimatonta.
 

Siili

Vs: IPV 2016

Sikiö on pelimies. Itselle jäi jo mieleen mies pienenä poikana kun hoiti lukkarin tonttia,taisi olla E-ikäinen silloin.
 

Siili

Vs: IPV 2016

Missä viipyy IPV-Siipe vimeosta ? Oliko se näin että vuorokauden kuluessa pelin päättymisestä pitäisi olla siellä ? Toimintaa !!
 

Siili

Vs: IPV 2016

IPV:n toiminta on loistavaa tottakai , mutta näitä peli päivityksiä odotetaan kielipitkällä!!! Mikä siinä maksaa?? Pitääkö jo alkaa "kettuilemaan"? Vielä kerran: toimintaa??
 
Viestejä
11,744
Vs: IPV 2016

Siili sanoi:
IPV:n toiminta on loistavaa tottakai , mutta näitä peli päivityksiä odotetaan kielipitkällä!!! Mikä siinä maksaa?? Pitääkö jo alkaa "kettuilemaan"? Vielä kerran: toimintaa??

Kannustus tuottaa usein hedelmää. Ottelu tarjolla Vimeossa.

On tainnut Nuorisoleiri pitää organisaation kiireisenä. Eihän se näin kait saisi olla mutta melko inhimillistä divarijoukkueelle.

Kilpailumääräykset puhuvat näemmä vain tallettamisen pakollisuudesta mutta ei aikarajoista, mutta saattaahan sellainenkin määräys olla. Enkä kyllä ole ihan varma tarkoittaako tuo kilpailumääräysten yhteinen talletusjärjestelmä Vimeota mutta uskoisin niin.
 

Siili

Vs: IPV 2016

No, olihan tuo peli siellä Vimeossa mutta jotain siitä jäi puuttumaan. Näkyihän tuolla nyt kuitenkin se IPV:n juoksu tehtailu !! Nauha varmaan loppui välillä.
 
Viestejä
11,744
Vs: IPV 2016

Hmm, totta.

Otsikkona on "Imatran Pallo-Veikot - Siilinjärven Pesis 25.7.2016, osa 1/2! ja keston perusteella vain eka jakso, ilmeisesti tauko leikataan pois ja jaksoja ei enää yhdistetä yhdeksi tiedostoksi. Mutta osaa 2/2 ei näytä olevan vielä tarjolla.

No eiköhän sekin sinne tule.
 

Siili

Vs: IPV 2016

Toivoa soppii. Eihän tuolla nyt mitään merkitystä varmaan ole, mutta kuitenkin!!
 
Viestejä
2,625
Vs: IPV 2016

Omissa käsissä se nousu silti on yhä, mutta ei vain tunnu onnistuvan tasainen suorittaminen oikein millään.

Pitää toivoa, että Pöytyällä eka jakso voitetaan vain yhdellä pinnalla, jottei pelaaminen lopu sen jälkeen.
 

Poika

Vs: IPV 2016

Milloin IPV alkaa luottaa omiin junioreihin? Ostetaan Sotkamo-statuksella oleva Niemi joka ei ole pelannut yhtään sen paremmin kuin Muuruvirta tai Sikiö, jopa huonommin kun ottaa huomioon että Muuruvirta ja Sikiö on molemmat joutuneet nostamaan monissa peleissä pelkästään koppia. Uskomatonta..
 
Viestejä
129
Vs: IPV 2016

KUKA ON KOKOONPANOSSA

Poika, oletko yhtään sitä mieltä, että me emme välttämättä tiedä kaikkea, miksi kukakin pelaa milloinkin?

Toisaalta, nämä IPV:n "junnut" ovat aivan yhtä laadukkaita kuin "junnu" muuallakin Suomen nimellä!
Jokunen aika sitten täällä puhuttiin, mihin hävinnyt se joukkue mikä sai mitalin D-pojissa puolenkymmentä vuotta sitten! Heistähän suuri osa nappasi viime vuonna 2 mitalia B- ja A-pojissa molemmissa yhden! Ei hassummin....
 
Viestejä
90
Vs: IPV 2016

Hyvä Poika! IPV ei tosiaan näytä luottavan omaan valmennustyöhön, hätäpäissään sitten hankitaan pelaajia Sotkamosta, Kouvolasta...mistä nyt kulloinkin tulee mieleen. Omat junnut pelaavat harjoituspelejä tosi hyvin, mutta sarjapeleihin ei luottoa anneta. Sikiö, Muuruvirta, Matikka, Kyröläinen pelaavat hyvin Kiteen A-junnuissa, sisäpelitilastojen mukaan paremmin kuin nämä muualta hankitut lainapelaajat. Esim. viimeisellä hankinnalla Niemellä 3 kärkilyöntiä, onnistumisprosentti 20 IPV:ssa.
Ei varmaan urheilutoimenjohtajaa yhtään huolestuta seuran oman junioripolun päättyminen A- B-ikäisiin.
 
Viestejä
11,744
Vs: IPV 2016

Hmm ainakaan ensimmäisellä jaksolla HP ei antanut IPV:lle Arffmanin povaamaa naapuriapu. Ukonniemessä eka jakso HP:lle 1-2. Kolmostilanteet 4-5. Haminan molemmat juoksut löi jokeri Aalto ja IPVn ainoan jokeri Rönkkö.

No toinen jakso kaiken muuttaa voi.
 
Viestejä
11,744
Vs: IPV 2016

Ainakin redsien toisen jakson alku vakuuttaa - kärki kulkee kotiin asti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös